Paolo Bacigalupi: The Drowned Cities

Paolo Bacigalupin nuorille aikuisille suunnattu dystopiateos The Drowned Cities oli minulle yksi tämän vuoden odotetuimmista kirjoista. Kirja osoittautui hieman erilaiseksi mitä ajattelin, mutta silti odotusten tasoiseksi. The Drowned Cities sijoittuu samaan maailmaan kirjailijan aikaisemman YA-teoksen Ship Breakerin (arvostelu) kanssa Amerikan mantereelle. Yllä oleva ekirjan kansi poikkeaa paperiversion kannesta. Liitän kirjan science fiction -haasteen kategorian 10. kirjaksi.

Tarinaa kerrotaan neljän hahmon näkökulmasta. Tool, joka esiintyi myös Ship Breakerissa, on geneettisen manipulaation aikaansaannos, puoli-ihminen ja tappokone, joka karkaa gladiaattorinäytöksien taistelukehästä. Mahlia ja Mouse ovat veden alle jääneiden kaupunkien alueella vallitsevien sotilaallis-aatteellisten ryhmittymien taistelussa perheettömiksi jääneitä lapsia, sotatoukkia. Kiinalaiset rauhanturvaajat yrittivät vuosikymmenen ajan saada aluetta rauhoittumaan ja kehittymään, mutta he luovuttivat ja poistuivat jättäen jälkeensä Mahlian kaltaisia puolirotuisia (tummaihoinen äiti, kiinalainen isä) jälkeläisiä, jotka joutuivat vainotuksi perimänsä vuoksi. Ocho on lapsisotilas ilman muuta perhettä kuin muut tappamaan ja kiduttamaan opetetut lapset. Veden valtaamilla rämettyneillä alueilla, jossa aseet puhuvat julmaa kieltä lasten käsissä, ei ole helppoa selvitä hengissä, mutta kukin yrittää omalla tavallaan.

Bacigalupi koettelee nuorille suunnatun kirjallisuuden rajoja. Hän teki sitä jo Ship Breakerissa, mutta nyt ehkä jopa astetta tummemmalla sävyllä. Lapsihahmojen kerronnassa ilmenee selkeästi, että he ovat nuoria, mutta maailma on aikuisten, eivätkä lapset saa helpompaa kohtelua ikänsä vuoksi. Siihen heidän on sopeuduttava. The Drowned Cityn maailma on julma. Kiina on hallitseva maailmanmahti, kuten myös kotimaisessa Emmi Itärannan Teemestarin kirjassakin (arvostelu), mutta Bacigalupi on tehnyt maasta hyväntekijän, rauhanturvaajan, joka yritti tiettyyn pisteeseen saakka auttaa sotilaallisten ryhmittymien aseistariisumisessa ja katastrofin jälkeisessä selviytymisessä. He yrittivät saada ihmiset auttamaan itse itseään, mutta aatteet ja uskonnot eivät noin vain kuole. Rinnastettavia toimijoita löytyy reaaliajastammekin, kansallisia ja multikansallisia. Kirjailija ei lähde kuitenkaan propagandalinjalle niiden puolesta, vaan tekee hyväntekijästä myös välinpitämättömän hylkääjän.

