maanantai 31. joulukuuta 2018

Katsaus kirjavuoteeni 2018

Katsaus tämän vuoden lukutilastoihini on jälleen tehty. Laitoin tavoitteeksi lukea vuonna 2018 50 kirjaa, minkä ylitin kuudella kirjalla. Olen tyytyväinen tähän saavutukseen, sillä se on enemmän kuin edellisenä vuotena. Lukemistani kirjoista miesten kirjoittamia oli lähes tuplasti naisten kirjoittamiin verrattuna ja suomenkielisten teosten määrä oli selkeästi suurempi kuin englanninkielisten. Tässä on nähtävissä trendi, mitä enemmän minulla on aikaa lukea, sen useampi kirja on englanninkielinen. Näin ei ollut tänä vuonna. Blogiarvioituja kirjoja oli hitusen enemmän kuin luettuja, johtuen edellisen vuoden rästibloggauksista.


Yritin pysyä jonkin verran kärryillä, mitä maailmalla julkaistiin ja minkälaiset trendit genrekirjallisuudessa jylläsivät, mutta vuoden uutuuksista vain 7 valikoitui lukemistooni, sekä saman verran 2018 julkaistuja käännöksiä. 2017 julkaistuja oli mukana sen lisäksi 11. 1940-luvulla julkaistu teos oli vanhin lukemistani, eikä aikaa jäänyt sitä vanhemmalle kirjallisuudelle lainkaan, mitä ei ole tapahtunut sitten vuoden 2011.


Kesäkuussa olin pääasiassa matkahommissa, eikä silloin jäänyt aikaa eikä energiaa lukemiselle. Voisi kuvitella, että kun matkustaa puolimaapalloa, että on aikaa lukea vaikka kuinka matkanteon aikana, mutta väsymys painoi liikaa. Siksi kesäkuussa puhdas 0. Loppuvuoden pelasti marraskuussa saamani äänikirjat, joita lyhyyden vuoksi jaksoin kuunnella. Keskimäärin luin 4,7 kirjaa kuussa.


En lukenut tänä vuonna yhtään englanninkielistä paperikirjaa, kaikki olivat joko ekirjoja tai äänikirjoja. Suomenkielisistäkin yli puolet oli sähköisessä muodossa. Niinpä paperikirjojen osuus tänä vuonna jäi 30 prosenttiin ja ne edustavat pääosin vanhempaa kirjallisuutta, jota ei ole sähköisenä julkaistu.


Perinteinen Top 5 -lista lukemistani näyttää tältä:

1. Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga, volume 9
2. Naomi Novik: Spinning Silver
3. Katherine Arden: The Bear and the Nightingale
4. Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme
6. N. K. Jemisin: The Stone Sky

  
  

Okei, siitä tuli Top 6 -lista, mutta en kyennyt pudottamaan yhtäkään näistä pois listalta. Linkkien kautta pääsette katsomaan mietteeni kirjoista. Olen jälleen ollut onnekas, kun vuoden aikana tuli nämä teokset vastaani ja olen saanut tuntea ja kokea niiden maailman. Erityiset kiitokset kotimaisille kustantamoille ja kääntäjille Shirley Jacksonin ja Cixin Liun teosten suomennoksista.

Erikoismaininnan tänä vuonna saa Robin Hobb: Assassin’s Fate. Luin kirjan 2017, mutta sen vuoden lista jäi tekemättä ja arvioin kirjan vasta 2018 puolella. Assassin’s Fate on kirja, joka olisi ollut minkä tahansa lukuvuoden Top 5:ssa. Muut vuoden aikana bloggaamani kirjat löytyy tägin vuonna 2018 arvioidut kirjat alta.

Vuodelle 2019 asetan edelleen lukutavoitteeksi 50 kirjaa. Toivottavasti käy hyvin, eikä Top 5 riitä ensi vuonnakaan, pääsen tuohon lukemaan tai en.

