tiistai 31. heinäkuuta 2018

Isaak Asimov: Itse jumalat - Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 7

Isaak Asimov on iso nimi science fictionissa ja hänen vuonna 1972 julkaistu The Gods Themselves, joka suomennettiin 1974 nimellä Itse jumalat, saavutti Hugo-, Nebula- ja Locus-palkinnot. Se kertoo kirjan suosiosta ja arvostuksesta ja aika on tehnyt kirjasta sitä myötä klassikon. Monen vuoden aikomukseni lukea kirja sai vihdoin toteutuksen, kun valitsin sen Unelmien aika -blogin vetämän kirjabloggaajien klassikkohaasteen teoksekseni. Klassikkohaaste on järjestyksessään seitsemäs. Luin kirjan suomennoksen, joka löytyy omasta hyllystä.

Kirja jakautuu kolmeen osaan, jotka on alun perin julkaistu omina osinaan sf-lehdissä, mutta koottu yhtenäiseksi teokseksi. Ensimmäisessä osiossa ollaan Maassa suuren kriisin jälkeisessä ajassa, jolloin maan taloudellinen ja ekologinen tila on romahtanut. 2070 säteilykemisti Frederick Hallam huomaa volframinäytteensä muuttuneen ja tutkimusten jälkeen sen todetaan olevan plutonium-186:a, jota ei luonnollisesti voi maapallolla esiintyä. Käy ilmi, että rinnakkaistodellisuudessa oleva yhteiskunta vaihtaa alkuaineet keskenään energiantuotannollisista syistä, mikä johtaa suuren keksinnön elektronipumpun syntymiseen. Tämä mahdollistaa halvan ja puhtaan energiatuotannon maapallolle ja mullistaa elämänlaadun. Hallam saa keksinnöstä kunnian ja valtaa, vaikka hänen osuutensa asiaan on vähäinen. Fyysikko Lamont ja arkeologi Bronowski toteavat, että rinnakkaismaailman keksintö ei olekaan niin turvallinen kuin voisi luulla, mutta asian todistaminen Hallamia tukeville taholle on lähes mahdotonta.

Toisessa osassa mennään rinnakkaismaailmaan, jonka aurinko on kuolemassa. Maailmassa elää kahdenlaisia olentoja, kiinteitä ja pehmeitä, joista jälkimmäiset jakautuvat järjikköihin, tunteikkoihin ja emoisiin, jotka muodostavat perheen. Osassa kuvataan miten tämä ihmiskunnasta poikkeava yhteiskunta toimii ja sen kautta päästään asian ytimeen, miksi heidän motiivinsa ja aikeensa ovat energianvaihdossa Maan kanssa. Kolmas osa johdattaa planeettamme Kuuhun, jossa uudisasukkaat ja paljasjalkaiset lunalaiset ovat luoneet uuden yhteiskunnan. Maan ja Kuun välit eivät ole parhaimmassa kuosissa, kun entinen säteilykemisti Denison saapuu Kuuhun. Lunalaisen Selene Lindströmin avulla hän ryhtyy todistamaan pitkäaikaista teoriaansa, että elektronienvaihto rinnakkaismaailman kanssa on vaarallista. Tällä kertaa vastuksena on myös yhteiskuntien välinen poliittinen tilanne.

Ensimmäinen osa, joka on nimetty ”Tyhmyyttä vastaan…”, on luonteeltaan teknissävyinen ja sisältää tieteellistä selitystä, kuinka elektroninvaihto rinnakkaismaailman ja Maan välillä toimii. Selitys elektronien vajeesta tai ylimäärästä sekä niiden vaikutuksista toimii tarinallisesti, vaikka tieteellinen tausta sille onkin kuvitteellinen, koska 186Pu:a ei ole olemassa. Tekstissä on havaittavissa huumoria ja erityisesti yhteydenottoyritykset rinnakkaismaailmaan ovat kiinnostavia, joskin jäävät hieman taustalle. Hahmot jäävät persoonattomiksi, mistä syystä mieleeni jäi lähinnä Halla ärsyttävyytensä vuoksi.

