torstai 31. joulukuuta 2009

Lyhyt katsaus lukuvuoteen 2009

Tänä vuonna luin selkeästi vähemmän kirjoja (63) kuin edellisenä vuonna (105). Sen sijaan katsoin vanhoja rästiin jääneitä tv-sarjoja enemmän, joten se selittänee eron. Vuonna 2009 arvioin blogissani 23 kirjaa kesäkuusta alkaen. Alkuvuonna en ehtinyt blogeilemaan, joten silloin luetut kirjat jäivät ilman erityishuomiota. Ahkerimmat lukukuukauteni olivat tammikuu (12 kirjaa) ja huhtikuu (14 kirjaa).

En tee sen kummempia suosikki- tai paremmuuslistoja, mutta lukemistani kirjoista viisi erikoismaininnan ansainnutta ovat:
 Peter V. Brett: The Painted Man ja Joe Abercrombie: Best Served Cold

 Daniel Abraham: An Autumn War ja Connie Willis: To Say Nothing of the Dog

 Robin Hobb: The Dragon Keeper

Vuonna 2009 blogissani arvioidut kirjat:
Joe Abercrombie: Best Served Cold (6/09, Joe Abercrombie Göteborgissa -jutun yhteydessä)

Robin Hobb: The Dragon Keeper (7/09)

Jasper Kent: Twelve (8/09)

Mark Charan Newton: The Nights of Villjamur (8/09)

Neil Gaiman: Hautausmaan poika (8/09)

Neil Gaiman: Neverwhere - Maanalainen Lontoo (9/09)

Connie Willis: Tuomiopäivän kirja (9/09)

Michael Moorcock: Elric Melnibonélainen (9/09)

Michael Moorcock: Maailmantuskan soturi (9/09)

David Anthony Durham: Acacia: The War with Mein (9/09)

Connie Willis: To Say Nothing of the Dog (10/09)

Connie Willis: Bellwether (10/09)

Daniel Abraham: A Shadow in Summer (10/09)

Daniel Abraham: Betrayal in Winter (10/09)

Joe Abercrombie: Ase itse (10/09)

Paul Kearney: The Way to Babylon (10/09)

Laini Taylor: The Blackbringer (11/09)

Robert Jordan ja Brandon Sanderson: The Gathering Storm (12/09)

Daniel Abraham: An Autumn War (12/09)

Daniel Abraham: The Price of Spring (12/09)

Connie Willis: Miracle and Other Christmas Stories (12/09)

Paolo Bacigalupi: The Windup Girl (12/09)

Stephen Deas: The Adamantine Palace (12/09)


Ensi vuonna lisää (toivottavasti erinomaisia) uusia kirjoja, ja vanhempiakin.

 Hyvää Uutta Vuotta!

Stephen Deas: The Adamantine Palace

Vuoden 2009 viimeisenä kirjana tuli luettua Stephen Deasin The Adamantine Palace, A Memory of Flames -trilogian ensimmäinen osa ja kirjailijan esikoisteos.

The Adamantine Palacen tarina sijoittuu lohikäärmevaltakuntien maailmaan, joita kutakin hallitsee kuningas tai kuningatar. Kuninkaallisten "eduskunnan puheenjohtajana" on heidän joukostaan valittu Puhuja, jonka koti Adamantinen palatsi on. Jokaisella valtakunnalla on lohikäärmepesiä, joissa kasvatetaan lohikäärmeitä valtakunnan tarpeisiin; sotavoimia, metsästystä ja kuljetusta varten. Lohikäärmeillä on omat huoltojoukkonsa, joita kutsutaan Scalesiksi. Puhujan määräaikaiseen virkaan on tulossa vaihdos ja juonittelut ovat käynnistyneet. Tarinassa omaa rooliaan näyttelevät myös mm. alkemistit, joilla on hallussaan resepti, jolla hallita lohikäärmeitä, sekä Taiytakei-kauppiaat, jotka tavoittelevat omaa lohikäärmettä.

