Iain M. Banks: Tähystä tuulenpuolta

Yhtä-äkkiä onkin vierähtänyt kahdeksan vuotta siitä, kun viimeksi luin Iain M. Banksin Kulttuuri-sarjan kolmannen osan. Kuinka tässä näin on käynyt? Toki tässä välissä olen lukenut pari muuta Banksin kirjaa, mutta silti. Tähystä tuulenpuolta on The Culture-sarjan kuudes osa (Look to Windward, 2000), mutta neljäs suomennettu osa (2004). Jostain syystä sarjasta jätettiin kaksi väliosaa suomentamatta. Nyt kun vihdoin sain luettua Tähystä tuulenpuolta hyllystäni, liitän sen mukaan Kirjahyllyn aarteet 2 -lukuhaasteeseen. Lisäksi liitän kirjan Aikamatka-lukuhaasteen kohtaan 3. Kirja, jossa on eri aikatasoja.

Idiran ja Kulttuurin välisessä sodassa 800 vuotta sitten kahden räjähtäneen tähden ja sen vuoksi miljoonien tuhoutuneiden henkien kunniaksi Masaqin kiertoratamaailmassa järjestetään muistojuhla, johon on tilattu kuuluisalta cheliläiseltä säveltäjältä Zilleriltä sinfonia. Ziller elää omaehtoisessa maanpaossa kiertoratamaailmassa eikä ole lainkaan ilahtunut, kun saa kuulla, että hänen kotimaailmastaan saapuu lähettiläs Quilan suostuttelemaan häntä palaamaan takaisin kotiin. Kastijärjestelmäinen Chel kävi raakaa sisällissotaa kastien poistamiseksi, mikä epäonnistui. Jälkeenpäin Kulttuuri tunnusti aloittaneensa sodan ja pyysi sitä anteeksi. Pinnan alla anteeksiantoa ei kuitenkaan hyväksytty, vaan laadittiin suunnitelmat kostosta. Kun sodassa puolisonsa menettänyt Quilan saapuu Masaqiin on jännitteet viritetty puoleen ja toiseen.

Tähystä tuulenpuolta liikkuu laajoissa ympyröissä esitellen pitkien välimatkojen päässä olevia tapahtumia ja useissa aikatasoissa. Kerronta on siis Banksille tyypilliseen tapaan epälineaarinen. Päähenkilön Quilanin kohdalla kuljetaan ainakin kolmessa eri aikatasossa, joiden avulla hahmon fyysinen ja psyykkinen tila saa laajan perspektiivin ja motiivin. Quilan on jokseenkin poikkeava sotilas, ja minulla oli välillä ongelmia pysytellä hänen psyykeensä tasolla. Oli kuitenkin hienoa, että hän lajina poikkesi tavanomaisesta. Quilanin ja Zillerin välinen tapaaminen, jota koko ajan yritettiin järjestellä, sai välillä komediallisia piirteitä siitä kuinka Ziller pakoili Quilania ja Kulttuurin isännät yrittivät kohteliaasti palloilla kahden vieraan toiveiden mukaisesti. Homomdanilainen kolmemetrinen Kabe Ischloear, jota saattoi erehtyä luulemaan patsaaksi oli erinomainen lisä henkilökaartiin.

Kulttuurin alusten nimet kiinnittävät aina huomiota ja muutamia kivoja tässäkin osassa esiintyi. Välillä Banks innostui jopa revittelemään aiheella parin sivun verran. Myös uskomattoman isot hirviösaurukset oli huikeita asuinalueineen ja niissä oli ihmeentuntua, vaikkakin jäivät tarinallisesti jokseenkin irrallisiksi. Vaikka pidin Tähystä tuulenpuolta -kirjasta, se tuntui juoneltaan laimeammalta kuin aiemmat Kulttuurin osat. Eikä edes loppu vakuuttanut minua tällä kertaa. Plussaa on jälleen hieno maailmanluonti ja kekseliäät hahmot. Aion jatkaa sarjan lukemista kevyellä tahdilla. Olisi kiva, jos koko sarja olisi suomennettu, mutta pitänee lukea väliin jääneet osat jossain vaiheessa englanniksi.

