tiistai 21. huhtikuuta 2015

H.G. Wells: Tohtori Moreaun saari

H.G. Wellsin Tohtori Moreaun saari julkaistiin englanninkielisenä 1896 (The Island of Doctor Moreau). Suomennos ilmestyi ensimmäistä kertaa 1920 eli melkoisen varhaisessa vaiheessa, mutta kyseessä oli lyhennetty versio nimellä Kauhun saari. Varsinaiseen kokopainokseen meni yli 60 vuotta tuosta. Luin vuoden 1986 ja Markku Salon uudelleen kääntämän painoksen, jonka olen kirjaston poistokirjana hankkinut. En muista olenko lukenut kirjan jo aiemmin tuoreena käännöksenä, sillä muistikuvaa hämärtää mielikuva elokuvasta.

Kertojanäkökulmana on haaksirikosta oksetusjuureksi (Ipecacuanha) nimettyyn pieneen kauppalaivaan pelastettu Edward Prendick. Hän tulee karkoitetuksi laivasta eläinten ja hieman omituisen näköisen ihmisen kera syrjäiselle saarelle, jossa Englannissa tiedeyhteisön hylkiöksi joutunut Tohtori Moreau asustaa. Prendickille selviää pian millaisia kokeellisia leikkauksia Moreau harjoittaa yksityisessä laboratoriossaan ja millaisia seuraamuksia tohtorin toimilla on saaren asukkaisiin. Niiden kautta Prendick joutuu pohtimaan ihmiselämää ja ihmisyyttä.

Wells on muissakin teoksissaan ottanut 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun yhteiskunnalliset teemat, sosiaaliset asetelmat ja tieteen edistyksen työkaluikseen tarinankerronnassa, eikä Tohtori Moreaun saari ole poikkeus. Kirjassa korostuu ihmiskäsitys, ihmisen ylemmyys eläinkuntaa kohtaan ja sitä myöten moraalinen vastuu ja kuinka tieteen edistämisen nimissä varsin kieroutuneella tavalla eri eläinten ja ihmisten piirteitä pyritään yhdistämään keskenään. Luonnollisestikin tiedepohja perustuu reilun vuosisadan takaiseen lääketieteelliseen tilanteeseen, eikä tänä päivänä varmaankaan kukaan usko, että vivisektiolla saataisiin aikaiseksi muunnos eläimestä ihmiseksi tai yleensäkään uusia lajeja, vaan jälkimmäiseen tarvitaan geenitekniikkaa. Tästä seikasta huolimatta, Wellsin tarinalla on kaiku 1900-luvun eugeniikkaan ja hän on kirjoituksellaan ollut kovastikin ajanhermolla samoihin aikoihin puhuttaneen sosiaalidarwinismin kanssa. Eläinkansalle luotu laki ja hokema vastaa epämiellyttävästi natsi-ideologista tai äärikommunistista/oikeistolaista toimintaa, jota varhaisissa yhteiskunnallisissa dystopiakuvauksissakin toistetaan.

Minulla on Wellsin lukemisten jälkeen taipumusta ajatella, että vaikka teoksissa näkyykin ajankuva ja ajoittain ”hyviä” asenteita, joita nykymaailmassa ei voisi kovin yksiselitteisesti hyväksyä, niin Wells oli silti edellä aikaansa ja hänellä oli teräviä näkemyksiä ja ideoita. Tarina on ajoittain ahdistava, kuten aina kiduttavat kuvaukset kärsimyksestä ovat. Ymmärrän hyvin Prendickin reaktion tuskanhuutoihin. Eläinkansa on sinänsä kiehtovaa, mutta koska sen tieteellinen pohja hieman pissii, niin en lukiessa saanut siihen sellaista otetta, joka ehkä olisi pitänyt saavuttaa, jotta Prendickin kokemukset ennen ihmisten pariin palaamista olisivat tuntuneet vahvemmilta. Joka tapauksessa erinomainen kirja, ehdottomasti suositeltava klassikko.

Entäpä sitten Marlon Brandon tähdittämä samanniminen elokuva ja muut romaanin pohjalta tehdyt elokuvat? Minulla ei ole ollut mahdollisuutta nähdä Kadonneiden sielujen saarta (Island of Lost Souls, 1932), mutta vuonna 1977 filmatisoidun Paholaisen saaren (The Island of Dr. Moreau) ja 1996 julkaistun Tohtori Moreaun saaren katsoin uusintana kirjan lukemisen jälkeen.


