Kij Johnson: The Dream-Quest of Vellitt Boe

Kij Johnson on ollut muutaman kerran Hugo-ehdokkaana novelleillaan (Spar, Ponies, Mantis Wives) ja kerran voittanut pienoisromaaneissa The Man Who Bridged the Mist (arvostelu) -tarinallaan. Johnsonin teokset jakaa mielipiteitäni juurikin ehdokkaina olleiden teosten kohdalla, mutta novellikokoelma At the Mouth of the River of Bees (arvostelu) oli hienoa luettavaa kokonaisuutena. Tältä pohjalta kävi mielessä, että kirjailijan uusi pienoisromaani The Dream-Quest of Vellitt Boe (2016) voisi olla potentiaalinen Hugo-ehdokastasoinen tarina, minkä vuoksi sen otin sen luettavaksi. Nebula-ehdokkuuden pienoisromaani saikin jo.

Yksi professori Vellitt Boen lahjakkaimmista oppilaista Ultharin Women's Collegesta karkaa miespuoleisen uneksijan mukana hereillä olon maailmaan, mikä saattaa aiheuttaa suuren katastrofin, jos hänen nukkuva isoisänsä saa tietää asiasta. Opiskelija Clarie Juratin isoisä kun sattuu olemaan jumala. Niinpä 55-vuotias professori ja paljon matkoja aiemmin tehnyt Vellitt Boe lähtee Clarien perään tuodakseen karkulaisen takaisin ennen kuin on liian myöhäistä.

Tarinan ehdoton plussa on, että päähenkilö on menneisyyden omaava vanhempi naishenkilö, joka on yhä kohtalainen harvinaisuus päähenkilönä fantasian ja science fictionin maailmassa. Ei sillä, yleistymässä päin, olettaisin. Kuten tarinan nimikin kertoo kyseessä on matka, jonka aikana Vellitt Boe kohtaa haasteita, joista selviytymiseen hän käyttää elämänkokemustaan. Maailman taustalla on painajaismaisia olentoja, ghouleja, zoogeja ja gugeja ja matka on kuin pitkään kestävää unennäköä. Kumppanina matkalla on kissa, joka luo hieman turvallisuuden tunnetta muuten hieman pelottavassa maailmassa. Kaksikon kulkua on hyvin kuvattu ja se sopii maailman tunnelmaan erinomaisesti.

Tarinaan on vaikuttanut H.P. Lovecraftin The Dream-Quest of Unknown Kadath -tarina, johon en ole tutustunut. Olettaisin, että Johnsonin pienoisromaanin sisältö avautuisi paremmin, jos tuntisi inspiraation lähteen ja tietäisi mihin Johnson vastaa omalla tekstillään, sillä esittelytekstin mukaan kyseessä on "commentary on a classic H.P. Lovecraft tale". Lovecraftin hahmo Randolph Carter pulpahtaa myös Johnsonin tekstiin, mutta vain sivuosaan. Vellitt ihmettelee, miksei hereillä olon maailmasta tule vastaan koskaan naisia. Ehkä Randolph Carterin vastaus naisista on se, mihin Johnson erityisesti haluaa antaa oman kommenttinsa.

The Dream-Quest of Vellitt Boe ei tehnyt minuun samankaltaista vaikutusta kuin The Man Who Bridged the Mist, mutta epäilen sen silti voivan nousta Hugo-ehdokkaaksi. Nähtäväksi jää. Johnson kirjoittaa omalla kuvailevalla tavallaan soljuvaa ja jopa ahdistavaa tekstiä, jossa on ansionsa. Kyllä tarina kannattaa lukea.