Propaganda on kuitenkin yksi merkittävä seikka tarinassa. Vailla kiintopistettä olevat lapset ovat herkkiä pakottamiselle ja aivopesulle. The Drowned Citiesin voikin katsoa kannanotoksi lapsisotilaiden asemasta aikuisten ajaman politiikan pelinappuloina. Lapsien henki ei ole väärtinkään arvoinen. Kuvat afrikkalaisista lapsista aseet kädessä tulee kirjaa lukiessa elävästi mieleen ja kylläpä tuota amerikan aseuskovaisten maassakin lapset altistetaan patrioottisen sankaruuden käsitteelle, aivan kuin armeija ja sota tekisi automaattisesti kaikista sankareita. Eikä kirjan antama kuva kaukana ole jengien reviirisodastakaan. Myös rotuseikat tulevat esille ja esimerkiksi puoliksi kiinalaisten lasten ja heidän äitiensä kohtelu on synkkää luettavaa. Mutta jälleen kerran, eipä se poikkea kovinkaan paljoa tämän maailmamme menosta nytkään. Olen tyytyväinen, että Bacigalupi on valinnut yhdeksi ja ehkä tärkeimmäksi päähahmokseen nuoren tytön ja antanut hänelle inhimillisen ja vahvan lapsen äänen. Ship Breakerin yhteydessä mainitsin, että voisin lukea Toolista ja muista hänen kaltaisistaan enemmänkin ja tässä kirjassa se osittain toteutuukin. Tool jää kuitenkin hieman taka-alalle, enkä saanut hänestä irti sitä mitä halusin. Ehkä hänestä ei ole muuta irtisaamistakaan. The Drowned Cities on synkästä ja armottomasta aiheestaan huolimatta toiveikas kirja, koska sen hahmoissa on toivoa. Silti epäilen, että kirja ei ole kaikkien mieleen. Bacigalupilta on tulossa jatkossakin nuorille suunnattu kirja, The Doubt Factory, joka sekin ehdottomasti pääsee lukulistalleni ilmestyttyään.

Science fiction -haaste

Paolo Bacigalupi: The Alchemist

Paolo Bacigalupi kirjoitti pienoisromaaninsa The Alchemistin tarinan Tobias S. Buckellin kanssa yhdessä luotuun fantasiamaailmaan. Tarkoitukseni oli lukea molemmat kirjat, sekä The Alchemist että Buckellin The Executioness, ennen arvostelun tekemistä, mutta koskapa jälkimmäisen saapuminen Yhdysvalloista postitse perille saakka näyttää kestävän melkoisen pitkään, käyn läpi ajatuksiani Bacigalupin The Alchemistista ensin ja täydennän The Executionessin arvostelussa myöhemmin kokonaisuudesta saamaani kuvaa.

The Alchemistin tarina sijoittuu maailmaan, jossa taikuus on kielletty, sillä se aiheuttaa piikikkään pensaskasvuston lisääntymistä. Tämä sitkeä kasvi valtaa ihmisten asuinalueita, eikä ole tuhottavissa. Piikkipensas ei ainoastaan peitä kokonaisia kaupunkeja, vaan on myös hengenvaarallinen ihmisille. Koska kasvi lisääntyy taikuudesta, taikuuden harjoittamisesta rangaistaan ankarasti; kiinni jäänyt menettää henkensä. Tarkoitusta varten on olemassa teloittajien ammattiryhmä, joka tottelee kaupungin pormestaria ja hänen henkilökohtaista majisteriaan, ainoaa henkilöä, jolla on virallisesti lupa taikoa. Päähenkilö on leskeksi ja pienen lapsen yksinhuoltajaksi jäänyt alkemisti, joka on vuosien ajan pyrkinyt keksimään ratkaisun, millä tuhota piikkikasvi lopullisesti, jotta taikuutta voisi jälleen käyttää turvallisesti. Poliittiset kuviot tuovat kuitenkin hänen toimintaansa mutkia matkaan.

The Alchemistin maailma on kiehtovan monitasoinen. Bacigalupin pikkuruinen tarina raapaisee siitä vain pintaa, mutta onnistuu kuvaamaan kuinka paljon tässä maailmassa on potentiaalia vaikka minkälaisiin pidempiinkin tarinoihin. Vaikka kirjassa on raadollisuutta politiikan ja henkilökohtaisten kunnianhimojen kautta kuvattuna, siinä ei löydy henkilöhahmoissa samanlaista ulkopuolista kyynisyyttä, kuten Bacigalupin aiemmissa teoksissa. Ehkä hän on päättänyt ottaa hieman erilaisen linjan ensimmäisessä fantasiateoksessaan ihan tarkoituksella. Tarina pyörii suhteellisen pienellä henkilökaartilla ja pienessä tapahtumaympäristössä, Khaimin kaupungissa. Bacigalupi vihjaa kyllä laajasta historiallisesta taustasta ja muista mielenkiintoisista kaupungeista, alueista ja tapahtumista. On mielenkiintoista lukea mihin Tobias S. Buckellin osio tässä jaetussa maailmassa vie.

