sunnuntai 17. helmikuuta 2019

2018 BSFA-palkintoehdokkaat julkaistu

British Science Fiction Associationin BSFA-palkintojen vuoden 2018 ehdokaslista on julkistettu. Kategorioiden voittajat valitsee yhdistyksen jäsenet ja Easterconiin osallistujat. Tulokset julkistetaan tämän vuoden Easterconissa huhtikuussa Lontoossa.

Paras romaani
  • Dave Hutchinson – Europe at Dawn
  • Yoon Ha Lee – Revenant Gun
  • Emma Newman – Before Mars
  • Gareth L Powell – Embers of War
  • Tade Thompson – Rosewater
Paras novelli
  • Nina Allan – The Gift of Angels: an Introduction
  • Malcolm Devlin – The Purpose of the Dodo is to be Extinct
  • Hal Duncan – The Land of Somewhere Safe
  • Ian McDonald – Time Was
  • Martha Wells – Exit Strategy
  • Liz Williams – Phosphorus
  • Marian Womack – Kingfisher
Paras tietoteos
  • Nina Allan – Time Pieces column 2018 articles
  • Ruth EJ Booth – Noise and Sparks column 2018 articles
  • Liz Bourke – Sleeps With Monsters column 2018 articles
  • Aliette de Bodard – On motherhood and erasure: people-shaped holes, hollow characters and the illusion of impossible adventures
  • Adam Roberts – Publishing the Science Fiction Canon: The Case of Scientific Romance
Paras taideteos
  • Ben Baldwin – wraparound cover for ‘Strange Tales’ slipcase set
  • Joey Hi-Fi – cover for ‘Paris Adrift’ by EJ Swift
  • Sarah Anne Langton – cover for ‘Unholy Land’ by Lavie Tidhar
  • Sing Yun Lee and Morris Wild – artwork for ‘Sublime Cognition’ conference
  • Likhain – In the Vanishers’ Palace: Dragon I and II
  • Bede Rogerson – cover for ‘Concrete Faery’ by Elizabeth Priest
  • Del Samatar – artwork for ‘Monster Portraits’ by Sofia and Del Samatar
  • Charlotte Stroomer – cover for ‘Rosewater’ by Tade Thompson

lauantai 16. helmikuuta 2019

Ystävänpäivän lukumaraton 2019


Ystävänpäivän lukumaraton laajennetulla aikataululla on jälleen täällä. Tällä kertaa vetäjänä on Kirjaimia-blogi, jonka sivulta voi vilkaista tarkemmat säännöt. Minä aloittelen omaa maratoniani kohtapuoliin. Perinteiseen tapaan luen 24 tuntia sekalaista kirjallisuutta rennolla otteella sen minkä jaksan. Sivusaldo selviää lopussa.

Eli aloitan nyt lauantaina klo 18 ja huomenna sunnuntaina lopetan samaan aikaan. Tässä on vielä 10 minuuttia aikaa etsiä sopivaa luettavaa. Päivitän alle maratonin edistymisestä ja Twitteristäkin jokunen päivitys varmaan löytyy.

Klo 18:00

Aloitan lukumaratonin Uinuvien kirjojen kaupungilla, joka on ollut pitkään hyllyssä odottamassa lukuvuoroaan.

Klo 03:00 Kirjan teksti on sinänsä helppoa luettavaa, mutta ihan en ole päässyt lukurytmiin. 60 sivua tähän mennessä luettuna.

6:30 Vaihdoin sarjakuvaan ja aloitin Rämeen olennon 4. kirjan. Luettuna yhteensä 185 sivua.

11:00 Sain Rämeen olennon 4 luettua ja kertymä siitä 215 sivua. Palaan takaisin Uinuvien kirjojen kaupunkiin.

12:25 Uinuvien kirjojen kaupunki on ollut tähän mennessä erinomainen lukukokemus. Houkuttelee lukemaan kahvilaan. Ongelma on vain, etten pysty keskittymään lukemiseen vilkkailla paikoilla. Kahvi olisi kyllä paikallaan.

16:00 Kävin kuitenkin sitten kahvilassa ja jonkin verran sain kirjaakin luettua. Menossa sivulla 146.
Pari tuntia maratonia jäljellä.

18:00 Lukumaraton on päättynyt. Luin Uinuvien kirjojen kaupunkia 158 sivua. Siihen lisättynä Alan Mooren Rämeen olennon 4. kirjan 215 sivua, loppusaldoksi tuli 373 sivua.