Toinen osio, ”… itse jumalatkin…”, onkin luonteeltaan sitten hyvin erilainen ja suorastaan yllättävä. Asimov lähtee kuvaamaan alienperheen ydindynamiikkaa ja heissä kytevää erilaisuuden kaipuuta. Yhteiskunta seuraa sääntöjä, joita ei sen kummemmin ole tiedostettu miksi. Vaikka osassa innostutaan välillä omituisesti tuomaan esille alienien nolostuttavaa masturbointia, siinä siitä huolimatta kuoritaan erinomaisesti ja jopa trillerimäisesti auki kuvio, joka yllättää. Osa on selkeästi rullaavampi ja kiinnostavampi lukea kuin ensimmäinen.

Kolmas osio, ”… taistelevat turhaan?”, pyrkii löytämään loppuratkaisun tarinalle samalla kun kuvaa Kuuhun syntynyttä yhteiskuntaa. ”Rinnastin” Kuun painovoimattomuuden kuvauksen Arthur C. Clarken vastaavanlaiseen Uhka avaruudesta -kirjassa (arvio) lähinnä huvittavana. Näillä scifi-mestareilla on todellakin akilleen kantapäänsä. Olin silti varsin tyytyväinen tarinan kehitykseen ja energiantuotannon loppuratkaisuun, mutta sitten jostain ihmeen syystä Asimov antaa Maa-Kuu –poliittisen jännitteen rikkoa väärällä tavalla uskottavuuden. Kun puhutaan Kuun siirtämisestä pois radaltaan Maan tukahduttavasta läsnäolosta ja ilmineerataan, ettei Maa sitä tarvitsekaan oikeastaan ja samalla keskitytään laskeskelemaan kaikenlaisia fysiikan lainalaisuuksia, unohdetaan mikä merkitys Kuulla on maapallolle oikeasti. Siis miten olisi kuun aiheuttaman painovoiman vaikutus vuoroveteen, mikä mahdollistaa elämää ja rannikkojen sijainnin siellä missä ovat, tai vaikutus maapallon kiertonopeuteen, mikä saa aikaan noin 24-tunnin vuorokauden ja suhteellisen vakaat sääolosuhteet, tai vaikutus maan akselin kulman vakauteen, jonka ansiosta meillä on vuodenajat, eikä esim. 42 vuotta kesää ja saman verran talvea. Näiden puuttuminen olisi aika katastrofaalista elämälle, puhumattakaan, että olisi öisin pirun pimeää koko ajan.

Tässä vaiheessa siis tipahdin lopullisesti kirjan logiikasta. Ehkä se kaikki epämääräinen selitys elektronivuodoista ja kosmisesta munasta jossain vaiheessa teki tyhjäksi painovoiman merkityksen, vaikka siitä muussa yhteydessä kyllä jaksettiin puhua, mutta minä en sitä vain ymmärtänyt. Mea culpa. Tai ehkä ei olisi pitänyt tarttua kiinni moiseen yksityiskohtaan, sillä olihan se marginaalisen lyhyt episodi kirjan kokonaisuudessa. Joka tapauksessa niin kävi ja jäin harmittelemaan kirjan viimeisiä sivuja. Tarinallisesti loppuratkaisu toki löytyi, ja se oli ideana ihan hyvä.

Olen iloinen, että luin kirjan suomeksi, jossa hän-sana ei ilmennä sukupuolta. Kuulemani mukaan englanniksi rinnakkaismaailman olentojen yhteydessä käytettiin she/he-pronominia, eikä ole vaikea arvata kumpaa Asimov käytti ei niin älykkäiden tunteikkojen kohdalla ja kumpaa päätöksentekijöiden ja huoltajien yhteydessä.

Kaiken kaikkiaan, kirjassa oli aikakautensa asenteita ja loogisia omituisuuksia, mutta myös kiinnostavaa yritystä luoda erilainen alien-tyyppi, jossa on jotain älykkään traagista. Asimov onnistui kuvaamaan myös tiedeyhteisöä piikkikkään terävästi, tarkoitti sitä tai ei. Denisonin tarinassa on todellinen jälki, joka onneksi ei huku taustalle. Itse jumalat on lukemisen arvoinen teos. Tiedän, että kukin lukija kokee sen painottaen eri asioita.


lauantai 28. heinäkuuta 2018

Pottermaraton - päivittyvä postaus

Osallistun tänään Lukujonossa-blogin käynnistämään Pottermaratoniin, jossa tarkoituksena on lukea vuorokauden ajan Potterversumiin kuuluvia kirjoja tai mitätahansa, joka liittyy J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjaan. Olen lukenut muutaman viimeisen vuoden ajan uusiksi kirjoja pitkästä aikaa ja viime vuonna pääsin neljänteen osaan saakka. Niinpä nyt maratonin yhteydessä jatkan viidennestä osasta.