The Alchemist on nopeasti luettavissa vain noin 100 sivun pituisena kirjana ja koska se tempaa hyvin mukaansa. Kuten aina näissä Subterranean erikoispainoksissa, kirjassa on myös kuvitusta, josta vastaa J.K. Drummond.

Hienoisena negatiivisena seikkana on, että tarina jää tavallaan kesken. Lukijalle jää tunne, että kaikkea ei selvästikään ole vielä kerrottu, vaikka tämä osa saakin tietynlaisen ratkaisunsa. Kirjan loppuosassa on kiirehtimisen tuntu. Ehkäpä Bacigalupi ja Buckell molemmat päättävät jatkaa tarinointiaan yhteisessä maailmassaan vielä tulevaisuudessakin. Bacigalupilta ainakin voisin miellellään lukea ihan koko pitkän kirjankin tästä aiheesta ja maailmasta.

Paolo Bacigalupi: Small Offerings -novelli

Monesti kirjailijoilta julkaistaan kirjoista erikoispainoksia, jotka on varustettu nimmarilla tai niissä on jotain ylimääräistä, mitä peruspainoksessa ei ole tarjolla. Paolo Bacigalupin Pump Six and Other Stories -novellikokoelmasta on erikoispainos, ja siinä ekstrana novelli Small Offerings. Ja koskapa minulla oli tavallinen versio, en päässyt lukemaan ylimääräistä novellia, kun arvostelin kokoelmaa vuoden alkupuolella.

Mutta behold! Tor.com tuli ja kaikessa viisaudessaan julkaisi kyseisen novellin verkkosivullaan kaikenkansan luettavaksi.

Small Offerings kertoo - Pump Six and Other Stories -kokoelman pääteemaan sopien - tulevaisuudesta, jossa myrkyt ja saasteet ovat vaikuttaneet ihmisten lisääntymiseen, eivätkä lapset aina ole normaaleja, ehkä jopa harvoin. Tarinaa kerrotaan synnytyspöydän äärestä, ja hieman sen ulkopuoleltakin, itsekin lasta kaipailevan naislääkärin silmin.

Bacigalupin tyyli pitää. Lyhyt novelli on ehyt ja tummasävyinen. Se ei kaunistele, ehkä pikkuisen yrittää shokeerata selvemmin kuin moni muu kokoelman novelleista, mutta ei mene yrityksessään yli. Jokin määrittelemätön seikka Bacigalupin kirjoitustyylissä tekee minuun vaikutuksen. Odotan koko ajan, että hän menee sanomassaan saarnaamisen puolelle, mutta sitä kirjailija ei ole erehtynyt vielä kertaakaan tekemään. Hieno novelli. Kiitos Tor.comille, että sen pääsi lukemaan ilman, että joutui sen takia ostamaan erikoispainosta kirjasta tai Fast Forward 1 -antologiaa, jossa se myös on mukana.

Niin, että täältä sen löytää:

Small Offerings by Paolo Bacigalupi

Pump Six and Other Stories -novellikokoelman arvostelu löytyy täältä.

Nebula-palkinto Paolo Bacigalupille

Science Fiction & Fantasy Writers of America eli SFWA on julkistanut Nebula-palkintojen voittajat:

Romaani
The Windup Girl – Paolo Bacigalupi (Night Shade Books, Sept. 2009)

Minun arvosteluni The Windup Girlista löytyy täältä.

Pienoisromaani
The Women of Nell Gwynne’s – Kage Baker (Subterranean Press, June 2009)

Minun arvosteluni The Women of Nell Gwynne’sista löytyy täältä.

Pitkä novelli
“Sinner, Baker, Fabulist, Priest; Red Mask, Black Mask, Gentleman, Beast” - Eugie Foster (Interzone, Feb. 2009)

Novelli
“Spar” - Kij Johnson (Clarkesworld, Oct. 2009)

Ray Bradbury -palkinto
District 9 - Neill Blomkamp and Terri Tatchell (Tri-Star, Aug. 2009)

Andre Norton -palkinto
The Girl Who Circumnavigated Fairyland in a Ship of Her Own Making - Catherynne M. Valente

Kaikki ehdokkaana olleet listattuna aiemmassa blogiviestissäni. Hienoa, että voitto meni tällä kertaa Bacigalupille Mievillén sijaan.

