Kage Baker & Kathleen Bartholomew: Nell Gwynne's on Land and at Sea

Lady Beatrice palaa kuvioihin jälleen 2012 julkaistussa Nell Gwynne's on Land and at Sea -tarinassa. Kage Baker jätti ennen kuolemaansa joitain keskeneräisiä tarinoita sisarelleen ja editorilleen Kathleen Bartholomewille, jotta tämä työstäisi ne valmiiksi. Kolmas Nell Gwynne -kirja on ensimmäinen näistä. Bartholomew kutsuu tätä kylläkin Nell Gwynne II:ksi, ehkä todenmukaisemmin, sillä se minun laskema kakkonen on oikeastaan uusintapainos ykkösestä lisukkeella.

Nell Gwynnen leidit päättävät pistää bisnekset syrjään ja lähteä hyvin ansaitulle lomalle Torquayn merenrantakaupunkiin. Suunnitelmissa on rentoutumista, auringonottoa, kirjojen lukua ja tieteellisiä harrastuksia, mutta amerikkalaisen britti-intomielisen miehen salaiset suunnitelmat uhkaavat Englannin turvallisuutta ja Gentlemen’s Speculative Societyn palveluksessa vakoojina työskentelevät naiset eivät tietenkään voi sivuuttaa uhkaa, vaan ryhtyvät vastatoimiin, kun lomailevat ja muuten kiireiset järjestön miehet eivät ehdi. Kaiken lisäksi rouva Corveylla on toinenkin ongelma: Nell Gwynnen naiset tarvitsevat itselleen uuden kokin.

Älykkäiden ja neuvokkaiden prostituoitujen seikkailutarina on kirjoitettu enemmän pilke silmäkulmassa kuin kaksi aiempaa lukemaani Nell Gwynne -tarinaa, The Women of Nell Gwynne's ja Nell Gwynne’s Scarlet Spy -kirjassa julkaistussa novellissa The Bohemian Astrobleme. 1800-luvun puolivälin viktoriaaniseen ympäristöön on jälleen ympätty mielenkiintoisia steampunk-elementtejä Gentlemen’s Speculative Societyn (The Company) teknisten keksintöjen muodossa. Ja esitelläänpä kirjassa uusi kaksipyöräinen kulkuvälinekin, jota yksi nellgwynneläinen pääsee kokeilemaan. Vaikka en pidä J.K. Potterin valokuvakuvituksesta Bakerin kuin Connie Willisinkään Subterranean Pressin kustantamissa teoksissa, niin kuva, jossa esitellään prostituoitujen "äidin" rouva Corveyn hienot kamerasilmät, herättää kyllä vilunväristyksiä. Sattumoisin lukemisen aikaan törmäsin YLEn tiedeuutisissa otsikkoon "Kamera silmässä – tulevaisuuden proteesit ovat jo täällä" ja pääsinpäs ajattelemaan, että kyllä kamerasilmät on keksitty jo paaaljon aikaisemmin, 1800-luvulla Gentlemen’s Speculative Societyn aivotyöllä. No, ihan samasta asiasta ei ole kyse, kuten kuvasta voi todeta. Todellisten historiallisten hahmojen mainitseminen tuo tarinaan aina todentuntua ja niinpä Charles Darwin oli positiivinen yllätys.

Pidin kahdesta aiemmasta Nell Gwynne -tarinasta, joten odotukset olivat kohtalaiset myös tätä juttua kohtaan. Odotukset eivät kuitenkaan täyttyneet. On Land and at Sea ei ole huono kertomus, vaan siinä on kivoja oivalluksia, mutta se tuntui liian pitkältä (174 sivua) tapahtumien määrään ja merkitykseen verrattuna. Hahmot vaikuttivat hieman teennäisemmiltä kuin aiemmin, vaikka tiettyä aikakauteen sopivaa etikettiä oli lupa odottaakin. Ehkä en ollut ihan tämän tyyppisen kirjallisuuden fiiliksissä lukiessani. Kirja tuntui liian kevyeltä; kesäiseltä lomalukemiselta pikemminkin kuin keskitalven työpäivän jälkeen luettavalta. Tai sitten Kage Bakerin poissaolo vaikutti tarinan tunnelmaan ratkaisevasti. Tämä ei ole yksin hänen kirjansa.

Kage Bakerin The Company -pääsarjan lukeminen on jäänyt minulta hieman tauolle, mutta jatkan sitä kyllä vielä kunhan aika tuntuu sopivalta. Olen seurannut Kathleen, Kage and the Company -blogia, jossa Kathleen yhä uskollisesti pitää yllä Kage Bakerin muistoa ja kertoo edesmenneestä sisarestaan ja hänen ajatuksistaan ja toki myös omasta elämästään. Sisarukset olivat ilmeisen läheisiä toisilleen. Kannattaa vilkaista, jos on kiinnostunut kumpaisestakaan kirjailijasta.

Kage Baker: The Graveyard Game

The Graveyard Game on Kage Bakerin The Company-sarjan neljäs kirja, joka julkaistiin vuonna 2001. Kirja on jatkoa aiempien osien tapahtumille ja niihin löytyy myös paljon viittauksia, jotka eivät välttämättä aukea, jos lukemisen aloittaa kesken sarjan. Samoin viittauksia löytyy myös Bakerin Rude Mechanicals -kirjaan (arvostelu), joka on sarjan itsenäinen liitännäiskirja. Tulin lukeneeksi sen ennen kuin aloitin pääsarjan, mutta eipä siitä haittaakaan tunnu olleen, päinvastoin. Nyt lukiessani The Graveyard Gamesta Rude Mechanicalsiin viittaavaa kohtausta, se tuntui hyvinkin tunnepitoiselta kun tiesi mistä oli kyse. Otan kirjan mukaan science fiction -haasteeseen, sillä se sopii mitä erinomaisimmin kategoriaan 7 (kyborgit).

