perjantai 21. elokuuta 2009

Game of Thrones -näyttelijävalinnoista


Tänään HBO sitten julkisti seitsemän näyttelijän nimet, jotka viimeisimmäksi on valittu Game of Thrones -pilottiin. Suhtaudun yleensä jokseenkin varauksella näihin kirjojen tv- ja elokuvasovituksiin, mutta GoT on saanut minut innostumaan. Tähän mennessä on valittu joukko erinomaisia näyttelijöitä ja osa tuntemattomia sekä ei-niin-erinomaisia. Hyvätkään näyttelijät eivät tosin pelasta elokuvaa tai tvsarjaa, jos käsikirjoitus pissii, tai kemiat eivät sovi yhteen. GoT:n käsikirjoitus (se versio, joka vuoti nettiin) vaikutti kuitenkin suurimmaksi osaksi hyvältä, jopa ne kohdat, jotka eivät sisälly varsinaisesti itse Valtaistuinpeli-kirjaan.

Peter Dinklagen uskoisin onnistuvan Tyrionina erinomaisesti. Peterissä on hiljaista karismaa ja hillittyä huumoria, joka sopii kuin nenä keskelle kasvoja (tai ainakin osa nenää). Sean Bean on veteraani, monet roolit läpikäynyt ja en usko hänenkään epäonnistuvan Ned Starkin roolissa. Sean on se pilotin näyttelijöistä, jonka tarkoitus on houkutella tvsarjalle mahdollisimman paljon katsojia heti alusta. Jennifer Ehleä ihailin Ylpeys ja ennakkoluulo -minisarjassa, ja hänessä on luonnollista klassista kauneutta, joka monelta nuoremmalta hollywoodtähdeltä puuttuu. Mark Addyn olen nähnyt enemmän komediarooleissa, joten en osaa arvella miten hän Robertin roolista suoriutuu. Pitkänlinjan näyttelijä hänkin joka tapauksessa.

Nikolaj Coster-Waldau sopii ulkonäöltään hyvin niihin mielikuvaraameihin joka minulla on Jaime Lannisterista. Sen mitä olen nähnyt hänen näyttelevän pistää kuitenkin miettimään onko hän liian tasainen Jaimeksi. Ehkä en ole nähnyt häneltä tarpeeksi näyttöä. Viimeksi katselin Virtuality -pilottia, ja kyllähän hänessä sen perusteella varmasti jaimemaista virnettä ja uhoa löytyy. Tamzin Merchantin rooli Daenerys Targaryenina on keskeinen. Ja ehkä targaryenistinä olen tavanomaista kriittisempi sen suhteen kuka rooliin valittiin, mutta Tamzin ei ole vakuuttanut minua vielä uskomaan, että hänessä on ainesta lohikäärmeiden äidiksi. Toivottavasti hän osoittaa minun olevan väärässä, mutta kolmen eri roolin perusteella sanoisin hänen olevan vielä aika kaukana siitä osaamisesta, jota haluaisin Daenerysin näyttelijältä nähdä. Mutta valinta on tehty ja Tamzin on vakuuttanut valitsijat, joten täytyy toivoa, että päätös on ollut oikea.

Mutta pilottia ei ole vielä kuvattu, tvsarjaa ei ole vielä valittu tuotantoon saakka... saattahan vielä käydä niin, että HBO ei vakuutukaan, ja ensimmäistäkään tuotantokautta ei kuvata lainkaan. Ensi vuoden puolella tiedämme. Se on varmaa, että tuhannet Tulen ja jään laulu -fanit jatkavat joka tapauksessa sarjasta puhumista ja kohisemista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...