Paolo Bacigalupi: Ship Breaker

Paolo Bacigalupin Ship Breaker luokitellaan nuortenkirjaksi, mutta sen ei pidä antaa häiritä. Voin suositella sitä mennen tullen aikuisillekin.

Kuten The Windup Girlissä ja useissa novelleissaan, myös Ship Breakerissa Bacigalupi pysyy uskollisesti ilmaston muutoksen jälkeisessä maailmassa. Vaikka kuulun siihen ryhmään, joka pitää ilmaston muutosta jatkuvana kehityksenä, ihmisistä riippumattomana ilmiönä, niin teema ei häiritse. Fiktio on uskottavasti rakennettu. Tarina kertoo nuoresta Nailerista, joka asustaa Meksikon lahdella yhteisössä, jonka pääelinkeinona on purkaa vanhoja öljytankkereita suurten yritysten uusiokäyttöä varten. Kyseessä on riistohomma, ja yhteisön jäsenet elävät veitsen terällä. Nailerin onni on, että hän on pienirakenteinen ja nälkiintynyt, joten hän mahtuu hyvin tankkerien sisään paikkoihin, joihin suuremmat lapset ja aikuiset eivät pääse. Rankoissa oloissa, Nailer ja useat muut haaveilevat onnenpotkusta, löydöistä, jotka tekisivät heistä rikkaita. Kun Nailer yllättäen löytää haaksirikkoutuneen laivan uumenista rikkaan tytön, ainoan eloonjääneen, hän kuvittelee onnen jo potkineen häntä. Mutta edessä onkin toisenlaisia potkuja. Rikas Nita on vaarassa ja Nailer joutuu vastakkain paitsi geenimanipuloitujen koira-tiikeri-hyeena-ihmisten ja Nitan häikäilemättömän vallantavoittelija sedän kanssa, myös väkivaltaisen isänsä kanssa yrittäessään auttaa Nitaa palaamaan perheensä luo.

Kirjan alkupuoli on vahvaa kuvausta laivanpurkajien arjesta rannikolla, jota ajoittain höykyttää hirmumyrskyt, joita kutsutaan kaupungintappajiksi. Kyseessä on eloonjäämisestä ja ihmissuhteista, joita kuvataan selkeästi mutta alleviivaamatta. Jokin Bacigalupin kirjoitustyylissä iskee minuun, vaikka Ship Breakerissa ei päästäkään aivan sille hienovaraiselle tasolle, joka hänen novelleissaan on nerokasta. Ship Breaker on havaittavasti suunnattu tässä suhteessa nuoremmille lukijoille.

Kirjan viimeinen kolmannes ei kiehtonut minua yhtä paljon kuin alkuosa. Vaikka yleensä pidän meriin ja laivoihin liittyvistä tarinoista, alkuun verrattuna tuntui, että Bacigalupi poikkesi hieman omimmalta alueeltaan. Vauhti kyllä kasvoi, mikä varmaan on plussaa niille lukijoille, jotka pitävät alkua liian verkkaisena. Sivuhahmoihin olisin toivonut lisää syvyyttä, etenkin Nailerin isä jäi päinvastaisista yrityksistä huolimatta hieman mustavalkoiseksi ja Nita epäuskottavaksi. Nämä puutteet olivat kuitenkin pieniä. Geenimanipoloitu Tool oli hahmoista kaikkein kiinnostavin, ja voisinpa jopa lukea hänestä ja kaltaisistaan enemmänkin.

Ship Breaker on sivunkääntäjä, nopealukuinen ja mielenkiintoinen kirja. Kirjassa on tähän mennessä paras kansi, jonka tänä vuonna olen nähnyt. Kuva arvostelun alussa ei tee sille oikeutta, sillä tietyistä kulmista katsottuna kannessa on metallinhohtoinen kiilto.