Paul Kincaid: Iain M. Banks

Paul Kincaidin kirjoittama teos Iain M. Banks on parhaillaan Hugo-ehdokkaana Related Work -kategoriassa. Tämä vuonna 2017 Modern Masters of Science Fiction -sarjassa julkaistu teos voitti jo BSFA-palkinnon. Luin vasta Iain Banksin Ampiaistehtaan ja Kävelyä lasilla aiemmin luettujen Kulttuuri-sarjan kirjojen lisäksi, jotta pohjana olisi enemmän tuntemusta kirjailijasta ennen elämäkertaa. Kaikki arvioimani Banksin kirjat löytyvät tämän linkin takaa.

Valmisteluistani huolimatta jouduin toteamaan, etten pysty lukemaan Kincaidin teosta kokonaan. Kincaid nimittäin kuvaa vuonna 2013 kuolleen Iain M. Banksin tuotantoa sellaisella tarkkuudella, että kirjojen juonet ja loppuratkaisut paljastuvat. Tämä siis varoituksena! Olin hieman jopa hämmästynyt, että esimerkiksi Use of Weaponsin tärkein yllätys piti mennä spoilaamaan. Onneksi olin kirjan jo lukenut. Niinpä luin yleiset osiot Banksin elämästä ja kirjailijan vaiheista sekä tulkinnat ja selostukset niistä kirjoista, jotka olen lukenut. Silmäilin myös muita osioita ja luin kappaleen sieltä täältä kun koin sen turvalliseksi.

Olen hieman kahden vaiheilla teoksen kanssa. Se toi selvästi esille Banksin suosion kotimaassaan, jossa lähes jokainen hänen teoksistaan oli ”tapaus” ja myyntimenestys. Ihan samaan menestys ei yltänyt Yhdysvalloissa ja Suomessakin yhdeksän julkaistua teosta on aiheuttanut kohinaa ilmeisesti vain genrelukijoiden keskuudessa. Banks oli monipuolinen kirjailija, joka menestyi niin valtavirtakirjailijana kuin tieteiskirjailijana. Kirjassa käsitellään myös valtavirran ja sff-kirjallisuuden häilyvää rajaa, ja vaikka Banks itse teki eron mitä kirjallisuutta milloinkin kirjoitti M-kirjaimen kera tai ilman, eivät ainakaan jo edellä mainitut Ampiaistehdas ja Kävelyä lasilla mitenkään suoraviivaisesti mainstreamia olleet. Siitä pääsenkin Kincaidin tulkintaan jälkimmäisestä teoksesta, joka poikkesi omasta lukukokemuksestani. Olen hämmentynyt, sillä se latistaa käsitystäni kirjasta. Haluan pitää oman tulkintani.

Kirjassa nousi voimakkaasti esiin Banksin ja Ken MacLeodin ystävyyssuhde ja sen tuki Banksin uralle. MacLeod on niin ikään kirjailija, jolta olen lukenut yhden teoksen Intrusionin (arvostelu). MacLeod ja muut Banksin ystävät ja fanit olivat läsnä ja kunnioittamassa kirjailijan uraa ja elämää Glasgown Easterconissa 2014. Siellä kuuli muutamia humoristisia juttuja Banksistä, mitä Kincaidin kirjassa ei esille tule, vaikka Banksin hersyvään persoonallisuuteen viitataankin usein. 

Kirjassa oli kiinnostavia osioita, mutta toisaalta myös kuivahkoja akateemisella otteella (University of Illinois Pressin sarja) tehtyjä kirja-analyyseja, jotka eivät oikeastaan jaksaneet innostaa minua niin paljoa. Joten lopputulemaksi jäi, että kirja jäi vajaaksi lukukokemuksesi, eikä osoittautunut niin kiinnostavaksi kuin toivoin. Saatan jonain päivänä lukea muiden kirjoittamia teoksia Modern Masters of Science Fiction -sarjasta (esim. Ursula K. Le Guin, Octavia E. Butler, Arthur C. Clarke), jotta näen onko sarjan tyylinä kirjoittaa vastaavasti kaikista kirjailijoista.