Onnellista tulevaa vuotta ja erinomaisia lukuhetkiä kaikille!

lauantai 29. joulukuuta 2018

Philip Pullman: Once Upon a Time in the North

Tämä vuosi alkaa olla taputeltu, joten on vuorossa vuoden viimeinen kirja-arvio. Marraskuun Philip Pullman -spurtissani luin vielä yhden kirjan, Once Upon a Time in the North (2008). 

Tarina sijoittuu Universumien tomua edeltävään aikaan, jolloin nuori Lee Scoresby Hester-daemoninsa kanssa laskeutuu kuumailmapallollaan pieneen arktiseen kaupunkiin, Novy Odenseen. Kaupungin pormestarin vaalit ovat tulossa ja käynnissä on poliittinen kampanja kaupungissa asustavaa karhuyhteisöä vastaan. Kaupungin karhut ovat älyllisiä ja puhekykyisiä ja ennen kovinkin uljasta rotua, mutta kaupungissa heidän on alennettu roskasakkiin, eivätkä he saa pukea ylleen tekemäänsä panssaria. Lee tutustuu yhteen karhuista, Iorek Byrnisoniin. Kapteeni van Bredan alus seisoo satamassa tullimuodollisuuksien vuoksi ja on menettää lastinsa kieroutuneen pormestariehdokkaan vuoksi. Lee päättää auttaa häntä Iorekin avustuksella. Edessä on koko Leen tulevaisuuden muuttava yhteenotto.

Nyt on viimeistään aika mainita, että Universumien tomu ei ole niitä sarjoja, joka olisi tehnyt minuun erityistä vaikutusta. Sarjassa on huikeita ideoita, jännittäviä käänteitä ja erinomaisia kohtauksia, mutta samalla siinä näkyy kirjailijan ideologiaa, mikä työntää pois luotaan. Ehkä sarja olisi pitänyt lukea nuorena, mutta minun kohdallani se ei ollut mahdollista, sillä olin kolmenkymmenen kun ensimmäinen osa ilmestyi. Tai ehkä olisi paikallaan lukea sarja uusiksi ja katsoa pitikö ensivaikutelma todellakin paikkaansa. Se ei kuitenkaan houkuttele, sillä Lee Scoresbyn tarina muistutti fiiliksistä.

Once Upon a Time in the North on lyhyt kertomus, mutta se tuntuu täydeltä miehistyksineen ja tapahtumineen. Ehkä jos Leen ja Iorekin hahmoihin olisi kiintynyt pääsarjassa, olisi syntynyt nostalgiatuntemus, mutta minulle ei näin käynyt. Silti tarina on ihan mukava seikkailukertomus lännen tapaan, teksasilainen nuori seikkailija, tyttöjä, vanha vihollinen ja pyssytappelu. No, kuumailmapallo ja puhuvat karhut panssareissa sekä daemonit ovat hieman ekstraa.

Useimmat Universumien tomun fanit ovat pienoisromaanin varmaankin jo lukeneet, vaikka sitä ei ole suomennettu. Tarina on pieni lisä sarjan maailmaan, ei välttämätön, mutta menee siinä missä Lyran Oxfordkin (arvostelu). Kirjan paperisessa versiossa on lisukkeita, jotka äänikirjaversiosta puuttuu.

tiistai 18. joulukuuta 2018

Philip Pullman: Lyra's Oxford

Marraskuun lukemistooni kuului Philip Pullmanin äänikirjoja, joista kolmas oli Lyra’s Oxford (2003). Lukijana on mm. kirjailija itse ja muita, kuten Lyran roolissa nuori naisääni (Jo Wyatt), mikä saa tarinan kuulostamaan aidommalta. Itse asiassa kuuntelin tarinan kahteen kertaan, toisen nyt joulukuun puolessa välissä. Kirja löytyy myös suomennettuna (Lyran Oxford, 2004).