Aiempien Paolo Bacigalupin kirjojen arvostelut:

The Windup Girl

Pump Six and Other Stories

Paolo Bacigalupi: Pump Six and Other Stories

Paolo Bacigalupin kokoelma Pump Six and Other Stories sisältää kymmenen science fiction novellia (erikoispainoksessa lisäksi Small Offerings -novelli):

• Pocketful of Dharma
• The Fluted Girl
• The People of Sand and Slag
• The Pasho
• The Calorie Man
• The Tamarisk Hunter
• Pop Squad
• Yellow Card Man
• Softer
• Pump Six

Huom! Alla olevat katsaukset novelleihin sisältävät kuvausta kustakin tarinasta, mutta eivät varsinaisesti spoilaa.

Pocketful of Dharma on Bacigalupin ensimmäinen julkaistu novelli, joka kertoo orvoksi jääneestä tyhjätaskukerjäläispojasta, joka kamppailee selviytymisestä ja sen myötä ajautuu tilanteeseen, jossa hänen taskussaan onkin jotain merkittävää. Vaikka tarinan maailma onkin mielenkiintoinen ja heijastaa tyyliä, joka jatkuu Bacigalupin myöhemmissäkin novelleissa, tarina tuntuu hieman jäävän vajaaksi.

The Fluted Girl kertoo orjatytön näkökulmasta julman tarinan kuolemattomuuden ja maineen tavoittelusta. Tarina on loistavasti rakennettu ja koko tilanne avautuu lukijalle pikkuhiljaa ja herättää varmasti tuntemuksia. Bacigalupi kirjoittaa karmaisevista asioista tyynen viileästi, antamatta tunteille sijaa, ja se tekee tekstistä vaikuttavan. Tapa, jolla Bacigalupi päättää novellin, jättää mielikuvitukselle varaa.

The People of Sand and Slag jatkaa The Fluted Girlin tyyliä. Tarinassa ikuinen elämä on saavutettu weevil-teknologian ansiosta ja kun vastaan tulee "vanhaa mallia" oleva koira, mitä voi verrata dinosauruksen löytymiseen, on kuonasotilailla siinä ihmettelemistä. Jälleen kerran tarinan kylmän analyyttinen tyyli tekee siitä loistavan, siitäkin huolimatta, että se saa aikaan myös epämiellyttäviä tuntemuksia.

The Pashossa sukupolvet kohtaavat eroavuuksineen. Isoisä on taistellut aikoinaan vihollismaata vastaan ja pojanpoika on puolestaan viettänyt aikaa tässä samaisessa maassa opiskelemassa Pashoksi, joka haluaa ylläpitää rauhaa ja toimia tiedon kerääjänä ja tallentajana. Isoisän mielestä poika on maansa ja perinteidensä petturi, vaikkakin kulttuurien sekoittuminen näkyy jo muutenkin kansan arkipäivässä. Tulevaisuuteen sijoittuva tarina, jonka voisi kirjoittaa sovittaen myös lähimenneisyyden Amerikkasta ja sen sotasankari/aseistakieltäytyjä perheestä, loppuratkaisua lukuunottamatta.

The Calorie Manin olen maininnut aiemmin Bacigalupin The Windup Girl -kirjan arvostelun yhteydessä. Novelli sijoittuu tulevaisuuteen, maailmaan, jossa maapallo on kokenut ekokatastrofin ja maatalouden suuryritykset hallitsevat häikäilemättömällä "aiheuta tuhoa ja tarjoa monopolipelastus" energiapolitiikallaan. Päähenkilön tehtävänä on salakuljettaa suuryritysten geneetiikkainsinöörien laumasta karannut, etsintäkuulutettu kalorimies turvaan. Kalorimiehen päämääränä on kaataa suuryritysten monopoliasemat. Novellin maailmanluonti on erinomaista ja kuvailevaa ja siinä esiintyvä kalorimies tulee mainituksi myös The Windup Girlissä.

The Tamarisk Hunterissa vesivarat ovat kontrolloituja ja päähenkilön ammattina on hävittää tamarisk-pensaita sitomasta maaperän suoloja ja siten edesauttaa vesivarojen kertymistä Californian suurkaupungin tarpeisiin. Novellin on sinällään ajankohtainen, sillä maapallon vesivaroista käydään jo nyt kahakoita. Tarinassa on vesipakolaisia, jotka ovat pakotettuja muuttamaan veden perässä kaupunkiin, mutta joiden pääsyä on rajoitettu, jotta suurkaupunki selviäisi edes nykyisten asukkaiden veden käytöstä. Kuten monet muutkin Bacigalupin tarinat, myös tämä sisältää kuitenkin useita kerroksia.

