Tammikuun tilannekatsaus scifi-haasteeseen

Science fiction -haasteen ensimmäinen kuukausi on takana ja ajattelin tehdä koosteen missä mennään. Yllätyin positiivisesti siitä, että mukaan lähti peräti 13 14 15 henkilöä/ryhmää (ei ole vieläkään liian myöhäistä liittyä mukaan). Haaste on käynnistynyt vilkkaasti ja mielenkiintoisia kirjoja on kukanenkin lukenut. Kaikkiin kategorioihin on löytynyt jotain. Olen kerännyt alle linkit kunkin osallistujan kirja-arvosteluihin. Kannattaa käydä vilkaisemassa jos ei ole vielä tullut käytyä. Ilahduttavaa on, että arvostelut ovat herättäneet keskustelujakin. Jos joku arvostelu puuttuu koosteesta niin huikkaa kommenteissa jotta lisään sen.

1. Nuorille suunnattu science fiction
Lukunen - John Christopher: Viimeinen tukikohta
Taikakirjaimet - Ian McDonald: Planesrunner

2. Aikuisten science fiction
Taikakirjaimet - Iain M. Banks: Use of Weapons

3. Hugo-voittaja
Luettuja maailmoja - China Miéville: Toiset

4. Science fiction -klassikko – julkaistu -1950
Taikakirjaimet - Edgar Rice Burroughs: A Princess of Mars

5. Science fiction -moderni klassikko - 1951-1992
Puolisilmä - Stanislaw Lem: Eeden
Taikakirjaimet - John Christopher: Nälkäkuolema

6. Steampunk
Kirjava kukko (Kulttuuriblogi) - Hiromu Arakawa: Fullmetal Alchemist 1. Sangatsu

7. Robotit / Kyborgit / Androidit
Kirjava kukko (Kulttuuriblogi) - Osamu Tezuka: Astro Boy 1. Dark Horse
Tahaton lueskelija - Stanislaw Lem: Tähtipäiväkirjat

8. Avaruusalukset / Avaruusolennot
Luettuja maailmoja - Beth Revis: Matka alkaa - Across the Universe 1

9. Aikamatkustus / Vaihtoehtohistoria / Rinnakkaisuniversumi
Kuuttaren lukupäiväkirja - H.G. Wells: Aikakone
Lukunen - Jo Nesbö: Tohtori Proktorin aika-amme
Tahaton lueskelija - Howard Waldrop: Musiikkia miesäänille ja lentäville lautasille

10. Apokalyptinen / Dystopia / Utopia
Puolisilmä - Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Taikakirjaimet - Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

11. Kyberpunk
Kirjava kukko (Kulttuuriblogi) - Gene: Kullervo
Puolisilmä - Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää
Tahaton lueskelija - Bruce Sterling (toim.) Peililasit: Cyberpunk-antologia

12. Hullu tiedemies / Geneettiset kokeilut / Ympäristökatastrofit
Kirjava kukko (Kulttuuriblogi) - Risto Isomäki, Petri Tolppanen ja Jussi Kaakinen: Sarasvatin hiekkaa
Puolisilmä - Stepan Chapman: Troikka

Joskus kirjojen kategorisointi fantasiaan, science fictioniin tai jopa kauhuun on tuottanut ainakin minulle ongelmia, vaikka useimmiten lukukokemuksen kannalta määrittelyllä ei ole edes merkitystä. Nykyisin on helpompi käyttää yleisnimitystä spekulatiivinen fiktio, spefi, mutta jostain syystä se ei tyydytä minua.

Risingshadowssa pomppasi esiin Scifiä, fantasiaa vai kauhua? -keskustelu, jossa rajanvetoa eri lajityyppeihin pohdiskellaan asiantuntevasti. Lukiessani Burroughsin A Princess of Marsia, sen luokittelu science fictioniksi jäi hieman häiritsemään, mutta ajattelin, että onhan siinä avaruusotuksia, ollaan vieraalla planeetalla ja joitain asioita selitetään fysiikan lakien perusteella. Silti siirtyminen Marsiin tapahtuu mysteerisesti. Senkin ajattelin menevän sarjan piikkiin. Sarjan ensimmäisessä kirjassa ei aina selitetä kaikkia seikkoja, ja niinpä luotin, että looginen selitys on olemassa. Tarkempi määritelmä kirjalle olisi kai tieteisfantasia, mutta aion pitää sen edelleen haasteessa mukana, koska katson, että sen klassikkostatus science fictionina oikeuttaa siihen. Sama määrittelykysymys tulee vastaan varmasti myös toisen varhaisemman klassikkovalintani kanssa, mutta siitäpä sitten enemmän kun sen lukeminen tulee ajankohtaiseksi.

Tästä on hyvä jatkaa, toivottavasti teillä kaikilla riittää intoa tammikuun jälkeenkin lukea lisää scifiä..

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Rovaniemi, tammikuu ennen Hämärän vuosisataa, -21°C, lunta 75 cm.

Emmi Itärannan Teemestarin kirja on tuore uutuus, se ilmestyi viime viikolla. Kirja voitti 2010-2011 järjestetyn Teoksen fantasia- ja scifi-kirjoituskilpailun. Tiedustelin muutama viikko sitten kustantajalta ilmestyykö kirja myös ekirjana, mutta koskapa vastausta ei ole kuulunut, enkä ole löytänyt ekirjaa myytävänä, hankin perinteisen version. Suomalainen kustantaja ei ole luokitellut kirjaa nuortenkirjaksi, mutta ulkolainen kustantaja olisi niin ehkä tehnyt.