Tarina sijoittuu pari vuotta Universumien tomun jälkeiseen aikaan Oxfordiin, jossa Lyra ja hänen daemoninsa Pantalaimon istuvat eräänä päivänä kaikessa rauhassa Jordan Collegen katolla, kunnes huomaavat noidan daemonin lentävän yksinään pakoon muita sitä ahdistelevia lintuja. Ragi-daemon etsii oxfordilaista alkemistia, joka voisi parantaa hänen noitansa etelästä tulleesta oudosta sairaudesta. Lyra ja Pantalaimon päättävät auttaa Ragia, mutta mitä lähemmäs he pääsevät etsimäänsä alkemistia, sitä vaarallisemmalta tehtävä alkaa tuntua.

Philip Pullman on erinomainen lukija omalle tarinalleen ja muukin äänikirjan casting on varsin onnistuneita, ehkä Ragia lukuun ottamatta, sillä liioitellun korostuksen vuoksi oli välillä hankala saada selvää mitä hän sanoi. Tarina on lyhyt, siinä ei ole kovinkaan merkittävää juonta, mutta se kytkeytyy pääsarjaan ohuesti. Tarinaan on juonen sijaan enemminkin yritetty saa idyllistä tunnetta Lyran kotikaupungista ja jonkinlaista haikeutta aiempiin tapahtumiin. Ehkä. Ihan tarina ei pääse päämääräänsä, mutta oikeastaan se ei haittaa, sillä välillä on ihan kiva lukea, tai tässä tapauksessa kuunnella, jokin pieni kevyt välipala.

Varsinaisessa paperiversiossa on käsittääkseni kuvitusta, jotka ovat varmastikin luomassa tunnelmaa Lyran Oxfordista. Tätä ei tietenkään äänikirjassa ole, mutta pidin pienestä musiikkiosuudesta tarinan alkupuolella. Siitä tuli mieleen vanhat piirretyt animaatiot, jotka sopivat jouluun. Niinpä Lyra’s Oxford osui lukuajankohdaltaan ihan sopivaan hetkeen.

perjantai 14. joulukuuta 2018

Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls, Volume 5

Brian K. Vaughanin ja Cliff Chiangin Paper Girls -sarjakuvasta on saatavilla tuore osa, Volume 5, jossa lehdenjakajatyttöporukka ja vuoden 2000 Tiffany ovat päätyneet vuoden 2171 Clevelandiin. Omien henkilökohtaisten ongelmiensa kanssa painivat nuoret joutuvat välttelemään dinosauruslentäjien huomiota ja jakautuvat jälleen kahdeksi ryhmäksi. Grandfather etsii heitä, ja hänen ja Volume 3:n menneisyyden maailmassa asuneen Warin välinen yhteys selviää. Paper Girlsien ajassa kulkemisen seuraukset hahmottuvat, mutta jälleen menneen tulevaisuuden tapahtumat tulevat vastaan sekoittamaan pakan uusiksi.

Volume 5:ssa käsitellään persoonallisesti tyttöjen tulevaisuutta. Tarina kaartaa kiinnostavasti omaan kohtaloon vaikuttamisen mahdollisuuksia ja onko loppujen lopuksi kaikki muutostoimet itseasisssa se suorin tie toteuttaa alkuperäinen kohtalo. Tätä ei voi tietää, kun tarina on kesken ja käsikirjoittaja Brian K. Vaughan, mutta pohdintaa tarinan kulku ehdottomasti herättää. Välillä tuntuu, että olen ihan pihalla missä mennään, mutta kun lukee uudelleen ajatuksella, asiat pikkuhiljaa selkiytyy. Onneksi jokainen osa löytyy omasta ekirjastosta, niin voi palata aiempiin numeroihin tarkistamaan asioita. Paper Girls ei ole missään vaiheessa suoraviivainen.