Iain Banks: Kävelyä lasilla

Luin heti Ampiaistehtaan jälkeen toisen Iain M. Banksin kirjan, Kävelyä lasilla (Walking on Glass, 1985, suom. 1997), joka sekin on julkaistu ilman M-kirjainta nimessä. Tarina on sekoitusta mainstreamista ja science fictionista. Valmistaudun näillä kirjoilla lukemaan Hugo-ehdokkaana olevaa Paul Kincaidin teosta Banksista, joka voitti vastikään myös BSFA-palkinnon.

Kävelyä lasilla koostuu kolmesta eri tarinalinjasta: Graham on rakastunut nuori taiteilija, joka kärsivällisesti odottaa tilaisuutta päästä ihastuksensa Saran sydämeen. Taustalla häälyy kuitenkin kilpailija, nahkatakkiin pukeutuva motoristi Stock. Steven Grout uskoo, että häntä vainotaan ja säteilytetään mikroaaltoaseella. Autojen renkaista kimpoaa säteitä ja varmuuden vuoksi on kypärää pidettävä päässä koko ajan ulkona ollessa. Jostain syystä Grout savustetaan aina pois työpaikoistaan. Terapeuttisissa sodissa kaukana tulevaisuudessa vastapuolen pelurit Quiss ja Ajayi ovat tehneet virheitä ja kärsivät nyt rangaistusta kirjoista rakennetussa linnassa, jossa heidän pitää pelata omituisia pelejä. Vain pelin loppuun pelaamisella voi päästä vastaamaan kysymykseen, ja oikein vastaamalla voi päästä pois.

Kävelyä lasilla on monella tasolla kiinnostava kirja. Se on realistinen mitä tulee Grahamin ja Stevenin kokemusten kuvauksiin, jopa tuskallisuuteen asti. Grahamin osuus tuo elävästi mieleen nuorena aikuisena tehdyt havainnot ihmisten pariutumisen tarpeen vaiheista ja ongelmista. Tosin Banks on tähänkin kuvioon lisännyt kierroksen, johon ei ihan heti törmää normielämässä. Steven on vainoharhaisuudessaan tuskastuttava ja tuo hieman mieleen Ampiaistehtaan Ericin äkkipikaisuudessaan. Hänen tarinassaan on kuitenkin juonne, joka vaivaa pitkin matkaa.

Kirjan kiinnostavin anti on Quissin ja Ajayin tarinassa, jossa paitsi mielikuvitukselliset pelit on ratkottavana, mennään myös outoon kahden maailman välitilaan. Vastapelaajat ovat erilaisia luonteeltaan, Ajayi kiinnostuu kirjoista, joista linna on rakennettu ja Quiss tekee tutkimusmatkoja linnan syövereihin ja kovistelee sen henkilökuntaa auttamaan. Linna monine ulottuvuuksineen ja toimintoineen on kiehtova. Henkilökunta on varsin humoristinen juonne muuten harmaansävyisessä teoksessa. Pienikokoinen väki kohkaa täyttä häkää niin keittiössä kuin muuallakin ja päätyy mm. mausteeksi ruokapataan.

Banks linkittää kolme tarinaa hienosti yhteen lopussa ja antaa lukijalle riemastuttavan oivalluksen. Vaikka Kävelyä lasilla ei sekään pääse mielestäni vielä lukemieni Kulttuuri-teosten tasolle, se on huomattavasti onnistuneempi teos kuin Ampiaistehdas. Toki siinäkin yksi ärsyttävä yksityiskohta heittää logiikallaan vesilintua, mutta kokonaisuudessaan erinomaisen suositeltava lukukokemus.

Iain Banks: Ampiaistehdas

Iain M. Banks kirjoitti kirjoja M-kirjaimen kera ja ilman. Ampiaistehdas on ilman kirjoitettu, mikä tarkoittanee sitä, että se on mainstream-kirja – tai ainakin nykymaailmaan sijoittuva. Spefiä kirjassa on kauhutyyppiset elementit, joten se päätyi blogiini, kun muuten ei olisi päätynyt. Ampiastehdas ilmestyi suomeksi 1986, kun taas alkuperäiskielinen The Wasp Factory 1984. Kirja päätyi käännettäväksi siis kohtalaisen nopeasti ottaen huomioon, että se oli kirjailijan ensimmäinen teos.