Uudelleenluen englanninkielisiä ja ekirjaversioita, joten nyt työn alla on Harry Potter and the Order of the Phoenix. Tämä kirja on ilmestymisestään lähtien ollut suosikkini, mutta miten käy sijoituksen nyt, kun edellisestä lukemisesta on yli 10 vuotta.

Aloitin maratonin 28.7.2018 klo 00:45, joten päätän sen samaan aikaan ensi yönä. Lukeminen on edennyt sivulle 483. Seuraavaksi luku "The Eye of the Snake".

Lukutahti on hieman hidastunut ja pätkittynyt, mutta olen edennyt 24 lukua eli ekirjan sivulle 595. Tunnistan unohtaneeni useita yksityiskohtia, vaikka kirja on tullut luettua kutakuinkin 10 kertaa aiemmin. Kaikki ei säily ikuisuuksia päässä. Vajaa neljä tuntia jäljellä.

Pottermaratonini on päättynyt. En ehtinyt koko Feeniksin kiltaa lukea, mutta 625 sivua ekirjaversiosta. Jatkan kirjan loppuun luonnollisestikin. Kirjoitan kirjasta erillisen arvion myöhemmin blogiini, mutta tässä yhteydessä voin sanoa, että minkä tahansa Potter-teoksen lukeminen tuntuu hyvältä ja viidennellä kirjalla on yhä ne ansiot, mitkä siitä teki suosikkini 2003.


perjantai 27. heinäkuuta 2018

Becky Chambers: The Long Way to a Small, Angry Planet

Becky Chambersin esikoisteos The Long Way to a Small, Angry Planet (2014) on alun perin omakustanne, mutta sai uusintapainoksen sittemmin kustannusyhtiön sopimuksella. Kirja on The Wayfarer-sarjan aloittava osa, mutta sen voi lukea hyvin myös itsenäisenä teoksena.

Rosemary Harperin saavuttua madonreikätunneleiden, ”avaruuden pikakaistojen”, tekoon erikoistuneelle Wayfarer alukselle, sen pieni mutta erikoinen miehistö palkataan vaativaan tehtävään kaukana sijaitsevalle alueelle, joka vain vasta on liittynyt yhteiseen liittoutumaan. Hedra-planeetta ei ole ainoastaan kaukana, sen hallitsevalla klaanilla on sotaisa historia takana. Matkalla Rosemary tutustuu aluksen moninaiseen miehistöön, paitsi ihmisiin myös aandriskiin, grumiin ja sianatiin sekä Lovelace-tekoälyyn, kunnes on aika tarttua vaaralliseen tehtävään.

Kirja ammentaa paljon jo olemassa olevasta scifi-kontekstista, etenkin tv-sarjoista, mutta myös Ursula K. Le Guinin vaikutus on taustalla näkyvissä, esimerkiksi ansibelin muodossa. Star Trekistä pujahtaa ajatusmaailmaan liittoumat ja monikulttuurinen ja –rotuinen miehistö. Ensimmäinen asia kuitenkin, mikä kirjasta tuli mieleen oli tv-sarja Firefly ja etenkin teknikko Kizzy muistutti nimeään myöten tv-sarjan Kayleeta.

Aluksen kuvaus, miehistön toiminnan dynamiikka, hahmojen piirteet kaikki oli kuin häivähdys Fireflyta ja niin paljon kuin pidinkin tv-sarjasta, kirjassa tuo yhtäläisyys alkoi pikkuhiljaa harmittaa. The Long Way keskittyy paljon hahmojen kuvaamiseen, varsinkin höyhenpeitteinen aandrisk-pilotti Sissix saa huomiota paljon osakseen. Tarinassa jopa vieraillaan hänen kotiplaneetallaan. Teksti tuo erinomaisesti esille hahmojen erilaisuuden ja esimerkiksi Sianat-parin ristiriitaisuuden, mistä iso plussa. Hahmot esitettiin kuitenkin niin pitkälle positiivisessa valossa, että aloin väkisinkin suhtautua heihin kriittisemmin.