The Graveyard Gamen päähenkilöt ovat kuolemattomat kyborgit Joseph ja Lewis. Botanisti Mendozaa ei kirjassa nähdä, mutta tarina kietoutuu silti pitkälti hänen ympärilleen, sillä Lewis, jolla on romanttisia tuntemuksia Mendozaa kohtaan, etsii kuumeisesti salaperäisellä tavalla kadonnutta naista, josta hän näki vilahduksen tulevaisuudessa. Mendozan huhutaan joutuneen Companyn rankaisemaksi ja kauas, kauas menneisyyteen, ajalle ilman ihmisiä. Samaan aikaan Joseph jatkaa isähahmonsa Budun kuin myös Mendozan etsintää Lewisin kanssa ja ilman. Hänen on vaikea hyväksyä, että Budun uskotaan olevan vastuussa aika ajoin puhkeavista vitsauksista, jotka surmaavat ihmisiä joukoittain. Etsinnän yhteydessä parivaljakolla alkaa valjeta mitä tapahtuu niille kuolemattomille kyborgeille, jotka eivät enää palvele Dr. Zeus Incorporatedin tarkoituksia.

[Turisteille suunnatun Wuthering Heights -kirjan autenttisten tapahtumapaikkojen kiertoajelun jälkeen:]

"I can’t believe you didn’t enjoy that," said Lewis, as Joseph carefully loaded in the six jugs of Brontë liqueur he had purchased at the gift shop.
"I guess I’m just not literary," Joseph said, changing his mind and removing one of the jugs. He carried it around to the front of the car and got in.

"You’ve no appreciation of high romance, that’s your trouble," Lewis said, climbing in and starting the motor.

Joseph nodded somberly. "Boy meets girl, girl loses boy, everybody dies. I just don’t get it. What those kids needed was some tuberculosis inoculations and a whole lot of Prozac."

Dystopiakirjojen jälkeen kiitin suuresti Kage Bakeria mielessäni The Graveyard Gamen kevyehköstä alkusta ja varsinkin yllä olevasta kohtauksesta, joka sai minut nauramaan ääneen ainakin viisi minuuttia. Josephin huumori on minun makuuni. Mutta tarina vakavoituu hyvin pian ja vaikka Josephin ja Lewisin sanailu jatkuu sujuvana, niin sävy muuttuu loppua kohti mollivoittoiseksi. Joseph in the darkness -välinäytökset synkistävät tarinaa ennestään ja dystopialta ei voi säästyä tässäkään sarjassa. Välinäytöksissä ja tarinan aikajanassa kuvataan maailman muuttuminen 1990-luvun lopusta seuraavien vuosisatojen aikana radikaalisti: Japani uppoaa mereen, USA jakautuu, eläinliha, alkoholi, suklaa ja monet muut nautintoaineet kielletään ja yleiseen käyttöön otetaan antipainovoimateknologia. Se pieni vilaus mitä tulevaisuuden ihmisistä annettiin Sky Coyote -kirjassa alkoi vihdoin saada perspektiiviä. Hetki, jonka jälkeistä tulevaisuutta ei kyborgeille ole kerrottu alkaa lähestyä. Kirjassa linkitettiin nyt myös Gentlemen's Speculative Society The Companyyn ja yritinkin kuumeisesti etsiä onko The Women of Nell Gwynne's (arvostelu) tai Nell Gwynne's Scarlet Spy (arvostelu) -pienoisromaaneissa viitteitä pääsarjaan, joita en silloisella lukuhetkellä oivaltanut.

The Graveyard Game on aikaisempia osia tasaisempi kokonaisuus, jossa sarjan juoni etenee reippaanlaisesti. Joitain oikaistuja ratkaisuja Baker on joutunut käyttämään, mutta silti kirja jättää vielä kysymyksiä ilman vastauksia ja loppu on peräti hienoinen cliffhanger. Joseph ja Lewis ovat erinomainen kaksikko päähahmoiksi, mutta myös sivuhahmoista löytyy kiinnostavia tuttavuuksia, kuten Suleyman. Kaiken kaikkiaan minulle The Graveyard Game on koskettavampi kirja kuin yksikään aiemmista osista ja on todella mielenkiintoista nähdä mihin tarina tästä kehittyy.

Kirja on täynnä viitteitä, joista osa herättää hieman poikkeaviakin mielleyhtymiä. Yksi niistä on Mendozaan (tarkoituksella) yhdistetty lainaus Salomon Korkeasta veisuusta: 'Stay me with flagons, comfort me with apples; for I am sick of love…’, jonka automaattisesti linkitin mielessäni kirjallisuutta laajasti musiikillisessa tuotannossaan hyödyntävään suosikkiartistiini Kate Bushiin. Minulla on ollut ongelmia Mendozan hahmon ymmärtämisessä. Häntä on ehdottomasti helpompi käsitellä kun häneen on otettu etäisyyttä ja häntä kuvataan toisen hahmon näkökulmasta. Niissä tunnelmissa The Song of Solomon – Mendozalle.

Linkit aiempien osien arvosteluihin:

In the Garden of Iden
Sky Coyote
Mendoza in Hollywood

Science fiction -haaste

Kage Baker: Mendoza in Hollywood

Kage Bakerin Mendoza in Hollywood on The Company-sarjan vuonna 2000 julkaistu kolmas osa. Kirjan päähenkilö on jo aiemmista osista In the Garden of Iden (arvostelu) ja Sky Coyote (arvostelu) tuttu espanjalaissyntyinen Mendoza, jonka Dr. Zeus Incorporated poimi riveihinsä 1500-luvulla ja muunsi kyborgiksi. Vaikka Mendoza in Hollywood onkin selkeää jatkoa aiemmille osille, se on luettavissa myös yksittäisenä teoksena. Heti kirjan alussa kerrotaan lyhyesti Mendozan elämänhistorian aiemmat pääpiirteet. Suosittelen kuitenkin lukemaan edeltävät osat pohjaksi.