Seitsentoistakesäinen Frank asuu isänsä kanssa saarella Skotlannissa, eikä virallisesti ole olemassa. Frank ei käy koulua, vaan on isänsä kouluttama. Isä on salamyhkäinen biokemisti ja isovelipuoli Eric seonnut lääketieteen opiskelija, joka on suljettuna hoitoon koirien polttelun ja lapsille matoja syöttämisen jälkeen. Vaan Eric on karannut ja tulossa kotia kohti, mikä aiheuttaa jännitettä. Frank tukeutuu tulevien tapahtumien ennakointiin luomansa ampiaistehtaan avulla. Menneisyyden salaisuuksien vyyhti alkaa purkautua.

Ampiaistehdas on vastenmielisen sairaalloinen kirja. Sen päähenkilö on sairas, vaikkakin looginen näkökulmahahmona. Frank paljastaa jo heti alkuunsa surmanneensa lapsena kolme sukulaislastaan, myös pikkuveljensä. Kerronta on tunteettoman toteavaa, teeskenneltyjä reaktioita myöten. Koko perheen asetelma on outo alkaen isän käyttäytymisestä. Frankin käyttäytymiselle annetaan syykin, johon liittyy sitten kirjan juonen käännekohdat. Frankin ja Ericin puhelinkeskustelut ovat tuskaisimmat kohdat luettavaksi, teki mieli hakata päätä seinään. Tapahtumien kuvaus on paikoin raakaa.

Vaikka kirja on monin paikoin aivoja potkivan kamalaa luettavaa, se silti pitää otteessaan. Banksin kerronta on sujuvaa. Arvasin pääjipon jo kirjan puoleen väliin mennessä, mutta rupesin epäilemään itseäni ja harmittelin lopussa, kun en pitäytynyt päätelmässäni. Kirjan loppu oli jokseenkin pettymys ja antikliimaksi minulle, vaikka ilmeisesti se on tehnyt vaikutuksen ilmestyessään lukuisiin lukijoihin. On todettava, että pidän enemmän Banksin Kulttuuri-sarjan kirjoista, joita olen tähän mennessä lukenut kolme. Aikomuksena on lukea lisää.

Kirjan nimessä esiintyvä ampiaistehdas sai vihdoin selityksensä ja mielikuvituksessani yritin luoda siitä kuvaa. Se oli sadistisella tavalla kiinnostava tekele, ja vuoden 2014 worldconissa Lontoossa, jossa Banks oli kunniavieras, vaikkakin poissaoleva, se oli kirvoittanut Tessa Farmerin luomaan sen pohjalta pienoismallin. The Wasp Factory -pienoismalli voitti seuraavana vuonna BSFA-palkinnon. Kun näin sen Lontoossa, en ollut lukenut kirjaa. Nyt kirjan lukemisen jälkeen oli mielenkiintoista kuvasta tarkastella teoksen eri osia.

Iain M. Banks: Use of Weapons

Iain M. Banksin kolmas Kulttuuri-kirja Use of Weapons ilmestyi vuonna 1990. Suomennos julkaistiin v. 1997 nimellä Aseiden käyttö, mutta sen vaikean saatavuuden vuoksi luin kirjan englanniksi. Kultturi-sarjan ensimmäisen kirjan Muista Flebastan arvostelu löytyy täältä ja toisen kirjan Pelaajan arvostelu täältä. Kirja pääsee mukaan science fiction -haasteen Aikuisten science fiction -kategoriaan.

Cheradenine Zakalwe, alunperin Kulttuurin ulkopuolelta, tulee värvätyksi Erityisolojen jaokseen osallistumaan sotaoperaatioihin, joiden lopputuloksen Kulttuuri haluaa mieleisekseen, mutta ei halua suoraan osallistua sotatoimiin utopistisen pasifisminsa vuoksi. Zakalwe on luotu tehtäväänsä, mutta toisaalta hänen mielensä vastustaa sotaa ja haluaa rauhaa menneisyytensä kanssa, minkä vuoksi hän on pyrkinyt eroon Kulttuurista. Zakalwen värvännyt Diziet Sman tehtävänä on saattaa ja ohjata Zakalwe jälleen ruotuun, mutta hänkään ei tiedä miehen menneisyydestä kaikkea. Samalla kun Zakalwen historiaa Kulttuurin leivissä puretaan, käydään läpi myös miehen torjuttuja muistoja pala kerrallaan.

