tiistai 23. elokuuta 2016

Syksyn 2016 kotimaisia spefiuutuuksia

En ole kotimaisen spefikirjallisuuden superlukija tai edes keskinkertainen, mutta seuraan kyllä mitä julkaistaan ja monet teokset hankinkin jonottamaan sopivaa lukurakoa. Siinä missä ulkomaisista teoksista suosin romaanipituisia, kotimaisissa uppoavat erityisesti novellit. Syksyn annista nostan esille muutamia kiinnostavia teoksia, joita olen poiminut Risingshadown erittäin hyödyllisestä kirjailijatietokannasta sekä FB:sta. Linkeistä pääsee kyseisiin lähteisiin katsomaan lisätietoja teoksista.


Syyskuussa on ilmestymässä Juhani Karilan maagista realismia edustava Omenakrokotiilin kuolema -novellikokoelma (Siltala). En tunne Karilaa ennestään, enkä tiedä mitä odottaa teokselta, mutta sen kuvausteksti vaikuttaa houkuttelevalta, eikä Pohjois-Suomesta tule niin tungokseen asti genrekirjallisuutta, jotteiko sitä voisi lukea. Magdalena Hain Haiseva käsi (Karisto) oli jo aiemmassa syksyn uutuuskirja katselmuksessani mukana ja se on sellainen must-kirja, niin ikään novellikokoelma. Nuorille suunnattu Gigi ja Henry -sarja upposi vanhempaankin lukijaan, joten olettaisin, että jatketaan samalla linjalla. Maria Turtschaninoffin Naondel (Tammi) tulee varmasti lukulistalle Punaisen luostarin kronikkojen kakkoskirjana. Mielenkiintoista nähdä mihin tarina etenee ja muutenkin Turtschaninoff on yksi niistä kotimaisista kirjailijoista, jonka tyylillistä kehitystä seuraan kiinnostuneena. 


Markus Leikola houkuttelee Uuden maailman kadun (WSOY) pariin maagisen realismin keinoin. Leikola on tuttu nimi, mutta tuntematon kirjoittajana. Kirjan takakansiteksti kuitenkin houkuttelee. Maija Haaviston tiedän sosiaalisen median kautta, mutta niinpä vain en ole tutustunut hänen teoksiinsa aiemmin. Osuuskumma julkaisee syyskuussa Adeno-nimisen teoksen, joka päätyy ostoslistalleni. Haavisto on mukana myös toimittamassa Juha Jyrkäksen kanssa Marraskesi: Tarinoita iholta ja ihon alta -novellikokoelmaa (Osuuskumma), joka niin kiehtoo iho-aiheeltaan kuin vähän puistattaakin (ainakin kuvauksessa mainittu ihon sopivuus ravinnoksi). 


Christine Thorelin esikoiskirja Liskon häntä (niin ikään Osuuskumma) on ajoitettu marraskuulle ja vaikuttaa sekin kiinnostavalta, keskeneräistä kansikuvaa myöten. Olen surkeasti jäljessä Raita Jauhiaisen Allianssi.125-sarjan etenemisestä, sillä vasta ykkösosan kaksikko on luettuna. Nyt kuitenkin syyskuussa ilmestyy jo neljäs parivaljakko (Hirunda ja Terra Unionia) ja hankintalistalle nekin päätyvät ja lukulistalle, kunhan osat kaksi ja kolme on ensin luettuna. Nämä kirjat eivät näy missään katalogissa, joten siksi halusin tuoda ne esille blogilistauksen myötä. FB:stä voi katsoa uusimman kirjatrailerin.


Syksyn kolmelle kuukaudelle mahtuu 8 (9) varteenotettavaa teosta, joten ei hassumpi saalis, tosin ilman Osuuskummaa se jäisi määrällisesti heikommaksi. Alkuvuonna ja kesäkuukausinakin on kiinnostavia teoksia ilmestynyt, joten niidenkin pariin palailen varmaankin joltain osin ja jossain vaiheessa.

2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä listauksesta! En tiennytkään blogistasi, jatkossa seuraan tarkasti! :) Allianssi 125:stä olen itsekin vaikuttunut, jännittävä tapa kertoa. Ihan uteliaisuudesta, oletko sattunut lukemaan Thomas Sandin kotimaista spefiä Viimeinen -sarjasta? Myynnissä ovat ainakin kirjat Myrsky ja Aamu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tänne marginaaliinkin aina silloin tällöin eksyy uusia kävijöitä :) Sandin kirjat eivät ole tuttuja, luen kotimaisia kirjoja vain satunnaisesti ja silloin kun joku/jokin kiinnittää niihin erityisesti huomiota.

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...