tiistai 31. joulukuuta 2019

Katsaus kirjavuoteeni 2019

Vuosikymmenen viimeinen tilastokatsaus lukemiini kirjoihin on valmis. Lukutavoitteeni vuodelle 2019 oli jälleen 50 kirjaa, minkä ylitin reippaasti, lukusaldon päätyessä 106 kirjaan. Tästä yli puolet luin vuoden viimeisen neljänneksen aikana, jolloin minulla oli tuplaten aikaa lukea. Kirjamäärää lisäsi myös äänikirjat, varsinkin suomalaiset, joita en yksinkertaisesti pystynyt kuuntelemaan v-e-r-k-k-a-i-s-e-s-t-i normaalinopeudella, vaan minulle sopiva vauhti oli 1.25 kertainen. Joten äänikirjat olivat hieman normaalia lyhyempiä näin kuunnellen.

Ensimmäistä kertaa 12 vuoden tilastohistorian aikana luin/kuuntelin miesten ja naisten kirjoittamia kirjoja yhtä paljon kumpaisiakin. Yleensä miesten kirjoittamia on enemmän. Viime vuonna miesten kirjoittamia oli lähes tuplasti enemmän ja kapein ero on ollut aiemmin vuonna 2008 (viisi miesten hyväksi). Tänä vuonna tilastoissa näkyy myös ensimmäistä kertaa muunsukupuoliset, joita oli kaksi. Blogiin en sitten saanut kirjoitettua läheskään kaikista kirjoista arviota, mikä näkyy lyhyempänä sinisenä palkkina. Jossain vaiheessa luin enemmän englanninkielisiä teoksia, mutta nyt vaaka on painunut parina vuotena jo suomenkielisten puolelle (56 %).


Kuten tyypillistä minulle, luen jatkuvasti selkeästi enemmän viimeisen vuosikymmenen kirjallisuutta kuin vanhempaa. Olen erottanut 2019 omaksi palkikseen, jotta näkyy tuoreimpien kirjojen lukumäärä. Käännöskirjoja olen lukenut 41,5 % eli vajaa 60 % luen alkuperäiskielisenä (suomi tai englanti). Vuoden uutuuksia olen lukenut yhtä paljon tai enemmän viimeksi vuonna 2014.


Jälleen kerran aika tyypillistä minun vuositilastoa, että joinain kuukausina ehdin/jaksan lukea enemmän ja toisina en jopa ollenkaan. Tänä vuonna huhtikuu jäi nollakuukaudeksi, eikä häävisti tullut luettua touko- ja kesäkuussakaan. Loppuvuoden pyrähdys tilastossa on selkeästi havaittavissa.


Paperikirjojen osuus 2019 jäi 13 %:iin, kun se aikaisemmin on ollut alhaisimmillaan 30 %. Äänikirjoja olen kuunnellut vasta parin vuoden ajan, mutta 2019 niiden osuus nousi 42 %:iin, kun ekirjojen osuus on 45 % kaikista luetuista. Sähköisten kirjojen osuus oli siis kokonaisuudessaan 87 %. Äänikirjojen määrän kasvu johtuu pääasiassa silmäongelmistani. Äänikirjat ovat mahdollistaneet kirjojen maailmaan uppoutumisen silloinkin, kun tekstin lukeminen on ollut lähes mahdotonta.


Vuoden 2019 lukemani Top 5 –kirjat ovat:

Naomi Alderman: Voima (Gummerus, 2019)
Joe Abercrombie: A Little Hatred (Gollancz, 2019)
Agustina Bazterrica: Rotukarja (Like, 2019)
Philip Pullman: The Secret Commonwealth (RHCP Digital, 2019)
Josh Malerman: Lintuhäkki (Karisto, 2019)



Voima ja Rotukarja olivat mielenhätkäyttäjiä, kirjoja joiden sisältöä oli pakko pohtia ja tarkastella puolelta toiselle. Pidän kirjoista, jotka haastavat käyttämään aivoja. A Little Hatred ei ollut täydellinen kirja, mutta siinä oli nostalgiaa ja tummaa huumoria, mikä tuntui hyvältä. Vielä enemmän nostalgiaa oli The Secret Commonwealthissä, joka väänsi sydäntä niin, että en tiedä oliko se hyväksi vai pahaksi. Erinomainen lukukokemus silti. Lintuhäkki oli yksinkertaisesti kirja, joka jäi mieleen. Sitä ei voi sanoa monesta muusta teoksesta.