Deasin kirjoitustyyli on sujuvaa ja nopeatempoista. Luvut ovat lyhyitä, joten tarina etenee vauhdikkaasti eri kertojahahmojen vaihtuessa keskimäärin viiden sivun välein. Koskapa kirja keskittyy nimenomaan hahmoihin, eikä maailmanluomiseen, nopea tahti ei haittaa liikaa. Deasin hahmot ovat mielenkiintoisia, tosin kovin syvälle heidän ajatusmaailmaansa ei upota, eikä heitä voi sanoa kovin moniulotteisiksi. Toiminta on tärkeämpää. Itse huomasin pitäväni eniten kuningatar Shezirasta, vaikka hienoiseksi pääkertojaksi taisi nousta prinssi Jehal. Myös yksi lohikäärmeistä, Snow sai äänensä kuuluviin kertojana. Olisikin ollut mielenkiintoista lukea tarinaa enemmänkin Snown näkökulmasta. 

On aina riski lähteä tänäpäivänä luomaan sarjaa lohikäärmeisiin perustuen, sillä otukset ovat fantasiassa jo aikamoisen käytettyjä. Deas onnistuu kuitenkin välttämään pahimmat karikot. Hänen tarinansa ei ole erityisen omaperäinen, siinä on vaikutteita selvästi näkyvissä mm. George R.R. Martinilta ja en voinut välttyä vertaamiselta Robin Hobbiinkaan. Vaikka yleensä pidän enemmän lohikäärmeistä vaarallisina ja vaikeasti (jos ollenkaan) hallittavina olentoina, niin myös Jo Waltonin (Tooth and Claw) ja Naomi Novikinkin (Temeraire) lohikäärmeet ovat erinomaisen viihdyttäviä. Deasin lohikäärmeet ottavat kuitenkin heihin verrattuna pitkän askeleen sinne villimpään suuntaan, mikä on tervetullutta. 

The Adamantine Palace on viihdyttävä ja nopea lukukokemus. Ei ehkä mikään omaperäisyyden huippu, mutta juonikuvioiltaan sopivan kimurantti, ja vieläpä jatkoa ajatellen erittäin lupaava kirja. Hyvä lopetus kirjavuodelle 2009.

tiistai 29. joulukuuta 2009

Kirjailijat vs. lukijat


Aina silloin tällöin törmää tilanteisiin, joissa kirjailija reagoi lukijan negatiiviseen arvosteluun tai muuhun kritiikkiin. Kirjailijalla on yhtäläinen oikeus ilmaista mielipidettään siinä missä lukijallakin, mutta joskus kumpaisenkin (ja varsinkin ulkopuolisten) kannattaisi pitää suunsa kiinni (jättää teksti kirjoittamatta).

Romanttisia kirjoja kirjoittava Candace Sams älähti ennen joulua, kun lukija ei tykännyt hänen kirjastaan, ja kirjoitti siitä yhden tähden arvostelun. Arvostelu ei ole mitenkään erinomaisesti kirjoitettu, mutta ei tolkuttoman huonokaan noin Amazonin arvosteluksi. Kirjailija vastasi Niteflyr One -nimimerkillä puolustaen kirjaa. Aluksi hän esiintyi tuntemattomana, mutta ei kieltänyt identiteettiään, kun hänet tunnistettiin. Paikalle ilmestyi kirjaa lukemattomia keskustelijoita provosoimaan tilannetta ja kirjailija provosoitui. Keskustelua on käyty yli 400 viestin verran ja jossain vaiheessa kirjailija kertoi tehneensä ilmoituksen häntä vastaan kohdistuneista viesteistä FBI:lle. Sittemmin kirjailija on tuhonnut omat viestinsä keskustelusta, joten ne eivät ole enää luettavissa. Muutamat blogeilijat ovat kuitenkin kirjoittaneet asiasta (Making Light, Babbling about books, and more, Neil Gaiman blogissaan). Samsin purkaus saattoi vetää vertoja Anna Ricen vuoden 2004 vastaavalle, mutta toki Rice on kirjailijana tunnetumpi ja siksi sai enemmän huomiota. Mitähän Sams mahtaa ajatella jälkikäteen tilanteesta?

Peter V. Brett päätti myös kommentoida Amazonissa yhden tähden arvostelua. Arvostelu ei sinänsä koskenut The Warded Man (The Painted Man) -kirjan sisältöä tai tasoa, vaan lukija päätti antaa kirjalle negatiivisen arvosanan, kun Kindle-kirja ei sisältänytkään "teksti puheeksi" ominaisuutta. Brett vastasi asianmukaisesti yhden viestin verran, ja hänen vastauksensa ainakin minusta selvitti tilanteen. Yhden tähden arvostelu oli tässä tapauksessa epäoikeudenmukainen kirjailijaa kohtaan ja Brettin vastaus siinä mielessä oikeutettu. Hyvä, että hän sen kirjoitti. Ei se kuitenkaan ole poistanut sitä yhtä tähteä.