Pop Squad on ehkäpä kokoelman häiritsevin tarina, loistava sellainen, mutta jälleen kerran viileän analyyttinen ja synkkä. Bacigalupin maailmanluontitaito tulee jälleen erinomaisesti esille novellissa, jossa ihmisen elinikä on saatu jatkumaan kemiallisella menetelmällä, eikä ole tarvetta tuottaa enää uusia ihmisiä kuormittamaan maapalloa. Jotkut naiset kuitenkin kapinoivat lisääntymiskieltoa vastaan. Tarinan päähenkilö on poliisi, jonka tehtävänä on rajoittaa väestönkasvua.

Yellow Card Man on Bacigalupin ensimmäinen novelli, jonka luin. Se teki suuren vaikutuksen ja sen myötä hankin myös The Windup Girlin ja tämän novellikokoelman. Yellow Card Man on tiiviissä paketissa erinomaisesti kuvattu tulevaisuuden ekokatastrofin jälkeinen tarina kiinalaisesta miehestä, joka pakolaisena elää Thaimaassa keltakorttimiehenä, jolla ei juurikaan ole oikeuksia, ja joka yrittää henkensä pitimiksi ja sen kaupalla myydä itseään työvoimaksi. Novellin päähenkilö on Tranh, jonka tarina jatkuu The Windup Girlissä nimellä Hock Seng. Bacigalupi halusi vaihtaa nimen sopivammaksi henkilön etniseen taustaan.

Softer on kokoelman ainoa tarina, joka ei ole science fictionia, mutta hyvinkin Bacigalupin tyyliä kuitenkin. Tarina kertoo miehestä joka tappaa vaimonsa, koska on helpompi jatkaa pilaksi tarkoitettua tyynyleikkiä, kuin kohdata vaimon syytteet siitä, että hän vei leikin hieman liian pitkälle. Hyvin Bacigalupimaista ihmisyyden kuvausta, joka jatkuu myös kokoelman viimeisessä novellissa Pump Sixissä.

Pump Six sijoittuu tulevaisuuden maailmaan, missä välinpitämättömyys, tylsistyminen ja tyhmyys ovat lisääntyneet. Novellista tuli mieleen sanonta yksisilmäisestä miehestä joka on kuningas sokeiden valtakunnassa. Apaattinen, mutta jälleen kerran hieno tarina ihmiskunnan kehittymisestä suuntaan, joka olisi voitu estää. Onko helpompaa jatkaa entiseen malliin?

Pump Six and Other Stories on loistava, suorastaan jopa nerokas kokoelma tarinoita, joissa ehkä yksittäin löytyy heikkouksia, mutta kokonaisuutena luovat maailman, jossa ihmisyyttä tutkitaan tavalla, joka herättää lukijan pohtimaan. Kokoelman tarinat eivät ole helppoa luettavaa, ne ovat paikoin julmia ja tunteettomia, ja ehkä tietynlaista pessimismiä ihmisyyden ja inhimillisyyden suhteen on havaittavissa. Ihmisyyden lisäksi toinen pääteema novelleissa on tulevaisuuden ekologinen tilanne ja syyt miten siihen on päädytty. Paolo Bacigalupi on yksi parhaita uusia kirjailijoita, jonka tiedän, ja ehdottomasti hänen tulevat teoksensa ovat huomioimisen arvoisia.

Paolo Bacigalupin The Windup Girlin arvostelu löytyy täältä.

Lisätty: Small Offerings -novellin arvostelu löytyy täältä.