Rento lukumaraton, jäi hyvä fiilis.

perjantai 8. helmikuuta 2019

Naomi Alderman: Voima

Vuonna 2016 alunperin julkaistu Naomi Aldermanin The Power herätti huomiota ja sai Bailey’s Women’s Price for fiction -palkinnon seuraavana vuonna. Kirja ilmestyi suomeksi nimellä Voima tammikuun loppupuolella ja ennakkotietojen perusteella kiinnostuin siitä ja ostin ekirjana.

Ympäri maailmaa nuorissa tytöissä herää kyky tuottaa solisluiden ympärille kehittyneellä vyyhdellä sähköä ja johtaa se käsien kautta kosketuksessa eteenpäin. Sähkövirta voi olla heikkoa tai jopa tappavan voimakasta, mikä asettaa sukupuolet uudenlaiseen fyysisen voiman tasapainoon. Yhtäkkiä valta siirtyykin naisille, eikä se tapahdu ongelmitta.

Joka kerta kun ajattelen kirjaa näin jälkikäteen, tunnen lievää epämiellyttävyyden tunnetta, enkä tiedä onko se hyvä vai huono merkki. Voima rinnastuu hyvin voimakkaasti Margaret Atwoodin The Handmaid’s Tale -teokseen, mutta kääntää asetelmat päälaelleen. Rakenteessa on kuitenkin samaa. Se kertoo miten tilanteeseen jouduttiin, mitä tilanteen aikana tapahtui ja kaikki tämä on katsausta tulevaisuudesta taaksepäin. Atwood kirjoitti ehdottoman klassikon ja minulla on tunne, että myös Aldermanin kirja voisi sellainen olla, sillä sen verran tarinassa on kerroksia, joiden ujuttaminen yhteen kirjaan on melkoinen saavutus. Tämä aiheuttaa kuitenkin myös sen, että lukija saattaa tuntea olevansa välillä sotkuisan vyyhden keskellä.

Päänäkökulmia on useita; gangsteriperheen tytär Roxy, hyväksikäytetty Allie, Youtube-journalisti Tunde, poliitikko Margot ja hänen tyttärensä Jocelyn. Kaikilla heillä on oma polkunsa, joiden kautta kuvataan todellisuuden kaltaisten tilanteiden muuttuminen päinvastaiseksi. Miehet joutuvat asemaan, jossa naiset ovat oikeasti tänä päivänä. He joutuvat pelkäämään fyysisesti ja henkisesti, heidän vaiennetaan ja äärimmilleen mentynä heiltä viedään itsemääräämisoikeus tai jopa ihmisarvo. Kirjan tärkeimmän teeman onkin tarkoitus herättää huomaamaan miesten kohtelun kautta miten järkyttäviä asioita naisen elämään vielä kuuluu tällä maapallolla. Kirjassa syntyy välittömästi miesasialiike, joka käyttää myös väkivaltaisia menetelmiä asioidensa esilletuomiseksi, mikä peilautuu mm. suffragettien suoraan toimintaan.

Aldermanin käsissä naiset ovat vallan saatuaan hyvin samankaltaisia kuin miehet. Jotkut käyttävät valtaansa positiivisesti, kuten Allie, ja jotkut äärimmilleen negatiivisesti. Poliittinen vallankäyttö on yksi kerros tarinassa. Kirjassa on kohtauksia, jotka ovat epämiellyttäviä ja hetken ajan jopa epäuskottavia - voisivatko naiset tehdä niin raakoja asioita miehille huvin vuoksi. No ainakin jotkut miehet pystyvät, kun palauttaa mieleen ne naiset ja tytöt, jotka ovat sotien raiskausuhreja tai elävät seksiorjuudessa. Se on todellisuutta. Kun sukupuoliroolit käännetään nurin, siitä tulee dystopiaa. Mitä se kertoo todellisuudesta?

Isoimmat kritiikit annan selityksille, miten sähköntuottamiskyky saa alkunsa. Se on melkoista potaskaa. Toinen kritiikki koskee näkökulmahenkilöiden määrää, mikä ehkä auttaa tuomaan tarinaan kerroksia, mutta myös sotkuistaa sitä. Vähempi olisi parempi ja vaikuttavampi kokonaisuus. Nyt esimerkiksi raapaistiin epätyydyttävästi pintaa vyyhden esiintymisestä myös joillain miehillä tai sen toimimattomuudesta joillain naisilla. Ymmärrän, että tarina olisi ollut mustavalkoisempi, jos tämä näkökulma olisi jätetty pois, mutta ehkä se silti olisi ollut parempi. Ainakin selvempi.

