keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Graham Joyce: The Silent Land

Kuta kuinkin tasan vuosi sitten luin Graham Joycelta The Year of the Ladybird -kirjan (arvostelu) ja pidin siitä. Viikonloppuna tartuin kirjailijan vuonna 2010 julkaistuun The Silent Landiin, jonka viimeiset sivut osoittautuivat eilen yllättävän raskaaksi lukea loppuun, kun nettiin levisi tieto Joycen kuolemasta.
"It was snowing again."
Zoe ja Jake viettävät lomaansa laskettelun merkeissä pienessä kylässä Pyreneitten kupeessa. Eräänä varhaisena aamuna heidän ollessa rinteessä, he joutuvat lumivyöryn alle. Kuin ihmeen kaupalla he selviävät ja kamppailevat tiensä takaisin hotellille, vain huomatakseen sen olevan tyhjä. Itse asiassa koko kylässä ei ole yhtään sielua, ja yritykset päästä naapurikylään tuntuvat aina tyrehtyvän johonkin ongelmaan. Radio ja tv eivät toimi, eikä puhelimellakaan saa yhteyttä kehenkään. Outojen sattumusten ja lisääntyvien näkyjen myötä, Zoen ja Jaken mieleen herää epäilys, oliko lumivyörystä sittenkään mahdollista pelastua.

The Silent Land on lunta ja hiljaisuutta. Siinä on henkäys raikasta ilmaa, lumihiutaleita, takkatulen lämpöä, muistoja ja rakkautta. Samalla The Silent Land on tukehduttavan ahdistava, kihelmöivän jännittävä ja jopa välillä hieman karmiva. Tarina pitää otteessaan ja vaikka itse en päähahmojen sisäiseen maailmaan pystynyt sisäistymäänkään, kuva heistä ihmisenä tuli varsin hyvin esille realistisella ja aidolla tavalla. Tarinaa kerrotaan lähinnä Zoen näkökulmasta, mutta molemmille annetaan taustaa muistojen kautta, esimerkiksi heidän vanhemmistaan.

Joyce kirjoittaa kuvailevasti, niin tuntemuksia kuin paikkojakin. Ne voi aistia lukiessa. Vielä ei ole oikeasti lunta maassa, mutta hetken ajan olin hyvinkin valkoisten hiutaleiden ja usvan keskellä ja kaipasin päästä hylätyn kylän rauhaan sopivassa seurassa. Paitsi silloin kun tuli mieleen Hohto (elokuva, sillä en ole kirjaa lukenut), jolla ei varsinaisesti ole mitään tekemistä kirjan juonen kanssa, mutta maisemallisesti heräsi samankaltaisia mielleyhtymiä. Välillä tunnelmat meni pelon puolelle, eikä yleisluokittelu kauhukirjaksikaan ihan pieleen menisi. Lumivyöryn alle jääminen aiheutti paniikinomaista keskittymistä hengittämiseen.

Loppuratkaisun oivaltaa melkoisen ajoissa, mutta se ei silti tuntunut ainakaan minun kohdalla heikentävän lukukokemusta. Tosin, luin kirjan lopun tosiaan kirjailijaa koskeva suru-uutinen mielessä, mikä saattoi vaikuttaa asiaan. En kokenut The Silent Landiä kuitenkaan täysosumaksi, sillä siinä oli seikkoja, jotka jäivät tunneperäisesti vajaaksi. Silti se on erittäin suositeltava teos ja aion yhä jatkaa Joycen tuotantoon tutustumista. Vaikka kirjailija on poissa, hänen teoksensa jäävät elämään ja koskettamaan tuleviakin lukijoita.

4 kommenttia:

  1. Mitä kamalaa, onko Joyce kuollut? EI VOI OLLA!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen, kuukautta vaille 60-vuotiaana, syöpään :(

      Poista
  2. The Year Of The Ladybird on ollut lukulistalla jo jonkin aikaa ja hypistelin sitä hiljan kirjakaupassa. Aion kyllä ottaa lukuun vielä tämän vuoden puolella. Ikävä kuulla, että Joyce on menehtynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle 70-luvun lapsena TYotL osui tunnelmaltaan nappiin. Sitä on helppo suositella.

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...