Sky Coyoten jälkeen Mendoza päätyi Kaliforniaan puoleksitoista vuosisadaksi pelastamaan vielä neitseellisessä ympäristössä kasvavia kasvilajeja, jotka myöhemmin katoaisivat asutuksen tieltä. Mendoza in Hollywoodissa eletään vuosia 1862-63, jolloin Mendoza on joutunut jälleen ihmisten pariin matkavankkuriasemalle, joka itse asiassa onkin useiden alueella toimivien kyborgien tukikohta. Aseman majataloa hoitaa Porfirio, joka on siitä erikoinen kyborgi, että hänen on annettu pitää yhteyttä perheeseensä vuosisatojen ajan. Sky Coyotesta tuttu babylonialainen antropologi Imarte on päätynyt tutkimustensa edistämiseksi freelanceprostituoiduksi ja nuori Juan Bautista opettelee vielä tehtäviensä alkeita ja haalii helläsydämisyyttään vahingoittuneita lentäviä otuksia tukikohtaan hoidettavakseen. Kun joukkoon lisätään vielä Oscar, joka kaupiskelee tavaraa ovelta ovelle uudisasukkaille ja eläintieteilijä Einar, joka hankkii kyborgiporukalle ajanvietteeksi elokuvia, jotka liittyvät heidän olinpaikkaansa, saadaan mielenkiintoinen, joskin hieman ristiriitainen joukkio keskelle erikoisia tapahtumia. Amerikan sisällissota riehuu idässä ja vaikka Mendoza ei Kaliforniassa sen keskipisteessä olekaan, hän saa huomata, että britit toteuttavat sodan varjossa omia salaisia suunnitelmiaan, joihin Mendozakin sotkeutuu ja joutuu vaikeuksiin Companyn kanssa.

Kirja käynnistyy kohtalaisen hitaasti ja alussa tutustutaan pääasiassa hahmoihin ja heidän väliseen kanssakäymiseen. Jokainen kyborgi onkin saatu kiinnostavaksi ja ajoittain jopa hauskaksi tahollaan. Heidän puuhastelunsa on kuin katsoisi keskenkasvuisten räpiköintiä suossa. Kukaan heistä ei kuolemattomana elämistään vuosistaan huolimatta oikein tiedä miten toimisi sosiaalisessa ympäristössään ilman ristiriitoja ja kömmähdyksiä, vaikka jokainen heistä hallitsee kyllä Companyn antamat tehtävät ja omaa superominaisuuksia. Yksi tarinan merkittävyyksistä ja mielenkiintoisimmista ilmiöistä on Cromen säteily, joka aiheuttaa häiriöitä aikakentässä ja saa näkemään toisen aikakauden tapahtumia tai jopa siirtymään niihin. Ensimmäisessä kirjassa Mendozan mainittiin omaavan erikoisen suuren määrän säteilyä luontaisesti, mikä aiheuttaa hänelle tässä tarinassa kontrolloimattomia näkyjä menneestä rakastetustaan Nicholasista.

Aikavääristymä, tarinat ihmisistä väärillä aikakausilla ja legenda kojootista, joka varasti kuun ja hautasi sen Laurelin kanjoniin, sekä brittien salaperäiset puuhastelut, tekevät Mendoza in Hollywoodista mielenkiintoisen. Vaikka tarina pyöriikin pääosin kyborgien ja Mendozan sosiaalisessa puolessa, kaipaamaani lisäselvitystä Companyn salaisuudesta valotetaan kohtuudella varsinkin kirjan loppupuolella. Ei kuitenkaan niin paljoa, että voisi tarkasti aavistella mistä on kyse. Dr. Zeus tuntuu tarinan edetessä yhä epävakaammalta korporaatiolta, jolla ei sittenkään ole ihan kaikki langat käsissään. Vaikka Mendoza ei itsessään ole suosikkihahmoni, enkä ole innostunut hänen rakkauselämästään, Baker on kuitenkin nerokkaasti sen kautta kuvannut kyborgien tuntemuksia sekä suhdetta ihmisiin, joita parempia heidän periaatteessa pitäisi olla. Samalla hän laittanut heidät kyseenalaistamaan niin itsensä kuin luojansakin.

Kirjan selkeänä miinuksena pidän (turhan) pitkää kuvausta kyborgeista katsomassa Intolerance-mykkäfilmiä. Toki, filmi on mukana symbolisena kuvauksena ajan ylittämisestä, suvaitsevuudesta ja rakkaudesta, mistä Bakerin The Company-sarjassa tuntuu yleensäkin tähän mennessä olleen pitkälti kyse, mutta olisin kyllä ymmärtänyt symboliikan vähemmilläkin sivumäärillä. Tai ehkä olin liian kärsimätön kohtaukseen, joka puolestaan vaikuttaa kirjailijalle olleen tärkeän ja ilmentää ehdottomasti kuinka laaja-alainen Kage Baker oli rakentaessaan tarinan kaarta (ks. Kage Baker: Ancient Rockets -esseet). Ja onhan kyborgien kielikin Cinema Standardia, joten elokuvien merkityksen sarjassa on nähtävissä sitäkin kautta. Myös oheiskirjassa Rude Mechanicals (arvostelu) käsitellään yhtä elokuvahistorian spektaakkelia.