Mark Charan Newtonin nilkkaan on ilmeisesti kolahtanut jokin arvostelu, sillä hän päätti antaa rakentavia neuvoja siitä kuinka kirja pitää arvostella. Hyviä neuvoja, jotka tietenkin näin blogin pitäjänä piti lukea. En lähde purkamaan yksityiskohtaisesti Newtonin ohjeita (monet blogeilijat ovat niin tehneet), mutta sen verran voinen sanoa, että jokaisella lukijalla saa olla oma näkemys kirjasta, ja se perustuu aina lukijan persoonaan, kokemuksiin ja odotuksiin ym. Näkemys on kyettävä perustelemaan, ja jos ei kykene, ei sitä ehkä kannata ainakaan blogiin kirjoittaa. Tällaisella lähinnä omaksi iloksi kirjoittelulla ei liene niin suurta vaikutusta, että Mark Charan Newtoninkaan tarvitsisi hermostua, jos hänen kirjastaan ei suunnattomasti pidetä. Ainakaan kun arvostelun kirjoittaa suomeksi. Myönnän - arvosteluni Nights of Villjamurista olisi voinut olla huomattavasti parempi ja perustellumpi. Lupaan, että hänen seuraavan kirjansa arvostelu on yksityiskohtaisempi, jos päätän kirjan lukea. Kiitos neuvoista, Mark.

"Yes, like books and authors, blogs and bloggers can be amazingly ace, or shockingly shite." -MCN

Mihinkähän luokkaan sitä mahtaakaan sijoittua, jos Newton luokittelisi? :)

Joe Abercrombie on siinä mielessä ainutlaatuinen kirjailija, että hän hän linkittää ja vastailee kirjojensa arvosteluihin blogissaan kohtalaisen useasti - omalla tyylillään: sarkastisesti ja huvittavasti. Vastineita on ilo lukea., kuten esim:

But it's not all champagne and oysters over here, oh no. I have always undertaken to provide the world with both sides of the coin, the rough with the smooth, the bad reviews with the good, and so to a consideration of The First Law trilogy from Jonathan Goodwin, Assistant Professor of English at the University of Louisiana, Lafayette. I will quote its searing conclusion:

"A book, presumably written during this decade, which seems to specifically invoke various doctrines of power and the exercise thereof, and which prominently features torture, might be said to be a political allegory malgre lui. To extend this would take me to into the type of quasi-Zizekianism that I warded away earlier; but I think it's there. I hear echoes of the Drurian Strauss in some of the discussions of power and (not to) the people, and what popular revolt there is in the novel is eaten or led by the Eater. Vaguely pregnant with meaning, this."

Oh, man, he made mincemeat of me! Or, at least, he might have, if I had the foggiest clue what the hell he was talking about.

Ah, että pidän miehen tyylistä! :)

Paolo Bacigalupi: The Windup Girl

Luin Paolo Bacigalupin kaksi novellia, Yellow Card Man ja The Calorie Man, joista varsinkin ensimmäinen iski tajuntaan ja lujaa. Koska olin lisäksi nähnyt varsin kehuvan arvion kirjailijan tänä vuonna ilmestyneestä kokopitkästä romaanista The Windup Girl, päätin katsoa millaisesta kirjasta oli kyse. Siinä missä Yellow Card Man oli tiivis, tiheätunnelmainen pitkähkö novelli, jossa kaikki tapahtumat ja maailmankuvaus osui nappiin, ja missä The Calorie Man lisäsi maailmankuvaukseen toisen aspektin, The Windup Girl ei valitettavasti ihan onnistunut vakuuttamaan.

Kirjan tarina sijoittuu tulevaisuuden Thaimaan Bangkokiin ajalle jolloin fossiilisten polttoaineiden käyttö on suurelta osin harvinaista ja maapallon ilmasto on lämmennyt. Poliittisten sotilasvaltioiden ja öljymahtien sijaan vallassa ovat suuret viljelystaloutta säätelevät yritykset. Valuuttana käytetään kaloreita. Kirjassa on kolme pääkertojahahmoa. Anderson on amerikkalainen AgriGen-yhtiön kalorimies, joka etsiskelee kasvilajeja, jotka mahdollisesti ovat selvinneet maapallolla eri tuholaisista ja kasvisairauksista huolimatta, tulematta ihmisille vaarallisiksi. Emiko on windup-tyttö, japanilaisten kehittämä Uusi ihminen, täydellinen palvelija, joka on hylätty Bangkokiin ja joutunut prostituoiduksi. Hock Seng on Bangkokiin sulkeutumisen jälkeen jäänyt kiinalainen toisen luokan kansalainen, yellow card-henkilö, joka joutuu taistelemaan olemassaolostaan.