Paholaisen saaressa Michael York esittää (nimenmuutoksen läpikäynyttä) Andrew Braddockia ja Burt Lancaster Moreauta itseään. Tieteellistä puolta on hieman modernisoitu, mutta geeniseerumi, joka muuttaa kohteen hetkessä joko ihmismäiseksi tai eläimelliseksi, on yhä hyvin epäuskottava tässä kontekstissa. Ja tietenkin leffassa on kirjasta poiketen romanssin poikanen, jonka aikana musiikki muuttuu huvittavan viihteelliseksi. Näyttelijäsuoritukset eivät todellakaan häikäise.


Vuoden -96 Tohtori Moreaun saaressa Edward Douglasiksi nimettyä Prendickiä näyttelee David Thewlis ja Moreauta Marlon Brando. Jälleen tieteellistä puolta on uudistettu ja eläin-ihmishybridit ovat geenimanipulaation tulosta. Moreaulla on peräti Nobel-palkinto aiheeseen liittyen, mikä poikkeaa reippaasti kirjan hengestä. Mukaan on ympätty jumalideologiaa, joka on mukana myös kirjassa, mutta peitellymmin, ja tietty ilman naishahmoa ei tarinaa olisi valkokankaalla voinut esittää. 96-versio tuo esille tohtorin tuotoksia voimakkaammin, mikä on hyvä ratkaisu. Se ei kuitenkaan riitä pelastamaan elokuvaa, joka on katastrofi Brandon kalkittuja kasvoja ja mini-minä –hahmoa myöten. Val Kilmer onnistuu Montgomerynä olemaan karmaisevampi kuin koomisuutta lähentelevä Moreau itse. Loppupäätelmä; lukekaa kirja, unohtakaa elokuvat. Tosin, jos saan käsiini kolkytluvulla tehdyn keffan, niin ehdottomasti katson.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Easterconissa 2015

Tänä vuonna Eastercon pidettiin Lontoossa 3.-6.4.2015 ja nimenä oli Dysprosium. Olin paikalla perjantai-iltapäivästä lähtien, jolloin jaksoin käydä kuuntelemassa iltasella yhden ainoan paneelikeskustelun Urbaanista fantasiasta. Keskustelijoina olivat vasemmalta lähtien Jim Butcher, CE Murphy, Steve Davies, Mike Carey ja Charles Stross. Urbaani fantasia on minulle se lajityyppi, jota en ole ollut kovin innokkaasti tai ensisijaisesti lukemassa, mutta keskustelu oli mielenkiintoinen ja subgenreen lähestyminen voisi periaatteessa olla helpompaa tämän jälkeen. Aloittelin ennen matkalle lähtemistä kunniavieras Butcherin Dresden Files -sarjaa, jotta en ihan täysin tietämättömänä menisi spoilaantumaan, mutta enpä ehtinyt kovinkaan alkua pidemmälle. En kokenut keskustelujen tason olleen kuitenkaan liian vaativaa, vaikka en sarjaa ollut lukenutkaan enemmälti. Butcherilla tuntuu olevan vankka fanijoukko.


Lauantaina ensimmäisenä tähtäimessä oli Watching the Detectives -paneeli, jossa keskusteltiin Alice Lawsonin johdolla (alla vas.) Jim Butcherin, Seanan McGuiren, Mike Careyn ja Al Robertsonin kanssa heidän luomistaan etsivähahmoista ja ovatko ne kiinnostavampia yliluonnollisine kykyineen. Keskustelussa käsiteltiin mm. millaisia sääntöjä kirjailijat olivat luoneet hahmoilleen ja minusta oli mielenkiintoista, että varsinkin Butcher piti Harry Dresdeniä varsin rajoittuneena näkemään oman käsitysmaailmansa ulkopuolelle. Yleensäkin jokainen kirjailija oli pyrkinyt rajoittamaan hahmoaan ja luomaan erikoiskykyjen lisäksi virheitä uskottavuuden lisäämiseksi.


Easterconissa oli useita kiinnostavia tiedeaiheita, joista ensimmäisessä kuuntelemassani Helen Pennington kertoi mitä geneetikot tai molekyylibiologit oikeasti tekevät. Onko homma yhtä dynaamista ja seksikästä kuin CSI:ssa ja onko labrassa työskentely koolia? No, kemian labroissa viihtyvänä voin sanoa, että viileetä on, mutta myös molyylibiologian puolella testit meduusojen parissa tartuntatautien mekaniikan tutkimuksessa ovat kiehtovia. Luonnollisestikin kun tartuntataudeista oli puhetta, yleisö halusi tietää mitenkäs niitä zombeja oikein tehdään, vai tehdäänkö? Penningtonilla oli vastaus, johon liittyi nopeatartuntainen, kehon lämpötilassa jakaantuva superrabieksen kaltainen virus veden ympäröimällä saarella (Englanti), tartuntamekanismina yskiminen ja aivastelu. Yleisön joukossa joku yskäisi ja pian... Esitys päättyi nauruun. Tällä kertaa.