Maapallo on kokenut menneisyydessä katastrofin, jonka seurauksena meret ovat vallanneet maapinta-alaa ja jäljellä olevilla alueilla puhtaasta vedestä on tullut huutava pula. Veden vähyys tekee siitä arvotavaraa, jota kontrolloi sotilaat Skandinavian Unionin miehitetyllä alueella. Noria on nuori nainen, jonka suvussa on sukupolvelta toiselle kulkenut teemestarin arvo ja myös salaisuus, jonka paljastuminen olisi kohtalokasta. Kun koittaa Norian aika astua teemestarin rooliin, ensimmäisenä naisena suvussaan, hän huomaa salaisuuden taakan olevan raskas tilanteessa, jossa läheiset kärsivät. Hän pääsee myös suuremman salaisuuden jäljille, jonka paljastuessa seurauksilla voi olla vaikutusta koko kansakuntaan.

Ensimmäinen seikka mihin Teemestarin kirjassa kiinnittää huomiota on Itärannan kauniin kuvaileva kieli, jota on suorastaan nautinto lukea. Kirjan juoni toimii ja tarina on ehyt. Mainitsin alussa, ettei kyseessä ole nuortenkirja, mutta väistämättä sen tyylissä on tietynlaista naiiviutta. Tämä naiivius näkyy lähinnä päähahmojen toiminnassa. Tarinassa arvioidaan sopiiko Noria teemestariksi, koska hän on nainen, mutta itselleni tuli mieleen, että onko hän tarpeeksi kypsä teemestariksi lähinnä hyväuskoisuutensa vuoksi. Hänelle annetaan haltuun salaisuus, jota hän ei näin keski-ikäisen henkilön näkökulmasta tunnu olevan valmis vastaanottamaan – vaikka kuinka hallitsisi tradition. Myös Norian ystävän Sanjan käyttäytyminen tuntuu jokseenkin epäloogiselta, mutta tarinan jännitteen luomiseksi ymmärrettävältä. Kirjailija jättää sanomatta suoraan ihmissuhteisiin liittyviä tuntemuksia, mutta ne ovat aistittavissa pinnan alta.

Pidän kirjan tunnelmasta paljon. Siinä on hiljaisuutta, seesteisyyttä ja pehmeyttä tavalla, joka ei ole niin itsestään selvää dystopiakirjallisuudessa. Haavoitetussakin maailmassa voi olla kauneutta. Siksi kirjan naiivius ei häiritse liikaa. Kyynisyyttä löytyy kirjallisuudesta yllin kyllin. On mukavaa huomata kirjailijan sekoittaneen eri kulttuurien perinteitä, tosin koskapa tuntureilla asutaan, niin olisin toivonut jotain saamelaisuuttakin säilyneen, vaikkapa vain kuriositeettina. Luonnontieteilijänä jäin pohtimaan mitä tarinan menneisyydessä on tapahtunut, onko ilmaston lämpeneminen yleensäkin voinut saada aikaan kaikki kirjassa kuvatut luonnontieteelliset ilmiöt ja vieläpä nopeassa aikajaksossa? Kirjailija ei mene liian tarkkoihin yksityiskohtiin, hän viittaa asioihin yksinkertaistaen ja antaa lukijan itsensä olettaa loput. Toisaalta tarkat tiedot eivät tunnu edes olevan tarinan kannalta tärkeitä. Tarinan tärkeimmäksi teemaksi nousee kysymys kenelle vesi kuuluu, eikä pelkästään filosofisella tasolla.

Kirjan Menetettyjen maiden reunalla asuvana minua kiinnostaa myös minkä kriteerin mukaan kirjailija on valinnut katastrofialueiden laajuuden (Fenno) Skandinaviassa. Tiedän, tämä ei varmastikaan kiinnosta ketään muuta lukijaa, mutta minulla on lappilaisena omituinen tapa olla kiinnostunut arktisten alueiden esiintymisestä kirjallisuudessa. Suomen kattavan korkeusmallin perusteella epäilisin kriteeriksi nousseen korkeuserojen, mutta ei välttämättä suoraviivaisesti, riippuen esim. missä Uusi Pietari sijaitsee (ei näin kertalukemalla jäänyt mieleen tarkempaa sijaintikuvausta). Jälleen kerran, tarinan kannalta tällä ei ole varmaankaan merkitystä suurimmalle osalle lukijoista. Mutta meitä on moneksi. Kirjan kansikin herättää ajatuksia. Se on kuin pikselöitynyt lähikuva jostain laajemmasta kokonaisuudesta, mutta siitä ei erota mistä. Kansikuva jää vaivaamaan.

Teemestarin kirja on erinomaisesti kirjoitettu esikoiskirja ja hieno lukukokemus. Sitä on helppo suositella niin nuorille kuin aikuisillekin. Toivottavasti kirja saa myös jonkun kiinnostumaan kääntämisestä. Kyllä tämä pärjäisi ihan ulkomaan markkinoillakin.

Science fiction -haaste

John Christopher: Nälkäkuolema

John Christopherin Nälkäkuolema on julkaistu alunperin vuonna 1956 nimellä The Death of Grass. Kirjasta on otettu uusintapainos mm. Penguinin Modern Classics -sarjassa, joten sen mukaisesti sijoitan sen science fiction -haasteen moderni klassikko -kategoriaan. Kirja löytyy myös 101 spefin helmeä -listalta, joten kuittaan sen luetuksi siitäkin. Suomennos ilmestyi vuonna 1983.

Maailmaa kohtaa ekokatastrofi kun Kiinasta käsin leviävä virus tuhoaa ruoho- ja viljakasveja, muuntautuen yhä vaikeammin vastustettavaksi. Aasian ja Euroopan viljanviljely saa katastrofimaisen lopun ja sen myötä katoaa eläinkarja, jonka ravintona viljaa ja ruohoa käytetään. Ihmiskuntaa uhkaa nälkäkuolema ja kamppailu elossapysymisestä alkaa, paljasten kuinka haavoittuvainen ihmisten luoma laki on, kun moraalia ohjaa vain tarve selviytyä. Englantilainen John Custance yrittää perheineen päästä Lontoosta turvaan veljensä luo suljettuun laaksoon maalle, jotta heillä olisi edes pieni mahdollisuus tulevaisuuteen.