The Windup Girlin maailmanluonti on onnistunutta. En tunne nyky-Thaimaata, mutta kirjasta tuntuu välittyvän aito ymmärrys kansakuntaa ja sen tapoja ja ajatusmaailmaa kohtaan. Myös tulevaisuuden kuva siitä mitä tapahtuu, kun vallan välineenä käytetään ruuantuotantoa ja kasvien (ja eläinten) geenimanipulaatiota öljyherruuden poistuttua kuvioista, tuntuu uskottavalta. Maailman siemenpankit ovat arvossa arvaamattomassa ja jopa Suomessa on käyty niiden tiimoilla taisteluja. Andersonin yhteydessä Suomen tapahtumiin viitataan useamman kerran. Jäin miettimään, miksi kirjailija halusi ottaa juuri Suomen mukaan tarinaan (nimellisesti), kun esimerkiksi Norja olisi Huippuvuorten siemenpankillaan ollut realistisempi kohde, mutta en suinkaan valita.

Puitteet antaisivat vaikka millaisia mahdollisuuksia upealle ja pelottavallekin tarinalle, jos useammallekin. Yellow Card Man on sellainen tarina. The Windup Girlissä henkilöhahmot pudottavat tasoa. Vaikka kirjassa ei ole selviä sankareita tai vihollisia, ja hahmot ovat taatusti harmaita, niin heistä puuttuu se jokin. Loppua kohden huomasin ajattelevani, ettei ole oikeastaan väliä miten kelleen heistä käy. Heidän kohtalonsa ei liikuttanut suuntaan eikä toiseen, ja se on minulle henkilökohtaisesti aina huono merkki. Henkilöhahmojensa puolesta kirja tuntuu ylivenytetyltä novellilta, joka ei pysy tiiviisti paketissa. Maailmankuvaus pelastaa kirjassa paljon, ja sitä voi ongelmitta jopa ylistää.

The Windup Girl on kirja, joka antaa paljon lupauksia siitä mihin Bacigalupi parhaimmillaan pystyy. Myönnän, että minun arviooni vaikutti paljon Yellow Card Man -novellin erinomaisuus, ja kun kirja ei sille tasolle yltänyt, se tuntui hienoiselta pettymykseltä. Silti minusta on suositeltavaa pohjustaa kirjan tarinaa lukemalla ensin kaksi samaan maailmaan liittyvää novellia. En epäile, etteikö The Windup Girl löydä tietänsä Hugo-ehdokaslistalle ensi vuonna ja ansaitusti. Epäilen, onko siitä voittajaksi asti.

torstai 24. joulukuuta 2009

Kirjajoulukalenterin 24. luukku


Viimeisessä luukussa:

George R.R. Martinin nimikirjoitus kovakantisessa ja kuvitetussa Valtaistuinpelissä. Nimmari on tältä vuodelta Finncon 2009 -tapahtumasta.

Martin on ollut viimeisten viiden vuoden ajan kirjailija, jonka teokset ovat tehneet minuun suurimman vaikutuksen. Ei ainoastaan Tulen ja jään laulu -sarja, jolle olen perustanut vuonna 2007 fanisivutkin, vaan myös muu tuotanto; erityisesti Fevre Dream ja massiivinen novellikokoelma GRRM: A RRetrospective.

Olen kovin kehno photoshoppaaja, mutta kaikella kunnioituksella seuraavan kuvan myötä toivotan Teille kaikille:

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Connie Willis: Miracle and Other Christmas Stories

Tulevien pyhien innoittamana otin luettavaksi Connie Willisin Miracle and Other Christmas Stories -novellikokoelman. Minulle joulu on hiljentymisen aikaa, joten kaikki ylenmääräinen touhuilu ei kiinnosta, mutta Connie Willis sen sijaan rakastaa joulua ja kaikkea siihen liittyvää. Se näkyy myös hänen tarinoistaan.
Kokoelma sisältää esi- ja jälkipuheen lisäksi 8 novellia ja suosittelulistat joulutarinoista ja elokuvista.
  • Miracle
  • Inn
  • In Coppelius's Toyshop
  • The Pony
  • Adaptation
  • Cat's Paw
  • Newsletter
  • Epiphany

