John Christopher: Nälkäkuolema

John Christopherin Nälkäkuolema on julkaistu alunperin vuonna 1956 nimellä The Death of Grass. Kirjasta on otettu uusintapainos mm. Penguinin Modern Classics -sarjassa, joten sen mukaisesti sijoitan sen science fiction -haasteen moderni klassikko -kategoriaan. Kirja löytyy myös 101 spefin helmeä -listalta, joten kuittaan sen luetuksi siitäkin. Suomennos ilmestyi vuonna 1983.

Maailmaa kohtaa ekokatastrofi kun Kiinasta käsin leviävä virus tuhoaa ruoho- ja viljakasveja, muuntautuen yhä vaikeammin vastustettavaksi. Aasian ja Euroopan viljanviljely saa katastrofimaisen lopun ja sen myötä katoaa eläinkarja, jonka ravintona viljaa ja ruohoa käytetään. Ihmiskuntaa uhkaa nälkäkuolema ja kamppailu elossapysymisestä alkaa, paljasten kuinka haavoittuvainen ihmisten luoma laki on, kun moraalia ohjaa vain tarve selviytyä. Englantilainen John Custance yrittää perheineen päästä Lontoosta turvaan veljensä luo suljettuun laaksoon maalle, jotta heillä olisi edes pieni mahdollisuus tulevaisuuteen.

Nälkäkuolema on rankkaa kuvausta kuinka ihmisten käytös muuttuu kun yhteiskuntajärjestys romahtaa. Hallitus osoittautuu kansalaisvastaiseksi ja ryhtyy raakoihin toimenpiteisiin vähentääkseen ihmislukua, jotta pienellä määrällä olisi mahdollisuus selvitä. Yksittäisten ihmisten kesken vallitsee vahvemman laki. Kirja koettelee uskottavuuden rajoja. Täytyy olla kohtalaisen kyyninen, että pystyy uskomaan ja hyväksymään kirjailijan ajatuksen, että kolmessa päivässä perheenisistä tulee kylmäverisiä murhaajia ja raiskaajia. Christopherin sanoma on kuitenkin selvää, ihmislaji on hyväksikäyttäjä ja moraalia on usein vain puheissa, ei todellisissa ajatuksissa ja teoissa. Virus on maapallon vastaisku hyväksikäyttäjää vastaan.

Nälkäkuolema on selkeästi oman aikakautensa teos, sillä siinä on varhaisen atomikauden aikaleima näkyvissä. Vaikka kirjan idea onkin erinomainen, minua häiritsee tietyt vanhahtavat sosiaalisen rakenteen piirteet ja asenteet mitä tarinassa tarjoillaan. Ns. kevytkenkäisen naisen murhaaminen ei tunnu häiritsevän ketään, vaikka se ei ole edes selviytymisen kannalta tärkeää. Eikä se ole edes ainoa tapaus joka mättää kirjassa. Raiskauksen seuraamukset ovat kirjassa enemmän kuin ala-arvoisesti kuvattu. Näin naislukijana tällaisiin seikkoihin kiinnittää väkisinkin huomiota. Tänä päivänä kirjoitettuna Nälkäkuolema olisi varmasti erilainen kirja; partisaanitouhuilu muuttunut kaupunkisissitoiminnaksi ja kybersodan alkeet osaltaan mukana ekokatastrofissa. Ehkä ihmisten nokkimisjärjestyksen kuvaustakaan ei tarvitsisi alleviivata yhtä voimakkaasti kuin kirjailija on teoksessaan tehnyt oppikirjamaisella tyylillä: tämä tapahtuma oli alku…

Nälkäkuolemalla on ansionsa. Erityisesti se toi vaikuttavasti esille, kuinka suhtaudumme toisella puolella maapalloa tapahtuviin katastrofeihin, silloin kun ne eivät suoraan vaikuta meihin itseemme. Kaikista hyvistä ideoistaan huolimatta minä en pitänyt kirjasta kokonaisuutena. Koska hahmojen kuvaus mätti, kaipasin enemmän ekokatastrofin kuvausta. Sen sijaan, että keskityttiin ihminen vs. ihminen -asetelmaan, olisin halunnut nähdä enemmän maapallo vs. ihmistä. Vaikka kirjassa esitetäänkin ajatus, että ihminen kohtelee maapalloa kurjasti, niin silti minulle jää käsitys että ihminen (mies) on kuitenkin kaiken kingi. Jälleen kerran, vaikka kirjalla onkin statuksensa modernina genreklassikkona, ei se tarkoita sitä, että kirja olisi kaikin puolin onnistunut. Nälkäkuolema ei ole.

Science fiction -haaste