The Long Way tulisi todennäköisesti lukea viihteenä, kuten Fireflyta katsoo viihteenä. Yritin kovasti, mutta hieman epäonnistuin. Vaikka pidin kirjasta kohtalaisesti, tunsin samalla hieman pettymystä. Ehkä se johtuu juonen mitättömyydestä. Se taas voi johtua siitä, että kirja on aloitusosa, jossa on merkittävää esitellä hahmot ja maailma. Jatko-osa, joka oli Hugo-ehdokkaana 2018, ei käsittääkseni ole suora jatko tälle teokselle, vaan sijoittuu samaan maailmaan, mutta en ole varma haluanko palata maailmaan enää toistamiseen. Pitää harkita. Voin kyllä suositella kirjaa eteenpäin, sillä uskon sen miellyttävän tyylillään ja helppolukuisuudellaan monia.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

2018 World Fantasy -palkintoehdokkaat

Vuoden 2018 World Fantasy -palkintoehdokkaat on julkaistu. Alla lista kirjallisten kategorioiden ehdokkaista

Romaani

The City of Brass, S. A. Chakraborty
Ka: Dar Oakley in the Ruin of Ymir, John Crowley
The Strange Case of the Alchemist's Daughter, Theodore Goss
Spoonbenders, Daryl Gregory
The Changeling, Victor LaValle
Jade City, Fonda Lee

Pienoisromaani

The Teardrop Method, Simon Avery
In Caladria, Peter S. Beagle
Mapping the Interior, Stephen Graham Jones
Passing Strange, Ellen Klages
The Black Tides of Heaven, JY Yang

Novelli:

"Old Souls", Fonda Lee
"Welcome to Your Authentic Indian Experience", Rebecca Roanhorse
"The Birding: A Fairy Tale", Natalia Theodoridou
"Clearly Lettered in a Mostly Steady Hand", Fran Wilde
"Carnival Nine", Caroline Yoachim

Antologia:

The New Voices of Fantasy, ed. Peter S. Beagle & Jacob Weisman
Black Feathers: Dark Avian Tales, ed. Ellen Datlow
The Book of Swords, ed. Gardner Dozois
The Djinn Falls in Love and Other Stories, ed. Mahvesh Murad & Jared Shurin
The Best of Subterranean, ed. William Schafer

Kokoelma:
Wicked Wonders, Ellen Klages
Her Body and Other Parties, Carmen Maria Machado
Down and Out in Purgatory: The Collected Stories of Tim Powers, Tim Powers
Tender, Sofia Samatar
The Emerald Circus, Jane Yolen

Loput kategoriat löytyvät täältä.
Palkinnot jaetaan marraskuussa 2018.

lauantai 21. heinäkuuta 2018

Syksyn ja talven 2018 tulevia kirjoja

Kirjablogeissa on kesän myötä tehty katsauksia tulevan syksyn ja talven uutuuskirjoihin, niinpä minäkin ajattelin pitkästä aikaa kiinnittää huomiota tuleviin genrekirjoihin, spefiteoksiin, jotka minua kiinnostavat. Toki on eri asia ehdinkö lukemaan niitä, mutta yritän luonnollisesti mahdollisimman monta.

Käännöskirjallisuus

Aula & Co. luettelon mukaan syyskuussa on tulossa käännös alun perin kiinankielisestä Cixin Liun Kolmen kappaleen probleemasta, joka englanninkielisenä The Three-Body Problem, voitti Hugo-palkinnon 2015. Minulta jäi kirja silloin lukematta, mutta suomennos on ehdoton hankinta. 
Kyseessä on Muistoja planeetta Maasta -trilogian ensimmäinen osa. Kaikki kolme osaa ovat ilmestyneet jo englanniksi. Oletan kirjan olevan haastavaa luettavaa, mutta jos mainoksen mukaan presidentti Barack Obamakin sitä on suositellut, niin täytyyhän se lukea. Suomennoksen kantta ei ole vielä julkaistu.