Kuuntelin Jim Butcherin kunniavierashaastattelun, jossa haastattelijana oli Charles Stross, minkä jälkeen hain kirjailijan nimmarin. Butcher vaikutti huumorintajuiselta kaverilta, tosin mitään syvääluotaavia ajatuksia hänellä ei tuntunut olevan annettavana. Hänen seuraava, käsittääkseni Dresden Filesin ulkopuolinen, kirjansa on Steam Opera, jossa on puhuvia kissoja. Hmmm.



Seuraavassa tiedeohjelmassa mentiin arkeologian ja paleontologian puolelle, mutta lähinnä henkilöhistorian kautta. Brenna Hassett esitteli 1800-1900 -luvun  uraa uurtavia naisia, joiden nimet ovat jääneet, kuten monesti historian kirjoituksissa, heidän aviomiestensä, veljiensä ja isiensä nimien varjoon mainitsematta. Näitä olivat: Jane Dieulafoy, Gertrude Bell, Ameila Edwards, Hilda Petrie, Margaret Murray, Gertrude Caton-Thompson ja Dorothy Garrod. Hassett oli loistava ja innostava esiintyjä, joka toi kyseisten naisten elämästä esille hauskoja yksityiskohtia. Hän näytti mm. kirjallisen dokumentin, jossa Dieulafoy sai Ranskan valtiolta luvan pukeutua miesten vaatetukseen, eikä pelkästään ilmeisestikään vain tutkimuksia tehdessään, vaan myös vapaalla.


Loppulauantaita kuohuttikin sitten Hugo-ehdokkaiden lyhytlista, jonka jälkimainingeissa on kirjoitettu juttuja yksi jos toinenkin. Minun pääkannanottoni hugoihin tulee olemaan äänestäminen. Ehkä palaan asiaan blogissani, kun käyn läpi ehdokkaita.

Sunnuntain aloitti Holmes-paneeli, jossa Linda Stratmann, Gary Stratmann, Adrian Tchaikovsky ja Sam Stone keskustelivat mestarietsivästä, hänen hahmostaan ja mitä vaaditaan Holmes-hahmon oikeaoppiseen luomiseen. Jokainen kun on kirjoittanut tarinan tai tarinoita Holmesista. Mitä minä en tiennyt. Näytti siltä, että Holmes ilman Watsonia ei ole Holmes, paitsi Sam Stonella, joka on kehitellyt juttua siitä mitä tapahtui post-Moriarty -aikana, Holmesin katoamisen salaperäisenä ajanjaksona. Minua hämmästytti varsinkin Tchaikovskyn ylistys Elementary-sarjaa kohtaan ja jonkin sortin dissaus Benedict Cumberbatchin Holmesia tai Moffat/Gatissin käsikirjoituksia kohtaan. Ehkä ymmärsin jotain väärin? Itse en niinkään ole välittänyt Elementarysta, mutta jospa sarja on parantunut sitten ensimmäisten kuuden jakson jälkeen.


Kolmas tiedejuttu keskittyi Doctor Who -hahmoon. Mitä olisikaan con ilman DW-ohjelmaa... The Psychology of Doctor Whossa tohtori Sarita Robinson käsitteli nykytutkimuksen keinoin Tohtorin herkkää psyykettä, hänen käyttäytymismallejaan ja ratkaisuntekoaan. Aihetta lähestyttiin myös Tohtorin ihmisläheisyydentarpeen kautta sekä kuinka regeneraatiot mahdollisesti vaikuttavat hänen aivojensa toimintaan. Täytttä tiedettä siis. Esitys oli hauska ja yleisöstä varsinkin pienemmiltä kuuntelijoilta tuli teräviä kysymyksiä.


The Future of Eastercon -paneeliakin kävin kuuntelemassa, mutta mitään ei jäänyt päähän. Sitä ennen oli kuitenkin valittu Manchester vuoden 2016 easterconipaikaksi ja Cardiff vuoden 2017 conipaikaksi, ja molemmat on merkitty kalenteriin.

