tiistai 30. syyskuuta 2014

Kirjaostoksilla

Oksan hyllyltä -blogissa haastettiin kirjabloggaajat lähtemään kirjaostoksille syyskuun aikana, ja bloggaamaan ostoksistaan ja ostosreissustaan kuun viimeisenä päivänä. Ostan joka kuukausi jonkusen kirjan, joten haaste oli helposti toteutettavissa. On kuitenkin mukava osallistua erityisesti yhteisöllisiin tempauksiin, ja koska kirjat ovat kiva juttu yleensäkin, niin mikseipä jakaisi iloa niiden hankkimisesta muidenkin kanssa.

Ostosreissuni ovat käytännössä useimmiten nopsia tapahtumia, sillä ostan lähes kaikki kirjani netin kautta. Pääasiassa siksi, että ostan ekirjoja aina kun se vain on mahdollista. Ostan myös paperikirjat nettikaupoista, koska saan ne sieltä halvemmalla, eikä lähikivijalkakaupassa muutenkaan kirjoja useinkaan ole paikalla, vaan ne tilataan joka tapauksessa. Jopa käytetyt kirjat ostan netin kautta, koskapa… niin, täällä napapiirillä on yksi divari ja vähän kehnonlaisesti sinne kiinnostavia genrekirjoja ilmestyy. Vaan jos keräisin eräkirjoja, niin avot.

Ei siis seikkailuja intiimeissä divareissa aarteita etsien, tosin kyllähän netissäkin kirjojen metsästys voi olla jännää puuhaa. Uskokaa pois. Olen yli 20 nettikirjakaupan asiakas.

Syyskuussa ilmestyi paljon mielenkiintoisia uutuuksia, joten niitä näkyy myös ostoksissani. Vaikka ostan uutuuksia, läheskään kaikkia en lue uutukaisina, vaan joidenkin kirjojen kanssa saattaa mennä vuosia, ennen kuin päädyn ne lukemaan lopulta. Näistä olen lukenut syyskuussa kaksi ja kolmatta ehdin aloitella.

Uutuudet - ekirjat
  • Cherie Priest: Maplecroft
  • Jonathan Stroud: The Whispering Scull
  • Maria Turtschaninoff: Maresi
  • Nancy Kress: Yesterday’s Kin
  • David Mitchell: The Bone Clocks
  • Margaret Atwood: Stone Mattress: Nine Tales
  • Hannu Rajaniemi: Kausaalienkeli

Uutuudet – paperikirjat
  • Magdalena Hai: Susikuningatar
  • Walter Moers: Uinuvien kirjojen labyrintti
  • Brian Vaughan & Fiona Staples: Saga, osa 1

Käytetyt
  • Alastair Reynolds: Sovituksen kuilu

Eli 11 kirjaa tuli ostettua syyskuun aikana, kaikki muut normaalihintaisina, paitsi Sovituksen kuilu, joka maksoi sitten paaljon enemmän. Lokakuussakin ilmestyy joukko ”pakko saada” -uutuuksia, mutta se onkin sitten jo toinen juttu. Kannattaa käydä vilkaisemassa keskiviikkona 1.10. Oksan hyllyltä -blogista koostetta kaikkien tempaukseen osallistuneiden hankinnoista. Ties mitä kivaa kukin on mistäkin haalinut itselleen tai ehkäpä lahjaksi. Entäpä sinä?

10 kommenttia:

  1. Kokoan parhaillaan omaa postaustani vastaavasta aiheesta. Saan toisen kuvan vasta illalla, kun kirjat ja kamera ovat eri paikassa nyt. Atwood kiinnostaisi minuakin kovasti. Maresin ehdin jo lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ehtinyt vielä aloittaa Atwoodia, mutta mielenkiinnolla odotan mitä vastaan tulee. En ole ennen lukenut häneltä novelleja.

      Poista
  2. Kobon vastikään hankkineena minullekin on jo selvinnyt, miten helppoa siihen on ostaa uusia e-kirjoja. Eivätkä hankinnat vie hyllytilaa! Mitchellin kirjan olen laittanut merkille Kobon e-kirjakaupassa, ja se kiinnostaa. Tosin Pilvikartastokin on vielä lukematta, mutta sen ajattelin hoitaa tässä syksyllä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvikartasto on hieno teos. Hidas luettava paikoin, mutta vaivan väärti. Ekirjojen ostaminen on helppoa ja useimmiten halvempaa kuin paperikirjojen :)

      Poista
  3. Heitettiin sulle limerikki-haaste :D Vaikka viralllinen osallistumisaika päättyykin tänään, mikään ei estä runoilemasta vähän myöhemminkin :) Haaste täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mahoton! Kaikkea sitä! No, katsotaan. Olen kyllä todellinen tumpelo tällaisissa.

      Poista
  4. Itse ostan myös etenevässä määrin netistä kaiken koska Helsingissäkään ei kivijalkadivareissakaan enää kovin usein tule vastaan mitään hirveän kiinnostavaa ja silloin kun tulee niin sillä usein on valitettavan suuri keräilyarvon tuoma lisä hinnassa. Sinänsä olen onnellisessa asemassa että täällä tosin on divareita joiden valikoimaa kannattaa käydä säännöllisesti tarkastelemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, siitä mitä itsekin olen aikuisiällä divareista tai kirppareilta ostanut, on saanut pulittaa keräilyhinnan, mikä ei ole edullinen. Huuto.netistä on joskus saanut halpojakin käytettyjä, mutta siihen päälle tulee aina postituskulut.

      Poista
  5. Hei törmäsin tähän ikivanhaan blogipostaukseen. Olen etsinyt Sovituksen Kuilua jo pitkään. Vieläkö omistat kirjan ja oletko halukas myymään sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on yhä minulla, kuten kaikki muutkin Reynoldsin kirjat. Pahoittelen, mutta en halua luopua siitä.

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...