Serren metsissä -kirjaa voisi luonnehtia fantasiaksi sadun valeasussa. Kirjassa on runsaasti sadun elementtejä; kaksi kuningaskuntaa, prinssi ja prinsessa, velhoja ja taikuutta. Ripaus Hannua ja Kerttua, Punahilkkaa ja Baba Jaga -noita-akkaa kanasineen ja jaloilla liikkuvine mökkeineen. Serren tunteeton räyhääjäkuningas pakottaa poikansa Ronanin avioliittoon naapurimaa Dacian, prinsessan Sidonien kanssa. Ronan on kuitenkin vasta menettänyt edellisen puolisonsa ja lapsensa, eikä ole valmis uuteen liittoon. Sidoniekaan ei ole sopimuksesta onnessaan, mutta suostuu matkaamaan Serreen, jotta heidän kuningaskuntiensa välillä ei syty sotaa, jonka Serre mahdollisesti voittaisi. Dacian kuninkaan palveluksessa oleva vanha velho, Unciel, lähettää nuoremman velhon, Gyren, Sidonien turvaksi matkalle, sillä Serre ei olekaan ihan mikä tahansa kyläpahanen, vaan sen metsissä on tunnetusti paljon taikuutta.
Serren metsissä asustaa Brume-noita, jonka luista tehdyn mökin, kanojen ja keittopadan ympärillä tarina pyöriikin suuren osan aikaa. Brume kun vaatii vastikkeita ihmisiltä, jotka syystä tai toisesta haluavat häneltä jotain tai ovat hänelle velkaa, tai muuten he päätyvät hänen pataansa muhennokseksi. Välillä juonikuvio saa komedian piirteitä, niin ristiin ja rastiin polut Serren metsissä sekoavat. Tarina on kuitenkin pohjimmiltaan synkkä ja monimutkaista kuviota selvitellään sydän verellä viimeisille sivuille saakka.
McKillip on tunnetusti loistavan kaunosanainen kirjailija. Hänen tekstinsä on kaunista, kuvaavaa ja lumoavaa. Hän saa Serren metsät hyvin eläviksi ja varsinkin monista mytologioista tunnettu tulilintu hahmona tenhosi kuten tarkoituskin oli. Kirjan suomentaneelle Natasha Vilokkisella kymmenen pistettä erinomaisesta käännöksestä. Vaikka Serren metsissä ei edelleenkään saanut minua McKillip-faniksi, niin mielelläni luen jatkossakin hänen teoksiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!