Nälkäkuolema on rankkaa kuvausta kuinka ihmisten käytös muuttuu kun yhteiskuntajärjestys romahtaa. Hallitus osoittautuu kansalaisvastaiseksi ja ryhtyy raakoihin toimenpiteisiin vähentääkseen ihmislukua, jotta pienellä määrällä olisi mahdollisuus selvitä. Yksittäisten ihmisten kesken vallitsee vahvemman laki. Kirja koettelee uskottavuuden rajoja. Täytyy olla kohtalaisen kyyninen, että pystyy uskomaan ja hyväksymään kirjailijan ajatuksen, että kolmessa päivässä perheenisistä tulee kylmäverisiä murhaajia ja raiskaajia. Christopherin sanoma on kuitenkin selvää, ihmislaji on hyväksikäyttäjä ja moraalia on usein vain puheissa, ei todellisissa ajatuksissa ja teoissa. Virus on maapallon vastaisku hyväksikäyttäjää vastaan.

Nälkäkuolema on selkeästi oman aikakautensa teos, sillä siinä on varhaisen atomikauden aikaleima näkyvissä. Vaikka kirjan idea onkin erinomainen, minua häiritsee tietyt vanhahtavat sosiaalisen rakenteen piirteet ja asenteet mitä tarinassa tarjoillaan. Ns. kevytkenkäisen naisen murhaaminen ei tunnu häiritsevän ketään, vaikka se ei ole edes selviytymisen kannalta tärkeää. Eikä se ole edes ainoa tapaus joka mättää kirjassa. Raiskauksen seuraamukset ovat kirjassa enemmän kuin ala-arvoisesti kuvattu. Näin naislukijana tällaisiin seikkoihin kiinnittää väkisinkin huomiota. Tänä päivänä kirjoitettuna Nälkäkuolema olisi varmasti erilainen kirja; partisaanitouhuilu muuttunut kaupunkisissitoiminnaksi ja kybersodan alkeet osaltaan mukana ekokatastrofissa. Ehkä ihmisten nokkimisjärjestyksen kuvaustakaan ei tarvitsisi alleviivata yhtä voimakkaasti kuin kirjailija on teoksessaan tehnyt oppikirjamaisella tyylillä: tämä tapahtuma oli alku…

Nälkäkuolemalla on ansionsa. Erityisesti se toi vaikuttavasti esille, kuinka suhtaudumme toisella puolella maapalloa tapahtuviin katastrofeihin, silloin kun ne eivät suoraan vaikuta meihin itseemme. Kaikista hyvistä ideoistaan huolimatta minä en pitänyt kirjasta kokonaisuutena. Koska hahmojen kuvaus mätti, kaipasin enemmän ekokatastrofin kuvausta. Sen sijaan, että keskityttiin ihminen vs. ihminen -asetelmaan, olisin halunnut nähdä enemmän maapallo vs. ihmistä. Vaikka kirjassa esitetäänkin ajatus, että ihminen kohtelee maapalloa kurjasti, niin silti minulle jää käsitys että ihminen (mies) on kuitenkin kaiken kingi. Jälleen kerran, vaikka kirjalla onkin statuksensa modernina genreklassikkona, ei se tarkoita sitä, että kirja olisi kaikin puolin onnistunut. Nälkäkuolema ei ole.

Science fiction -haaste

2011 BSFA-palkintoehdokkaat julkistettu

British Science Fiction Association on julkistanut 2011 BSFA-palkinnon ehdokkaat. Yhdistyksen jäsenet pääsevät äänestämään piakkoin, mutta myös minulla on mahdollisuus ilmaista mielipiteeni huhtikuussa, koskapa osallistun tämän vuoden Easterconiin Lontoossa. Jos ehdin lukea kaikki ehdolla olevat kirjat, niin käytän äänestysoikeuttani. Muutama teos on tullut jo luettua ja linkit niiden arvosteluihin löytyy kirjan nimen jälkeen. Parhaillaan luen Embassytownia, joten sen arvostelun linkitän myöhemmin. Voittajat julkistetaan niin ikään Easterconissa, joten muutakin jännitettävää conissa on siis luvassa Hugo-ehdokkaiden nimeämisen lisäksi (ja ai niin... siellä on myös eräs GRRM kunniavieraana...).

Paras romaani

Cyber Circus, Kim Lakin-Smith (Newcon Press)
Embassytown, China Miéville (Macmillan)
The Islanders, Christopher Priest (Gollancz) (arvostelu)
By Light Alone, Adam Roberts (Gollancz)
Osama, Lavie Tidhar (PS Publishing) (arvostelu)

Paras novelli

"The Silver Wind", Nina Allan
"The Copenhagen Interpretation", Paul Cornell
"Afterbirth", Kameron Hurley
"Covehithe", China Miéville
"Of Dawn", Al Robertson

Paras ei-fiktio

Out of This World: Science Fiction But Not as We Know It, Mike Ashley
The SF Encyclopedia, 3rd Edition, John Clute, Peter Nicholls, & David Langford, eds.
Review of Arslan, M.J. Engh & Abigail Nussbaum
SF Mistressworks, Ian Sales, ed.
Pornokitsch, Jared Shurin & Anne Perry, eds.
The Unsilent Library: Essays on the Russell T. Davies Era of the New Doctor Who, Graham Sleight, Tony Keen, & Simon Bradshaw

Paras taidekuvitus

Kansikuva: Ian Whates: The Noise Revealed, Dominic Harman
Kansikuva ja kuvitus: Patrick Ness: A Monster Calls, Jim Kay
Kansikuva: Lavie Tidhar: Osama, Pedro Marques
Kansikuva: Liz Williams: A Glass of Shadow, Anne Sudworth

Iain M. Banks: Use of Weapons

Iain M. Banksin kolmas Kulttuuri-kirja Use of Weapons ilmestyi vuonna 1990. Suomennos julkaistiin v. 1997 nimellä Aseiden käyttö, mutta sen vaikean saatavuuden vuoksi luin kirjan englanniksi. Kultturi-sarjan ensimmäisen kirjan Muista Flebastan arvostelu löytyy täältä ja toisen kirjan Pelaajan arvostelu täältä. Kirja pääsee mukaan science fiction -haasteen Aikuisten science fiction -kategoriaan.