Lukuhaasteet:

Olen osallistunut vuoden aikana Joka päivä on naisten päivä -lukuhaasteeseen, joka jatkuu vuodenvaihteen yli maaliskuulle, samoin kuin Kirjahyllyn aarteet -haaste, joka on kuitenkin ihan pian päättymässä. Klassikko-haasteeseen osallistuin sekä tammi- että heinäkuussa ja seuraava on jälleen edessä tammikuussa 2020 (vielä ehtii ilmoittautua). Yritän olla asettamatta itselleni tämän enempää haasteita vuodelle 2020, sillä minulla on edelleen tavoitteena lukea jokaiselta palkinnonjakovuodelta yksi Hugo-ehdokas ja World Fantasy -ehdokas. Nämä tavoitteet etenevät todella hitaasti.

Tilastoja tehdessäni katsoin läpi lukemieni kirjojen alkuperäisiä julkaisuvuosia, jotka löytyvät blogin alaosasta omana listana. Nyt kun alkaa 20-luku, huomasin että kuluneelta vuosisadalta minulla on lukematta kirjoja 22 vuodelta. Puuttuvat vuodet ovat 1921, 1922, 1923, 1927, 1929, 1930, 1931, 1932, 1933, 1934, 1935, 1936, 1941, 1944, 1945, 1947, 1948, 1949, 1955, 1960, 1961, 1965. Voisin ottaa pienoisena haasteena saada ainakin muutamalle noista vuosista luettu kirja.

Lukutavoitteeni ensi vuodelle on edelleen 50 75 kirjaa. Edit. korjasin tavoitetta korkeammaksi maaliskuun alussa.

Iloista 20-luvun alkua kaikille ja antoisia lukuhetkiä!

maanantai 30. joulukuuta 2019

Joulukuun 2019 luetut

Aloitin joulukuun lukemalla koko George R. R. Martinin  Tulen ja jään laulu -sarjan tähän astiset osat uusiksi. Tai oikeastaan kuuntelin ne äänikirjoina. Päälle luin ekirjana Fire and Blood -teoksen, sarjaan liittyvän Targaryenin suvun alkuvaiheista Westerosissa. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten 2011 alkuperäiskielisen kun luin Lohikäärmetanssin uusiksi ja tällä kertaa siis suomeksi. Maailmaan uppoutuminen on totaalista, sarja on erinomainen. Kuuntelin Korppien kestit ja Lohikäärmetanssin limittäin lukujen aikajärjestyksessä ja tämä ”yhdistetty kirja” toimi hyvin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Lohikäärmetanssi olisi vaatinut reippaasti editoimista. Juoni polki paikallaan ja kirjassa oli turhaa toistoa. Silti odotan seuraavaa osaa kuin kuuta nousevaa. Toivottavasti 2020. Fire and Blood oli välillä hieman tylsistyttävää luettavaa luetteloineen kuka kenenkin puolella oli ja kuka mainitsi mitäkin, mutta lohikäärmeet! Ja kuinka surullisia niiden kohtalot olivat. Odotan jo etukäteen mieli maassa jälkimmäistä osaa Targaryenien historiasta, jos se koskaan ilmestyy.

George R.R. Martin: Valtaistuinpeli (A Game of Thrones 1996, suom. 2003)
George R.R. Martin: Kuninkaiden koitos (A Clash of Kings 1998, suom. 2004)
George R.R. Martin: Miekkamyrsky (A Storm of Swords 2000, suom. 2005)
George R.R. Martin: Korppien kestit (A Feast for Crows 2005, suom. 2007)
George R.R. Martin: Lohikäärmetanssi (A Dance of Dragons 2011, suom. 2014)
George R.R. Martin: Fire and Blood (2018)

Katherine Arden: Dead Voices (2019)

Katherine Ardenin Dead Voices jatkaa lokakuussa lukemani Small Spaces -pienoisromaanin tarinaa kolmesta lapsesta, Ollie, Coco ja Brian, jotka kokevat pelottavan kummia, tällä kertaa kingimäisessä lumimyrskyn saartamassa hotellissa. Dead Voices on mielestäni hitusen parempi kuin ensimmäinen osa tästä tulevasta tetralogiasta. Lapsille suunnattua kauhua. Pelotti hieman aikuistakin, joten enpä tiedä kuinka nuorelle tätä oikeasti voisi suositella. Juoni vaatii kirjailijalta selittelyä, mistä ikävä onnahtelu loppupuolella.

