Ian Tregillis: The Coldest War

Ian Tregillisin esikoiskirja ja The Milkweed Triptych -sarjan ensimmäinen kirja Bitter Seeds (arvostelu) osoittautui vangitsevaksi lukukokemukseksi, samoin kuin "esiosa", What Doctor Gottlieb Saw -novelli. Meni pari vuotta ennen kuin kakkososa The Coldest War julkaistiin, mikä ei johtunut siitä, etteikö kirja olisi ollut valmis, vaan koska kirjailijalla oli ongelmia kustannustoimittajansa kanssa. Sarjan kolmas osakin Necessary Evil on ollut valmis jo pari vuotta ja se julkaistaan toivottavasti ilman sen enempiä viiveitä ensi vuoden huhtikuussa.

Liitän The Coldest Warin mukaan science fiction -haasteeseen kategoriaan 9. eli vaihtoehtohistoria, siitä huolimatta, ettei kirjaa voi pitää yksiselitteisesti science fictionina, sillä se sisältää yliluonnollisia fantasiaelementtejä. Kirjan sisältämän teknistieteellisen puolen vuoksi kelpuutan sen toistaiseksi kuitenkin mukaan. Jos loppuvuoden aikana luen jonkun selkeästi sf-vaihtoehtohistoriakirjan, korvaan sillä tämän valinnan.

Reilut 20 vuotta Bitter Seedsin tapahtumien jälkeen, keväällä 1963, vallitsee kylmä sota Neuvostoliiton ja Britannin välillä ja tohtori von Westarpin luomat Götterelektrongruppen superihmiset päätyvät Englantiin ja omille tahoilleen sodan haavoja parantelemaan siirtyneet Raybould Marsh ja Will Beauclerk joutuvat jälleen palaamaan uudelleen perustetun salaisen Milkweed-organisaation palvelukseen. Paljastuu, että jokin tai joku tappaa brittien aiemmin sodassa apuna käyttämää vähäistä velhokaartia. Hallitus on kuitenkin jo varautunut tulevaisuutta varten korvaamalla heitä. Tai Milkweed ainakin kuvittelee varautuneensa tulevaisuuteen, mutta Gretelillä on edelleen omat suunnitelmansa ja hän tanssittaa kaikkia pillinsä mukaan tahtoivat nämä sitä tai ei. Marsh ja Will yrittävät selvitä perheidensä ongelmien, Gretelin juonittelujen ja Eidolon-henkien yltyvän voiman puserruksessa, kun heille alkaa pikkuhiljaa selvitä mitä on tapahtumassa ja mitä se heiltä vielä vaatii.

Jos Bitter Seeds teki vaikutuksen, niin The Coldest War ei jää siitä paljoa jälkeen. Synkkätunnelmainen tarina on ajoittain rankan säälimätön hahmoilleen. Tregillis ei anna juuri hymyilemisen aihetta, Amerikassakin kärsitään lamasta ja presidenttinä on Nixon. Venäjällä vankina olleiden übermenschien kohtelut kertovat karua kieltä hyväksikäytöstä ála von Westarp, ilman todellista ihmisarvoa, eivätkä Götterelektrongruppen porukka tässä kirjassa tunnu enää niin ylimaallisilta kuin edellisessä osassa. Bitter Seedsissa jäin kaipaamaan henkilöhahmoille lisää tunneskaalaa ja vaikka Gretelin veli Klaus, joka yhä on yksi näkökulmahahmoista, ei edelleenkään ole tunnemaailmaltaan kaikkein värikkäimpiä hahmoja, paljastaa hän itsestään silti omalla tavallaan paljon. Kirjailijan ansioksi on ehdottomasti luettava, että hänen hahmonsa eivät ole yksiselitteisesti mitään tiettyä tyyppiä. Pahimmistakin hahmoista löytyy itsekästä epätoivoa, joka jopa herättää myötätuntoa, kun tietää heidän taustansa. Ja Gretel… parempi kun en sano mitään Gretelistä, puren vain hampaitani yhteen. Lukekaa itse millaiseen saavutukseen kirjailija pääsee tämän hahmon kanssa.

Tregillisin teksti on ykkösosan lailla myös sarjan kakkososassa tasaisen koukuttavaa, ilman liikoja suvantovaiheita, vaikkakin alussa käydään läpi kunkin osapuolen tilannetta, ennen kuin tapahtumat todenteolla käynnistyvät. En kokenut päivittämistä kuitenkaan liian hidastempoisena, sillä tarina on hypännyt ajassa vuosikymmeniä edelliseen kirjaan nähden ja oli tarpeellista saada tietää missä mennään. Tarina etenee koko ajan ja loppua kohden tunnelma tiivistyy entisestään. Tregillis jopa yllättää. Loppu on suorastaan erinomainen. En osaa edes arvata miten tämä tarina saa päätöksensä ja siksipä viimeisen kirjan odottamisesta tuleekin jännittävän tuskaisaa.  

The Coldest War on pienoisesta toistuvuudestaan huolimatta yksi vuoden mielenkiintoisimmista lukemistani teoksista. Hieno näyte Tregillisiltä jälleen kerran tarinankertojan lahjasta. Tämä kirjailija on ehdottomasti seuraamisen arvoinen. Oli kiva bongata kirjailijan viitteet omaan kotikaupunkiinsa upotettuna fiktion sekaan. Kirjan kannesta sen verran vielä, että tyyliä muutettiin ensimmäisen kirjan jälkeen. Pidin John Jude Palencarin taiteilemasta Bitter Seedsin kannesta paljon! Se on mustan humoristinen ja erilainen. Jotain mitä ei juuri nähdä massakansituotannossa. Kakkoskirjankin kansi oli jo valmiina, mutta sitä ei siis käytetty, kun mentiin nykyiseen yllä nähtävään tyyliin. Vieressä kuitenkin se piirros, jonka olisi alun perin pitänyt olla kannessa. Nyt sitä käytetään toisaalla.

Science fiction -haaste