Miracle on tarina Ihmeellinen on elämä -elokuvan hengessä todellisen merkityksen löytämisestä. Innissä kuorolainen kohtaa kodittoman miehen ja tämän raskaana olevan vaimon (ja kaikki tietää mihin tämä viittaa). In Coppelius's Toyshop itsekäs paskiainen kokee omituisia. The Pony on kokoelman lyhyin novelli, jossa toivotaan joululahjoja. Adaptationissa ollaan menneen, nykyisen ja tulevan joulun hengessä. Cat's Paw on jouluinen rikostarina Agatha Christien tyyliin. Newsletterissä pukeudutaan omituisiin hattuihin Varastetut ihmiset / Ihmispaholaiset -elokuvien tunnelmissa ja Epiphanyssa matkataan kolmen viisaan miehen mukana modernissa hengessä.

Connie Willis nivoo hienosti klassisia joulutarinoita omiin novelleihinsa ja jokainen tarina on ehjä ja onnistunut alusta loppuun saakka. Erityisesti pidin In Coppelius's Toyshopin painajaismaisesta tunnelmasta. Näistä tarinoista olisi saanut varmaan enemmänkin irti, jos olisin muistanut kaikki ne kirjat ja elokuvat, joihin niissä viitattiin tai jos olisin osaa edes nähnyt/lukenut. 

Miracle and Other Christmas Stories ei ole ehkä kirja, johon palaisin joka joulu uudelleen ja uudelleen, mutta ihan hyvää viihdykettä se näin kerran luettuna oli

Lisää tulevia kirjoja 2010


En ole aiemmin juurikaan noteerannut tulevaa George R.R. Martinin ja Gardner Dozoisin toimittamaa novellikokoelmaa, joka tähän mennessä on kulkenut nimellä Star-Crossed Lovers. Nimi kun ei minua houkuttele ja julkaisuajankohtakin on ollut hieman epävarma. Nytpä Martin sitten ilmoitti blogissaan, että nimi on vaihtunut. Uusi nimi on Songs of Love and Death: Tales of Star-Crossed Love.

No, hitsi. Johan näitä Songs of [jotain] -novellikokoelmia alkaa olla jo useita, mutta hyvä, että laulua ja tanssia riittää. Joka tapauksessa aihepiiri hieman vierastuttaa, sillä kokoelmaa on luonnehdittu: "a cross-genre anthology of fantasy and romance". Martin kertoo blogissaan, että antologia sisältää novellit ainakin seuraavilta kirjailijoilta: Diana Gabaldon, Jim Butcher, M.L.N. Hanover, Peter S. Beagle, Marjorie Liu, Jacqueline Carey, Carrie Vaughn, Robin Hobb ja Neil Gaiman

M.L.N. Hanover eli Daniel Abraham ja Neil Gaiman kiinnostavat kyllä, mutta erityisesti Robin Hobb.
Robin Hobb on vihjaillut, että hän kirjoittaa tarinan Prinssi Kirjavasta (Piebald Price), Näkijöiden suvun prinssistä. ThePlenty.netin mukaan tämä tarina julkaistaisiin nimenomaan tulevassa Songs of Love and Death -antologiassa. Ehdottomasti odottamisen arvoinen! Martin kertoi, että kokoelma alkaa olla kasassa, joten kirja julkaistaneen viimeistään syksyllä 2010. Tarkempia tietoja siitä keiden kaikkien kirjailijoiden novellit kirjasta löytyy ja julkaisupäivästä saadaan varmaan ensi vuoden puolella.

Ja minun pitäisi ehdottomasti ottaa Näkijän taru -trilogia uusintalukukierrokselle. Siitä on liian pitkä aika kun luin kirjat viimeksi.