Philip Reeve: Tuhon aikakirja (Infernal Devices 2005, suom. 2006)

Luin Philip Reeven Kävelevät koneet -sarjan ensimmäisen saman nimisen osan 2011 ja toisen osan Kadotettu manner 2012. Kolmas osa, Tuhon aikakirja, on odottanut vuoroaan siitä asti, joten liitän kirjan Kirjahyllyn aarteet -haasteeseen. Tom ja Hester ovat nyt aikuisia ja tarina keskittyy heidän tyttäreensä Wreniin. Luin ensimmäisten osien arvioni ja olen mitä ilmeisimmin pitänyt niistä enemmän kuin mitä nyt pidin Tuhon aikakirjasta. Varsinkin alku oli pysäyttäjä, mutta sinnillä jatkaminen palkittiin kuitenkin kohtalaisella tarinalla. Saas nähdä milloin saan luettua sarjan viimeisen osan.

Briitta Hepo-oja: Suomea lohikäärmeille (2019)

Briitta Hepo-ojan nuortenkirja Suomea lohikäärmeille tuntuu saaneen aikaiseksi ihastelua lukijoiden parissa ja kirjan nimi houkutteli minutkin lukemaan. Vaikka tarina on kekseliäs suomalaiseen ympäristöön, minua jäi harmittamaan tosissaan, että nimestään huolimatta kirjassa lohikäärmeet ovat sivuseikka. Ihmissuhteet ja luokkaerot veivät huomion. Ehkä olen jälleen väärää kohderyhmää. Tai luin teoksen liian pian Martinin Fire and Bloodin jälkeen ja lohikäärmejanoni jäi liian voimakkaaksi tullakseen tyydytetyksi tällä kirjalla (tai millään muullakaan)

Ennen joulua pikapyrähdin Lemony Snicketin äänikirjojen parissa ja kuuntelin neljä ensimmäistä osaa A Series of Unfortunate Events -sarjasta. Baudelairen lapset menettävät vanhempansa ja joutuvat orpoina sukulaistensa hoiviin. Ensimmäisenä heistä on vuorossa kreivi Olaf, josta ei päästä myöhemminkään eroon. Lapset kärsivät todellakin surkeista sattumuksista. Tarinat toistavat itseään kerta toisensa jälkeen ja enpä juuri innostunut enää jatkamaan viimeisten yhdeksän osan parissa, vaikka neljäs olikin parempi kuin kolmas ja toinen osa. Ehkä joskus vielä kuuntelen loput matkalukemisena. Kirjat ovat sopivan lyhyitä siihen tarkoitukseen.

Lemony Snicket: The Bad Beginning (1999)
Lemony Snicket: The Reptile Room (1999)
Lemony Snicket: The Wide Window (2000)
Lemony Snicket: The Miserable Mill (2000)

Maja Lunde: Lumisisko (Snøsøsteren 2018, suom. 2019)

Luin jouluna Maja Lunden lapsille suunnatun jouluisen tarinan Lumisisko, joka muistutti paljon monia muita vastaavia kertomuksia ja satuja, mm. Dickensin joulukertomus tuli mieleen. Surullinen tarina on kaunis, samoin kuin kuvitus.