Cheradenine Zakalwe, alunperin Kulttuurin ulkopuolelta, tulee värvätyksi Erityisolojen jaokseen osallistumaan sotaoperaatioihin, joiden lopputuloksen Kulttuuri haluaa mieleisekseen, mutta ei halua suoraan osallistua sotatoimiin utopistisen pasifisminsa vuoksi. Zakalwe on luotu tehtäväänsä, mutta toisaalta hänen mielensä vastustaa sotaa ja haluaa rauhaa menneisyytensä kanssa, minkä vuoksi hän on pyrkinyt eroon Kulttuurista. Zakalwen värvännyt Diziet Sman tehtävänä on saattaa ja ohjata Zakalwe jälleen ruotuun, mutta hänkään ei tiedä miehen menneisyydestä kaikkea. Samalla kun Zakalwen historiaa Kulttuurin leivissä puretaan, käydään läpi myös miehen torjuttuja muistoja pala kerrallaan.

Use of Weaponsin tapahtumat sijoittuvat varsinaisen Kulttuurin ulkopuolelle. Kirjan rakenne on haastava, ehkä vielä haastavampi kuin kahden aiemman kirjan. Tarina ei etene suoraviivaisesti vaan siirtyen aikajanassa edes takaisin, mikä vaatii lukijalta keskittymistä. Toisaalta jo edelliset osat lukeneelle rakenne ei sinänsä tuota yllätystä, vaikka onkin hieman monimutkaisempi. Pidin Pelaajaa synkkänä kirjana ja varauduin keksimään uusia synonyymeja Aseiden käytölle, jos se osoittautuisi vastaavanlaiseksi. Mikään hilpeä kirja Use of Weapons ei todellakaan ole, vaikka se sai minut kertaalleen nauramaan ääneenkin (hattu-vitsille). Silti luonnehtisin Use of Weaponsia ennen kaikkea surulliseksi kirjaksi. Ainakin minulle se jäi päällimmäiseksi tunteeksi kirjasta. Tarina on kuvaus hyväksikäytöstä, ja siinä missä esimerkiksi Muista Flebastassa pidin Kulttuuria kiehtovana, ilmestyi nyt mieleeni myös vähemmän positiivisia tuntemuksia. Ensimmäisen kirjan tavoin Use of Weapons on voimakkaasti Kulttuuri-kriittinen ja myös sodanvastainen teos, vaikka näitä seikkoja ei erityisesti alleviivatakaan. Kirjan ajoittaisessa lohduttomuudessa on myös jotain ironiaa ja itsekriittisyyttä siinäkin.

Kirjan loppu yllätti siitäkin huolimatta, että minulle oli etukäteen hieman ladattu odotuksia. Yritin selailla jälkeenpäin kirjan alkupuolta saadakseni selville mitä minulta jäi huomaamatta, mutta Banks on rakentanut tarinan siten, että se aukeaa lopullisesti todellakin vasta lopussa. Banks on kehitellyt hauskimmat sananvaihdot robotti Skaffen-Amtiskaw’n ympärille, kuten aiemmissa kirjoissakin muiden robottien kohdalle. Melkein jäin kaipaamaan Banksilta kokonaista kirjaa robottihuumoria. Diziet Sma ei hahmona ole yhtä onnistunut kuin Cheradenine Zakalwe, josta puolestaan voi antaa science fiction -hahmoksi kovastikin kiitosta onnistumisesta, samalla kun tekisi mieli kirota kirjailija samasta syystä. Use of Weapons/Aseiden käyttö on kirja joka vaatisi melkeinpä uudelleen luvun. Ehkä ei kuitenkaan ihan heti. Uskon, että kirjasta irtoaisi toisellakin kerralla vielä ajateltavaa ja ehkä asioita osaisi huomioida myös paremmin. Use of Weapons ei ole helppo kirja lukea rakenteensa ja tunnelmansa vuoksi, mutta silti se on erinomainen teos, joka sitoi minut yhdeksi viikonlopuksi tiiviisti huomaansa.

Science fiction -haaste

Ian McDonald: Planesrunner

Ian McDonald on päättänyt lähteä nuortenkirjojen villiin viidakkoon. Kun tein Kirjasta elokuvaksi -katselmuksia (osa 1), kävi melkoisen selväksi, että nuortenkirjoja elokuvaoptioidaan herkemmin kuin aikuisille suunnattuja kirjoja. Planesrunner suorastaan huutaa filmatisointia, mutta ainakaan toistaiseksi en ole kuullut että kirjaa olisi optioitu. Planesrunner on Everness-sarjan ensimmäinen osa. Sisällytän kirjan science fiction -haasteeseen nuorille suunnatun kirjan kategoriaan. Sen olisi voinut sijoittaa esimerkiksi myös rinnakkaisuniversumiin, mutta koska kirja on tyylillisesti niin selkeästi nuortenkirja, oli kategoria siltä osin itsestään selvä.