Use of Weaponsin tapahtumat sijoittuvat varsinaisen Kulttuurin ulkopuolelle. Kirjan rakenne on haastava, ehkä vielä haastavampi kuin kahden aiemman kirjan. Tarina ei etene suoraviivaisesti vaan siirtyen aikajanassa edes takaisin, mikä vaatii lukijalta keskittymistä. Toisaalta jo edelliset osat lukeneelle rakenne ei sinänsä tuota yllätystä, vaikka onkin hieman monimutkaisempi. Pidin Pelaajaa synkkänä kirjana ja varauduin keksimään uusia synonyymeja Aseiden käytölle, jos se osoittautuisi vastaavanlaiseksi. Mikään hilpeä kirja Use of Weapons ei todellakaan ole, vaikka se sai minut kertaalleen nauramaan ääneenkin (hattu-vitsille). Silti luonnehtisin Use of Weaponsia ennen kaikkea surulliseksi kirjaksi. Ainakin minulle se jäi päällimmäiseksi tunteeksi kirjasta. Tarina on kuvaus hyväksikäytöstä, ja siinä missä esimerkiksi Muista Flebastassa pidin Kulttuuria kiehtovana, ilmestyi nyt mieleeni myös vähemmän positiivisia tuntemuksia. Ensimmäisen kirjan tavoin Use of Weapons on voimakkaasti Kulttuuri-kriittinen ja myös sodanvastainen teos, vaikka näitä seikkoja ei erityisesti alleviivatakaan. Kirjan ajoittaisessa lohduttomuudessa on myös jotain ironiaa ja itsekriittisyyttä siinäkin.

Kirjan loppu yllätti siitäkin huolimatta, että minulle oli etukäteen hieman ladattu odotuksia. Yritin selailla jälkeenpäin kirjan alkupuolta saadakseni selville mitä minulta jäi huomaamatta, mutta Banks on rakentanut tarinan siten, että se aukeaa lopullisesti todellakin vasta lopussa. Banks on kehitellyt hauskimmat sananvaihdot robotti Skaffen-Amtiskaw’n ympärille, kuten aiemmissa kirjoissakin muiden robottien kohdalle. Melkein jäin kaipaamaan Banksilta kokonaista kirjaa robottihuumoria. Diziet Sma ei hahmona ole yhtä onnistunut kuin Cheradenine Zakalwe, josta puolestaan voi antaa science fiction -hahmoksi kovastikin kiitosta onnistumisesta, samalla kun tekisi mieli kirota kirjailija samasta syystä. Use of Weapons/Aseiden käyttö on kirja joka vaatisi melkeinpä uudelleen luvun. Ehkä ei kuitenkaan ihan heti. Uskon, että kirjasta irtoaisi toisellakin kerralla vielä ajateltavaa ja ehkä asioita osaisi huomioida myös paremmin. Use of Weapons ei ole helppo kirja lukea rakenteensa ja tunnelmansa vuoksi, mutta silti se on erinomainen teos, joka sitoi minut yhdeksi viikonlopuksi tiiviisti huomaansa.

Science fiction -haaste

Iain M. Banks: Pelaaja

Iain M. Banksin Pelaaja on toinen Kulttuuri-sarjan kirja, joka julkaistiin englanniksi vuonna 1988 nimellä The Player of Games. Suomennos ilmestyi kuusi vuotta myöhemmin. Ensimmäinen Kulttuuri-kirja Muista Flebasta (arvostelu) teki vaikutuksen, ja sen jäljillä olen päättänyt lukea muutkin samaan maailman sijoittuvat teokset.

Jernau Gurgeh on Kulttuurin taitavimpia pelaajia, joka kuitenkin on kyllästynyt menestykseensä. Hän tulee houkutelluksi pelissä huijaamiseen ja joutuu siten kiristyksen kohteeksi. Kun hänelle tarjotaan matkaa Azadin imperiumiin osallistumaan sikäläiseen peliin, Gurgeh suostuu osittain välttääkseen skandaalin ja osittain mielenkiinnosta outoa peliä ja sen antamia haasteita kohtaan. Mukanaan ainoastaan pieni robotti Flere-Imsaho, Gurgeh matkaa vuosia älyaluksellaan Imperiumin Eä-planeetalle opiskellen uutta peliä, joutuen yhä enemmän sen pauloihin. Peli osoittautuukin voimakkaammaksi ja vaativammaksi kuin Gurgeh tiesikään, mutta luopumista hän ei harkitse, vaikka se veisi hänet hengenvaaraan.

