Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sheri S. Tepper. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sheri S. Tepper. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. syyskuuta 2012

Sheri S. Tepper: Ruohojen maa

Sheri S. Tepperin Portti naisten maahan -kirjan lukemisesta on vierähtänyt jo kaksi vuotta (arvostelu). Science fiction -haasteen yhteydessä tuli ajankohtaiseksi lukea toinen kirjahyllystä löytyvä Tepperin kirja Ruohojen maa, joka alun perin on julkaistu vuonna 1989 (Grass). Suomennos ilmestyi 1991. Liitän kirjan haasteen kategoriaan 2. eli aikuisten science fiction. Lisäksi ujutan kirjan mukaan myös Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Kosmoksen lumoa ja tähtisumua -lukuhaasteeseen (1. kirja).

Tulevaisuuden Terra on ylikansoitettu ja -kuormitettu planeetta, jossa luvattomasta lisääntymisestä menettää ihmisoikeudet. Ihmiskunta on levittäytynyt asuttamaan ympäri tunnettua avaruutta vieden mukanaan niin kulttuurinsa kuin uskontonsakin. Kun salassa pidetty ruttoepidemia uhkaa koko ihmiskuntaa, uskonnollisen ryhmittymän Pyhyyden hierarkki pyytää vanhakatolilaista veljenpoikaansa Rigo Yrarieria perheineen muuttamaan Ruohojen maahan, planeetalle, jolle ruton ei toistaiseksi tunneta levinneen. Rigon ja hänen vaimonsa Marjorien tulee selvittää onko Ruohojen maa turvallinen ja miksi rutto ei sinne leviä. Löytyisikö sieltä pelastus ihmiskunnalle ennen kuin on liian myöhäistä. Tehtävä osoittautuu haastavammaksi kuin pariskunta kuvitteleekaan, sillä uudella planeetalla alkuperäinen eurooppalaistaustainen muuttajaväestö, aristokraattiset bonit elävät tiukassa suljetussa yhteisössä omine ketunmetsästystapoineen. Pyrkiessään heidän suljetun piirin hyväksymäksi, alkaa itse Ruohojen maa paljastaa salaisuuksiaan, joilla on kauaskantoiset seuraukset Marjorien ja hänen perheensä elämään.

Tepper luo loistavan kuvan vieraasta planeetasta, joka on samalla kiehtova että pelottava. Pelkkiä erilaisia ruohoja kasvavat alueet värikirjoineen avautuu kirjailijan tekstin myötä kaikkine vivahteineen lukijalle elävänä. Samoin synkkä ja salaperäinen metsäalue, jonne katoaa ihmisiä teille tietymättömille. Vuodenaikojen Maasta poikkeavat pituudet tekee planeetasta haastavan ja ihmiset siirtyvät talven ajaksi asumaan maan alle, mikä vaikuttaa asukkaiden psyykeeseen. Mutta planeetan kasvustoa ja ilmastoa oudommaksi osoittautuu planeetan eläimistö. Jo heti alkupuolella aristokraattien valtaviin metsästysratsuihin hippaihin ja hevostenkokoisiin metsästyskoiriin liittyy jotain selittämätöntä, mikä aukeaa pikkuhiljaa tarinan edetessä.

Ruohojen maa sisältää yllättävän monta juonilinjaa, jotka saavat jo huolestumaan lukiessa mitkä näistä on merkittäviä ja miten kirjailija kokoaa ne yhteen loppuun mennessä. Hyvin Tepper saa kasattua paitsi planeetan faunaan liittyvän juonen, myös muinaisen rauhanomaisen arbai-väestön katoamisen selvittelyn, ruttotutkimuksen, perheongelmien ratkomisen ja uskonnolliset pohdiskelut yhdeksi kokonaisuudeksi. Kirja on monimutkainen, mutta ei vaikeaselkoinen. Tepper asettaa tarkkailun kohteeksi naisen aseman ja asenteet, odotukset ja ihmissuhteiden sekä uskonnollisen riippuvuuden. Hän tutkiskelee myös uskonnon ja omatunnon suhdetta väkivaltaan.

Pidin Ruohojen maasta aina sen viimeiseen neljännekseen saakka, jolloin teologiset pohdiskelut ja selitykset nousivat niin pinnalle ja määrittäväksi tekijäksi, että intoni loppuratkaisua kohtaan romahti. Lisäksi yksi hahmoista alkoi osoittaa sen sortin tietämystä asioista, että hän tuntui liian helpolta apurilta. Seksuaalisuus ei ole kirjassa varsinainen teema, vaikka siinä pohditaankin avioliittoa, mutta Tepper saa ujutettua muutamia outoja lajien väliseen kanssakäymiseen liittyviä kohtia tekstiin, joiden tarpeellisuus ei aivan avautunut minulle. On helppo nähdä Tepperin tarkoituksen asettaa äly ja loogisuus vastakkain uskomusten ja uskonnon kanssa, mikä rinnastuu myös planeetan faunaan liittyvässä juonikuviossa. Syyllisyydentunto ja oikean ja väärän pohtiminen sinänsä ovat teemoina useinkin hedelmällisiä, mutta Tepperin logiikka tuntuu välillä ontuvalta, ristiriitaiselta ja liioittelevalta. Kuten Portti naisten maahan -teoksen yhteydessäkin totesin, Tepper ei sisällytä tarinaansa juurikaan huumoria. Ehkä se totisuus jossain määrin hieman toimii myös tarinaa vastaan.

