Pekka Halonen: Peuraheimo

Luin Pekka Halosen Peuraheimon tuoreeltaan sen ilmestymisvuonna 2008. Halusin verestää muistiani kirjan tapahtumilla ja luin sen uudestaan viikonloppuna. Peuraheimo on yksi harvinaisista paleofiktion edustajista genressä. Tarina sijoittuu noin 5000 vuoden taakse aikaan, jolloin nykyinen Itämeri oli Litorinameri-vaiheessa kivi-kuparikaudella.

Meren rannalla kotamajoissaan asusteleva Sahvan kylän peuraheimo elelee sukupolvi toisensa jälkeen luottaen perinteisiinsä ja uskomuksiinsa. Kylän noidat huolehtivat henkien suopeudesta niin metsästysonneen kuin heimolaisten lisääntymiseenkin. Naapurikylien kanssa on eletty kutakuinkin sopuisasti, mutta nyt etelästä saapuvat koidalaiset tuovat mukanaan uudet tapansa ja uskomuksensa, eikä yhteenotolta vältytä. Mikä on peuraheimon kohtalo?

Sujahdin Peuraheimon maailmaan uudelleenluvun yhteydessä vaivattomasti. Kirja alkaa eräänlaisella luomiskertomuksella. Tarinan kaari etenee syntymästä hautaan, mutta sisältää yhden elämän sijaan kuvausta useasta sukupolvesta. Peuraheimo sisältää runsaasti shamanistisia kohtauksia, jotka ovat kuitenkin normaali osa tuonaikaista arkea. Koska tarinaa kerrotaan kylän noitasuvun silmin, uhraaminen ja kanssakäyminen henkiolentojen kanssa ovat pinnalla ja välillä yhteyttä toispuoleiseen terästetään sienienkin avulla. Halonen onnistuu kuvaamaan muinaisen yhteisön elämää uskottavasti luonnonantimia hyödyntäen. Metsästys ja kalastus, hylkeenpyynti ja kasvien keräily hallitsivat elämää ennen maatalouden rantautumista. Merkit muutoksesta ovat jo kuitenkin tuloillaan metallin hyödyntämisen, uuden rakennustavan ja laiduntavan karjan myötä.

Ensimmäisellä lukukerralla kirjasta tuli mielleyhtymiä Megan Lindholmin The Reindeer Peoplen/Wolf’s Brotherin aihemaailmaan, mutta koskapa näiden kirjojen lukemisesta on jo jonkin aikaa, en muista tarkalleen millä lailla tarinat toisiaan muistuttivat. Ehkä palaan Lindholmin kirjoihin vielä myös uudemman kerran. Peuraheimo on hyvinkin luettavissa alussa historiallisena romaanina Suomea varhain asuttavista ihmisistä, mutta varsinkin loppupuolella fantasian osuus kasvaa, eikä tarina enää mene läpi realistisena aikakausikuvauksena. Lopun elementeissä on jopa kauhukirjallisuuden piirteitä.

Kirjan henkilökaarti on varsin lukuisa ottaen huomioon, että kirja on vain reilun 200 sivun pituinen. Hahmojen nimet onnistuvat luomaan lisää tunnelmaa aikakaudesta ja lisäksi erottavat tyylissään heimot toisistaan. Kirjassa kiinnitetään huomiota muualta tulleiden erilaiseen kieleen, ja itse asiassa kieli onkin se mikä eniten mietityttää koko tarinan ajan. Muinaisten suomalaisten kieli erosi nykyisin ymmärrettävästä puheesta, joten tarinankerronnassa käytetään väkisinkin hahmojen suuhun sopimattomia ilmaisuja. Halonen välttää pahimmat sudenkuopat modernismissa pitämällä dialogit lyhyinä, mutta välillä jäin kaipaamaan vielä enemmän jonkinlaista tunnetta outoudesta. Pelkät hahmojen nimet eivät riittäneet. Litorinameren kartta on kyllä yleisesti katsottavissa, mutta minua jäi mietityttämään myös mihin kirjailija sijoittaa mielessään kirjassa mainitun Sahvan kylän (en löytänyt yhtään Halosen haastattelua netistä). Kylän nimi on ilmeisesti saanut alkunsa venäjänkielestä.

Peuraheimo on uudelleen luettuna entistä parempi lukukokemus. Tarina on hieman kiireinen ja lyhyt, mutta yhtä kaikki mukaansa tempaava ja kiinnostava. Tällaista soisi julkaistavan lisääkin. Kirjan on julkaissut pienkustantamo Vaskikirjat, joka on avannut juuri uuden sivustonsa. Muutama vuosi sittenhän Pekka Halonen osti toiminimen itselleen ja nyt toiminta on ilmeisesti pikkuhiljaa jatkumassa, ainakin pari kirjaa on julkaisusuunnitelmissa, joista toista eli Michael Moorcockin The Warlord of the Air -teoksen suomennosta odotan erittäin innostuneena. Vaskikirjojen kirjoja voi tilata Kirjapuodista ja sieltä saa Peuraheimoakin 10 euron hinnalla (sis. postikulut) tai Adlibriksestä vielä edullisemmin (jos valitsee hitaamman ilmaisen kuljetuksen).