Bakerin kyky piilottaa teemoja ja historiaa suoraviivaiselta vaikuttavan fiktiivisen kerronnan sisään ja laittaa lukija oivaltamaan ja pohtimaan, on vaikuttavaa. Vaikka Mendoza in Hollywood ei onnistu kaikilta osin vakuuttamaan minua, se vie tarinaa jälleen askeleen eteenpäin ja pitää koukussa sen verran, että jatko-osat ovat edelleen pakko lukea. Tällä lukuvauhdillani The Company-sarjasta on tulossa kaksivuotinen projekti, mutta kiirekös tässä.

Kage Baker: Sky Coyote

Sky Coyote on Kage Bakerin The Company -sarjan toinen osa, joka sijoittuu 1700-luvun alkuhetkiin, noin 150 vuotta ensimmäisen kirjan In the Garden of Idenin (arvostelu) jälkeen. Tämän kirjan aikana tajusin, että tarinassa mainitut Joseph ja Lewis ovat samoja henkilöitä kuin Rude Mechanicals -kirjassa (arvostelu). Joseph soitteli kellojani jo Idenissä, mutta vasta nyt ajattelin häntä samana henkilönä.

   "You'll understand this story better if I tell you a lie."

Kirjan päähenkilö on Joseph, yksi varhaispaleoliittisella kaudella (kivikaudella) Companyyn värvätty ja kyborgiksi muutettu henkilö. Edellisessä kirjassa päähenkilönä ollut Mendoza esiintyy myös tässä kirjassa, mutta sivuhahmona. Tuhansia vuosia Companylle työskennellyt Joseph siirretään Uudelle Mantereelle, Amerikkaan pelastamaan Chumash-intiaaneja, joiden kulttuuri on vaarassa kadota valkoisen miehen jalkoihin. Companylle on taloudellisesti kannattavaa hankkia tietoa intiaaneista, kun nämä vielä ovat olemassa ja turmeltumattomia tulevien valloittajien uskonnolle, kulttuurille ja tavoille. Joseph saapuu heidän luokseen Sky Coyoteksi, taivaskojootiksi naamioituneena, sillä kyseinen hahmo on yksi heimon jumalista. Tämän avulla intiaanit saadaan luovuttamaan itsensä kaikkinensa Companya hyödyntämään. Alue, joka jonain päivänä tunnetaan Kaliforniana, kiinnostaa kasvillisuutensa puolesta myös Mendozaa, kasvitieteilijää, joka on juuri ja juuri toipunut sydänsuruistaan. Mendozan ihmisallergisuus sen kun vain lisääntyy entisestään, mutta tällä kertaa mukana matkassa on myös tulevaisuudesta saapuneet Company-ihmiset, jotka johtavat Alta California -tukikohtaa. Nämä ihmiset vieroksuvat kyborgeja ennemmän kuin Mendoza heitä, jos vain mahdollista. Tulevaisuuden ihmiset ovat bakteerikammoisia, elävien olentojen tappamista vastustavia vegaaneja, joilla ei ole huumorintajua, eikä oikein kulttuuriakaan.

Sky Coyote on astetta parempi The Company-kirja kuin In the Garden of Iden. Baker heittäytyy välillä komedian (teatteria ja piirrettyjä) puolelle, johtuen ehkäpä Josephista kertojahahmona, mikä sinänsä on huvittavaa, kun tietää Josephin menneisyyden tehtävät kirkon ja jopa inkvisition tehtävissä. Joseph äityy ajoittain olemaan vakavakin ja itse asiassa ne hetket minua kiinnostivat enemmän. Taustalla pyörii The Companyyn liittyvä salaperäinen tieto, johon Josephilla olisi mahdollisuus päästä käsiksi, jos hän vain haluaisi. Baker kuitenkin vain vihjailee asiasta ja laittaa Josephin toistaiseksi tyytymään tietämättömyyteensä. Kuitenkin Joseph tiedostaa, että vaikka he kyborgit ovat kuolemattomia, monia hänen aikalaisiaan cro magnoneja ja neandertalialaisia ei enää tunnu näkyvän missään tehtävissä. Myös Josephin oma värvääjä Budu on kadoksissa.

Takaumat Budun ja Josephin välillä ovat niitä mitkä oikeasti nostivat kirjan ja mahdollisesti sarjankin uudelle tasolle. Companyssa on jotain mätää, mutta mitä? Toivottavasti asia selviää tulevissa kirjoissa. Sky Coyoteen mahtui myös hetkiä, jotka ärsyttivät. Tulevaisuuden ihmisten pääjehu, nerokas, mutta karmaisevan neuroottinen Bugleg oli yksiulotteinen ja... ärsyttävä. Jos hän olisi oikeasti sellainen ihminen, jonka kanssa tulevaisuudessa pitäisi elää, niin "Ei, kiitos!". Toisaalta, asetelmaa tasapainottaa se, että myös kyborgit osaavat käyttäytyä alentuvasti apina-puheineen, ja ajoittain heistä tulikin mieleen jopa Michael Moorcockin Viimeisten aikojen valtiaat. Tosin vain tietyiltä osin, sillä kyborgit eivät ole samalla tavoin huvittelunhaluisia. Aluksi hieman hämmensi Bakerin tyyli pistää muinaiset intiaanit puhumaan hyvinkin modernilla tavalla, mutta tämä oli selvästikin tyylikeino, jota kirjailija oli päättänyt käyttää tarkoituksella. Kun siihen tottui, se tuntui ihan hienolta ratkaisulta. Epäilen kyllä, ettei se innosta kaikkia lukijoita. Vaikka Sky Coyote onkin mahdollista lukea yksittäisenä teoksena, sen sisältämä taustajuoni jää vihjailujen varaan ja reippaasti kesken, eikä oikein toimi samassa mitassa itse päätarinan intiaanien pelastamisen kanssa. Sky Coyote on hitusen In the Garden of Ideniä selkeämmästi sarjan osa (olettaen, että taustajuoni jatkuu tulevissakin kirjoissa). Pidin Mendozasta tässä kirjassa aiempaa enemmän, ja toivoisin, että sama linja pysyisi myös kolmannessa kirjassa Mendoza in Hollywood. Pikainen vilkaisu kirjan juoniselostukseen pisti minut kuitenkin odottamaan kirjaa hieman pessimistisemmissä tunnelmissa, mutta en lannistu. The Company -sarjassa on jotain mikä viehättää muutamista heikkouksistakin huolimatta.

