Alfred Bester: Määränpäänä tähdet - Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 6

Kirjabloggaajien kuudes klassikkohaaste on määränpäässään ja on aika kertoa minkälainen kokemus nyt luettu kirja oli. Haastetta veti Kirjapöllön huhuiluja -blogi, kiitos siitä!, ja oheisesta linkistä pääsee katsomaan mitä muut lukijat ovat lukeneet.

Minun valintani tällä kertaa oli Alfred Besterin Määränpäänä tähdet (The Stars My Destination, myös Tiger! Tiger!, 1956), joka julkaistiin suomeksi 1978. Kirjasta on monenlaisia määritelmiä ja sitä on joissain sanottu klassikkoteokseksi, mutta oli se sitä todellisen määritelmän mukaan tai ei, se on kyberpunk-kirjallisuuden edelläkävijä ja vaikuttaja, ja esittää useita konsepteja, joita myöhemmin on tieteiskirjallisuudessa ja muissa medioissa hyödynnetty. Olen aiemmin lukenut Besteriltä varhaisemman Murskattu mies -teoksen (arvostelu), jonka klassikkostatus on ehkä selkeämpi, mutta hyväksyn tälle kirjalle statuskriteereiksi myös julkaisun SF Masterworks -sarjassa ja Tähtivaeltaja-lehden 1900-luvun tieteiskirjallisuuden TOP50 -listalle pääsyn vuonna 2000.

Eletään 2400-lukua, jolloin jaunttaus eli henkilökohtainen teleportaatio on kaikkien hallittavissa. Uusi tapa liikkua paikasta toiseen, jopa rajoituksineen, on suistanut maailmantalouden ja sosiaalisen käyttäytymisen kaosmaisille raiteille ja vapaata liikkumista vastaan joudutaan suojautumaan voimakkaasti. Jaunttaus oli tuhonnut sisäplaneettojen ja ulkokiertolaisten välisen markkinoiden tasapainon ja oli syntynyt sota. Gully Foyle, joka ei ole mairittelevan kehuttava hahmo, päinvastoin, jää loukkuun hyökkäyksessä pääosin tuhoutuneeseen avaruusalukseen. Kun hänen riemukseen saapuneet pelastajat hylkäävätkin hänet tuntemattomasta syystä, päättää Foyle pelastautua itse ja kostaa hylkääjilleen. Kostoretkestä tulee moninainen, eikä kohde välttämättä ole se, jota hän luulee jahtaavansa.

Suhtautumiseni Määränpäänä tähdet -kirjaan on kahtiajakautunut, kuten monien vanhempien teosten kohdalla. Idea on hieno, jaunttaus on erinomainen keksintö, jonka negatiivisetkin puolet on huomioitu. Telepatia on kiinnostava aihe sf-kirjallisuudessa, joka on hieman kärsinyt tosin inflaatiosta. Ehkä sitä ylikäytettiin jossain vaiheessa, mutta ei vielä silloin, kun Bester teoksensa julkaisi. Gully Foyle on rohkealla tavalla epämiellyttävä hahmo, anti-sankarityyppiä, mutta tarpeeksi toiminnallinen, ettei ole tylsä ja muutkin hahmot ovat enemmän ja vähemmän juonikkaita tai kieroutuneita.

Jälleen kerran joudun kuitenkin pohtimaan kirjan naiskuvaa. Jaunttauksen myötä yhtiöiden liikesalaisuuksien lisäksi myös ihmisten henkilökohtainen turvallisuus on heikentynyt. Tämän kirjailija on nähnyt vaikuttavan naisten osalta siten, että hän on luonut viktoriaanimaisen siveysilmapiirin, jossa naiset on suljettu koteihin vaikeasti saavutettaviin ikkunattomiin sokkeloihin, koska he ovat raiskausuhan alaisia (mikä on kirjassa todellinen uhka, ei pelko). Yltiömäiset suojelutoimet koskevat oletettavasti enemmänkin varakkaita henkilöitä, sillä ne maksavat. Melkoinen epäluottamuslause kuvatun maailman miehiä kohtaan, minkä Bester asettaa myös päähahmolleen taakaksi. Miten tällainen tilanne kyberpunkmaailmassa kuvattaisiin nykynäkökulmasta? Ehkä naiset eivät olisi vain suojelun kohteita vaan myös aktiivisia itsensä suojelijoita? Olisiko uhka sitä mittaluokkaa, mikä kirjassa on kuviteltu olevan? Muutamia vuosia sitten olisin ehkä voinut kuvitella suoria vastauksia, mutta maailma on muuttunut asenteiltaan. 