Päivitys 14.1.2010
Hobbin novellin nimi on Blue Boots. Muut kirjoittajat George R.R. Martinin mukaan:

Jim Butcher "Love Hurts"
Jo Beverly "The Marrying Maid"
Carrie Vaughn "Rooftops"
M.L.N. Hanover "Hurt Me"
Cecelia Holland "Demon Lover"
Melinda M. Snodgrass "The Wayfarer's Advice"
Robin Hobb "Blue Boots"
Neil Gaiman "The Thing About Cassandra"
Marjorie M. Liu "After the Blood"
Jacqueline Carey "You and You Alone"
Lisa Tuttle "His Wolf"
Linnea Sinclair "CourtingTrouble"
Mary Jo Putney "The Demon Dancer"
Tanith Lee "Under/Above the Water"
Peter S. Beagle "Kashkia"
Yasmine Galenorn "Man in the Mirror"
Diana Gabaldon "A Leaf on the Wind of All Hallows"

Kirjajoulukalenterin 23. luukku


Jouluaaton aatto ja 23. luukun takaa ilmestyy:


Robin Hobbin nimikirjoitus The Farseer -trilogian kolmannessa kirjassa Assassin's Quest.
Robin Hobb on J.K. Rowlingin ohella yksi niistä kirjailijoista, jota kunnioitan myös ihmisenä kirjailijan takana. Kannattaa seurata hänen kirjoituksiaan uutisryhmässään ja livejournalissaan, niin Hobbin kuin Lindholmin nimelläkin (Lindholmin vanhat tekstit livejournalissa, uudet päivitykset kotisivulla). Joskus blogeihin kirjoitetut tarinat ovat kuin mininovelleja.

tiistai 22. joulukuuta 2009

Daniel Abraham: An Autumn War ja The Price of Spring

The Long Price Quartet -sarjan kahden ensimmäisen kirjan arvostelu täällä.
An Autumn War, sarjan kolmas kirja, hyppää ajassa eteenpäin ja Otah Machista on tullut keski-ikäinen. Kirja alkaa kuitenkin galtilaisen kenraalin Balasar Gicen näkökulmasta. Jo ensimmäisestä kirjasta alkaen Galt on ollut altavastaajana Khaiemin kaupunkivaltioille ja niiden voittamattomille andateille poliittisesti ja taloudellisesti. Balasar on päättänyt muuttaa tilanteen. Khaiemin asukkaille Galt on vihollinen ja ansainnut kohtalonsa. Seurauksena on kirjan nimen mukainen sota. 

An Autumn War on vahva ja yllätyksellinen kirja. Se pääsee useaan otteeseen viemään lukijalta jalat alta käänteillään. Kirja valottaa vihdoin syvemmin andatien ja runoilijoiden suhdetta ja mikä on sen hinta, ei ainoastaan yksilöille vaan myös kansoille. Siinä missä Otahista on tullut hieman yllätyksetön ja tylsä hahmo, syvyyttä löytyy sen sijaan Otahin nuoruuden rakastetusta Liatista, joka palaa kuvioihin, ja galtilaisesta Balasarista. Poliittiset ja sosiaaliset asetelmat sekä henkilöiden suhteet ovat yhä päällimmäisin asetelma, vaikka sodassa ollaankin. Pidin suunnattomasti siitä, että kirja antoi lukijalleen oivalluksia myös aiemmista kirjoistakin näin jälkikäteen. Ensimmäinen kirja varsinkin kasvoi tarinana uusiin mittasuhteisiin, kun Otah ja Maati selvittelivät välejään ensi kohtaamisestaan lähtien. Vaikka asioita yritetään pistää kohdilleen, saadaan aikaan vain pahempaa jälkeä. Vallasta on vaikea luopua.
 
Kolmas kirja päättyi tilanteeseen, mikä pakotti ottamaan heti neljännen kirjan, The Price of Springin, luettavaksi. Aikaa on jälleen vierähtänyt, ja Otahin sukupolvesta on tullut iäkkäitä, ja heidän lapsistaan nuoria aikuisia. Otahin kakkoskirjassa karkoittama sisar Idaan palaa tarinaan tuoden mukanaan jälleen menneisyyttä, josta maksetaan hintaa. Sota Galtia vastaan on jättänyt niin fyysisiä kuin henkisiäkin arpia. Joskus ne ovat korjaamattomia, joskus korjattavissa.

Abrahamin naishahmot ovat vahvoja ja siitä hänelle pitää antaa erikoiskiitokset. Vaikka Abrahamin hahmot yleensä eivät ole niin harmaita ja monitahoisia kuin esim. George R.R. Martinin tai Joe Abercrombien (joka menee harmaudessa äärimmäisyyksiin jopa), niin he ovat maanläheisiä ja uskottavia. The Price of Spring sisältää edeltäjänsä tavoin myös muutamia yllätyksiä. Ehkä kaikkein ratkaisevimmaksi yllätykseksi tarkoitettu kohtaus ei kuitenkaan pääse hämmästyttämään niin paljoa kuin luultavasti oli tarkoitus. Se tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta.