Kage Baker: In the Garden of Iden

In the Garden of Iden aloittaa Kage Bakerin aikamatkailuun liittyvän The Company -sarjan. Kirja on julkaistu vuonna 1997. Sarja käsittää 8 varsinaista osaa ja 6 liitännäiskirjaa sekä joitain novelleja.

2300-luvulla joukko tutkijoita keksi aikamatkailun. Pystyäkseen hyödyntämään tätä tehokkaasti he päättivät kehittää myös kuolemattomat kyborgit, jotka eläisivät läpi ajan toimien Dr. Zeus Incorporated -yhtiön eli The Companyn (jota kutsutaan myös Gentlemen's Speculative Societyksi joissain kirjoissa) palveluksessa. Aikamatkailuun liittyy sääntö; kirjoitettua historiaa ei voi muuttaa, mutta siihen osaan mitä ei ole mihinkään tallennettu tietona, voi puuttua. Jos jokin kasvi tai eläin on kirjattu kuolleeksi sukupuuttoon, sitä ei voi muuttaa, mutta mikään ei estä tulevaisuudessa jostain oudosta paikasta löytämästä yllättäen samaista kauan kadoksissa ollutta lajiketta, jonka yhtiö on sinne vuosisatojen ja tuhansien jälkeen siirtänyt. Vaikuttamalla kirjaamattomaan historiaan Dr. Zeuksesta on tullut rikas ja vaikutusvaltainen yhtiö.

Dr. Zeus ei pysty muuttamaan ketä tahansa kyborgiksi, vaan siihen soveltuvat erityisesti lapset. Niinpä he poimivat eri aikakausilta lapsia, jotka vastaavat vaatimuksiin ja ovat vaarassa tai tulleet hylätyksi. Yksi näistä lapsista on Mendoza, joka nelivuotiaana 1540-luvulla pelastetaan yhtiöön Espanjan inkvisition kynsistä, pelastajana Joseph. Läpikäytyään muutosprosessin kyborgiksi, kuolevaisia ihmisiä karttava Mendoza lähetetään ensin Espanjaan vuodeksi luomaan identiteettiä tehtäväänsä varten ja sitten Englantiin Josephin ja toisen kyborgin, eläintieteilijä Neferin seurassa Tudor-kuningatar Mary I -hallituskaudelle. Hallitsijan puolisona on espanjalainen Philip ja suhtautuminen espanjalaisiin on hieman suopeampaa kuin Henry VIII:n aikaan, mutta silti kovinkaan leppoisat olot ei vierailijoilla ole. Kasvitieteilijänä Mendozan tehtävänä on pelastaa Sir Walter Idenin puutarhasta harvinainen paatsamapensaslajike tulevaisuutta varten. Kuvioita sekoittavat kuitenkin Idenin palveluksessa oleva Nicholas Harpole ja käynnissä oleva uskonnollinen protestanttien ja katolilaisten valtataistelu, sekä Mary I:n rajut uskonpuhdistustoimenpiteet. Ei häntä turhaan kutsuttu lisänimellä Verinen.

In the Garden of Iden yllätti minut hieman, sillä se oli paikoin erilainen kuin mitä osasin odottaa tähän mennessä lukemistani Company-kirjoista. Kirjassa keskitytään melkoisesti Mendozan ja Nicholasin suhteeseen ja tällaiselle yltiöromantiikalle allergiselle henkilölle nämä osiot kirjasta olivat pettymys. Sen sijaan kuvaus Tudorin ajan Englannista ihastutti, joskaan se ei ollutkaan yksityiskohtaisen tarkkaa. Baker ei selvästikään lähde samoille linjoille kuvauksessaan kuin esim. Connie Willis aikamatkailukirjojensa historiaosuuksissa. Uskonnollinen paatoksellisuus saa myös kirjassa suuren osuuden ja vaikka se ei oikeastaan minua lukiessa hirveästi innostanut, ymmärsin sen merkityksen tarinan tunnelman ja juonen kannalta saatuani kirjan loppuun. Baker itse asiassa kehittää melkoisen onnistuneella tavalla inkvisiosta ja katolilaisuuden ja protestanttisuuden vastakkaisasettelusta tarinan kaaren, joka saa arvoisensa lopun. Kyseessä on Mendozan kasvutarina, jolla halutaan korostaa, että vaikka kyborgit ovatkin kuolemattomia, eivätkä enää ihmisiä lähtökohdastaan huolimatta, he ovat joka tapauksessa inhimillisiä tunteineen päivineen.