Voima on kirja, joka provosoi. Todellinen provosointia ei ole kuvaus mitä tapahtui, vaan asiayhteys jossa tarina kerrotaan eli kirjeenvaihto. Voima on kirja, joka pakottaa ajattelemaan. Tarinaa ei kovin helposti unohda. Se jakaa varmasti mielipiteitä ja jyrkästi. Tarkoituksella.

tiistai 5. helmikuuta 2019

Anni Nupponen: Valkoinen kaupunki

Anni Nupposen Valkoinen kaupunki ilmestyi tammikuussa myyntiin ekirjana ja uteliaisuuttani aloin lukea näytelukua. Eihän sitä siihen voinut jättää. Luin lopulta kirjan lähes yhdeltä istumalta, sillä dystopiseen maailmaan uppoutuminen oli helppoa.

Dystopisia ja ilmastonmuutostarinoita on monen sorttisia, on kuivunutta maailmaa, veteen hukkunutta maailmaa, säteilyn tuhoamaa maailmaa, jäätynyttä maailmaa ja monia variaatioita, useimmiten ihmistoiminnan aiheuttamina. Valkoinen kaupunki on jäätynyt maailma, jossa Sonja Maru on kokenut ilmastopakolaisen elämän ja selvinnyt siitä hengissä yhteen suljettuun kaupunkiin. Eri kulttuureista saapuneet ihmiset asuvat useassa asuinkeskuksessa, Reunalla kylmyyden kupeessa ja Maasydämen luolastossa äärimmillään. Kaupunkia ja sen ravinnontuotantolaitoksia suojaa Lumivalli, mutta kylmyys vaatii uhreja jatkuvasti. Sonjan isä oli kuuluisa taiteilija Sasha Maru, joka oli taiteilijana loistava, mutta ihmisenä jokseenkin hankala. Hänen viimeisin teossarja jäi kadoksiin hänen kuolemansa jälkeen. Samalla kun Sonja yrittää luovia elämäänsä suljetussa kaupungissa ja sen busineksissä, sekä sopeutua muuttuviin olosuhteisiin, hän kertaa myös elämäänsä isänsä maineen ja tekojen kautta.

Valkoisen kaupungin merkittäväksi ominaisuudeksi nousi minulle tunnelma, jonka kirjailija loi jatkuvasti aistittavilla kuvauksilla. Jokaisella alueella on tunnusmaiset piirteensä, joitain hyviä puolia, joitain huonoja. Kaikkialla on kuitenkin jonkinlainen sopeutunut epätoivo, luopumisen tuntu tai jopa sopeutumisen hyväksikäytön korostuminen, mikä on täysin ymmärrettävää, kun maailma on kohdannut ekokatastrofin. Tämän tunnelma on kehyksenä tärkeä, sillä se vaikuttaa hahmojen valintoihin loppua kohti.

Tarinassa on monenlaisia hahmoja, joista olennaisin tietenkin päähahmo Sonja. Tarina ei ole niinkään juonivetoinen, vaan ihmisten välinen vuorovaikutus ja suhteet ovat kerronnan kannalta tärkeämpiä. Odotin koko ajan, että saisin johonkin hahmoista tarttumapinnan, mutta näin ei tapahtunut. Loppujen lopuksi sillä ei ollut lukukokemuksen kannalta suurta merkitystä, sillä voisin palata hahmojen pariin uudelleen pelkästään maailmakehyksen vuoksi. Kohtalaisen lyhyessä kirjassa on ainakin pari pitkää seksikohtauksen kuvausta, joilla ilmeisesti on jokin tarkoitus, mutta minusta ne olivat sellaisenaan turhan ylikorostuvia ja heikensivät tarinan laatua. Ihmiskunnassa vallitsee olosuhteiden pakostakin suvaitsevaisuus, esim. uskonnonvapaus ilman järjestäytymistä, mutta sen yksi muoto tuntuisi olevan välinpitämättömyys. Tukiverkosto syrjäytyneille on kadonnut sivistyksestä.