14-vuotiaan Everett Singhin isä kidnapataan hänen silmiensä edessä Lontoossa. Isä Singh on kvanttifyysikko, jolla on tärkeä monimaailmaa koskeva tutkimus käynnissä. Aavistellen pahoja, hän jättää pojalleen vihjeen, ja luottaa, että tämä selvittää mistä on kyse, sillä onhan Everettkin hänkin melkoinen neron alku, jopa ehkä isäänsäkin älykkäämpi. Isän jäljitys vie Everettin jännittävään seikkailuun rinnakkaismaailmaan nimeltä E3, jossa hän tapaa persoonallisen Sen-tytön. Senin avulla Everett tutustuu meidän maailmamme paljon muistuttavaan, mutta silti hyvin erilaiseen Lontooseen ja sen ihmisiin. Olkoon maailma kuitenkin mikä hyvänsä, viholliset seuraavat perässä ja Everettillä on jotain mitä he haluavat.

Planesrunner on omalaatuinen nuorten kirja. Se sisältää fysiikan käsitteitä ja ideoita, jotka McDonald selittää ymmärrettävällä tavalla, jotta ne avautuvat lukijalle ilman, että on Everettin kaltainen nero. Tarinaan on ympätty mukaan niin olemassa olevaa nykyteknologiaa kuin rinnakkaismaailman nanoteknologiaakin ja viittauksia tosimaailman ihmisiin, asioihin ja tv-sarjoihin yms. on kiva bongailla. McDonald on luonut vaihtoehtoisen maailman, jossa kehitys on tapahtunut ilman öljyn hyödyntämistä. Näin ollen esimerkiksi auto ovat sähkökäyttöisiä eikä muoviesineitä löydy. Materiaalina hyödynnetään laajalti hiilen nanoteknologiaa. Meidän E10:ksi nimetyn maailmamme ja kuvitteellisen E3 maailman vastakkainasettelu onkin kirjan kiehtovimpia teemoja. Paitsi luonnontieteen osalta, McDonald on kehitellyt E3-maailmaan myös omanlaisensa puhekielen, joka on hauska ja värikäs. Kirjan lopussa on kieleen liittyvää sanastoa ja kirjailija myös kertoo mihin kieli perustuu. Vaikka E3-maailma on tiennyt kauan miljoonien eri rinnakkaismaailmojen olemassaolosta, ja on siten meidän maailmaa edellä, se muistuttaa kehitykseltään kuitenkin hieman steampunk-aikakautta. Useat meidän laitteemme, kuten kannettava tietokone ovat tuntemattomia.

Planesrunnerin maailma on siis kiinnostavasti rakenneltu näin aikuisenkin makuun, mutta hahmot tökkivät kovin. Everett on suorastaan täydellinen pikkunero, jolta onnistuu myös toiminta. Onhan hän tietenkin erinomainen ihailun kohde ja esimerkki nuorille miehille ja saattaapa nuoret naisetkin tykästyä älykkääseen ja osaavaan hahmoon, mutta hieman on nyt ympätty Gary-Stuta liikaa yhteen hahmoon mielestäni. Vaikkakin, sinänsä arvostan, että todellinen älykkö nostetaan päähahmoksi, mikä ei ole niin kovin yleistä. Nuorillekaan suunnatussa kirjallisuudessa ei kuitenkaan suinkaan tarvitsisi olla mustavalkoisia hahmoja, vaan heissä saa olla särmää ja ristiriitojakin. Everettin tunnemaailma on painettu niin alas kuin mahdollista, mikä ei ole uskottavaa kun kyseessä on kuitenkin 14-vuotias miehen alku. Eikä Sen ole kummoisempi, joskin myönnettäköön, että hänestä kirjailija on saanut tehtyä hieman hauskemman ja kiinnostavamman. Ja tietenkin Sen on poikkeuksellisen näköinen valtavine valkoisine afroineen ja kalpeine silmineen. Mitä tulee Everettin ulkonäköön, niin hän on puoliksi intialainen, ja kaikesta päätellen se näkyy myös ihonvärissä ja ulkonäössä, mikä puolestaan saa minut jälleen kerran huokaamaan kansikuvalle. Kovin on länsimaisen valkopesty poika kansikuvassa, joka muutenkin on kohtalaisen kamala minun silmissäni. John Picaciolle piiiiitkä miinus tästä tuotoksesta. Hahmojen lisäksi myös tarinan juoni kärsii hieman siitä, että maailmaa rakennellaan. Toisaalta kohtuumittaisessa kirjassa, joka on sarjan aloitus, tämä seikka ei ole liian suuri ongelma. Ian McDonald ei mielestäni onnistu uudessa aluevaltauksessaan keskivertoa paremmin. En todennäköisesti lue Everness-sarjan jatkoja, mutta minulla on vielä useita kirjailijan muita teoksia lukematta ja niihin palaan varmaankin jossain vaiheessa vielä.

Science fiction -haaste

Game of Thrones jatkuu aprillipäivänä

Game of Thrones pääsi tällä viikolla vihdoin alkuun Suomen YLElläkin, mikä on hienoa. Minäkin katselen sarjaa jälleen kerran. Mutta itse asiassa odotan todellakin jo seuraavaa kautta ja sen HBO tarjoaa aprillipäivästä alkaen USA:ssa (meidän kellonaikaan on jo tietty seuraava päivä). Kakkoskauden alkuun on siis enää vain 11 viikkoa!

Canal+ lähetti ykköskauden vain kaksi ja puoli viikkoa USAsta jäljessä ja on nytkin lupaillut ennen ensi-iltapäivämäärän julkistamista esittävänsä sarjaa toukokuusta alkaen. Jos tahti pidetään samana ja esityspäivä keskiviikkona, niin saatamme nähdä 2. kauden aloituksen Suomessa jo 18. huhtikuuta. Canal+ varmaan ilmoittelee pian todellisesta aloituspäivästä, mutta niin tai näin... kakkoskauteen ei ole enää kauaa ja mitä kaikkea onkaan odotettavissa!!! Jos A Clash of Kings/Kuninkaiden koitos on jo luettuna, mutta muistikuvia tarvii hieman verestää, Kuninkaiden koitoksen lukujen tapahtumalyhennelmät auttanevat asiassa. Jos kirjaa ei ole tullut vielä luettua, nyt on hyvä aika aloittaa.