Ruohojen maa on rohkea kirja, joka sisältää paljon hienosti rakennettuja yksityiskohtia. Tepper luo tähän maailmankaikkeuteen paikan, joka hivelee mielikuvitusta. Vaikka kirja ei minua kaikilta osin vakuuttanut, se on kuitenkin suositeltavaa luettavaa.


Science fiction -haaste


torstai 21. lokakuuta 2010

Sheri S. Tepper: Portti naisten maahan

Kuultuani viime talvena positiivisen kommentin Sheri S. Tepperin Portti naisten maahan -kirjasta, kirjailijan nimi jäi pyörimään mieleeni. Kun sitten kirja tuli vastaan divarissa, ostin sen ja toisenkin Tepperin kirjan, Ruohojen maan, tutustuakseni niihin paremmalla ajalla. Kirjat ovat lojuneet järjestelemättömien kirjojen pinossa, mutta nyt Operaatio "Kirjahyllyjen järjestelyn" päätteeksi, otin Portti naisten maahan -kirjan luvun alle (parin Connie Willisin kirjan välipalaksi).

Vuosisatoja sitten ydinsota tuhosi laajoja alueita Pohjois-Amerikasta ja mahdollisesti myös muualta maapallolta, vaikka siitä ei tarkempaa tietoa olekaan. Lintuja ei enää ole, suurin osa eläinlajeista on tuhoutunut, vain kirjoista löytyy tietoa menetetyistä. Monet alueet ovat yhä kuumia, niiden säteilypitoisuus tappavaa. Jäljelle jääneet ihmiset ovat muodostaneet lajiutuneen yhteiskunnan; naiset asuvat Naisten maassa, muurien sisällä kaupungeissa ja hoitavat kaiken ruokahuoltoon, alkeelliseen tekniikkaan, koulutukseen, lääketieteeseen ym. yhteiskunnan toimintaan liittyvät asiat. Kaupunkien ulkopuolella asuvat miehet, soturit, joiden tehtävä on suojella kaupunkeja. Heidän arkensa kuluu urheillessa ja taisteluharjoituksissa. Vuosittain järjestetään pariin otteeseen karnevaalit, jolloin naiset ja miehet juhlivat yhdessä ja juhlien tiimellyksessä hoituu ihmissuvun jatkaminen. Poikalapset luovutetaan miesten huomaan viiden ikäisenä ja he saavat tehdä 15-vuotiaana valinnan jäävätkö kunniakkaasti miesten joukkoon, vai palaavatko häpeällisesti naisten maahan. Jotkut palaavat, suurin osa jää.

Tepperin Portti naisten maahan tuo mieleen useita teoksia. Antiikin kreikan mytologian hyödyntäminen tarinassa vie ajatukset Ursula Le Guinin Laviniaan (arvostelu), Naisten maa johdattaa Charlotte Perkins Gilmanin Herlandin muistoihin (arvostelu) ja yleinen naisnäkökulma Joanna Russin feministisiin teoksiin (On Joanna Russ). En vertaile näitä kirjailijoita toisiinsa, mutta teokset saivat ajatukset siirtymään hetkittäisesti mainitsemiini teoksiin tietyn kohtauksen tai tunnelmansa ansiosta. Tepperin postapokalyptinen teos tuo verkkaisen arkisesti esille Stavian, naisen elämän kolme erilaista ajanjaksoa; lapsuuden, naiseuden seksuaalisuuden kehittymisen ja äitiyden. Jokaiseen liittyy niin saamista kuin luopumistakin, eikä ymmärryksen ja viisauden syntyminen ole yksinkertaista ja kivutonta. Tavallaan yhden ihmisen kehityksen kautta Tepper peilaa myös tuhon jälkeisen yhteiskunnan kehittymistä sen kirjassa esiintyvään nykymuotoon.

Portti naisten maahan on feministinen kirja (toivon, että nyky-Suomessa sanalla on jo realistinen ja suvaitseva tulkinta). Se ei saarnaa asiasta, vaan on pikemminkin Le Guinin Lavinian tapaan hiljaisella tavalla kuuluva. Voisiko Naisten maata sitten oikeasti olla olemassa, vai kehittyisikö meille pikemminkin Mad Max -elokuvien jatko-osien kaltainen sotainen ja vahvin hallitsee -maailma? Siinäpä riittää itse kullekin miettimistä mihin uskoo ja mitä toivoo. Tepper onnistuu hieman myös kyseenalaistamaan "totuuksia", jotka hän itse kirjassa luo liittyen biologiaan ja genetiikkaan, mutta muutamissa kohdissa hänen otteensa lipsahtaa. Kritiikkiä herättää varmasti homoseksualismin poistaminen yhteiskunnasta hormonaalisen raskauden aikaisen häiriön parantamisella. Hormonihäiriöteoria on ollut lääketieteessä esillä todellisuudessakin, mutta teoriaksi se on jäänytkin. Teorian ottaminen mukaan tarinaan, on hienoinen virhe Tepperiltä, mutta toisaalta kyse on yhdestä lauseesta ja se asettuu postapokalyptisen maailman ajattelutapaan yleisellä tasolla. Connie Willisin kirjoja juuri lukeneena, Tepperin teos tuntui kovin huumorintajuttomalta komedianäytelmästä huolimatta, ja ehkäpä myös tarkoituksellisesti. Uskon, että ydintuhon jälkeenkin jäljelle jäävässä elämässä olisi huumoria tai ainakin tarve sille arjen puurtamisen ja selviytymisen keskellä. Jos ei muuten niin mielenterveyden ylläpitämiseksi. Siitä huolimatta Portti naisten maahan on erittäin suositeltava lukukokemus.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...