M.R. James: Kummitustarinoita (valikoituja novelleja teoksesta The Collected Ghost Stories of M. R. James 1931, suom. 2019)

Heti joulutunnelmien jälkeen aloitin M.R. Jamesin Kummitustarinoita -kokoelman, johon on koottu 11 nimensä mukaista tarinaa 1800-lopulta ja 1900-luvun alusta. Hirvittävän pelottavia tarinat eivät ole, vaan aikakaudellensa tyypillisesti lähinnä epämiellyttäviä. Tarinat on kirjoitettu selittävään tapaan ja niissä esiintyy kiehtovasti vanhoja termejä, jotka antavat oman tunnelmansa. Termeille ja käännösratkaisuille löytyy kirjan loppuosasta selitteet. En ollut lukenut yhtäkään kokoelman novellia aiemmin, ja suosikikseni nousi Mezzotinto, jonka tyyliä ja aihetta on sittemmin toistettu muodossa jos toisessakin useaan kertaan eri tekijöiden toimesta niin kirjallisesti kuin visuaalisesti.

Joulukuun päätteksi kuuntelin C.J. Tudorin Liitu-ukko -äänikirjan (The Chalk Man 2018, suom. 2018). Tarina jäljittelee Stephen Kingiä niin selkeästi, että tällainen satunnainen King-lukijakin huomasi yhtäläisyydet neljän pojan ja tytön sattumuksissa pienessä kaupungissa. Pelottava klovni vain puuttui, mutta olihan mukana sentään salamyhäisiä liitu-ukkoja.

N.K. Jemisinin Emergency Skin (2019) päätyi kuunneltavaksi silmällä pitäen lyhyitä Hugo-ehdokas kategorioiden ehdokkuuksia. Tarinassa ympäristötuhon Maasta poistuneet matkaajat palaavat takaisin katsastamaan raunioita, olettaen ihmisten tuhoutuneen. Oletukset ja totuus eivät ihan käykään yksiin. Tarinan idea on ok, mutta toteutus niin naiivi, että olin hämmästynyt, että tämä yleensäkin on Jemisinin tuotos. Sävy oli humoristinen aiheesta huolimatta, ehkä hieman kieli poskella kirjoitettu, selittävä. En ainakaan itse aio nimetä tarinaa ehdokkaksi.

Vuodenvaihde menee Ursula K. Le Guinin parissa, mutta ne luetut lasketaan seuraavalle vuosikymmenelle.

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Marraskuun 2019 luetut

Luin marraskuussa 20 kirjaa, joista spefiä olivat alla listatut 17. En ole saanut motivoitua itseäni kirjoittamaan arvioita kirjoista, edes lyhykäisiä, joten tässä nyt pelkästään erikoismaininnat. Marraskuun kirjoista erityisesti nousee ylitse muiden Josh Malermanin Lintuhäkki, josta pidin paljon kirjana. Olen nähnyt filmatisoinnin aiemmin, joka sekin oli mielestäni ok, mutta kirjassa oli vielä vahvempi tunnelma. Etenkin päähenkilö Malorie on hahmona jämäkämpi ja aidompi nimenomaan kirjassa.

Luin vihdoin ensimmäisen osan Alastair Reynoldsin Ilmestysten avaruudesta, joka on kerännyt pölyä kirjahyllyssäni jo vuosia, joten osallistun tällä luetulla Kirjahyllyn aarteet -haasteeseen. Odotukseni teosta kohtaan olivat kohtalaiset, mutta petyin hieman. Kirja oli aivan ihmeen pitkä siihen nähden mitä siinä oikeasti tapahtui tähdellistä juonta. Muita marraskuun lukemisena olleita haasteeseen liittettäviä kirjoja olivat Susanna Clarken The Ladies of Grace Adieu and Other Stories ja Neil Gaimanin Smoke and Mirrors sekä M is for Murder -novellikokoelmat, jotka kaikki ovat odottaneet lukemistaan lähemmäs 10 vuotta.

Becky Chambersin To Be Taught, If Fortunaten luin sillä ajatuksella, että pienoisromaani yltää Hugo-ehdokkaaksi ensi vuonna. Pidin tarinasta enemmän kuin aiemmasta kirjailijalta lukemassani romaanimittaisesta teoksesta. Tarinassa neljän hengen ryhmä matkaa avaruudessa tutkimusmatkalla, jonka tarkoituksena on enemmän oppia kuin vaikuttaa, vastakohtana maankaltaistamiselle. Hahmokeskeistä scifiä.

