maanantai 10. marraskuuta 2014

World Fantasy -palkintovoittajat 2014

World Fantasy -palkinnon voittajat on valittu heinäkuussa asetettujen ehdokkaiden joukosta, eikä varsinkaan romaani-kategorian voittaja ole yllätys. Sofia Samatarin teos, A Stranger in Olondria, on hieno, vaikka Gaimanin teos teki yhtä lailla ja eri lailla vaikutuksen minuun. Pienoisromaaneissa en ole vakuuttunut, mahtoiko Duncanin ja Klagesin tarina olla Valenten tarinaa parempi, mutta novelleissa saattoi tullakin valituksi oikea minunkin mielestä. En tosin voittajaa eli Kiernanin tekstiä ole lukenut, mutta muut kylläkin, enkä ymmärtänyt muutamien ehdokkuutta edes Hugo-skabassa. Onnittelut Martinille ja Dozois'lle antologioiden hyvästä myynnistä, mikä varmaan merkitsee monille kirjailijoille enemmän kuin palkinnot. Martinin nimi on kuuma.

Näihin voittajiin päättyy tämän vuoden genrepalkintoseurantani. Reilu puolitoista kuukautta ja alkaa uudet ehdokkuusasettelut tämän vuoden ilmestyneistä. Tajusin juuri lukeneeni kuluvana vuonna enemmän vanhempaa kirjallisuutta, uutuuksien jäädessä taka-alalle. Jos ennustaa pitäisi, niin olettaisin ensi vuonna joillekin ehdokaslistoille nousevan ehkä Jo Waltonin My Real Childrenin ja M.R. Careyn The Girl with All the Giftsin, mutta todennäköisesti paljon muita.

Romaani
  • Dust Devil on a Quiet Street, Richard Bowes
  • A Natural History of Dragons: A Memoir by Lady Trent, Marie Brennan (arvostelu)
  • The Ocean at the End of the Lane, Neil Gaiman (arvostelu)
  • A Stranger in Olondria, Sofia Samatar (arvostelu)
  • The Golem and the Jinni, Helene Wecker
  • The Land Across, Gene Wolfe
Pienoisromaani
  • “Wakulla Springs”, Andy Duncan & Ellen Klages
  • Black Helicopters, Caitlín R. Kiernan
  • “The Sun and I”, K.J. Parker
  • “Burning Girls”, Veronica Schanoes
  • Six-Gun Snow White, Catherynne M. Valente (arvostelu)
Novelli
  • “The Ink Readers of Doi Saket”, Thomas Olde Heuvelt
  • “The Prayer of Ninety Cats”, Caitlín R. Kiernan
  • “Effigy Nights”, Yoon Ha Lee
  • “Selkie Stories Are for Losers”, Sofia Samatar
  • “If You Were a Dinosaur, My Love”, Rachel Swirsky
Antologia
  • xo Orpheus: Fifty New Myths, Kate Bernheimer, ed.
  • Queen Victoria’s Book of Spells, Ellen Datlow & Terri Windling, eds.
  • Flotsam Fantastique: The Souvenir Book of World Fantasy Convention 2013, Stephen Jones, ed.
  • Dangerous Women, George R.R. Martin & Gardner Dozois, eds.
  • The End of the Road, Jonathan Oliver, ed.
  • Fearsome Journeys: The New Solaris Book of Fantasy, Jonathan Strahan, ed.
Kokoelma
  • North American Lake Monsters, Nathan Ballingrud
  • The Beautiful Thing That Awaits Us All and Other Stories, Laird Barron
  • The Ape’s Wife and Other Stories, Caitlín R. Kiernan
  • Flowers of the Sea, Reggie Oliver
  • How the World Became Quiet, Rachel Swirsky
Taiteilijat
  • Galen Dara
  • Zelda Devon
  • Julie Dillon
  • John Picacio
  • Charles Vess
Erikoispalkinto, ammattilaiset
  • John Joseph Adams, for magazine and anthology editing
  • Ginjer Buchanan, for editing at Ace Books
  • Irene Gallo, for art direction of Tor.com
  • William K. Schafer, for Subterranean Press
  • Jeff VanderMeer & Jeremy Zerfoss, for Wonderbook: The Illustrated Guide to Creating Imaginative Fiction (Abrams Image)
Erikoispalkinto, ei-ammattilaiset
  • Scott H. Andrews, for Beneath Ceaseless Skies
  • Marc Aplin, Jennie Ivins & Paul Wiseall, for Fantasy-Faction
  • Kate Baker, Neil Clarke & Sean Wallace, for Clarkesworld
  • Leslie Howle, for Clarion West administration
  • Jerad Walters, for Centipede Press

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...