tiistai 16. elokuuta 2016

Jean M. Untinen-Auel: Luolakarhun klaani

Jean M. Untinen-Auel on Aakkoshaasteeni U-kirjailija, sillä ainakin suomenkielisessä vuonna 1981 julkaistussa Luolakarhun klaanissa (The Clan of the Cave Bear, 1980) kirjailijan sukunimessä esiintyy Untinen. Kuvittelin, että olin kirjan lukenut aikoinaan, mutta se ei tuntunut ennestään tutulta tekstiltä, joten päättelin nähneeni vain saman nimisen vuonna 1986 julkaistun elokuvan. Luolakarhun klaani on Maan lapset -sarjan ensimmäinen kirja ja se edustaa paleofiktiota.

Päähenkilö on Ayla, eurooppalainen varhaisnykyihminen, Cro-Magnon, joka jää orvoksi maanjäristyksen seurauksena. Luolaleijonan haavoittama, nälän ja janon näännyttämä lapsi on kuoleman partaalla, kun hänet löytää pienehkö neanderthalinihmisten klaani ja ottaa hoiviinsa, vaikka hän kuuluu Muihin. Ulkonäöltään neanderthalilaisista poikkeava Ayla aiheuttaa hämmennystä klaanin sisällä, mutta hän on myös tavoiltaan erilainen, eikä sopeutuminen uuteen ryhmään ole helppoa, vaikka heimon parantajanainen Iza ja tämän veli, tietäjä Creb tarjoavat tulisijan ja opastuksen sekä perheen läheisyyttä. Vaikeuksien kautta aikuiseksi kasvava Ayla löytää hyväksyntää ja saavuttaa aseman, vain todetakseen, että hänen polkunsa kulkee eri reittejä kuin adoptioklaaninsa.

Luolakarhun klaani on Aylan kasvutarina, jossa kuvataan fiktion keinoin tieteellisiin tutkimuksiin perustuvia seikkoja reilun 25 000 vuoden takaa myöhäispaleoliittiselta kaudelta. Kirjan parasta antia ovatkin lähinnä neanderthalinihmisten kulttuurin ja tapojen kuvaaminen, heidän ravintoonsa, lääkitsemiseen, metsästykseen, asuinalueeseensa ja sosiaaliseen käyttäytymiseensä liittyvä kuvaus. Luolakarhun klaani on patriarkaalinen yhteisö, jossa naiset tottelevat miesten pienimpiäkin oikkuja ja ovat tyytyväisiä asemaansa. Naisia toki kunnioitetaan, mutta miehet eivät sitä julkisesti erityisesti näytä. Ayla eurooppalaisena varhaisnykyihmisenä (Cro-Magnon taitaa olla tieteellisesti vanhentunut nimike tänä päivänä) on poikkeava ajatusmaailmaltaan ja myös fyysiseltä kehitykseltään. Untinen-Auel kuvaa kahden ihmislajin eroavuuksia reippaalla otteella kirjoitushetkellä vallinneiden käsitysten mukaisesti. Nykyisten tutkimusten mukaan neanderthalilaisetkin ovat ilmeisesti pystyneet muodostamaan puhetta paremmin kuin aiemmin on luultu ja heidän äänensä on ollut suuontelon muodon vuoksi korkeampi ja kimeämpi kuin nykyihmisen. Teoksen tieteellinen pohja ei ole vanhentunut liikaa, jotta se olisi haitannut lukukokemusta, mutta jäin miettimään kuinka käy tulevaisuudessa.

Luolakarhun klaanin kirjoitustyyli on kohtalaisen yksinkertaista, se ei häikäise eikä ihastuta, johtuen ehkä myös osittain suomennoksen laadusta. Ehkä olen vääränikäinen lukemaan kirjaa, sillä hahmot eivät purreet minuun lainkaan, eikä edes lievästi (tietämättään) feministinen Ayla päässyt pinnan alle. Hän on sellainen reippaan tyttösankarin ominaisuuksia omaava hahmo. Muinoin lapsista kehittyi tai heitä pidettiin aikuisena huomattavasti varhaisemmin kuin nykyään, joten 8-10 vuotiaat tytöt äiteinä ei tässäkään paleofiktiossa ole ihme. Aylassa on toki potkua, ehkä hieman korostetusti, kuten myös hänen ulkonäkönsä ”rumuutta” korostetaan moneen otteeseen. Etukäteen minulle mainittiin kirjasarjassa olevan erotiikkaa, mutta ainakin ensimmäisen osan raiskauksista oli erotiikka kaukana. Jospa sitä paleopornoa sitten ilmaantuu mukaan jatko-osissa, joita minulla ei ole kylläkään pienintäkään kiinnostusta lukea.

Kuten monesti aiemminkin, ajattelin kirjan lukemisen yhteydessä, että katson myös elokuvan. Aloitinkin Daryl Hannahin tähdittämän leffan, mutta päädyin harppomaan kohtauksista toisiin ja lopulta jätin leffan kesken, Alan Silvestrin musiikista huolimatta. Ei jaksanut. Näyttelijätyö oli kehnoa ja tarinakaan ei kirjan lukemisen jälkeen jaksanut hahmojen puolesta kiinnostaa. Tämä teos ei missään muodossa ole minun heiniäni, vaikka yleensä innostunkin paleofiktiosta.


 Aakkoshaasteen U-kirja

6 kommenttia:

  1. Aloitin itse tämän sarjan lukemisen kolmannesta osasta ja rakastuin heti. Romanttista säheltämistä riitti, kun Ayla pääsi vihdoin kaltaistensa joukkoon ja sen lisäksi kiinnostuin yleisesti ihmisten arjesta tuohon aikaan. Ayla päätyy jopa vahingossa kesyttämään historian ensimmäiset kotieläimet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun makuun kuvailusi lukemastasi ei oikein iske. Tämä osa sarjasta riitti :)

      Poista
  2. Olen lukenut näitä silloin joskus 80-luvun puolivälin paikkeilla ja pitkään Luolakarhun klaani oli lempikirjojani. Olin itse silloin parikymppinen joten onhan oma maku toki muuttunut todella paljon seuraavien vuosikymmenten aikana :) Enpä tiedä mitä nykyään pitäisin, enkä toisaalta ole utelias selvittämäänkään. Nämä kirjat mulla oli omanakin silloin, keräsin sarjaa. Kolmesta ensimmäisestä kirjasta pidin kovasti, Tasangon vaeltajiin olin pettynyt ja Luolien suojatit jätinkin jo kesken.

    Tuosta erotiikkapuolesta, oli varmaan siinä toisessa osassa kun Jondalar tulee Aylan elämään ja sittenhän siellä oli varmaan 10 sivun mittaisia rakastelukuvauksia. Vähintään. Se oli aika silmät pyöristyttävää 30 vuotta sitten nuorelle naiselle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus ei yksinkertaisesti kannata lähteä lukemaan uusiksi kirjoja, jotka ovat olleet vaikuttavia vuosikymmeniä sitten. Monestakin syystä. Kaikki asiat ei välttämättä enää pyöristytä silmiä :)

      Poista
  3. Minäkin luin näitä teininä ja vieläkin taitavat olla jossain hyllyjen kätköissä. En taida uskaltaa enää kokeilla uudelleen näin vanhempana. Saattaisi kokemus olla toisenlainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen taas missannut jotain nuorempana, mitä kaikki muut ovat hoksanneet ajallaan lukea. Ei ihme. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, tosin kokemus on varmasti erilainen.

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...