Kirjasta jäi hieman vaivaamaan aikamatkailuun liittyvät ongelmat (tai niiden puute), ja väkisinkin sitä etsi kohtia kyborgien toiminnassa, jotka olisivat voineet vaikuttaa historiaan. Kirjassa mainittiin ja kuvattiin monia kuolemattomien erikoislaatuisia ominaisuuksia, mutta koskapa he olivat tehtävässään olevinaan tavallisia ihmisiä, ei näitä kykyjä päästy äärimmäisyyksiin asti tutkailemaan. Bakerin kielenkäyttö on onnistunutta ja vanhahtava tapa puhua englantia on paikallaan, mikä luo mielenkiintoisen ristiriidan Bakerin muuten modernille tavalle ilmaista asioita. Tarinasta löytyy huumoriakin, vaikka puitteet Englannin surkeaa säätä myöten ovatkin hieman ankeat. Kyborgien radiolähetykset mm. Maryn ja Philipin häistä on hilpeä ripaus modernia mediaa keskiajalla. Vaikka pidin Bakerin Rude Mechanicals -pienoisromaanista (arvostelu) enemmän kokonaisuudessaan kuin In the Garden of Idenistä, ei sarjan aloituskirja ollut yhtään huono, vaan herätti kiinnostuksen mihin tästä eteenpäin sarjassa mennään. Olen jo aloittanut kakkoskirjan Sky Coyoten luvun ja siitä lähiaikoina myös arvostelu.

Aakkoshaasteen B-kirja.

Kage Baker: Dark Mondays

Dark Mondays on Kage Bakerin vuonna 2006 julkaistu novellikokoelma. Novellit on kirjoitettu vuosien 2004 ja 2006 välillä. Kirjan rajoitetussa erikoispainoksessa on novellien lisäksi Dark Mondays and Peculiar Tuesdays -essee, jossa Baker kertoo novellien taustoista ja kirjoittamisesta. Minulla oli luettavana normaali painos.

• The Two Old Women
• Portrait, With Flames
• Monkey Day
• Calamari Curls
• Katharine's Story
• Oh, False Young Man!
• So This Guy Walks Into a Lighthouse
• Silent Leonardo
• The Maid on the Shore

Ensimmäinen tarina, The Two Old Women kertoo vanhasta naisesta pienessä kalastajakylässä armottoman meren rannalla, ja siitä mitä kaipaus ja yksinäisyys saa ihmisen tekemään, jos hallussa on ripaus taikakeinoja. Teoilla on kuitenkin seuraamuksensa, eikä kilpailija menneisyydestä luovuta hetkeksikään.

Portrait, With Flamesissa Shadow luo itsensä uudestaan, mutta millaista päämäärää kohden?

Monkey Dayssa pikkupoika Patrick osoittaa Isä Souzalle ja opettajalleen uskon ja järjen voiman. Siihen tarvitaan jopa King Kongin apua.

Calamari Curls kertoo oudosta pikkukaupungista, jossa herra Brightin ruokalaa uhkaa uusi tyylikkäämpi kilpailija naapurissa. Hänen pitää turvautua kaupunkilaisten vieroksuman shamaani Betty Step-In-Timen apuun säilyttääkseen asemansa ja elinkeinonsa. Nunas Beach osoittautuukin erikoisemmaksi kuin normaaliksi kaupunkipahaiseksi.

Katherine's Story on tarina ei-niin-onnellisesta Katherinesta vuosina 1937-1940; hänen elämästään avioliitossa vaimona, äitiydestään erikoiselle lapselle ja tulevaisuudenvalinnastaan.

Madame Rigby on nerokas keksijä Oh, False Young Man!-novellissa. Hän esittelee näyttelyään, jossa teknisesti liikutettavat pienet asetelmat ihmisineen ja eläimineen ilahduttavat yleisöä. Samaan aikaan hänen muita suunnitelmiaan on toteuttamassa apuna omatoiminen automaatti-ihminen, jota ei erota aidosta. Tarina pohjautuu kirjailijan mukaan Nathaniel Hawthornen vuonna 1852 julkaistuun Feathertop -novelliin.

So This Guy Walks Into a Lighthouse on Edgar Allen Poen keskeneräinen tarina, jolle Baker on luonut omanlaisensa mahdollisen lopun. Tarina sijoittuu vuoden 1796 alkuun, ja sitä seurataan päiväkirjamuodossa kertojana toimivan majakanvartijan kautta. Hänen rauhaansa tunkeutuu häiritsemään sekalainen joukko haaksirikkoutuneita ja vielä sekavammaksi meno äityy, kun mukana olevan tohtorin ihmevekotin alkaa pukkaamaan paranneltuja pykmejä ulos tiheään tahtiin.

Silent Leonardo on vaihtoehtohistoriatarina Leonardo da Vincista, toisen henkilön näkökulmasta kerrottu kertomus tarinan sisällä.

The Maiden on the Shore on kokoelman pisin tarina, ja sen voisi luokitella pienoisromaaniksi. Kertojahahmona toimii laivalle töihin pestautuva John, joka valottaa kapteeni Henry Morganin taisteluista espanjalaisia vastaan Karibianmerellä ja Panaman valloituksesta. Mukana on ripaus rakkautta, kun John ihastuu tulisieluiseen tyttöön, joka on Morganin verta ja lihaa... tai sitten ei.

Kage Bakerilla on oma erikoinen tyylinsä kirjailijana. Hän sekoittaa tarua ja todellisuutta tavalla, josta on vaikea välillä erottaa mikä on tästä maailmasta mikä ei. Samalla kun tyyli hämmentää se myös kiehtoo. Kokoelma on tasoltaan hyvin tasainen. Sen tarinat eivät ole suuria ja tunteita kuohuttavia, eivätkä ne aukea heti, vaan haastavat lukijan käyttämään omaa mielikuvitustaan, selittämään tarinat itselleen. Ja selityksiä voi joissakin olla useita.

Pidin ehkäpä Katherine's Storysta eniten, sillä se jätti minut eniten hämilleni. Baker nakkasi ohimennen kriittisellä hetkellä päin kasvoja Orson Wellesin kuunnelman Maailmojen sodasta ja sen jälkeen koko tarina sai mielessäni kaksi tulkintaa, mainstreamin ja science fictionin. Myös The Two Old Women yllätti loppua kohden, kun tarinan todellinen luonne ratkesi. Silent Leonardo oli muuten mielenkiintoinen tarina, mutta sen loppu tuntui hieman antikliimaksilta.