Otava on palannut Robin Hobbin pariin muutaman väliin jääneen trilogian jälkeen, kustantaja julkaisee ainakin ensimmäisen osan Narri ja näkijä -trilogiasta, Narrin salamurhaaja (2014) syyskuussa. Tämä Fitzin ja Narrin tarinan päättävä trilogia on julkaistu jo kokonaan, ja englanniksi olen sen lukenut. Suomennos on silti välttämätön hankinta ja jonain päivänä pystyn vielä lukemaan sen uudelleenkin. 

Tämän kohdalla minua kyllä tosissaan harmittaa ne välistä jääneet suomentamattomat trilogiat. Uskon, että niiden lukematta jääminen vaikuttaa lukukokemuksen kokonaiskäsitykseen.


Vaskikirjoilta ilmestyy syksyllä uusi suomennos Ursula K. Le Guinin laajasta tuotannosta, tällä kertaa Orsinialais-tarinoiden joukkoon kuuluva Malafrena. Kyseessä on kuvitteelliseen eurooppalaiseen maahan 1800-luvulle sijoittuva tarina, johon kirjailija sanoo saaneensa vaikutteita venäläisestä kirjallisuudesta. 

Kyseessä on kirjailijan vähemmän huomiota ja suosiota saaneesta teoksesta, mutta itseäni kiinnostaa kaikki mitä Le Guin on kirjoittanut ja niinpä Malafrenakin on ehdoton hankinta. Suomennoksen kansikuvaa ei ole vielä nähtävillä.


Jalavalta julkaistaan joulukuussa Brandon Sandersonin Usvasyntyinen-trilogian viimeinen osa, Ajan sankari (2008). Olen pitänyt kahdesta ensimmäisestä osasta kohtuullisesti ja erittäin kiinnostunut miten tarina päättyy näiden hahmojen osalta. 

Mistborn-tarinathan jatkuvat ainakin englanniksi, saa nähdä tuleeko enempää suomeksi.



Englanninkielinen kirjallisuus

Englanninkielistä spefikirjallisuutta ilmestyy pilvin pimein ja niiden joukosta on iso työ etsiä itseä kiinnostavat tuttujen kirjailijoiden uutuudet, mutta myös uusia tai vähemmän tuttujen innoittavia tuttavuuksia. Tässä jonkinlainen lyhyt kooste molempia.

Yoon Ha Lee on minulle tuttu kahden kirjan verran (Ninefox Gambit ja A Vector Alphabet of Interstellar Travel) ja sen sijaan, että jatkan hänen aiempaa trilogiaansa, ajattelin tutustua kirjailijan syyskuussa tulevaan YA-kirjaan Dragon Pearl, jossa hän vaihtaa paitsi kohderyhmää, myös science fictionin fantasiaan. 

Olen kiinnostunut kuinka älykäs ja haastava kirjailija toteuttaa niin nuorille suunnatun tekstin kuin myös korealaisen mytologian kokonaisuudeksi.
Edit. Julkaisu siirtynyt ilmeisesti tammikuulle.



Christopher Priestin edellinen kirja vuodelta 2016 on vielä lukematta, mutta seuraava niin ikään syyskuussa ilmestyvä An American Story vaikuttaa sen verran erikoiselta vedolta, että voisin jopa siihen tarttua. 

Brittikirjailija nimittäin sijoittaa tarinansa 9/11-tapahtumien ympärille ja luvassa on mitä todennäköisimmin jälleen käsityskykyä kieputtavaa tuotosta.




Rena Rossnerin esikoiskirja, vaihtoehtohistoriallista fantasiaa edustava The Sisters of Winter Wood, ilmestyy syyskuussa. Huomioni kiinnittyi teokseen kun sitä mainostettiin Katherine Ardenin The Bear and the Nightingalen lukijoille, ja minä satuin pitämään kyseisestä kirjasta

The Sisters of Winter Wood ei ole ehkä ensimmäisten lukemisteni joukossa ilmestyttyään, mutta syksyn ja talven illat ovat pimeitä ja pitkiä, tarkoitettu juuri tällaisen kirjan tunnelmaan.



Vastaavanlainen mytologiaan ja itäiseen Eurooppaan tai Venäjälle viittaava teos on lokakuussa ilmestyvä Jane Yolenin Finding Baba Yaga. Kyseinen myyttihahmo on kiehtonut minua jo vuosia ja on kiinnostavaa nähdä miten ”Amerikan Hans Christian Andersen” aihetta lähestyy. 