Duh!
Volume 3:n yhteydessä (arvostelu) aavistelin, että silloin pienimuotoiselta tuntunut osa onkin vain yksi palapelin palanen ja näkisin isomman kuvan tarinan edetessä. Ja niin kävikin. Volume 5:n myötä Volume 3 asettui paremmin kokonaisuuteen ja tarina täydentyy. Vaikka Volume 5 onkin täynnä tapahtumia, vihjeitä ja lopussa hyppy jyrkänteeltä alas -tyyppinen cliffhangeri, en ihan yhtä paljon nauttinut tarinasta tällä kertaa kuin edellisen osan yhteydessä. Enkä edes tiedä mikä sinänsä häiritsi.

Joka tapauksessa Paper Girls on erinomainen sarjakuva, jonka lukemista on jatkettava. Jään odottamaan seuraavaa osaa.

Aiemmat osat:
Paper Girls, Volume 1
Paper Girls, Volume 2
Paper Girls, Volume 3
Paper Girls, Volume 4

tiistai 11. joulukuuta 2018

Philip Pullman: The Firework-Maker's Daughter

Kuuntelin Philip Pullmanin The Firework-Maker’s Daughterin (1995) äänikirjana Nigel Lambertin lukemana. 

Kyseessä on lapsille suunnattu seikkailufantasiakirja, jossa Lila-niminen tyttö haluaa enemmän kuin mitään muuta maailmassa olla ilotulitteiden tekijä, kuten hänen isänsäkin on. Isä vain ei suhtaudu asiaan myönteisesti, joten Lila päättää toimia omin neuvoin ja lähteä kohtaamaan pelottavan Fire-Fiendin Merapin vuorelle saavuttaakseen ilotulitteiden salaisen ainesosan, kuten kaikki ilotulitteiden valmistajat tekevät. Hän ei kuitenkaan tiedä, ettei Fire-Fiendiä kohdata noin vain ilman lahjoja tai suojausta. Lilan ystävä Hamlet, kuninkaan valkoinen puhuva elefantti, ja tämän palvelija Chulak lähtevät tytön perään pelastaakseen tämän palamasta poroksi. Onnistuneen, mutta hieman mysteerisen matkan jälkeen Lila saa kuulla isänsä tulleen vangituksi, koska kuninkaan elefantti oli teillä tietymättömillä. Niinpä Lila joutuu tilanteeseen, jossa joutuu todistamaan ilotulitustaitonsa pelastaakseen isänsä.

Kuten Clockwork (arvostelu) myös The Firework-Maker’s Daughter on lyhyt kirja ja näpsäkkä tarina. Tällä kertaa päähahmo on hieman itsepäinen, mutta itseensä luottava tyttö, jolla on erikoisia ystäviä. Itämaisesti sävyttyvässä tarinassa on väriä ja kiehtovuutta, kuten ilotulitteissa konsanaan. Tarina on kuitenkin kevyt ja Universumien tomun ja Clockworkin kerrontaan nähden aika pinnallinen. Luulenpa, että lapset nauttisivat kirjan seikkailusta enemmän kuin minä ja ääneen luettuna iltasatuna. Tätä kirjaa vain ei taida löytyä suomeksi.

Minulle alkaa hahmottua Pullmanista kirjailijana hieman erilainen kuva näiden Tomun ulkopuolisten teosten myötä Kiplingistäkin ammentavana kirjailijana. Olen tietoinen, ettei Pullman itse pidä kirjojensa ikäluokittelusta ja tämäkin kirja on ihan hyvin aikuisen luettava, mutta itse en kokenut siinä haastetta tai kiehtovuutta, kuin ehkä joissain muissa nuoremmille lukijoille kohdistuvissa kirjoissa. Plussaa kuitenkin naispuoleisesta vahvasta päähahmosta.