Huom! Alla oleva kakkoskauden teaseri spoilaa ykköskautta.

Stephen Deas: The Order of the Scales

The Order of the Scales on The Memory of Flames -trilogian viimeinen osa. Stephen Deas on kuitenkin julkaisemassa sarjan maailmaan liittyviä lisäkirjoja, joiden ei käsittääkseni pitäisi olla kuitenkaan suoraan jatko-osia. Trilogian ykkösosan, The Adamantine Palacen arvostelu löytyy täältä ja kakkososan, The King of the Cragsin täältä.

Lohikäärmevaltakunnat ovat sodassa ja ilmassa lentelee lohikäärmeitä joko ihmisten ohjaamina tai vapaina, kullakin omat päämääränsä ja tavoitteensa. Pian ihmisten sodasta on tulossa eloonjäämistaistelu lohikäärmeitä vastaan. Kaiken keskellä prinssi Jehal yrittää pitää kiinni vallanrippeistä, Kemir saada kostonsa ja Taiytakei-kauppiaat hankkia vihdoin oman lohikäärmeensä. Myös legendat ovat heräämässä henkiin.

The Order of the Scales poikkeaa kahdesta edellisestä osasta siten, että hovijuonittelujen aika on nyt ohi, mikä myös tekee kirjasta vähemmän kiihkeän. Olin suorastaan pettynyt kirjan alun hidastempoisuuteen, vaikka Snow ja muut lohikäärmeet saivat vihdoin sitä huomiota mitä olen matkan varrella halunnut. En tahtonut päästä tekstiin mukaan kuin vasta kirjan puolen välin jälkeen ja oikeasti vasta viimeisessä kolmanneksessa jopa kiinnostuin. Alkupuolella tekstissä esiintyy toistoja, eikä tarina tunnu etenevän odotetulla tavalla. Rakenteen rytmi on hitusen pielessä. Jotkin tapahtumat osoittautuvat merkityksettömiksi ja minulla heräsi kysymys, miksi kirjailija pisti niitä mukaan lainkaan. Esimerkiksi kirjassa on yksi naiseen kohdistuvan tapahtuman kuvaus, joka on huonosti ja mauttomasti toteutettu ja tarinan ja hahmon kannalta vielä merkityksetönkin. Muutenkin teksti paikoitellen tuntuu väkinäiseltä. Mihin ihmeessä on kadonnut se tempo ja palo, joka loistaa Deasin kahdessa ensimmäisessä kirjassa?

Kirjan viimeiset luvut ovat erinomaisia. Deas uskaltaa jälleen tehdä ratkaisuja, jotka eivät ole niin itsestään selviä. Olin todella tyytyväinen loppuun. Lohikäärmeet ovat sitä mitä hän on luvannut niiden olevan hänen käsissään; armottomia. Olen toistellut blogissani varmaan kymmenen kertaa, että pidän lohikäärmeistä ja tässä tulee vielä kerran, ensimmäistä kertaa tälle vuodelle: minä tosiaan pidän lohikäärmeistä. The Order of the Scalesissa on kokonaisuutena ongelmia, mutta tarina saa siitä huolimatta varsin tyydyttävän lopputuloksen. Kuten alussa totesin, Deas aikoo vielä palata trilogian maailmaan ja etenkin Taiytakeihin seuraavassa kirjassaan, The Black Mausoleum, joka ilmestyy toukokuussa. Se vaikuttaa kiinnostavalta. Toivottavasti The Order of the Scalesissa esiintyneet rakenneongelmat eivät toistu enää kirjailijan jatkotuotannossa.

Edgar Rice Burroughs: A Princess of Mars

Edgar Rice Burroughsin A Princess of Mars on science fiction -haasteen ensimmäinen kirjani. Sen olisi voinut sijoittaa useampaan kategoriaan, mutta päädyin "sf-klassikkoon" syystä, että kirja on julkaistu vuonna 1917, tai oikeastaan jo viitisen vuotta aiemmin osina lehdissä. Varsinainen syy kirjan lukemiseen on maaliskuussa ensi-iltansa saava John Carter -elokuva, joka pohjautuu kirjaan. Kirjasta elokuvaksi – tulevaa tuotantoa 1 ja 2 -kirjoituksissani tuumasin, että useimmiten olisi hyväksi lukea kirjat ennen leffaversion katsomista ja näin päätin tehdä Burroughsin kohdalla. Nyt vain en ole enää varma haluanko nähdä elokuvaa. A Princess of Mars on julkaistu myös suomeksi, ensin nimellä Marsin prinsessa ja myöhemmin nimellä Marsin sankari. Kirjasta on tulossa maaliskuussa uusi painos.

Kapteeni John Carter Virginiasta siirtyy oudolla tavalla Marsiin, jonka paikallinen nimi on Barsoom. Marsia asuttavat vihreät moniraajaiset ja syöksyhampaiset olennot ja ihmisen kaltaiset punaiset asukit. Ilmakehää pitää yllä tehtaat ja jonkin sorttista kasvillisuuttakin löytyy. Vihreät marsilaiset, tharksit, jotka pitävät Carteria vangittuna, ovat sotaisia ja julmia ja ilmineeraavat pahimmat puolensa naurulla. Heidän vankinaan on myös punaisten marsilaisten Heliumin kaunis prinsessa Dejah Thoris, joka saa Carterin sydämen sykkimään. Hän päättää pelastaa prinsessan vankeudesta ja palauttaa tämän oman kansansa pariin. Erilaisen painovoiman vuoksi Maasta lähtöisin olevalla John Carterilla on kyky superliikkua ja tämän kyvyn ja sotilastaustansa ansiosta hänestä tuleekin arvostettu soturi. Pian Carterilla on käsissään paitsi prinsessa hädässä myös planeetta ja kaikki sen asukkaat kuolemanvaarassa, kun ilmakehätehtaaseen tulee ongelmia.

