Kristiina Vuori: Näkijän tytär

Kristiina Vuoren tänä vuonna ilmestynyt Näkijän tytär on saanut esikoiskirjaksi kiitettävästi huomiota ja blogiarvostelujakin on ilmestynyt kohtalainen määrä. Kustantajan määritelmän mukaan kirja on historiallinen romaani, joten moni varmaan ihmettelee miksi arvioin sen fantasiaan ja science fictioniin keskittyvässä blogissa. Jo tarjotun genremääritelmän lisäksi koen, että Näkijän tytär on myös maagista realismia ja sellaisenaan se astuu hyvinkin spefi-blogin rajojen sisälle. Kirja muistuttaa genresisällöltään vuonna 2011 Tähtifantasia-palkintoehdokkaana ollutta walesilaisen esikoiskirjailijan Mari Strachanin Hiljaisuus soi h-mollissa (arvostelu) -teosta ja kulkee myös hyvin erilaisiin ajallisiin ja kulttuurisiin ympäristöihin sijoittuvien Sean Stewartin kirjojen maagisen realismin jalanjäljissä. Stewartin Matkijalintu on niin ikään ollut Tähtifantasia-ehdokkaana. Pekka Halosen vuonna 2008 ilmestyneessä paleofiktiivisessa Peuraheimossa (arvostelu) kuvataan samantyylistä vanhaa uskontoa ja shamanismiperinnettä vielä varhaisemmassa Suomen historian vaiheessa. Halosen teos kuitenkin siirtyy loppua kohden selkeästi fantasiaksi kun taas Vuoren Näkijän tytär ei. Tämän vuoden Hugo-palkintoehdokkaana olevassa lähimenneisyyteen sijoittuvassa Jo Waltonin Among Others -kirjassa (arvostelu) liikutaan mystisyyden rajamailla ehkäpä vielä keveämmin kuin Näkijän tyttäressä. Spefi-silmälasien läpi katsottuna Näkijän tytär sisältää sen verran paljon maagisen realismin elementtejä, että sen voi huoletta arvioida myös Taikakirjaimissa, mikä ei suinkaan ollut ajatuksena kun kirjan kesäkuun lopulla luin. Kirja kuitenkin pääsi yllättämään.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1200-luvulle Varsinais-Suomeen ja Hämeeseen. Teinperin kartanon isännän Ulf Starkin tytär raiskataan ja sen seurauksena syntyy punahiuksinen äpärätytär Eira, joka kasvaa lapsuutensa isoisänsä suojeluksessa kasvinveljensä Rikhardin kanssa. Eirassa ilmenee jo varhain näkijän piirteitä vanhasta Ilvesten tietäjäsuvusta, mikä herättää levottomuutta ajankohtana jolloin vanha pakanauskonto joutuu vastatusten uuden leviävän kristinuskon kanssa. Parantajan lahjat omaava Eira joutuu tunteineen myös kahden miehen väliin, eikä sydämen ja järjen valinta ole helppo ulkopuolisten juonittelujen keskellä.

Näkijän tyttären yhteydessä on väläytelty vertailukohtana Kaari Utrion ja Laila Hirvisaaren nimiä ja jotkut ovat saaneet mielleyhtymiä Diana Galbaldonin Matkantekijä-sarjaankin. Minulla ei ole juurikaan kokemusta näiden kirjailijoiden teoksista. Arastelin aluksi kirjan hankintaa sen sisältämän romanttisen kuvion vuoksi, sillä romantiikan ei tarvitse astua kuin askeleen imelyyden tai ylikorostuksen puolelle, niin saan allergiaoireita sen verran paljon, että lukeminen muuttuu vastahakoiseksi puurtamiseksi. Vuori pitää Näkijän tyttäressä langat kuitenkin kypsästi käsissään sortumatta esimerkiksi teinifantasioihin, vaikka kuumia tuntemuksia kirjassa muutamaan otteeseen tarjoillaankin. Romantiikka ja seksi limittyvät toisiinsa onnistuneella suhteella ja sopivan rehevästi, vaikka olisin kaivannut vielä enemmän rosoisuutta, jotta juonikuvio ei olisi ollut ihan niin "naisille suunnatun" oloinen.

Ihmissuhteiden yleiskuvaus on onnistunutta ja hahmoihin on saatu kohtuullisesti harmaan eri sävyjä. Hahmot tuntuvat uskottavilta hyvine ja huonoine puolineen, uskoen tekojensa ja ajatustensa oikeutukseen. En voi sanoa pitäneeni kenestäkään muusta erityisesti kuin Talvikki-rouvasta, mutta mieltymysten määrä ei sinänsä vaikuttanut lukukokemukseen. Pidin selkeästi hahmoja enemmän historiallisesta maailmasta. Vuori kylvää runsaasti vanhaa sanastoa, mistä näkee, että paljon taustatyötä on tehty ja ajankuvaan perehdytty tapahtumien lisäksi myös esineistön ja tapojen osalta. Yksityiskohtien runsaus saa välillä hengästymään, varsinkin kun tarina etenee nopeasti ja kerronta sujuvasti, mutta yksityiskohdat ovat kuitenkin tarinan mauste, joka tekee siitä täyteläisen ja vivahteikkaan. Samalla tavalla pidin Ulla Viertolan Rautasynnyn (arvostelu) maailmanluonnista ja yksityiskohdista, mutta siinä missä Viertolan ihmishahmot lopsahtavat, Vuoren hahmot jaksavat kantaa.

Päähahmoon liittyvää perimää, parantajan ja näkijän kykyä ei pyritä järkeistämään, se on olemassa vielä kyseenalaistamattomana voimana, joskaan ei enää niin hyväksyttynä. Olisin voinut lukea vielä voimakkaammin maagiseen puoleen keskittyvää kirjaa, mutta toisaalta päähahmon hiljainen tasapainottelu kahden maailman välillä on hienovarainen ratkaisu, vaikka jäi hieman kutisemaan fantastikon nahan alle. Näkijän tytär on erinomainen lukukokemus spefilukijallekin, joka voi halutessaan miettiä Tulen ja jään laulu -sarjan vaikutteita teokseen. Olen iloinen, että kirjan saa hankittua myös ekirjana, ettei tarvitse kirjaa sulkiessa joka kerta katsoa valitettavan epäonnistunutta kansikuvaa.