Loppukuusta pyrähdin Neil Gaimanin äänikirjojen parissa. Novellit eivät niinkään tuntuneet minulle sopivilta, mutta pidin lasten kauhukirjasta The Wolves in the Walls ja fantasiatarinasta The Truth is a Cave in the Black Mountains. Gaiman on loistava äänikirjan lukija ainakin omille teoksilleen ja varsinkin jälkimmäinen, jonka hankin yhdistettynä ääni- ja sähköisenä kirjana oli loistavastí toteutettu. Mukana oli FourPlay String Quartetin musiikkia, joka loi synkkää tunnelmaa tarinaan ja sai välillä Gaimanin lukemisen kuulostamaan laulamiselta. Hienosti rytmitetty. Suosittelen.

Skessa Kaukamaa: Zequera Kätketty (2019)

Josh Malerman: Lintuhäkki (Bird Box 2014, suom. 2019)

Deborah Hewitt: The Nightjar (2019)

Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls #6 (2019)

Alastair Reynolds: Ilmestysten avaruus (Revelation Space 2000, suom. 2003)

Katri Alatalo: Ikuisesti, siskoni (2019)

Madeline Miller: Circe (2018)

Paolo Bacigalupi & Tobias Buckell: The Tangled Lands (2018)

Susanna Clarke: The Ladies of Grace Adieu and Other Stories (2006)

Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee (The Wind in the Willows 1908, suom. 1949)

Becky Chambers: To Be Taught, If Fortunate (2019)

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu (Sent i november 1970, suom. 1970)

Margaret Atwood: Noidan sikiö (Hag-Seed 2016, suom. 2019)

Neil Gaiman: Smoke and Mirrors (1998)

Neil Gaiman: M is for Magic (2007)

Neil Gaiman: The Wolves in the Walls (2003)

Neil Gaiman: The Truth is a Cave in the Black Mountains (2014)

tiistai 17. joulukuuta 2019

Lokakuu 2019 luetut #3

Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset

Yritin aluksi kuunnella Veren ja luun lapset (Children of Blood and Bone, 2018) äänikirjana, mutta en tottunut lukijaan, joten vaihdoin tekstiksi. Se oli sinänsä hyvä ratkaisu, eikä kirja jäänyt kesken. 

Veren ja luun lapset ei ulkoisista puitteistaan huolimatta ole kovinkaan omalaatuinen, vaan se on keitetty samoista aineksista kuin monet muut nyky-YA-teokset. Päähenkilönä on nuori tyttö, Zélie, jolla on erikoiskyky ja sen vuoksi vaarassa. Hän edustaa magianhaltijoita, minkä vuoksi saa osakseen vaativan tehtävän palauttaa taikuus maailmaan. Onneksi on sidekickejä apuna. Matkan varrella löytyy myös ihastuksen kohdekin. Toki kirja on ihan kiva lukea, mutta en ole varma haluanko jatkaa sarjan kakkososaan. Toivon, että nuoremmat lukijat pitävät sarjasta enemmän, sillä he ovat varsinaista kohderyhmää.

Brandon Sanderson: Ajan sankari

Usvasyntyinen-trilogian päätösosa Ajan sankari (The Hero of Ages, 2008) ilmestyi suomeksi 2018. Pienoisen alkukankeuden jälkeen pääsin tarinaan jälleen takaisin ja Sandersonin teksti on kieltämättä sujuvaa ja vetävää. Maailmaa peittää yhä enenevässä määrin usva ja tuhka, ja epätoivo on entistä vahvempaa. Vin ja Elend, usein omilla tahoillaan, tekevät kaikkensa maailman pelastamiseksi ja tarinaan on saatu kiedottua mukavia kiinnostusta ylläpitäviä käänteitä loppuun saakka. Ja pidin lopusta. Se ei ehkä ollut loistavasti toteutettu, mutta tarinan kannalta oikea ratkaisu. Lukisin mielellään lisääkin Sandersonia, varsinkin jos joku kustantamo innostuisi suomentamaan lisää. Arviot ensimmäisestä osasta, Viimeinen Valtakunta ja toisesta osasta, Ylenemisen kaivo.