Kaikki tämän kokoelman tarinat jättivät miettimään mitä kirjailija halusi sanoa tai millaisen mielikuvan hän halusi lukijoilleen antaa. Bakerin novellit ovat hienosti ja älykkäästi kirjoitettuja. Suositeltava kokoelma, vaikka ei sisälläkään yhtään The Company -novellia.

Kage Baker: Rude Mechanicals

Kuluvalla viikolla oli töissä puhetta klassikoista, joita on tai ei ole tullut luettua. Siinä yhteydessä mietin, että vaikka William Shakespearen monet teokset ovatkin tuttuja, niin en muista lukeneeni yhtäkään niistä kokonaan, vain osittain. Monia on kylläkin tullut nähtyä näytelminä ja elokuvina, useinakin versioina. Juhannusyön uni on yksi tutuimmista ja uskoisin, että myös monet genrekirjailijat ovat ottaneet näytelmästä vaikutteita omiin kirjoihinsa. Näin ainakin Kage Baker, jonka pienoisromaanissa Rude Mechanicals näytelmä on suuressa osassa, paitsi itse tarinan sisällössä, myös sen tyylissä. Kirjan nimenkin Baker on lainannut Shakespearelta. Rude mechanicals on näytelmässä Puckin nimitys alempiluokkaisille työläisille (ei ole suomennosta käsillä, jotta voisin tarkistaa miten käännös kuuluu). Kage Bakerin Rude Mechanicals on osa kirjailijan The Company-sarjaa ja tarinan pääosassa ovat kaksi yhtiön tehtävissä olevaa kyborgia, joihin kirjan nimi viittaa.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1934, hetkeen jolloin ohjaaja Max Reinhardt valmistaa näyttelijäryhmäänsä esittämään Hollywood Bowlissa ja sen ympäristössä Shakespearen Juhannusyön uni -näytelmäspektaakkelia. Mukana näyttelijäkaartissa ovat mm. Olivia de Havilland ja Mickey Rooney. Avustajana ja tulkkina hänellä on Lewis, joka on itseasiassa kuolematon kyborgi ja toimii aikamatkailuun erikoistuneen Dr. Zeus Incorporatedin eli The Companyn antamassa tehtävässä. Hänen tulee hankkia käsiinsä The Companyn asiakkaalle näytelmän kuiskaajakäsikirjoitus. Joseph on niin ikään yhtiön hommissa oleva kyborgi ja hänen tehtävänsä on löytää hukassa ollut suuri timantti. Suunnittelemattomasti tehtävät sotkeutuvat toisiinsa kun Joseph joutuu pyytämään Lewisilta apua, ja luvassa on kaaosta ja kommellusta, joka vaarantaa kumpaisenkin tehtävän.

Baker on Shakespearen tapaan ujuttanut lyhyehköön tarinaansa näytelmän näytelmän sisään. Rude Mechanicals on sekoitus historiaa ja science fictionia onnistuneella ja hauskalla tavalla. Todellista historiaa on Reinhardtin näytelmän toteutus, jonka yksityiskohtiin Baker on kiitettävästi perehtynyt ja tunnelmassa päästään hyvin 30-luvun aikalaistapahtumiin. Koskapa kyborgit ovat kuitenkin tulevaisuudesta, tarinaa pystytään tarkastelemaan myös toisesta näkökulmasta. Jos Shakespearen näytelmässä on käänteitä ja mutkia matkassa, on niitä samalla tyylillä myös Rude Mechanicalsissa. Josephin timantinjahtaus on farssia kerrakseen, ote lipsuu hommassa kuin saippua kylpyammeessa.

Rude Mechanicalsin pystyy lukemaan itsenäisenä teoksena. Ainakaan en jäänyt kaipaamaan jotain puuttuvaa The Company-sarjasta. Taitaa olla kuitenkin aika, että aloitan varsinaisen sarjan lukemisen sen ensimmäisestä kirjasta, ennen kuin jatkan millään muulla Company-kirjalla. Rude Mechanicals on hauska, nokkela pikku tarina, joka hyödyntää todellisia tapahtumia hienosti, ja uskoisin sen asettuvan myös saumattomasti sarjaan, koskapa siinä ei tunnu olevan tulevaisuuden aikaleimaa. Ainoa mistä en kirjassa pitänyt, on J.K. Potterin kansikuva ja kuvitus. Hänen tyylinsä ei ole edelleenkään makuuni.

Kage Baker: Nell Gwynne's Scarlet Spy

Nell Gwynne's Scarlet Spy on laajennettu versio Kage Bakerin pienoisromaanista The Women of Nell Gwynne'sistä. Itse pienoisromaanin lisäksi kirja sisältää lyhyen novellin nimeltä The Bohemian Astrobleme. Koskapa olen The Women of Nell Gwynnesin arvostellut jo aiemmin, en toista mielipiteitäni tässä, vaan ne voi lukea täältä. Olin huojentunut, ettei tarvinnut ostaa samaa pienoisromaania kahteen kertaan voidakseen lukea uuden version sisältämän novellin, vaan novelli on julkaistu jo aiemmin Subterraneanin osittaisessa verkkolehdessä.