BSFA-palkintojen jakoon oli panostettu edellistä vuotta (Eastercon 2014) enemmän ja nyt seremoniaa oli jopa ilo seurata. Palkinnoista olen tehnyt oman postauksen, joten alla lyhyesti vain kuva palkinnonsaajista:  (oik.) Edward James, Tessa Farmer, Ruth E.J. Booth sekä Ann Leckien edustaja. Vasemmalla on viimevuotinen voittaja Gareth L. Powell.


Sunnuntai-ilta meni Helsinki in 2017 -partyssä, jossa oli kuumaa ja hauskaa. Karo ja Jukka edustivat conin aikana myös bid-pöydän ääressä lippu korkealla.


Maanantaina kuuntelin vielä Faeries-paneelin, jossa (vas.) Seanan McGuire, Susan Bartholomew, Jaine Fenn, Jim Butcher ja Benedict Jacka keskustelivat rönsyilevään ja osittain myös väkinäiseen tyyliin keijuista (tai mitä suomennosta käytetäänkään) ja niihin liittyvistä myyteistä sekä millaisia fae ja faeries-hahmojat kirjailijat ovat kirjoittaneet. Valitettavasti keskellä olevan paneelinvetäjän nimi katosi minulta.


Minun Easterconin päätti viimeinen tiedeaiheinen Not Long Before the End?, jossa Jesper Stage pureutui öljyyn, sen loppumisen ennustuksiin, hintakehitykseen ja skenaarioihin niiden pohjalta. Esitys oli näkökulmaltaan hyvä, hieman ehkä yleisestä dystopisesta massakäsityksestä poikkeava ja siinä käytettiin myös tieteiskirjallisuudessa esitettyjä ideoita ja näkemyksiä pohdiskeluaineistona. Aihe herätti vilkasta keskustelua. Tällaisia on ilo seurata. Ehkä vastaavanlaisia löytyy lisää ensivuoden Easterconista.


keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Arthur C. Clarke -palkintoehdokkaat 2015 - Emmi Itäranta ehdokkaana

Juuri tulleen tiedotteen mukaan Arthur C. Clarke -palkintoa on asetettu tavoittelemaan vuonna 2015 seuraavat teokset:
  • M.R. Carey: The Girl with All the Gifts (arvostelu)
  • Michel Faber: The Book of Strange New Things
  • David Hutchinson: Europe in Autumn
  • Emmi Itäranta: Memory of Water (arvostelu)
  • Claire North: The First Fifteen Lives of Harry August
  • Emily St John Mandel: Station Eleven

Ehdokkaat on valittu 107 teoksen joukosta (viime vuonna ehdolla oli 121 kirjaa).
“We've got six authors who have never been nominated for the Clarke Award before and while the subject matter may often be dark, when we think about what this list says about the strength of science fiction literature itself, I see a future that's full of confidence, creativity and diversity of imagination.”
Onneksi olkoon ehdokkuudesta, Emmi Itäranta! Tänä vuonna kaikki ehdolle asetetut kirjat ovat erittäin kiinnostavia. Olen lukenut Careyn teoksen, joka on varsin kelpoinen ja lopuista minulla on hankittuna kolme. Memory of Waterin olen tietty lukenut jo aiemmin suomeksi.

Arthur C. Clarke -palkinto jaetaan toukokuun 6. päivänä 2015. Voittaja saa jälleen kirjatukipalkinnon ja rahua kätevästi 2015 puntaa. Tuomareina toimivat: Duncan Lawie (British Science Fiction Association), Nicholas Whyte (British Science Fiction Association), Sarah Brown (Science Fiction Foundation), Lesley Hall (Science Fiction Foundation) ja Leila Abu El Hawa (SCI-FI-LONDON film festival).

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

2014 BSFA-voittajat

British Science Fiction Associationin 2014 BSFA-palkinnot on jaettu. Voittajat valittiin yhdistyksen jäsenten ja 2015 Easterconiin osallistujien antamien äänten perusteella ja on merkitty alla olevaan listaan lihavoidulla fontilla. Ann Leckie oli voitokas myös sarjansa kakkoskirjalla. Olen iloinen Tessa Farmerin Iain Banksin kunniaksi tekemän veistoksen voitosta ja Edward Jamesin teoskin vaikuttaa tietokirjana kiinnostavalta.