Banks on keksinyt erinomaisen taktisen kolmiulotteisen pelin, joka paitsi tuntuu luettuna uskottavalta, on myös sisällöltään sanomallinen. Peli on Imperiumin yhteiskuntarakenteen säätelevä tekijä. Sen kautta määräytyy kunkin sosiaalinen asema ja pelaajien kautta se heijastuu myös Imperiumin arvoihin ja toimintoihin, joissa vahvuus ja alistaminen ovat valttia. Peli ilmentää pelaajan poliittisia ja aatteellisia arvoja, sekä persoonallisuuden piirteitä.

Pelaaja on melkoisen synkkä kirja. Diktatuurisen Imperiumin planeetan kuvaus on ajoittain karmeaa luettavaa, sillä siellä ihmisarvo on mitätön ilman pelin antamaa statusta. Silti, vaikka kyseessä on fiktiivinen maailma, sen vastineita löytyy kotomaapallommekin historiasta. Azadin vastapainona Kulttuuri, joka esitetään lähes utopistisena yhteiskuntana, ei sekään ole virheetön tai viaton. Pelaajassa ei kuitenkaan löydy Muista Flebasta -kirjan tavoin itsekriittistä kirjoitusta Kulttuurista, vaan se on enemmänkin upotettu kontekstiin, jos sitä on. Muista Flebasta -kirjaan nähden Pelaaja on rakenteeltaan yhtenäisempi ja tasaisempi. Toisaalta siitä puuttuu ilotulitusmainen avaruussinfonian tuntu. En osaa sanoa kumpaa pitäisin parempana, molemmat kirjat ovat erinomaisia lukukokemuksia. Pelaajassa on reippaasti keventävää huumoria, etenkin Banksin käyttämissä älykkäiden avaruusalusten nimissä, kuten Joustava käytös, Tietenkin Rakastan Sinua Vielä, Lue Ensin Käyttöohje ja Se Hienovaraisuudesta, jotka vetävät suupielet väkisin ylöspäin. Lisäksi Imperiumin lehdistön kirjoitukset ovat huvittavia, joskin propagandistisia.

Pelaaja kannustaa jatkamaan Kulttuuri-opusten lukemista. Siirryn lukemaan sarjaa englanninkielellä, joten seuraavana on vuorossa pienen tauon jälkeen Use of Weapons eli Aseiden käyttö.

Iain M. Banks: Muista Flebasta

Olen yrittänyt tänä vuonna tutustua pikkuhiljaa genren merkittäviin teoksiin, jotka ovat minulta vielä lukematta. Sillä perustein lukulistalle ponnahti Iain M. Banksin alunperin vuonna 1987 englanniksi julkaistu Muista Flebasta (Consider Phlebas), jonka löysin kirjaston hyllystä erinomaisesti palvelleen näköisenä. Muista Flabasta on Kulttuuri-sarjan avauskirja, joka on saanut nimensä T.S Eliottin runosta:

Phlebas the Phoenician, a fortnight dead,
Forgot the cry of gulls, and the deep sea swell
And the profit and loss.
A current under sea
Picked his bones in whispers. As he rose and fell
He passed the stages of his age and youth
Entering the whirlpool.
Gentile or Jew
O you who turn the wheel and look to windward,
Consider Phlebas, who was once handsome and tall as you.
-T.S. Eliot: The Waste Land (Autio maa) 

