Säätiö on viiden tarinan kokoelma, jossa tarinat muodostavat ajallisesti etenevän kokonaisuuden. Trantorin keisarikunta on 12 000 vuoden ikäisen Imperiumin hallintokeskus, jonka psykohistorioitsija Hari Seldon ennustaa tuhoutuvaksi viidensadan vuoden kuluessa. Ennustuksen mukaan tuhoutumista seuraisi 30 000 vuoden pimeä hajaantumisen aikakausi kaikkien Imperiumin miljoonien planeettojen joukossa. Seldon on kuitenkin suunnitellut projektin, jonka avulla sotaisa kaaoksen aikakausi voidaan lyhentää tuhanneksi vuodeksi. Linnunradan äärireunalle Terminukselle perustetaan Säätiö, jonka tehtävänä on tutkijoiden avulla luoda galaktinen ensyklopedia, johon kerätään ihmiskunnan kaikki tietämys jättimäiseksi kokoelmaksi tulevaisuuden turvaamiseksi. Mutta ehkäpä suunnitelma ei olekaan niin yksinkertainen kuin aluksi näyttää, varsinkin kun Imperiumi vetäytyy tukemasta ja Terminus jää eristyksiin pienten barbaariplaneettojen ahneuksien ulottuville pelkän älyllisen puolustuksen varaan. Enteet lupaavat koettelemuksia.
Psykohistorioitsijat-luku julkaistiin ensimmäistä kertaa kirjaversiossa ja siinä esitellään lähtöasetelmat sekä psykohistorian kehittäjä, matemaatikko-psykologi Hari Seldon. Tässä vaiheessa Imperiumi vaikuttaa vakaalta ja luvussa käydäänkin oikeutta, jossa testataan Seldonin epäsuotuisat lietsonnat oikeudenkäynnissä kysymys-vastaus-tyylillä. Ensyklopedistit-luvussa hypätään ajassa 50 vuotta eteenpäin, Seldonin jälkeiseen aikaan, jolloin Terminus Cityn pormestarina on Salvor Hardin. Sivilisaatiot ovat taantuneet ja atomivoima unohtunut. Terminuksessa ei ole mineraalivaroja, mutta siltä löytyy yhä atomivoimaa, mikä on sen valtti ympäröivien neljän kuningaskunnan, mm. Anakreonin, uhitteluja vastaan, nyt kun planeetta on eristetty Imperiumin sisäosista. Ensyklopedian ensimmäinen osa lähestyy valmistumista, mutta Hari Seldonilla on vielä kuolemansa jälkeenkin yllätys tarjottavana.
Pormestarit-luvussa on kulunut jälleen 30 vuotta. Säätiö on tasapainotellut kuningaskuntien kanssa luomalla Hardinin johdolla Säätiöstä mystisen ja maagisen tieteisuskonnon, jonka papisto hallitsee voimaloita ja ylipappina toimii Poly Verisof. Kaupunginvaltuutettu Sef Sermak ei kuitenkaan ole tyytyväinen Hardinin toimiin, vaan vaatii suoria toimenpiteitä kuningaskuntia vastaan ja hän on perustanut uuden poliittisen puolueen, josta on tullut suosittu. Anakreonissa on Säätiötä vastaan sotaisia suunnitelmia. Reilu sata vuotta myöhemmin Kauppiaat-luvussa säätiö on laajentanut toimintaansa lähettämällä pyhitettyjä kauppiaita kauemmille naapuriplaneetoille. Eräs heistä, Gorov, päätyy Askoneen, jossa edistynyt teknologia on kielletty, ja hän tulee vangituksi. Säätiö lähettää Linmar Ponyetsin neuvottelemaan Gorovin vapauttamisesta ja tiedustelemaan miten sovinto saataisiin aikaiseksi. Kaupparuhtinaat-luvussa aikaa on kulunut edellisestä parikymmentä vuotta. Kolme Säätiön alusta on kadonnut Korellin planeettojen lähellä. Kaupparuhtinas Hober Mallow lähetetään Korelliin valtiaan Asper Argon luo tiedustelemaan tilannetta. Säätiössä on sisäisiä levottomuuksia ja juonitteluja, eikä kaikki pidä kauppiaiden vallasta. Levottomuudet uhkaavat levitä maan ulkopuolellekin. Mallow löytää merkkejä Imperiumin toiminnasta.
Päätin kirjoittaa jokaisesta luvusta kohtalaisen pitkästi kuvausta omaksi avukseni ja muistinpalautukseksi, kun siirryn jossain vaiheessa lukemaan trilogian kakkososaa – spoilaamatta kuitenkaan juonenkäänteitä. Säätiön merkityksen genrekirjallisuuteen kyllä huomaa. Se on suuri. Huvittavaa kyllä ensimmäinen mielleyhtymäni tuli galaktisesta ensyklopediasta ja Douglas Adamsin Linnunradan käsikirjaan liftareille (arvostelu), vaikka tyylit poikkeavatkin toisistaan. Asimovin kirjasta ei löydy ylen määrin huumoria, vaikkei se täysin ilmankaan ole. Esitystapa on erilainen. Kirjoituskatkelmat ensyklopediasta värittivät tekstiä, tosin jäivät osin myös harmittamaan, sillä ne tosiaan olivat katkelmia. Adamsin kirjaa lukiessa olisin halunnut liftareille suunnatun käsikirjan luettavaksi ja samoin kävi Säätiön kohdalla; ensyklopedia olisi ollut kiva laajemmaltikin.