Määränpäänä tähdet ei nouse minusta Murskattu mies -teoksen tasolle, eikä myöskään niiden kirjojen joukkoon, jotka tekevät erityisemmin vaikutuksen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että se oli lukemisen arvoinen ja genretuntemuksen vuoksi merkittävä teos tutustuttavaksi. Näitähän riittää.

Arthur C. Clarke: Kadonnut menneisyys

Olen viimeisen puolentoista vuoden aikana tutustunut (hitaasti), milloin uusiksi milloin ensimmäistä kertaa, Arthur C. Clarken tuotantoon. Viimeisin lukemani kirja on Kadonnut menneisyys (The City and the Stars, 1956, suom. 1982), joka on uudelleen kirjoitettu ja laajennettu versio kirjailijan aiemmasta Against the Fall of Night -pienoisromaanista (1948).

Maapallon meret ovat kuivuneet ja vain yksi kaupunki on säilynyt suljettuna miljardin vuoden ajan. Diasparin asukkaat ovat sopeutuneet keskustietokoneen ohjaamaan eristykseensä. Tietokoneen muistipankeissa säilytetään ihmiselämiä, joita kierrätetään 100 000 vuoden välein. Kaikki ihmiset ovat eläneet jo useamman elämän lukuunottamatta Alvinia, joka saa tietää olevansa vuosimiljooniin ensimmäinen ihminen, joka elää ensimmäistä elämäänsä. Alvin on erilainen, hänellä on halu kyseenalaistaa käytäntöjä ja etsiä uutta. Alvin haluaa poistua kaupungista, aavikon taakse katsomaan minne aikaisemmat hänen kaltaiset ovat kadonneet, sillä yksikään heistä ei koskaan palannut takaisin.

Tarinan taustalla on legenda ihmisen avaruusmatkailusta ja Tunkeutujista, jotka antoivat ihmiskunnan elää, jos se ei koskaan poistuisi maapallolta. Kohtalaisen lyhyessä kirjassa ehtii tapahtua useita vaiheita. Kaukaiseen tulevaisuuteen sijoittuvan kaupungin ja ilman sukupuolista lisääntymistä ylläpidettävän väestön ja sen tapojen kuvauksen lisäksi päästään kurkistamaan toisella tavalla kehittyneen ihmisväestön elämää. Lysiläiset elävät ihmisiän lapsesta vanhukseksi ja lisääntyvät luonnollisesti. On myös avaruusolentoja ja tutkimusmatkailuja avaruuteen perimmäisten kysymysten ja kadonneen menneisyyden selvittämiseksi.

Kadonneessa menneisyydessä on paljon yksityiskohtien ideaa ja jopa ihmisen olemassa olon kauneuden itsessään voi havaita. Kuten 50-luvulla kirjoitetussa Lapsuuden lopussakin (arvostelu), tarinaan liittyy jonkin sortin hengellisyys, jumalhahmoinen taustavoima, mikä ei innostanut siinä kirjassa, eikä myöskään tässä. Clarke ei ole ihmiskuvaajana kovinkaan hyvä ja siksipä hahmot ovat ajoittain töksähtäviä ja heidän motivaatioitaan saa hakemalla hakea. Muun muassa Alvinin tyttöystävä oli täysin ulkopuolinen, merkityksetön ja käsittämätön.

Kirjan tapahtumissa on ollut varmasti paljon kirjoitusajankohtana uutta ja kiehtovaa, kuten ihmislajin kehittyminen (tai toisaalta kehittymättömyys, kun ottaa huomioon aikakauden pituuden), mutta siinä ei ole sellaista sense of wonderia, ihmeen tuntua, jonka koin olevan Uhka avaruudesta -teoksessa (arvostelu). Alku oli varsin kiinnostava, mutta loppua kohden teksti muuttui puisevammaksi ja tapahtumiin nähden latteaksi. Pitkästyin.

Kahden tylsemmän Clarken jälkeen intoni jatkaa tuotantoon tutustumista on valitettavasti laantunut. Tuntuu kuin olisin parhaimmat teokset jo lukenut, ja tämän jälkeen mitään erityisen hyvää ei ole enää odotettavissa. Kirjahyllyssäni on toki vielä muutamia kirjailijan kirjoja, mutta ehkä menee jonkin aikaa ennen kuin seuraavan Clarkeni luen.

