J.R.R. Tolkien: Roverandom

Hobitti eli Sinne ja takaisin uudelleenluvun (arvostelu) ja J.R.R. Tolkienin elämäkerran (arvostelu) innoittamana päätin lukea joukon Tolkienin teoksia, joihin en ole hyvistä aikomuksista huolimatta tullut tutustuneeksi aiemmin. Roverandom julkaistiin Tolkienin kuoleman jälkeen vuonna 1998 Christina Scullin ja Wayne G. Hammondin toimittamana. He ovat toimittaneet myös mm. vasta suomeksi julkaistun Hobitti Tolkienin silmin -teoksenkin (arvostelu). Suomennos ilmestyi 2001. Roverandom on Tolkienin lapsilleen vuonna 1925 sepittämä satu, jonka tarkoituksena oli lohduttaa Michael-poikaa, kun tämä oli hukannut lelukoiransa rannalle. Kirja alku sisältää itse satuun nähden toimittajien kohtalaisen pitkän selostuksen tarinan taustasta.

Rover-niminen pieni koira puree velhon lahjetta ja ärtynyt velho taikoo sen lelukoiraksi, joka pystyy liikkumaan vain yöaikaan, eikä silloinkaan kovin hyvin. Piskuinen piski muuttuu leluna entistä pienemmäksi ja tulee myytyä lapsiperheelle, joka kadottaa lelun rannalle. Rannalla Rover tapaa hiekkatietäjän ja siitä alkavat koiran seikkailut, jotka vievät sen niin meren alle kuin kuuhunkin.

Roverandom on selkeästi lapsille suunnattu satu ja siitä heijastuu myös, ettei sitä ole varsinaisesti kirjoitettu suurelle yleisölle, sen verran siinä on intiimiä isän lapsilleen kertoman sävyä. Kun ajattelee, että Tolkienin lapset olivat melkoisen pieniä, Michaelkin vasta nelivuotias, niin tarina on varsin haastava sen ikäiselle vaikeine nimineen ja uusine käsitteineen. Käännöksestäkin välittyy, että Tolkien on pyrkinyt leikkimään sanoilla, tekemään niistä mieleenpainuvia ja erikoisia, siinä missä itse Roverin nimi on tietysti hyvin tavanomainen koiralle. Sadussa on hienoista episodimaisuutta, mikä paljastaa, että tarinaa on kehitelty ajan kanssa, ei yhdellä kertomalla.

Välillä sadusta tulee mieleen Hobitin vaiheita ja varmaan samoista idealähteistä nämä tarinat ovat kehittyneetkin. Kirja sisältää jälleen Tolkienin omakätistä kuvitusta muutamista kirjan tapahtumista. Itse pidin erityisesti valkoisesta lohikäärmeestä, joka ajaa takaa koiria vuorten lomassa. Loppupuolella on vielä 23 sivun verran toimittajien kokoamia selvennyksiä joihinkin kirjan perin brittiläisiin tai aikakauden yksityiskohtiin. Lisäksi niistä löytyy merkintöjä useista Tolkienin tekemistä tarinan versioista. Roverandomhan ei koskaan varsinaisesti valmistunut kirjailijan itsensä tekemänä kirjoitetuksi tarinaksi. Toimittajien osuudet vievät liikaa huomiota itse tarinalta, vähemmälläkin olisi pärjätty. Ilmeisesti selityksien ja esipuheiden on kuitenkin tarkoitus tarjota aikuisillekin jotain. Minä nautin itse tarinasta:

"Merta oli kaikkialla ympärillä ja se oli tyyni ja harmaa. Sitten äkkiä vesi meni laineille ja tummeni sieltä täältä aamunkoittoa enteilevässä kylmässä puhurissa. Yhtäkkiä aurinko kurkkasi kiljaisten merenreunan takaa niin punaisena, että olisi voinut luulla sen juoneen kuumaa viiniä, ponkaisi ilmaan vauhdikkaasti ja alkoi jokapäiväisen matkansa värjäten aaltojen reunat kullanhohtoisiksi ja varjot niiden välissä tummanvihreiksi."

Roverandom ei ole Tolkienia parhaimmillaan eikä viimeistellyimmillään, mutta yhtä kaikki se on viehättävä pikku satu, joka on ihan kiva lukea senkin vuoksi, että siinä näkee kirjailijan kehitysvaiheita hänen varsinaisiin pääteoksiinsa. Tavallinen kirjallisuuden kuluttaja ei varmaankaan saa tarinasta irti sitä samaa kuin Tolkien-fani. Kannattaa kuitenkin hetkeksi pujahtaa jälleen lapsen maailmaan ja nauttia siitä mikä tuntui ihmeelliseltä ja kiehtovalta.