En ole erityisen innostunut kirjoissa esiintyvistä uskonnollisista teemoista, mutta tässä se oli puettu mielenkiintoiseen tieteen ja tekniikan ulkoasuun sekä suureen ja mahtavaan atomivoimaan, jonka ylimaallisuus jokseenkin korostui, johtuen varmaankin kirjoitusajankohdan tilanteesta. Asimov saa kylvettyä kohtalaiseen lyhyisiin teksteihin melkoisen määrän poliittista peliä, valtataistelua ja konflikteja kerrassaan. Hallitseminen ja manipulointi tuntuu olevan kuin oppikirjakamaa, niistä huokuu fiktiivisyydestään huolimatta realistinen ote. Ymmärrän jälleen miksi nuorempana pidin Asimovia tylsänä. Ei hän vieläkään tunnu mitenkään värikkäältä kirjoittajalta, mutta yksityiskohdissa on vetovoimaa. Kaiken lisäksi Säätiö ja moni muukin seikka jää vielä ensimmäisen kirjan jälkeen tuntemattomaksi ja kartoittamattomaksi, joten niistä on pakko saada tietää lisää. Minulle jäi myös tunne, että kirja palkitsisi, jos jaksaisin lukea sen toiseen kertaan. Ehkä siellä on muitakin hienouksia kuin viitteet kreikkalaiseen kirjallisuuteen ja mytologiaan.
Olen viimeisen vuoden aikana hankkinut suuren osan Asimovin suomennetusta tuotannosta, käytettynä luonnollisesti, sillä painokset ovat ajat sitten loppuunmyytyjä. Tarkoituksena on lukea ne kaikki, mutta pikku hiljaa, ilman hätäilyjä. Seuraavana on varmaankin vuorossa Säätiö ja Imperiumi, ellen innostu aloittamaan esim. Robotit-sarjaa tai Itse jumalia ennen sitä (saa suositella).
Säätiö ylipäätään ei oikein ollut meikäläisen makuun – pidin sitä liian poliittisena. Toisaalta pidin trilogian viimeisestä osasta Toisesta säätiöstä, jossa juonta punottiin mielenkiintoisesti. Itse jumalat kirjasta pidin, siinäkin loppuosa oli parempi kuin alkupuolisko. Alaston aurinko on ainoa Robotti-sarjalainen, minkä olen lukenut – hyvä sekin ja riittävän erilainen verrattuna Itse jumaliin, joten kumpaakin voin hyvin suositella. Ikuisuuden loppu taisi olla eka Asimovin kirja minkä luin – sellainen vähän kimurantti juttu ja piti lukea ajatuksella, suosittelen sitäkin.
VastaaPoistaMulla on tolkuton määrä kirjoja, mitä pitäisi lukea uudelleen. Pikkuhiljaa yritän sitäkin tehdä. Asimovit ei juuri nyt mahdu sille listalle millään, vaikka ei pahaa tekisi niitäkin uudelleen lukaista.
En osannut yhdistää lukiessa politiikkaa reaalimaailmaan, joten siinä mielessä se ei ainakaan haitannut. Mutta olin yllättynyt, kuinka paljon se ja ihmisten hallitseminen sekä uskonnollisuus (joskin omaperäinen) olivat pääroolissa.
PoistaOlen joskus lukenut koko Säätiö-sarja sekä Robotit sarjan, jotka yhdistyvät esim. teoksessa Säätiö ja Maa ja myös Aamunkoiton roboteissa ja Robotit ja Imperiumissa (muistaakseni tämän niminen). Pidän silti alkuperäisiä 1940- ja1950-luvulla kirjoitettuja teoksia parhaina. Säätiöstä itsekin bloggaan lähiaikoina, luin sen uudestaan. Minusta kirjan alkuosa on parasta Asimovia.
VastaaPoistaAlkuosa olikin parempi kuin loppuosa. Odotan analyysiasi kirjasta, sait siitä varmaankin uudelleenluettuna irti enemmän, varsinkin kun takana on jo jatkotkin.
PoistaAnalyysi on nuoruuden lukukokemuksen kultaama. Marraskuun 20-nen päivän korvilla bloggaan Säätiön etkoista, osista, jotka on kirjoitettu aivan ennen Asimovin kuolemaa. Asimov on yksi scifi-genren peruskirjailija. Herran kirjoista pidän myös Teräsluolista, Alastomasta auringosta sekä Itse jumalista. Itse säätiö-sarjasta bloggaan 23.11-tienoilla.
VastaaPoistaToisin kuin Eija, minä tykkään näistä juuri niiden poliittisuuden takia. Eihän Asimov mikään armoitettu tekstintuottaja ole, eivätkä hahmotkaan aina niin kamalan kiinnostavia... mutta jotenkin hänellä on tosiaan realistinen ote siihen miten ihmiset yhteisöinä käyttäytyvät ja valtasuhteita järjestelevät.
VastaaPoistaRobotti-sarja on <3! Noista Joken mainitsemista Säätiön etkoista en ihan hirveästi pitänyt, vaikka toki oli kiva käväistä Trantorissa uudestaan ja nähdä se eri vinkkelistä.