Conn Iggulden: Shiang

Shiang on Suolan valtakunta -trilogian niin ikään kakkososa (2018 ). Ykkösosan Darienin (arvio) onnistuneisuus jäi vielä mietintämyssyn alle, mutta Shiang kolisteli paremmin uusilla päähahmoilla ja herätti hienoisesti mielikuvia David Gemmelin Legendaan (arvio), ties miksi, ja aasialaisiin miekkataitoihin. Lyhyesti pelkistäen tarina sisältää pari ryhmää, joilla on eri missiot, mutta molemmat yhdistyy Shiangin ja Darienin välille. Tappeluita, taituruutta, petturuutta, taikuutta ja uskollisuutta. Kirja käynnistyy hieman hitaasti, mutta etenee loppua kohden vauhdikkaammin. 12 suvun mahdit, hallussa olevat voimat ja miten niitä käytetään, paljastuvat, mitä ykkösosassa hieman kaipailin ja uumoilinkin. Hahmot ovat kiinnostavampia kuin edellisessä osassa, joten pidin Shiangista enemmän kuin Darienista. En tiedä mitä odottaa kolmannelta osalta, mutta eiköhän Miekan mahti pääse lukulistalle jossain vaiheessa.

Dale Bailey: In the Night Wood

Dale Bailey on ennestään tuntematon kirjailija minulle ja tartuin teokseen oikeastaan halutessani lukea jotain kauhun suuntaan menevää Halloweenin kunniaksi. In the Night Woodissa (2018) lapsensa menettänyt pariskunta muuttaa vanhaan perintötaloon, jonka lähimetsässä on jotain outoa. Talon entinen omistaja kirjoitti aikanaan yhden teoksen, jota mies ryhtyy jäljittämään samalla kun nainen eristäytyy suruunsa ja käyttäytyy omituisesti ja salailevasti. Tarinasta tulee mieleen niin Shirley Jacksonin The Haunting of Hill House (arvio) kuin vanhat myyttiset sadutkin eli tarina ammentaa inspiraatiota monesta lähteestä. Kauhun ja synkän fantasian puolelle teoksessa mennään, mutta myös lapsen menetystä ja parisuhdetta sen jälkeen kuvataan. Ihan hyvä lokakuun lopun kirjaksi.

Katherine Arden: Small Spaces

Winternight-trilogiastaan ennestään tutun Ardenin Small Spaces -tetralogian aloittava samanniminen pienoisromaani (2018) on nuorille suunnattua kauhua. Päähenkilöinä ovat äitinsä menettänyt Ollie-tyttö ja hänen kaverinsa Coco ja Brian. Heidän luokkansa luokkaretki suuntautuu maatilalle, jossa on tekeillä jotain outoa, tosin muut kuin kolmikko ei sitä huomaa. Tämä liittyy vanhaan kirjaan, jonka Ollie on saanut käsiinsä. En tiedä muista lukijoista, mutta minussa klovnit ja variksenpelättimet herättävät kylmiä väreitä. Tässä teoksessa on jälkimmäisiä ihan riittämiin ja vaikka tarina ei niin Kauhean Pelottava olekaan, niin varmasti nuorelle lukijalle tarpeeksi. Kiva Halloween välipala ja kakkososa Dead Voices on sekin tullut jo luettua.

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Lokakuu 2019 luetut #2

Edgar Allan Poe: Kauhutarinoita

Tämä Poen Kauhutarinoita-kirja löytyy 2008 julkaistuna äänikirjana ja on sisällöltään lyhyempi versio kuin 1995 julkaistu samanniminen paperiversio. Äänikirja sisältää novellit: Korppi, William Wilson, Amontillado-tynnyri, Kuilu ja heiluri, Ligeia, Punaisen kuoleman naamio ja Usherin talon häviö. Kaikki nämä olivat ennestään tuttuja muista lukemistani kokoelmista, mutta nyt ensi kertaa kuuntelin luettuna. Olipa formaatti sitten mikä tahansa Poe on mestari, edes lukija ei saanut turmeltua tarinoita, vaikka Korpin tykkään lukea kuitenkin mielummin tekstinä.