Paras romaani
  • Nina Allan: The Race
  • Frances Hardinge: Cuckoo Song
  • Dave Hutchinson: Europe in Autumn
  • Simon Ings: Wolves
  • Ann Leckie: Ancilliary Sword
  • Claire North: The First Fifteen Lives of Harry August
  • Nnedi Okorafor: Lagoon
  • Neil Williamson: The Moon King
Paras novelli
  • Ruth E J Booth: The Honey Trap
  • Octavia Cade: The Mussel Eater
  • Benjanun Sriduangkaew: Scale Bright
Paras ei-fiktio
  • Paul Kincaid: Call and Response
  • Jonathan McCalmont: Deep Forests and Manicured Gardens: A Look at Two New Short Fiction Magazines
  • Edward James: Science Fiction and Fantasy Writers and the First World War
  • Strange Horizons: various authors for The State of British SF and Fantasy: A Symposium
  • Karen Burnham: Greg Egan
Paras taidekuvitus/teos
  • Kansikuva: Richard Anderson: Mirror Empire by Kameron Hurley
  • Kansikuva: Blacksheep: Bête by Adam Roberts
  • Veistos: Tessa Farmer: The Wasp Factory, after Iain Banks
  • Kansikuva: Jeffery Alan Love: Wolves by Simon Ings
  • Kansikuva: Andy Potts: Mars Evacuees by Sophia McDougall
Raporttia Easterconista kuvien kera ilmestyy blogiin, kun kotiudun.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Hugo ja John W. Campbell -ehdokkaat 2015

Hugo-ehdokkaat 2015 julkaistiin hetki sitten Lontoon Easterconissa, Dysprosiumissa (tai siis Amerikoissa, mutta katsottiin täälläkin). Ääniä annettiin  jälleen ennätyksellinen määrä, 2122 kpl (edellinen ennätys oli 1923 ääntä). Taustalla varjosti mm. Sad Puppies -lista ja Vox Day -kampanjointi, ja vaikka demokraattisestihan näitä ääniä annetaan, niin tilanne alkaa olla todella harmillinen. Ainakin minusta, ja päätellen Twitterin reaktioista, niin en ole ainoa harmittelija. Mutta keskitytään hyviin puoliin! Ensimmäinen suomalainen henkilö ikinä sai Hugo-ehdokkuuden: Ninni Aalto Paras fanitaiteilija -kategoriassa. Alla on lueteltu osa kategorioista, loput löytyvät tämän linkin takaa.

Paras romaani
  • Ann Leckie: Ancillary Sword
  • Kevin J. Anderson: The Dark Between the Stars
  • Katherine Addison: The Goblin Emperor
  • Marko Kloos: Lines of Departure
  • Jim Butcher: Skin Game
  • Cixin Liu: The Three Body Problem
Paras pienoisromaani
  • Tom Kratman: Big Boys Don't Cry
  • Arlan Andrews, Sr.: Flow
  • John C. Wright: One Bright Star to Guide Them
  • John C. Wright: Pale Realms of Shade
  • John C Wright: The Plural of Helen of Troy
Paras pitkänovelli
  • Gray Rinehart: Ashes to Ashes, Dust to Dust, Earth to Alluvium
  • Edward M. Lerner: Championship B'tok
  • Michael F. Flynn: The Journeyman: In the Stone
  • Rajnar Vajra: The Triple Sun: A Golden Age Tale
  • John C. Wright: Yes, Virginia, There is a Santa Claus
  • Thomas Olde Heuwelt: The Day the World Turned Upside Down
Paras novelli
  • Annie Bellet: Goodnight Stars
  • Lou Antonelli: On a Spiritual Plain
  • John C. Wright: The Parliament of the Beasts and Birds
  • Kary English: Totaled
  • Steve Rzasa: Turncoat
  • Steven Diamond: A Single Samurai
Paras fanitaiteilija
  • Ninni Aalto
  • Brad Foster
  • Elizabeth Leggett
  • Spring Schoenhuth
  • Steve Stiles
John W. Campbell -palkinto parhaalle uudelle kirjailijalle (ei Hugo-palkinto)
  • Wesley Chu
  • Jason Cordova
  • Kary English
  • Rolf Nelson
  • Eric S. Raymond
Taitaa tänäkin vuonna jäädä lukematta suurin osa näistä ehdokkaista. Toki Ann Leckie on lukulistalla ainakin, mutta lyhyet tarinat eivät innosta. Mutta ennen kaikkea, onnittelut Ninni Aallolle!

io9:n artikkeli The Hugo Awards were always political. But now they're only political".
File 770:n vertailu miten Sad/Rabid Puppiesit tehosivat ehdokkuuksien saamisessa.

PS: Kohun, ehdokkuuksista vetäytymisten ja ehdokkuusoikeuksien tarkistusten jälkeen, mm. romaanikategoriaan on noussut Cixin Liun kiinnostava The Three-Body Problem. Onpahan kiinnostava Hugo-vuosi ainakin tapahtumarikkaudessaan.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...