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Philip Pullman: Clockwork

Kuuntelin marraskuun lopuksi kolme Philip Pullmanin äänikirjaa, joista tämä ensimmäinen, pienoisromaanimittainen Clockwork (1996) on myös suomennettu v. 2005 nimellä Kellopeli eli kuinka kaikki vedettiin käyntiin. Äänikirjan lukija on erityisesti televisiosarjoista tuttu Anton Lesser, joka valitettavasti omaa äänen, joka minulle aiheuttaa ärtymystä pitempään kuunneltuna. Mutta koska juuri tuolla hetkellä ei ollut mahdollisuus lukea, kuuntelin tarinan sinnikkäästi loppuun saakka.

Saksassa Glockenheimin kylässä kellontekijän oppipoika Karl istuu tavernassa ja tuskastelee, sillä seuraavana päivänä on hänen opinnäytetyönsä paljastus, mutta hän ei ole saanut mitään aikaiseksi. Edessä on melkoinen nöyryytys. Tavernassa ihmiset ovat kerääntyneet kuuntelemaan nuoren Fritzin tarinaa. Fritz sai unessaan aihion tarinalle prinssi Otosta ja tämän pojasta, mutta ei ole keksinyt siihen loppua. Tarina alkaa muuttua yllättäen todeksi ja Karl saa kasvojen pelastamistarjouksena paikalle ilmaantuneelta Tohtori Kalmeniukselta kellopelihahmon Sir Ironsoulin. Ritarihahmolla on yksi harmittava piirre: se pyrkii surmaamaan miekallaan kaikki, jotka päästävät suustaan sanan ”devil”.

Clockwork on selvästi tarkoitettu nuorelle kuulijakunnalle ja se noudattaa tuttua satukerronnan kaavaa. Tarinassa on kuitenkin lisämausteena clockpunkin raaka-aineita. Sen sijaan, että käytettäisiin ihmisen varaosina pelkästään muilta otettuja elimiä, Pullman käyttää myös mekaanisia osia, mikä tuo hahmoihin mielenkiintoisia muutoksia. Lisäksi tarinassa tarinat limittyvät toisiinsa, eikä kokonaisuus ole täysin suoraviivainen. Kertomus on ajoittain synkkä, ehkä hieman frankensteinmainenkin. 

Mekaanisia ihmisiä esiintyy kirjoissa enemmänkin - täyteläisemmin aikuisille kirjoitettuna, kuten Genevieve Valentinen Mechanique: A Tale of Circus Tresaultissa (arvostelu), jota erityisesti suosittelen. Clockwork on välipala, ihan kiva tarina tutustua Pullmanin muuhunkin tuotantoon kuin Universumien tomu-sarjaan.

tiistai 4. joulukuuta 2018

Taikakirjaimet täyttää 10 vuotta


Kirjoitin ensimmäisen kirja-arvioni Taikakirjaimet-blogiin 10 vuotta sitten. Silloin meitä kirjabloggaajia oli huomattavasti vähemmän kuin nykyään ja koin, että maailmalla julkaistaan paljon spefikirjallisuutta, joka ansaitsee näkyvyyttä Suomessakin. Alusta asti oli selvää, että halusin kirjoittaa myös genrekirjallisuuteen liittyvistä tapahtumista eli coneista ja kirjailijatapaamisista, joissa käyn ja kirjallisuuspalkinnoista, joita jaetaan. Monen moisia ilmiöitä on tullut peilattua vuosien varrelta, mm. ekirjojen murrosvaihetta kaiken ohessa. Lähes 700 spefikirjasta olen mietteitäni raapustellut ja reilu 250 kirjaa on jäänyt arviota vaille tänä aikana. Sivu- ja alapalkeista löytyy erilaisia arkistoja, luokitteluja ja julkaisuvuosia, joiden kautta voi selailla mitä olen tullut lukeneeksi.