Neil Gaiman: Pohjoisen mytologia

Pohjoisen mytologia (2019) oli lukulistallani siitä lähtien, kun se ilmestyi palkintoehdokaslistoille (Norse Mythology, 2017). Suomennos ilmestyi kohtalaisen nopeaa ja vieläpä äänikirjana, joten kuuntelin sen. Useat myytit Odinista, Thorista, Lokista ja Ragnarökistä ovat jo ennestään tuttuja esim. Villy Sørensenin Ragnarök, jumalten tuho -kirjasta (arvio), mutta Gaiman toi esille uusiakin puolia ja varsin Thor on tässä teoksessa hyvinkin erilainen kuin monissa muissa versioissa. Kiinnostava kirja ja annos huumoria mukana.

Ian McEwan: Kaltaiseni koneet

Suomennos ja alkuperäinen teos, Machines Like Me, ilmestyivät molemmat tänä vuonna. McEwan ei ole muistaakseni minulle tuttu kirjailija ennestään, enkä tiennyt mitä odottaa tältä teokselta. Luettuani kirjan, en vieläkään oikein tiedä mitä ajatella siitä. Lähtökohtaisesti vaihtoehtohistoriallinen tarina ihmiskunnasta, jossa voi ostaa itselleen androidin kotikäyttöön, on kiinnostava, vaikkakaan ei kovinkaan kumouksellinen niin kuin kirjaa mainostetaan. Robotithan ovat olleet inhimillisiä jo kauan tarinoissa, kuin androiditkin. En ihan päässyt kiinni miten tarinassa yritettiin pohtia mikä tekee ihmisestä ihmisen. Tästä aiheesta on parempiakin versioita kehitetty aiemmin. Hahmot olivat mielestäni tylsiä, joten kirja jäi vain ”tulipahan kuunneltua” tasolle.

V. E. Schwab: Tummenevat varjot

Luin kesällä Schwabin Magian syvempi sävyn (arvio), joka aloitti Shades of Magic -trilogian. Uutuusteos Tummenevat varjot (A Gathering of Shadows, 2015) on siis kakkososa. Tämä tarina alkoi sekä hahmollisesti että juonellisesti hieman kliseisesti, mutta Schwab on vetävän kevyt kirjoittaja (oli mukava tavata hänet Dublinin Worldconissa elokuussa), joten lukeminen rullaa. Trilogian toinen osakin on viihdyttävä taikuuskisoineen ja kivoine asuineen, mutta idean omaperäisyys on niin ja näin. Silti Lontoon eri kasvot ja tarinan kehityskaari niiden välillä kiinnostavat niin paljon, että pidin lukemastani. Viimeinen osa kuuluu lukulistalle.

Cixin Liu: Synkkä metsä

Synkkä metsä on Muistoja planeetta maasta -sarjan kakkososa, joka on alun perin ilmestynyt vuonna 2008. Ensimmäinen osa Kolmen kappaleen probleema (arvio) oli varsin kiehtova ja omalaatuinen lukukokemus ja odotin kakkososalta paljon. Odotukset eivät täyttyneet täysin, sillä koin kirjan ajoittain tylsemmäksi ja jaarittelevammaksi. Varsinkin päähenkilö Luo Ji on lähes sietämätön välillä. Ajoittain tarina taas etenee ja jännite kasvaa, joten kokonaisuus jäi plussan puolelle. Täytyy sanoa, että Liun tyyli on kuitenkin hyvin kiinalainen, ja länsimaiseen scifiin tottuneena tässä kerrontatavassa on oppikoulu käytävänä. Tällä kertaa se oli vaativampaa kuin ensimmäisessä osassa. Viimeinen osa on kuitenkin ehdottomasti lukulistalla.

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Taikakirjaimet 11 vuotta


Taikakirjaimet-blogi täyttää tänään 11 vuotta. Vauhti on hiljentynyt, mutta ei vielä täysin hyytynyt. Aloitin 00-luvulla ja bloggasin läpi 10-luvun ja ehkä jotain sanottavaa kirjoista jää vielä 20-luvullekin. Blogimaailma muuttuu, spefikirjallisuudessa on noussut trendejä, joista osa on jäänyt taaemmas ja osa siirtynee sinne ensi vuosikymmenellä. On kiinnostavaa nähdä millaisilla tarinoilla jatketaan. Näin syntymäpäivänä toivotan edelleen antoisia lukuhetkiä kaikille.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...