John Christopher: Nälkäkuolema

John Christopherin Nälkäkuolema on julkaistu alunperin vuonna 1956 nimellä The Death of Grass. Kirjasta on otettu uusintapainos mm. Penguinin Modern Classics -sarjassa, joten sen mukaisesti sijoitan sen science fiction -haasteen moderni klassikko -kategoriaan. Kirja löytyy myös 101 spefin helmeä -listalta, joten kuittaan sen luetuksi siitäkin. Suomennos ilmestyi vuonna 1983.

Maailmaa kohtaa ekokatastrofi kun Kiinasta käsin leviävä virus tuhoaa ruoho- ja viljakasveja, muuntautuen yhä vaikeammin vastustettavaksi. Aasian ja Euroopan viljanviljely saa katastrofimaisen lopun ja sen myötä katoaa eläinkarja, jonka ravintona viljaa ja ruohoa käytetään. Ihmiskuntaa uhkaa nälkäkuolema ja kamppailu elossapysymisestä alkaa, paljasten kuinka haavoittuvainen ihmisten luoma laki on, kun moraalia ohjaa vain tarve selviytyä. Englantilainen John Custance yrittää perheineen päästä Lontoosta turvaan veljensä luo suljettuun laaksoon maalle, jotta heillä olisi edes pieni mahdollisuus tulevaisuuteen.

Nälkäkuolema on rankkaa kuvausta kuinka ihmisten käytös muuttuu kun yhteiskuntajärjestys romahtaa. Hallitus osoittautuu kansalaisvastaiseksi ja ryhtyy raakoihin toimenpiteisiin vähentääkseen ihmislukua, jotta pienellä määrällä olisi mahdollisuus selvitä. Yksittäisten ihmisten kesken vallitsee vahvemman laki. Kirja koettelee uskottavuuden rajoja. Täytyy olla kohtalaisen kyyninen, että pystyy uskomaan ja hyväksymään kirjailijan ajatuksen, että kolmessa päivässä perheenisistä tulee kylmäverisiä murhaajia ja raiskaajia. Christopherin sanoma on kuitenkin selvää, ihmislaji on hyväksikäyttäjä ja moraalia on usein vain puheissa, ei todellisissa ajatuksissa ja teoissa. Virus on maapallon vastaisku hyväksikäyttäjää vastaan.

Nälkäkuolema on selkeästi oman aikakautensa teos, sillä siinä on varhaisen atomikauden aikaleima näkyvissä. Vaikka kirjan idea onkin erinomainen, minua häiritsee tietyt vanhahtavat sosiaalisen rakenteen piirteet ja asenteet mitä tarinassa tarjoillaan. Ns. kevytkenkäisen naisen murhaaminen ei tunnu häiritsevän ketään, vaikka se ei ole edes selviytymisen kannalta tärkeää. Eikä se ole edes ainoa tapaus joka mättää kirjassa. Raiskauksen seuraamukset ovat kirjassa enemmän kuin ala-arvoisesti kuvattu. Näin naislukijana tällaisiin seikkoihin kiinnittää väkisinkin huomiota. Tänä päivänä kirjoitettuna Nälkäkuolema olisi varmasti erilainen kirja; partisaanitouhuilu muuttunut kaupunkisissitoiminnaksi ja kybersodan alkeet osaltaan mukana ekokatastrofissa. Ehkä ihmisten nokkimisjärjestyksen kuvaustakaan ei tarvitsisi alleviivata yhtä voimakkaasti kuin kirjailija on teoksessaan tehnyt oppikirjamaisella tyylillä: tämä tapahtuma oli alku…

Nälkäkuolemalla on ansionsa. Erityisesti se toi vaikuttavasti esille, kuinka suhtaudumme toisella puolella maapalloa tapahtuviin katastrofeihin, silloin kun ne eivät suoraan vaikuta meihin itseemme. Kaikista hyvistä ideoistaan huolimatta minä en pitänyt kirjasta kokonaisuutena. Koska hahmojen kuvaus mätti, kaipasin enemmän ekokatastrofin kuvausta. Sen sijaan, että keskityttiin ihminen vs. ihminen -asetelmaan, olisin halunnut nähdä enemmän maapallo vs. ihmistä. Vaikka kirjassa esitetäänkin ajatus, että ihminen kohtelee maapalloa kurjasti, niin silti minulle jää käsitys että ihminen (mies) on kuitenkin kaiken kingi. Jälleen kerran, vaikka kirjalla onkin statuksensa modernina genreklassikkona, ei se tarkoita sitä, että kirja olisi kaikin puolin onnistunut. Nälkäkuolema ei ole.

Science fiction -haaste