Yolenia olen aiemmin lukenut vain yhden kirjan verran (Briar Rose).





Mitä olisi syksy ilman uutta Saga-sarjakuvan osaa? Lokakuussa saapuu yhdeksäs Volume koostaen numerot 49-54. 

Saga on niitä tarinoita, joita ei yksinkertaisesti voi jättää väliin. Se ei ole vielä kertaakaan pettänyt tasossaan ja on saanut minusta uskollisen seuraajan.

Edit. Ilmestyi jo syyskuussa.


Ursula K. Le Guinia ilmestyy syksyllä myös englanninkielisenä. Olen jo pitkään harkinnut Maameren tarinoiden uudelleenlukua ja nyt siihen tulee erinomainen mahdollisuus alkuperäisellä kielellä ja Charles Vessin kuvituksen kera, kun 50-vuotis juhlapainos The Books of Earthsea: The Complete Illustrated Edition ilmestyy. 

Le Guin ehti itse kirjoittaa esipuheen ja valita Vessin kuvituksen kirjaan, joka sisältää paitsi varsinaiset Maameren tarinat, myös novellit ja Le Guinin luennon aiheesta.

Fantastic Beasts: The Crimes of Grindelwald -elokuva saapuu teattereihin marraskuun puolessa välin ja samaan aikaan julkaistaan J.K. Rowlingin elokuvan käsikirjoitus, kuten edellisenkin leffan aikaan. Kävin viimeksi katsomassa elokuvan ja luin kässärin sen jälkeen. Teen todennäköisesti samoin nyt lähinnä palauttaakseni yksityiskohtia mieleen repliikeistä. 

Elokuvan käsikirjoitus ei ole merkittävä tapahtuma tai hankinta, HP-fanit vaan joskus hurahtavat asioihin, jotka eivät niin järkeviltä vaikuta ulkopuolisilta.


George R.R. Martin ei ole saanut The Winds of Winteriä valmiiksi. Se ei ilmesty 2018. Se siitä. Sen sijaan marraskuussa ilmestyy Fire and Blood: A History of the Targaryen Kings from Aegon the Conqueror to Aegon III (osa 1). Targaryen-kuninkaat ovat kiinnostaneet minua Tulen ja jään laulu –sarjan alusta alkaen, joten tämä teos on must-hankinta. Minulla on vain pieni kynnys tarttua näihin oheiskirjoihin, sillä mielummin jatkaisin pääsarjan lukemista, mutta minkäs teet. 
Talvi on pitkä ja pimeä, joten tälle opuksellekin löytyy varmasti tilaa, kun inspiraatio lukemiseen iskee.

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Hugh Howey: Hiekka

Luin Hugh Howeyn Siilo-sarjaa englanniksi vuosina 2012-2013, jolloin kirjailija oli juuri siirtynyt indiekirjoittamisesta kustannusyhtiön leipiin, ja kävin myös Helsingin kirjamessuilla 2013 kuuntelemassa mitä sanottavaa hänellä oli silloin erikoisella tavalla käynnistyneestä urastaan. Sittemmin kirjailija on hieman unohtunut, enkä ole saanut kuluneen viiden vuoden aikana luettua Siilon viimeistä osaa, Dustia (Kohtalo). Nyt luin kuitenkin erillisen tarinan, Hiekka (suom. 2016), joka alun perin on ilmestynyt Siilon tapaan useassa osassa vuosina 2013-2014.

Hiekka on dystopinen tarina hiekkaan hautautuneesta maailmasta, jossa isän katoamisen jälkeen rikkirevitty perhe yrittää selvitä. Isä lähti etsimään jotain parempaa, mutta ei koskaan palannut, vaan jätti perheensä jälkeen. Hänen lapsensa, kolme poikaa ja tytär ovat kaikki lahjakkaita, etenkin vanhimmat Palmer ja Vic hiekkasukelluksessa. Äiti on yrittänyt tehdä parhaansa, mutta ajautunut pitämään ja työskentelemään ilotalossa. Isän varjo häilyy koko ajan perheen yllä. Kun Palmer sotkeutuu omia tarkoitusperiään ajavan ryhmän asioihin, alkaa tapahtumat vyöryä kuin siirtyvät dyyniharjanteet.