Sarjan päätösosa on tunnelmaltaan ja kieleltään kaunein. Itämaisuus säilyy loppuun asti vahvana. Abraham osaa lopettaa tarinan arvokkaasti. Sarja on parasta mitä olen tänä vuonna lukenut. Ehdottomasti suosittelemisen arvoinen. Ja voisipa The Long Price Quartetin suomeksikin lukea, jos joku ottaisi kääntääkseen.

An Autumn War ja The Price of Spring ilmestyvät yhteisniteenä nimellä Seasons of War tammikuussa 2010.

-----
Westerosin foorumilla on ketju, jossa lukijat ovat ehdottaneet omia nimiään andateille. Yksi hilpeimmistä nimiehdotuksista on
Doesn't-Appear-To-Do-Anything-Useful-But-It-Sure-Is-An-Andat

johon Daniel Abraham itse lisää:
Called "Management" in the south, and in the flint hills of the north "Room Mate's Mooch of a Boyfriend." 

Kirjajoulukalenterin 22. luukku


Kaksi yötä jouluun. 22. päivän luukun takana on


Daniel Abrahamin sinisellä tussilla signeerattu nimikirjoitus vuodelta 2005 kirjassa Shadow Twin, jonka hän on kirjoittanut yhdessä George R.R. Martinin ja Gardner Dozoisin kanssa. Shadow Twin on novelli, joka on laajennettu romaanipituiseksi tarinaksi Hunter's Runissa.

Daniel Abrahamin Livejournalblogi löytyy täältä ja MLN Hanoverin sivut täältä. Jälkimmäisiä on kehitetty ilmeisesti tuleviksi Abrahamin pääsivuiksi, vaikka toistaiseksi sieltä löytyy vielä vain lorem ipsumia.

Myöhemmin tänään kirjoitan blogiini arvioni Abrahamin The Long Price Quartet -sarjan kahdesta viimeisestä kirjasta, An Autumn War ja The Price of Spring.

maanantai 21. joulukuuta 2009

Kirjajoulukalenterin 21. luukku


21. luukun takaa löytyy:


Joe Abercrombien nimikirjoitus vuodelta 2009 kirjassa Best Served Cold.

Enää kolme yötä jouluun. Joulupukki tuossa naapurissa lastaa jo rekeään. Olethan muistanut toivoa Joen Ase itse -kirjaa lahjaksi? Olin näkevinäni muutaman sellaisen paketoituna.

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Kirjajoulukalenterin 20. luukku


20. luukku tuo esille:

Ursula Le Guinin nimikirjoitus vuodelta 1989 kirjassa Dancing at the Edge of the World.

Arvostamani kirjailija arvostelee kirjoja aina välillä, ja nyt joulukuussa The Guardianissa julkaistu arvostelu Tove Janssonin käännetystä The True Deceiveristä (Kunniallinen petkuttaja) sisälsi virheen, jota Grand Old Lady pyyteli anteeksi kotisivullaankin. Hän kutsui Tove Janssonia ruotsalaiseksi.
"I apologise deeply and unreservedly for identifying Tove Jansson, and the setting of the novel, as Swedish. She was Finnish, and the village in the book, though unidentified, is surely in Finland. And I knew that. Some troll got into me and made me write ‘Swedish.’ I am very, very sorry!"

Le Guinin yhdestä parhaasta teoksesta The Left Hand of Darknessista on julkaistu vastikään 40-vuotispainos. Hyvät kirjat eivät vanhene; The Left Hand of Darkness on tänäkin päivänä kirja, joka puhuttaa ja joka on omaperäinen. Työtoverini, joka on jo poistunut keskuudestamme, suositteli minulle aikoinaan Le Guinia. Olen kiitollinen Matille suosituksesta.

lauantai 19. joulukuuta 2009

Kirjajoulukalenterin 19. luukku


Neljän nimmarin voimin 19. päivään:

Tad Williamsin nimikirjoitukset Memory, Sorrow and Thorn -sarjan (Taru kolmesta miekasta) kirjoissa The Dragonbone Chair, Stone of Farewell ja To Green Angel Tower part 1 & 2.

Enää viisi yötä jouluun. Tad ja Deborah koristelivat jo joulukuusen.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...