Kaupungissa on lukuisia kiinnostavia kohteita, joista Muistipalatsiksi kutsuttu kirjasto tietenkin yksi. En harmikseni osaa hahmottaa päässäni kuvauksista huolimatta alueiden rakennetta, niiden keskinäistä sijaintia ja etäisyyksiä, joten huomasin kaipaavani karttaa, tuota niin monissa spefikirjoissa esiintyvää hahmotelmaa mitä ihmeellisimmistä paikoista. Tässä se olisi ollut paikallaan. Kirjan loppu on cliffhanger. En osaa sitä muuksi ajatella. Ehkä tarina ei koskaan jatku muualla kuin lukijan mielikuvituksessa, en edes välttämättä halua sen jatkuvan. Mutta se voisi.

Valkoinen kaupunki on tutustumisen arvoinen kotimainen spefikirja, joka saisi levitä oman kielialueemme ulkopuolellekin. Olen sanonut sitä aiemmin Nupposen novelleistakin.


Kohti kotimaisia spefikirjoja -lukutavoite #5. Viisi kirjaa jäljellä.

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Katherine Arden: The Girl in the Tower

Viime vuoden helmikuussa luin Katherine Ardenin esikoiskirjan The Bear and the Nightingale (arvostelu) ja pidin siitä paljon. Nyt tammikuussa luin Winternight-trilogiaan kuuluvan kirjan kakkososan, The Girl in the Tower. Heti kättelyssä voin sanoa, että pidin siitä vielä enemmän.

Vasya Petrovna on karkumatkalla maagisen Solovey-orinsa kanssa naamioituna pojaksi, sillä keskiajan Venäjällä ei ole naisen turvallista liikkua yksinään. Maaseutu ei ole turvallinen itseasiassa kenellekään, sillä rosvojoukko kiertää polttamassa kyliä ja ryöväämässä nuoret tytöt. Vasyan Sasha-veli on suuriruhtinas Dmitriin neuvonantaja ja lähtee tämän mukana selvittämään ryöstelyä. He kohtaavat nuoren pojan, josta tulee sankari huiputettuaan rosvoja ja pelastettuaan joukon lapsia. Nuori sankari lähtee pääkaupunkiin Dimitriin joukkojen kanssa ja vain Sasha tunnistaa tämän sisarekseen. Suuriruhtinaan piirissä on käynnissä salaliitto vallanvaihdosta ja Vasyan salaisuus kietoutuu siihen tuhoisalla tavalla.

The Girl in the Tower oli nautinto lukea. Ardenin kerrontatyyli osuu minuun niin kohdilleen kuin vain voi. Vasya on loistava hahmo, tinkimätön identiteetissään, eikä epäile mihin hänellä on oikeus ihmisenä. Siitäkin huolimatta vaikka keskiajalla naisen rooli on jyrkästi määrätty, eikä mistään tasa-arvon käsitteistä ole tietoakaan. Naisen elämä voi rajoittua kodin seinien sisäpuolelle. Sasha saa The Girl in the Towerissa oman osuutensa ja hänen kohtalonsa linkittyy vahvasti Vasyan salaisuuteen. Sasha rooli on mielenkiintoinen ristiriitaisuuden välimaastossa, sillä hän ei itsekään ihan sovi pirtaan, joka hänelle on asetettu.

Satumaisuus on tarinassa olennaista ja maaginen maailma, jota useimmat eivät huomaa, on Vasyalle etu. Pidän kaikenlaisista koti- ja metsähengistä ja heidän rooleistaan. Tässäkin osassa kristillisen ajan ja vanhan kansanuskomusten välinen ristiriita tulee esille, eikä Vasya ole ainoa tuomittava tällä kertaa. Jäädemoni Morozkon, kuoleman, läsnäolo saa syvempiä sävyjä nyt kun Vasya kulkee kohti aikuisuutta. On mielenkiintoista nähdä miten kirjailija kehittää tämän tarinan juonteen kolmannessa kirjassa. Toivon, että saman hengen mukaisesti mitä tähänkin mennessä, kiistämättä Vasyan itsenäisyyttä.

The Bear and the Nightingaleen verrattuna The Girl in the Tower on syvempi ja monimutkaisempi kuvioltaan. Siitä jäi monta avointa kysymystä ja juonikuviota auki. Kirja on erinomainen ja uskon sen olevan yksi tämän vuoden parhaista lukukokemuksista. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan sarjaan, varsinkin jos esim. Naomi Novikin Uprooted (arvostelu) tai Spinning Silver (arvostelu) ovat viehättäneet. Kolmas osa, The Winter of the Witch on ilmestynyt ja eiköhän se vielä näiden talvikuukausien aikana ehdi luettavaksi.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...