Hiekka tuntuu sarjan ensimmäiseltä osalta. En tiedä onko sen tarkoitus koskaan jatkua, mutta minusta loppu tunnelmastaan huolimatta töksähtää kuin sanamäärä olisi tullut täyteen ja olisi pakko kuroa äkkiä jonkinlainen päätös tarinalle. Moni asia jää tyhjän päälle. Tarinassa kuvataan paljon perheen lapsia, joista vanhimmat ovat jo itsenäisiä nuoria aikuisia. Aluksi tuntui, että pääsisin heihin sisälle, mutta loppua kohden särmikkyyttä siloiteltiin, ja se jäi harmittamaan minua. Sisimmässään kaikki olikin hyviä ja rakastavia jne. Tylsää.

Kirjan ehdottomasti kiinnostavin anti on maailma, joka poimii monesta mallia, mutta onnistuu olemaan silti omalaatuinen. Sen sijaan, että menneet kaupungit olisivat veden (tai jään) alle uponneita, kuten monesti fiktiossa, ne olivat hiekan alla ja oli syntynyt hiekkasukeltajien ammattikunta. Sukelluksen kuvaaminen aiheutti klaustrofobisia tunnelmia, hiekan paineen ja liikkeen tai jämähtämisen pystyi aistimaan. Paine rintakehällä estämässä hengitystä oli kamalinta. Hiekkasukellus tuntui erilaiselta kuin veteen sukeltamisen kuvaus. Kuten inuiiteilla ja meilläkin on monta ilmaisua lumelle ja sen eri koostumuksille, on Howey kehittänyt vastaavia hiekalle, riippuen missä se on tai missä muodossa pakkautuneena tai tarttuneena. Tämä oli kiehtovaa luettavaa. Aloin miettimään ovatko vastaavat ilmaisut käytössä jo heimoilla, jotka elävät hiekan keskellä.

Hiekka ei ole kovinkaan pitkä kirja ja vaikka se ajoittain tempaisi mukaan, se ei jaksanut vetää minua kovin pitkää aikaa kerrallaan. Olen lähes jokaisen kirjan jälkeen tyytyväinen, että tulipa luettua, oli sitten kokemus laatuaan mitä tahansa. Hiekan anti oli laajentunut ajatusmaailma hiekan olemuksesta, sen tunnusta kehon ympärillä ja miltä se kielellä tuntuu kuvainnollisesti, vaikka konkreettisesti jo tiedän. Minä nimittäin työssäni silloin tällöin maistelen maata.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

2018 Arthur C. Clarke -palkinnon voittaja on valittu

2018 Arthur C. Clarke -palkinnon voittaja on julkistettu. Palkinnon sai Anne Charnock teoksellaan Dreams Before the Start of Time. Ehdokkaissa oli mukana uusia nimiä, joihin olisi kiva ehtiä tutustua. Ehkä jonain päivänä.

Muut ehdokkaat olivat:
Sea of Rust , C. Robert Cargill
American War ,  Omar El Akkad
Spaceman of Bohemia ,  Jaroslav Kalfař
Gather the Daughters , Jennie Melamed
Borne ,  Jeff VanderMeer

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Tähtifantasia-palkinto 2018 jaettu

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtifantasia-palkinto vuonna 2017 julkaistulle parhaalle käännösteokselle on myönnetty David Michellin Luukelloille. Palkintoraati perustelee päätöstään mm.
"Luukellot on oivallinen yhdistelmä urbaania fantasiaa, yliluonnollista mysteeriä ja perinteistä kaunokirjallisuutta. Teos ei jää paikoin raskaiden teemojensa vangiksi, vaan pysyy viihdyttävänä ja kiinnostavana loppuun asti."
Minulla kirja on hankittuna, mutta sen lukeminen on vielä vaiheissa. Eiköhän se tule kuitenkin jossain vaiheessa luettua.

Muut ehdolla olleet kirjat olivat:
Eka Kurniawan: Kauneus on kirous
Ursula K. Le Guin: Ikuisen hämärän maa
Andri Snær Magnason: Aika-arkku
Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta

tiistai 10. heinäkuuta 2018

BFS-palkintoehdokkaat 2018

British Fantasy Society on julkaissut muutamia päiviä sitten tämän vuotiset palkintoehdokkaansa. Romaanikategoriassa jaetaan kaksi palkintoa; August Derleth -palkinto parhaalle kauhukirjalle ja Robert Holdstock -palkinto parhaalle fantasiakirjalle. Tässä osa kirjallisista kategorioista, loput kuten sarjakuva- ja tv/elokuva-ehdokkaat löytyy täältä.