Paolo Bacigalupi: The Windup Girl

Luin Paolo Bacigalupin kaksi novellia, Yellow Card Man ja The Calorie Man, joista varsinkin ensimmäinen iski tajuntaan ja lujaa. Koska olin lisäksi nähnyt varsin kehuvan arvion kirjailijan tänä vuonna ilmestyneestä kokopitkästä romaanista The Windup Girl, päätin katsoa millaisesta kirjasta oli kyse. Siinä missä Yellow Card Man oli tiivis, tiheätunnelmainen pitkähkö novelli, jossa kaikki tapahtumat ja maailmankuvaus osui nappiin, ja missä The Calorie Man lisäsi maailmankuvaukseen toisen aspektin, The Windup Girl ei valitettavasti ihan onnistunut vakuuttamaan.

Kirjan tarina sijoittuu tulevaisuuden Thaimaan Bangkokiin ajalle jolloin fossiilisten polttoaineiden käyttö on suurelta osin harvinaista ja maapallon ilmasto on lämmennyt. Poliittisten sotilasvaltioiden ja öljymahtien sijaan vallassa ovat suuret viljelystaloutta säätelevät yritykset. Valuuttana käytetään kaloreita. Kirjassa on kolme pääkertojahahmoa. Anderson on amerikkalainen AgriGen-yhtiön kalorimies, joka etsiskelee kasvilajeja, jotka mahdollisesti ovat selvinneet maapallolla eri tuholaisista ja kasvisairauksista huolimatta, tulematta ihmisille vaarallisiksi. Emiko on windup-tyttö, japanilaisten kehittämä Uusi ihminen, täydellinen palvelija, joka on hylätty Bangkokiin ja joutunut prostituoiduksi. Hock Seng on Bangkokiin sulkeutumisen jälkeen jäänyt kiinalainen toisen luokan kansalainen, yellow card-henkilö, joka joutuu taistelemaan olemassaolostaan.

The Windup Girlin maailmanluonti on onnistunutta. En tunne nyky-Thaimaata, mutta kirjasta tuntuu välittyvän aito ymmärrys kansakuntaa ja sen tapoja ja ajatusmaailmaa kohtaan. Myös tulevaisuuden kuva siitä mitä tapahtuu, kun vallan välineenä käytetään ruuantuotantoa ja kasvien (ja eläinten) geenimanipulaatiota öljyherruuden poistuttua kuvioista, tuntuu uskottavalta. Maailman siemenpankit ovat arvossa arvaamattomassa ja jopa Suomessa on käyty niiden tiimoilla taisteluja. Andersonin yhteydessä Suomen tapahtumiin viitataan useamman kerran. Jäin miettimään, miksi kirjailija halusi ottaa juuri Suomen mukaan tarinaan (nimellisesti), kun esimerkiksi Norja olisi Huippuvuorten siemenpankillaan ollut realistisempi kohde, mutta en suinkaan valita.

Puitteet antaisivat vaikka millaisia mahdollisuuksia upealle ja pelottavallekin tarinalle, jos useammallekin. Yellow Card Man on sellainen tarina. The Windup Girlissä henkilöhahmot pudottavat tasoa. Vaikka kirjassa ei ole selviä sankareita tai vihollisia, ja hahmot ovat taatusti harmaita, niin heistä puuttuu se jokin. Loppua kohden huomasin ajattelevani, ettei ole oikeastaan väliä miten kelleen heistä käy. Heidän kohtalonsa ei liikuttanut suuntaan eikä toiseen, ja se on minulle henkilökohtaisesti aina huono merkki. Henkilöhahmojensa puolesta kirja tuntuu ylivenytetyltä novellilta, joka ei pysy tiiviisti paketissa. Maailmankuvaus pelastaa kirjassa paljon, ja sitä voi ongelmitta jopa ylistää.

The Windup Girl on kirja, joka antaa paljon lupauksia siitä mihin Bacigalupi parhaimmillaan pystyy. Myönnän, että minun arviooni vaikutti paljon Yellow Card Man -novellin erinomaisuus, ja kun kirja ei sille tasolle yltänyt, se tuntui hienoiselta pettymykseltä. Silti minusta on suositeltavaa pohjustaa kirjan tarinaa lukemalla ensin kaksi samaan maailmaan liittyvää novellia. En epäile, etteikö The Windup Girl löydä tietänsä Hugo-ehdokaslistalle ensi vuonna ja ansaitusti. Epäilen, onko siitä voittajaksi asti.