Lukeminen on ollut lähes 50 vuotta tärkein harrastukseni, joten 10 vuotta kirjabloggaamista ei liene yllätys. Tai ehkä vähän. Blogi on päivittynyt epätasaisesti sen mukaan mitä harrastukseen on jäänyt aikaa muulta elämältä. Kirjablogiyhteisö on laajentunut Suomessa edustaen kaikenlaista kirjallisuutta laajalla aikaskaalalla. Taikakirjaimet jatkaa porskuttelua muiden joukossa omalla spefisistisellä linjallaan - rakkaudesta kirjoihin.

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Maria Turtschaninoff: Maresin voima

Maria Turtschaninoffin kolmas Punaisen luostarin kronikoiden kirja on Maresin voima (Breven från Maresi, 2018), joka ilmestyi lokakuussa suomenkielisenä. Englanninnos Maresi Red Mantle ilmestyy ensi vuonna. Kirjeiden muotoon kirjoitettu tarina on samaisesta Maresista, josta kasvoi Punaisessa luostarissa tiedonhaluinen ja vahva nuori nainen ensimmäisessä osassa (arvostelu), ja joka lähti maailmalle viemään tietojaan ja taitojaan eteenpäin. Tässä osassa hän palaa pitkän ajan jälkeen kotikyläänsä aikomuksena rakentaa koulu ja opettaa siellä tyttöjä. Vaikka Maresi otetaan vastaan avosylin, hän pian huomaa, että luostari ja opit ovat muuttaneet häntä ja sopeutuminen kotiseudun kuvioihin ei ole helppoa. Ajatukseen koulusta ei suhtaudu innolla. Vaikeat ajat ovat edessä hallitsijan käskynhaltijan periessä jo ennestään toimeentulonsa kanssa kamppailevilta ihmisiltä mielivaltaisia veroja ja lainan korkoja. Tapahtumien muuttuessa vaarallisiksi, on aika Maresin löytää voimansa ja käyttää sitä.

Maresin voima on miellyttävä lukukokemus. Kerronta soljuu Maresin luostariin lähettämien kirjeiden myötä, joissa hän kertoo tapahtumia uudesta luostarin jälkeisestä elämästään. Tapahtumat eivät ole aina miellyttäviä, ja olosuhteet ovat ankarat, mutta kakkososan, Naondelin (arvostelu) kaltaista pitkää piinaa ei tässä osassa esiinny. Alku sujuu kotikylän, sen ihmisten ja askareiden kuvauksessa vastoinkäymisineen päivineen ja vasta myöhemmin alkaa taikuuden ja Maresin voimien mahti näkyä. Minulle kirja oli kevyttä lukemista.

Tarina on suljetun luostarin piirissä varttuneen Maresin kasvutarina, kun hän huomaa, ettei hänen elämänsä ole pyhitetty vain Akka-jumalatarelle, vaan myös tämän muille ilmenemismuodoille Neidolle ja Äidille. Matkan varrella murenee suhtautuminen miehiin ja syntyy oivaltaminen kuinka tärkeää ihmisten yhteisvoima on, joskin se vaatii työtä, luottamusta ja rohkeutta. Tarinassa on joitain kohtia, jotka tapahtuvat liian helposti tai lankeavat Maresin osalle sormea napsauttamalla. Tarina ei ole kaikilta osin tasaisen uskottava. Annettakoon se anteeksi, sillä Maresi itsessään hahmona kasvaa ja osoittaa persoonallisuutensa kiitettävästi. Aistin tarinan ja etenkin Maresin punaisen viitan visuaalisesti. Jälkeen päin näin elokuvan kaltaisia välähdyksiä koko Maresin elämänkaaresta.

Maresin äidin salaperäinen menneisyys on niin huutava yksityiskohta kirjassa, joten ei voi muuta kuin odottaa, että se jonain päivänä aukeaisia uutena kertomuksena. Maresin tarina veti mukaansa, kiitos siitä.

Liitän kirjan Kohti kotimaisia spefikirjoja -lukutavoitteeseeni. Menossa #3. Seitsemän kirjaa jäljellä.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...