Pyydän anteeksi heti kättelyssä niiltä henkilöiltä, jotka ovat A Princess of Marsin lukeneet ja pitäneet siitä. Minun makuuni kirja ei ole, olkoon kuinka klassikko, suunnannäyttäjä tms. Pidän John Carterin hahmosta, josta kirjailija on pystynyt luomaan varsin vaatimattoman kaiken sankariroolikehittelyn keskelläkin. Carter vaikuttaa luonteeltaan perin normaalilta Maan mieheltä, joka sopeutuu vallitseviin olosuhteisiin. Itse asiassa Carterin sopeutuminen onkin kyllä ilmiömäistä ja häneltä löytyy outoja normaalista poikkeavia muitakin kykyjä. Hahmosta ei missään vaiheessa kuitenkaan välity ylikorostunutta egoa tai teko-synkähköä maskuliinisuutta, mitkä liittyvät moniin sankarikuvauksiin. Tarinassa kuitenkin korostuu sukupuoliroolit, mikä varmasti on sidoksissa pitkälti kirjan kirjoittamishetken vallitseviin roolikäsityksiin. Kaikkein eniten minulla tökki heti Marsiin saapumisen jälkeen Burroughsin tapa yrittää vakuuttaa lukija uskomaan asioita toistamalla niitä kymmeniä kertoja. Kun luin noin viidennenkymmenennen kerran kuinka kaunis prinsessa on, kädet, silmät, kasvot, huulet, ja kuinka tolkuttoman sulavasti hän liikehtii, niin aloin toivomaan, että madonnamaisella prinsessaparalla olisi edes jossain päin kehoa pikkuruinen arpi pilaamassa uskomatonta, sileää ihoa. Ja entäs ne vihreät marsilaiset? Ne ovat niin pahoja ja jos ei kerrasta mene perille, niin se toistetaan viisitoista kertaa ja karmeaa naurua päälle. Ja taistelukohtauksia täytyy upottaa tarinaan ainakin 20 sivun välein. Positiivisena seikkana koin A Princess of Marsissa, että Burroughs jättää tarinan cliffhangeriin.

Vaikka minusta tuntuu, että en palaa John Carter -jatkotarinoihin ainakaan lähiaikoina, jos koskaan, niin olen tyytyväinen etten saanut ylikorostusten lisäksi liian loppuun asti pureskeltua mössöä satujen "and they lived happily ever after" -tyyliin, vaan kirjan loppu pelastaa minun silmissäni paljon. John Carter -elokuvan parin trailerin perusteella saadaan perus-Disney-kamaa. Todennäköisesti käyn katsomassa elokuvan, mutta en odota siitä kovinkaan innoittavaa elämystä, mutta visuaalisesti ehkä kuitenkin nautittavaa. Jos et ole lukenut kirjaa ja haluat sen lukea (minun arvostelusta ei kannata lannistua, muodosta oma mielipide), niin Project Gutenberg tarjoaa sen ilmaisluettavaksi englanniksi useassa formaatissa.

Science fiction -haaste

Hugo-äänestys 2012 on käynnissä

Vuodatuksella näyttää olevan tiheään tahtiin serveriongelmia, joten pahoittelen jos Taikakirjaimiin ei välillä pääse. Harmillista kaikin puolin, toivottavasti saavat ongelmat korjattua.

Joka tapauksessa, iloisempiakin asioita on käynnissä. Nimittäin Hugo-äänestys 2012 on käynnistynyt. Ja mukana on yksi uusi kategoria, Best Fancast. Minua tämä uusi kategoria ei juuri heilauta, sillä olen kuunnellut vuoden aikana yhden ainoan ns. fan podcastin, ja sitäkään en kokonaan. Amerikkalaiset puheohjelmat eivät ole todellakaan minun heiniäni. Ihan heti en aio myöskään äänestyslomaketta täyttää, vaan käytän hyväksi jäljellä olevan ajan ja tutustun vielä joihinkin viime vuonna ilmestyneisiin teoksiin, jotka ehkä vaikuttavat mielipiteisiini. Kustantajat ja lehdet ovat aloittaneet jo kelpoisten ehdokkaitten listauksen, joten niitä on hyvä tässä vaiheessa katsastaa. Äänestysaikaa ensimmäisellä kierroksella on maaliskuun 11. päivään saakka.

Varsinaiset ehdokkaat julkistetaan pääsiäisen aikaan Lontoossa Olympus 2012 -tapahtumassa, jonne minäkin olen näillä näkymin menossa. Ja varsinainen palkintojenjakotilaisuus pidetään Chicagossa Chicon 7 -worldconissa 30.8.-3.9.2012.

Science fiction -haaste ja lukulistalla 1/2012

2012 - uusi vuosi, jolta voi odottaa kirjarintamalla mielenkiintoisia kokemuksia. Toivottavasti tänä vuonnakin eteen tulee sellaisia kirjoja, joita ei osannut ennakoida ja jotka vievät uusiin sfääreihin. Se antaa lisämaustetta jo odotettavissa oleviin elämyksiin. Aion tänä vuonna viedä läpi yhden haasteen, jonka bongasin Working for the Mandroid -blogista ja väänsin suomenkieliseen muotoon luvan kera. Kyseessä on 2012 Science Fiction Reader Challenge elikkäs tarkoituksena on lukea alla olevista 12 eri science fiction -kategoriasta kustakin yksi teeman mukainen kirja. Kukin kirja voi osallistua vain yhteen kategoriaan haasteen aikana. Kategoriat voi lukea missä järjestyksessä tahansa. Haaste alkaa 1.1.2012 ja päättyy 31.12.2012. Omalta kohdaltani ajattelin hieman vaikeuttaa haastetta ja pyrkiä lukemaan jokaisesta kategoriasta kaksi kirjaa eli yhteensä 24 kirjaa. Katsotaan haukkaanko liian ison palan.