The Bohemian Astrobleme jatkaa Bakerin The Company -sarjaa eli steampunk-tarina sijoittuu viktoriaaniselle ajalle, jossa aikakaudelle tuntemattomien keksintöjen kanssa hääräilee Gentlemen's Speculative Society. Nyt ryhmä törmää harvinaiseen tektiittiin, jolla on mielenkiintoisia keksinnöissä hyödynnettäviä ominaisuuksia, kun se yhdytetään etikkahapon kanssa. Niinpä GSS lähettää pari jäsentään Itä-Eurooppaan selvittelemään mistä saada lisää tuota arvokasta ja upeaa raaka-ainetta, ja pian huomataan, että selvittelytyössä tarvitaan myös Nell Gwynne'sin Lady Beatricen apua.

The Bohemian Astrobleme on hauska ja novellina onnistunut pieni tarina, jossa on hieman salapoliisitarinan henkeä ripauksella luonnontieteitä. Koskapa tarina sisältää The Women of Nell Gwynne'sissä esitellyn Lady Beatricen, se sopii mainiosti pienoisromaanin kylkiäiseksi uudessa painoksessa, joka on nimetty yksinomaan hänen mukaansa. Jos ei ole lukenut vielä kumpaakaan tarinaa, suosittelen ehdottomasti hankkimaan tämän uuden painoksen (ilmestyy parin viikon sisällä), mutta jos omistaa jo pienoisromaanin, niin novellin voi lukea erikseen Subterraneanin sivulta.

Kage Baker: The Women of Nell Gwynne's ja The Hotel Under the Sand

Luin Kage Bakerin The Women of Nell Gwynne'sin viime kuussa ja päätin lykätä arvostelun kirjoittamista kunnes saisin luettua myös toisen pienoisromaanin The Hotel Under the Sandin. Tässäpä siis molemmat yhtäaikaa.

Nell Gwynne on 1600-luvulla elänyt englantilainen näyttelijätär ja kuningas Charles II:n pitkäaikainen rakastajatar. Hän harjoitti erästä tiettyä ammattia, eikä koskaan kieltänyt sitä. Nell Gwynne itse ei tarinassa esiinny, mutta nimi kertoo päähenkilöiden uravalinnasta ja talosta, jossa he työskentelevät. Bakerin naiset eivät tosin ole vain prostituoituja, vaan he toimivat nokkeluutensa ja älykkyytensä vuoksi myös vakoojina Gentlemen's Speculative Societylle. Nell Gwynne's on osa Bakerin laajempaa The Company-sarjaa (sieltä loppupäästä), ja juuri Gentlemen's Speculative Society on tuo The Company. Sitä ei kuitenkaan kerrota kirjassa, eikä tietoa varsinaisesti tarvitse, sillä tarinan voi lukea täysin itsenäisenäkin. Koskapa en ole lukenut muita The Company-kirjoja, oli kuitenkin kiinnostavaa tietää, että tällä tarinalla on jatkuvuutensa tietyllä tasolla.

Tarina sijoittuu varhaisviktoriaaniseen Lontooseen. Heti alussa meille kerrotaan yläluokan tytöstä, lady Beatricesta, joka menettää isänsä, kokee raakuuksia ja tulee hylätyksi muun perheensä silmissä. Hänestä tulee yksi Nell Gwynnesin naisista. Tarinan hienona tyylittelynä on kertoa Beatricen varhaisimmista vaiheista raporttimaisesti, kun itse tarina muuttuu sävyltään kommunikoivammaksi. Yllätyksellisesti 1800-luvun Englannissa esiintyy aikakaudelle kuulumattomia keksintöjä ja kehittyneitä härveleitä ja se tekeekin tästä pienoisromaanista steampunkia.

The Women of Nell Gwynne's on Hugo ja Nebula -ehdokkaana parhaan pienoisromaanin kategorioissa ja se on paikkansa niillä listoilla ansainnut. Siitäkin huolimatta, että tarinan alku on vahvempaa kerrontaa kuin loppupuoli.

The Hotel Under the Sand poikkeaa Nell Gwynne'sistä täysin. Kyseessä on seikkailuhenkinen tarina, jonka kohderyhmä ovat lapset. Vaikka uskon kymmenvuotiaitten pitävän tarinasta eri lailla kuin aikuisten, niin siitä huolimatta se on aikuisillekin nautittava. Erona on, että kun vastaan tulee "outoja" sanoja, Baker kertoo niiden merkityksen, mitä hän ei pelkästään aikuislukijoille tekisi.

The Hotel Under the Sand kertoo tomerasta tyttösestä, Emma Rosesta, jonka myrsky heittää saarelle. Aluksi Emma selviytyy yksikseen, mutta pian hänen seuraansa ilmestyy haamu, joka kertoo kauan sitten saaren hiekkaan hautautuneesta loistavasta hotellista, jossa aika ei kulje, ja jossa voi viettää vuosia lomaillen, kun muualla maailmassa on kulunut vain päiviä. Hotelli paljastuu Emmalle ja tarinaan tulee mukaan silmäpuoli kokki, silmäpuoli merirosvo, perijä ja joukko eriskummallista porukkaa. Välillä etsitään aarretta, välillä pyykätään lakanoita.

Kage Bakerin tyyli on avointa, hän ei juurikaan sido tarinaansa yllätyksiä, joita ei voisi jo ennalta arvailla. Silti Emman tarina on rohkaiseva ja kannustava ja jättää mielikuvitukselle paljon sijaan. Kirja sisältää Stephanie Pui-Mun Lawn kaunista kuvitusta, joka antaa kirjalle oman säväyksensä. Kuvia olisi toki voinut olla enemmänkin. The Hotel Under the Sand on parhaillaan Andrew Norton -palkintoehdokkaana parhaaksi nuorten sf/f -kirjaksi 2009. Sekin on paikkansa ansainnut. Jos kumpikaan kirjoista palkitaan ansioistaan, Kage Baker ei valitettavasti ole enää vastaanottamassa kunniaa. Hän hävisi tammikuun viimeisenä päivänä rankan taistelun syöpää vastaan.