Vampyyrikirjallisuuteen tutustuminen jatkuu hitaasti ja harkiten. Barbara Hamblyn Those Who Hunt the Night (1988) on julkaistu myös nimellä Immortal Blood. Tarina sijoittuu Sherlock Holmesin aikakauteen eli 1800-luvun lopulle ja seuraavan vuosisadan alkuun. Kirjan esittelyssä mainittavan Holmesin ymmärtää lukiessa, sillä kirja on holmesmainen salapoliisitarina kauhulla kuorrutettuna. Aikakausi on merkittävä myös siinä suhteessa, että silloin alkoi avautua ja levitä käsite viruksesta, mikä näkyy kirjan juonessa. Tarinan päähenkilö on Oxfordin yliopiston professori James Asher, jonka vampyyri Don Simon Ysidro pyytää, lajitovereidensa vastustuksesta huolimatta, selvittämään kuka murhaa vampyyreja. Ysidro uhkaa Asherin vaimon Lydian henkeä, joten Asherille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin suostua. Valinta osuu Asheriin koska tämä on ollut aiemmin vakooja ja tutkimustensa vuoksi uskoo vampyyrien olemassa oloon. Vampyyrit epäilevät myös, että surmaaja on ihminen, joten he tarvitsevat etsiväksi henkilön, joka pystyy työskentelemään päivänvalossa kuten epäiltykin. Asher alkaa kuitenkin uumoilla, että murhamies löytyykin vampyyrien omasta joukosta ja kun Lydia, joka on lääketieteen tohtori, tekee rinnalla omaa tutkimustyötään, lähtee tarina oletuksesta poikkeaville teille.
Vaikka vampyyrit ovat näkyvässä osassa kirjassa, niin päähenkilö on ehdottomasti James Asher, jonka watsonina toimii Lydia. Pariskunta onkin sinänsä hyvä valinta etsiviksi, vaikka heidän hahmonsa jäävätkin persoonina hieman liian värittömiksi. Esikuvahahmot Sherlock ja Watson ovat selkeästi mielenkiintoisempia. Jamesin ja Lydian taustaa valaistaan murhaselvittelyjen ohessa, niin Jamesin uravalintoja kuin Lydian ongelmia lääketieteen opiskelussa Viktoriaanisella aikakaudella ja miten heidän yhteinen taival alkoi.
Vampyyrit ovat osaltaan perinteisiä auringonvaloa kaihtavia yöeläjiä ja heihin tepsivät niin valkosipuli kuin hopeakin. He ovat julmia saalistajia, jotka surmaavat tai muuntavat uhrinsa. Myyttiin on saatu kuitenkin ilmavuutta tuomalla mukaan lääketiede ja sen kautta mahdolliset vampirismin aiheuttajat. Heti alusta lähtien Lydian tutkijanmieli lähtee etsimään vampyyrimystiikkaan luonnollisia selityksiä, innoittajanaan juuri ihmistietouteen saapuneet uudet veren patologiaa koskevat tutkimukset ja ajatus, että on paljon sellaista mitä lääketiede ei todellakaan vielä tunne.
Those Who Hunt the Night on ihan mukavaa luettavaa. Se ei ärsyttänyt imelyydellä, sillä avioparin rakkaustarinaa kerrottiin hillitysti ja ajoittain heräsin oikein kiinnostumaan kun pohdittiin vampirismiin liittyviä syitä ja merkkejä. Erityismaininnan annan kohdalle, jossa puhuttiin vampyyrien seksielämästä (tai sen puutteesta). Olen jo kauan ihmetellyt miten miesvampyyrit voivat olla niin viriilejä, kun heidän sydämensä ei lyö, jolloin ei pitäisi olla myöskään verenkiertoa. Ja kaikkihan me tiedämme miten heikko verenkierto vaikuttaa erektioon. No tämä on pikkuseikka siihen nähden, että vampyyrit mm. omaavat julmetut kulmahampaat (yrittäkääpä puhua sellaisten kanssa), liitävät ilmassa, näkevät pimeässä ja leimahtavat tuleen auringonvalossa. Kunhan mainitsin... Barbara Hambly on kirjoittanut käsittääkseni muitakin vampyyrikirjoja. Vaikka en niihin aiokaan tämän enempää tutustua, niin olen ihan tyytyväinen, että Those Who Hunt the Night tuli luettua. Tarinasta löytyy piirteitä, jotka tekevät kirjasta enemmän kuin siedettävää luettavaa tällaiselle vampyyrien kaihtajalle. Suosittelen vampyyreista pitävillekin ja sellaisille, joille viktoriaaninen Englanti salapoliisitarinoineen uppoaa, hiukan myös Mary Shelleynkin jalanjäljissä.