Fantasia-romaani:
  • Age of Assassins, RJ Barker
  • The Court of Broken Knives, Anna Smith Spark
  • The Ninth Rain, Jen Williams
Kauhu-romaani:
  • The Boy on the Bridge, M.R. Carey
  • The Changeling, Victor LaValle
  • Relics, Tim Lebbon
  • The Crow Garden, Alison Littlewood
  • Behind Her Eyes, Sarah Pinborough
Pienoisromaani:
  • A Pocketful of Crows, Joanne Harris
  • Passing Strange, Ellen Klages
  • Cottingley, Alison Littlewood
  • Naming the Bones, Laura Mauro
  • Brother’s Ruin, Emma Newman
  • The Murders of Molly Southbourne, Tade Thompson
Novelli:
  • “Four Abstracts”, Nina Allan
  • “The Anniversary”, Ruth EJ Booth
  • “Shepherd’s Business”, Stephen Gallagher
  • “Illumination”, Joanne Hall
  • “Looking for Laika”, Laura Mauro
  • The Little Gift, Stephen Volk
Antologia:
  • You Will Grow Into Them, Malcolm Devlin
  • Norse Mythology, Neil Gaiman
  • Strange Weather, Joe Hill
  • Tanith by Choice, Tanith Lee
  • Tender: Stories, Sofia Samatar
Kokoelma:
  • Imposter Syndrome, James Everington & Dan Howarth, eds.
  • Pacific Monsters, Margrét Helgadóttir, ed.
  • New Fears, Mark Morris, ed.
  • 2084, George Sandison, ed.
  • Dark Satanic Mills: Great British Horror 2, Steve Shaw, ed.
Palkinnot jaetaan FantasyConissa lokakuussa 2018.

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Blogistanian heinäkuun lukumaraton 2018 - päivittyvä

Unelmien aika -blogi johdattelee kirjojen ystäviä tällä kertaa heinäkuiseen lukumaratoniin. Koska maratonin voi aloittaa jo tänään, vaikka varsinainen maraton päivä on huomenna, niin käytän tilannetta hyväksi. Huomenna on Pokemon Go:n Articuno-päivä ja tiedän olevani raidaamassa kolme tuntia tuona aikana. Se on pois maratonista, mutta tauot lukemisessa on sallittuja.

Olen harvinaisen valmistautumaton tällä kertaa. Minulla on muutamia kirjoja kesken, joten jatkan fiiliksen mukaan niistä. Päivitän sivumääräkuulumisia harvakseltaan tähän blogitekstiin ja huomenillalla sitten lopullisen sivumäärän.


klo 20:00 

Aloitan maratonin klo 20:00 Hugh Howeyn Hiekalla. Olen lukenut ekirjaa ennestään sivulle 30, joten jatkuu siitä.

klo 00:45 Hidas aloitus. Olen päässyt vasta sivulle 74 ja väsymys vaatii nukkumista. Aamulla jatkuu.

klo 9:55 Hiekan lukeminen jatkuu.

klo 10:55 Sivuja on kertynyt 104. Nyt tulee PoGo-tauko, jonka jälkeen palaan maratoniin.

klo 16:10 Lukumaraton jatkuu.

klo 20:00 Lopetin lukumaratonin ennen määräaikaa. Ei ihan mennyt putkeen tällä kertaa kaiken muun toiminnan häiritessä, mutta sain luettua Hiekkaa eteenpäin 168 sivua, mikä on enemmän kuin mitä viime aikoina olen saanut yleensäkään luettua.

Pohdin, että vaikka pidän erityisesti ajatuksesta kollektiivisesta lukumaraton-tempauksesta, minulle tässä vaiheessa sopii ilmeisemminkin paremmin henkilökohtaiset lukumaratonit, jolloin voin päättää parhaiten sopivan ajankohdan. Pidin niitä keväällä useitakin, joten ehkä nyt myös kesällä.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...