Kategoriat ovat seuraavat:

1. Nuorille suunnattu science fiction
Nimensä mukaisesti, kustantajan määrittelemä YA-kirja,voi edustaa mitä tahansa subgenreä.

2. Aikuisten science fiction
Vastaavasti aikuisille suunnattua science fictionia, ei rajoituksia mahdolliselle subgenrelle.

3. Hugo-voittaja
Hugo voittaja ihan miltä vuosikymmeneltä tahansa. Wikipedia sisältää kattavan listan, jossa voittajat näkyy tummennettuna. Alkuperäisessä haasteessa hyväksytään Goodreads-listan perusteella myös fantasiakirjat, mutta itse olen tiukempi: vain science fiction käy.

4. Science fiction -klassikko – julkaistu -1950
Korjattu: kategorian kirjaehdokkaita löytyy täältä.

5. Science fiction -moderni klassikko - 1951-1992
Hugo-lista ja classics-lista auttanevat tässäkin.

6. Steampunk
Goodreadsin listalta löytyy joitain ehdokkaita, mutta lista on osin virheellinen, sillä esimerkiksi listalla olevat Richard Mathesonin Olen legenda ja Scott Lynchin Locke Lamoran valheet EIVÄT taida kuulua kategoriaan, vaikka Goodreadsissa niin väitetäänkin. Wikipedia auttaa jälleen osaltaan valinnassa.

7. Robotit / Kyborgit / Androidit
Ehdokkaita löytyy täältä.

8. Avaruusalukset / Avaruusolennot
Tapahtumapaikkana avaruusalus tai mukana alienit, jotka huomattavassa/merkittävästi vaikuttavassa roolissa. Ehdokkaita esim. täältä.

9. Aikamatkustus / Vaihtoehtohistoria / Rinnakkaisuniversumi
Aikamatkustukseen löytyy ehdokaskirjoja Wikipediasta tai Goodreadsin listalta. Vaihtoehtohistoria-ehdokkaita voi etsiä täältä ja rinnakkaisuniversumi-ehdokkaita täältä.

10. Apokalyptinen / Dystopia / Utopia
Apokalyptisia ehdokkaita löytyy Wikipediasta, dystopiaa niin ikään Wikipediasta tai Goodreadsista. Utopiaa kenties tältä listalta.

11. Kyberpunk
Kyberpunkkia löytyy Wikipedian listalta tai Goodreadsista.

12. Hullu tiedemies / Geneettiset kokeilut / Ympäristökatastrofit
Teemaan liittyviä kirjoja löytyy mahdollisesti esimerkiksi Goodreadsista.

Lisätty: 13. Bonuskategoria: suomalaisen kirjailijan kirjoittama science fiction -teos
Kotimaisia tieteiskirjailijoita voi vilkaista listattuna vaikkapa täältä ja heidän teoksiaan Risingshadown kirjailijatietokannasta.

Suomenkielisiä (alunperin ja käännöksinä) kirjaehdokkaita kaikkiin kategorioihin löytyy myös mm. Risingshadown kirjailijatietokannasta ja Wikipedian Käännetty tieteiskirjallisuus -listasta.

Tein sivupalkkiin oman seurantalistasivun haasteen etenemiselle. Tähän haasteeseen osallistumisen lisäksi jatkan George R.R. Martinin tuotannon uudelleenlukua sekä hieman kaiken muun jalkoihin viime vuonna jäänyttä projektiani lukea Kage Bakerin The Company -sarja kokonaisuudessaan. Kolme kirjaa takana, tästä on hyvä jatkaa alkavana vuonna.

Nämä huomioon ottaen tammikuun lukulistalla ovat mm.:

• Iain M. Banks: Use of Weapons
• Kage Baker: The Graveyard Game
• Edgar Rice Burroughs: A Princess of Mars
• Stephen Deas: The Order of the Scales

Jonossa odottaa myös McDonaldia, Stephensonia, Miévillea, Reevea ja joukko muita käännöksiä. Sivupalkkiin ilmestyi uusi tavoitelaskuri. Tähtäimessä 90 luettua kirjaa tänä vuonna.

PS: Jos lähdet mukaan 2012 Science fiction -haasteeseen, niin ilmoittele siitä kommenteissa. Olisi mukavaa seurata mitä muut suomalaiset blogistit kategorioihin valitsevat.


Lisäys:

Haasteessa ovat mukana suomalaisista blogeista

Katan Luettuja maailmoja

Johnnyn Puolisilmä

Hreathemus/NDSL:n Nulla dies sine legendo

Velman Kirjava kukko (Kulttuuriblogi)

Anun Jos vaikka lukisi...

Linnean Lukunen

Tessan Aamuvirkku yksisarvinen

Kuuttaren Kuuttaren lukupäiväkirja

ketjukolaajan Tahaton lueskelija

Ahmun Vinttikamarissa

sinideanin Kirjaretket

Oonan Lopunajan lauseet

Nadjan nadjan kirjasto

Espoon fantasiaryhmä

Susa-lin Val Alorn

Nafisanin Yöpöydän kirjat

ja vielä Lukutoukkakin, vaikkei blogia olekaan (ei haaste sitä vaadikaan) :)

joita kannattaa myös seurata!