Muista Flebastan tarina sijoittuu Kulttuurin ja idiriläisten sodan ajalle. Kulttuuri on laajalle levittäytynyt humanoidien sivilisaatio, joka luottaa teknologiaan ja koneisiin. Sen yhteiskuntajärjestyksen huipulla ovat tekoälyt, Mielet, joiden tietokapasiteetti ylittää ihmiskapasiteetin ja jotka käytännössä johtavat Kulttuuria. Kulttuurin bio-elämänmuodot elävät pitkään ja olivat mukavuudenhaluisia. Heidän keskuudessaan on erilaisia statuksia ja he ovat jakautuneet erilaisiin alayhteisöihin. Kulttuurin järjestelmää kuvataan sosialistisena. Mielet omaavat kliinisen halun puhdistaa linnunrata, saada se toimimaan tehokkaasti, ilman tuhlausta, epäoikeudenmukaisuutta ja kärsimystä. Kulttuuri ei yleensä sodi, paitsi puolustustarkoituksessa. Idiriläiset puolestaan ovat ääriuskonnollisia alieneita. Estääkseen heidän aatteensa leviämisen Kulttuuri on sotinut idiriläisia vastaan vuosikausia, tuloksettomasti. Bora Horza Gobuchol on idiriläisten puolella taisteleva muuttuja, lähes sukupuuttoon kuolleen humanoidilajin edustaja, joka lähtee etsimään yhtä taistelussa kuolleelle planeetalle kadonnutta Mieltä. Horzan etsintämatkaan sisältyy useita vaarallisia vaiheita, kuten tulitaistelu kristallitemppelissä, lihava kannibaali ja mieleen vaikuttava vauriopeli, ennen kuin hän vihdoin pääsee kielletylle planeetalle, jossa hänen oman lajinsa edustajia yhä asustaa.

Muista Flebastaan mahtuu tarinan aineksia vaikka muille jakaa, ja todennäköisesti vaikutteita on otettukin. Myös Banks tuntuu saaneen vaikutteita sieltä täältä, ei pelkästään kirjan nimeen. Kirjassa on muodonmuuttajia, avaruusolioita, avaruusaluksia ja teknologiaa, robotteja, omalaatuisia kulttuureja ja uskontoja, pelottavan vaaralliselta kuulostava peli, uskomattomia planeettoja ja maisemia. Tarina ei pääse pitkästyttämään hetkeksikään, sen verran nopeasti tapahtumat siirtyvät hetkestä toiseen, paikasta toiseen. Alkupuolella kirjaa kohtaukset tuntuvat hieman loppuosaa enemmän episodimaisilta ja irrallisilta. Esimerkiksi kannibaalin kohtaaminen ei tunnu liittyvän kirjan muihin tapahtumiin lainkaan, mutta kuvaa kyllä kuinka monenmuotoista elämää Banksin luomasta maailmasta löytyy. Yhdessä tarinan kohdassa saattoi kuvitella olevansa Titanic-laivan kyydissä, vaikka valtamerialuksella ei mitään tekemistä kirjan kanssa olekaan. Maailmankuvaus ei ole ainoa erinomaisesti hoidettu puoli Muista Flebastassa, vaan myös avaruusalukset ja niiden toiminnallisuus onnistuu kiehtomaan, olematta liian kliinisesti tekninen.

Vaikka tarina etenee Horzan seurassa ja näkökulmassa hyvää vauhtia, se sisältää silti myös seesteisempiä pohdinnallisia kohtia. Kulttuurin itsekriittiset ja jopa itseinhoiset välitutkiskelut luovat kuvaa sivilisaatiosta, jonka mukaan sarjakin on nimetty. Vaikka väliluvut selvästikin ovat taustaa, ne tuntuvat kirjan muihin tapahtumiin nähden merkittäviltä. En voi olla ajattelematta, että Muista Flebasta -kirjaa voi arvioida lopullisesti vasta kun on lukenut myös myöhemmät osat. Muista Flebasta on kuitenkin itsenäinen kirja ja sen tapahtumat saavat tyydyttävän päätepisteen. Kirjan lopussa on laajempi katsaus Kulttuurin ja Idirinin sotaan. Muista Flebasta ei ehkä ole täydellinen kirja, mutta se on joka tapauksessa mielikuvituksen loistavaa kirjoa, vauhdikkaita tapahtumia ja avaruusoopperan raikuvia sointuja. Kirja on sopivan raadollinen ja uskottava, ainoastaan tunnepitoisemmat herkät kohtaukset eivät tunnu toimivan riittävällä tasolla. Pidän erityisesti siitä, että Banks ei säästele hahmojaan. Aion ehdottomasti lukea Banksin muitakin teoksia, varsinkin kun sain vihjailuja siitä, että Kulttuuri-kirjat tästä vielä paranevat.