Finncon 2011 satoa

Science fiction ja fantasia -harrastajan Suomen suven suurtapahtuma eli Finncon 2011 pidettiin Turussa viime viikonloppuna ja tulihan siellä taas vaihteeksi pistäydyttyä. Tämän vuoden kunniavieraina olivat kanadalainen Nalo Hopkinson ja englantilainen Richard Morgan.

En voi sanoa kumpaisenkaan kirjailijan tuotannon olevan kovinkaan tuttua, sillä Morganilta olen lukenut vain kolme kirjaa ja Hopkinsoniin en suunnitelmistani huolimatta ehtinyt perehtyä kuin yhden kirjan verran. Toki aion molemmilta kirjailijoilta lukea vielä jatkossakin kirjoja. En tehnyt sen kummemmin mitään muistiinpanoja kirjailijoiden sanomisista, mutta perjantain On Writing -paneelissa kumpainenkin tunnustautui olevansa epäjärjestelmällisiä kirjailijoita, joilla ei ole varsinaista rutiiniaikataulua (esim. klo 9-17), vaan he kirjoittavat siellä missä milloinkin näppäimistön äärellä sopivasti ovat ja inspiraatio iskee. Kumpainenkin myönsi paukuttaneensa deadlinejaan, mutta kiittelivät ymmärtäväisiä kustannustoimittajiaan. Minulle tuli tunne pitempään kuunnellessa, että ovatpahan harvinaisen samanmyönteisiä kirjailijoita nämä kaksi, vaikka edustavat eri lähtökohtia, sukupuolta ja kulttuuria.

Molemmat kirjailijat antoivat ystävällisesti nimmarinsa kirjoihini. Kun seuraavana päivänä näin Nalon uudelleen olin ihan varma, että jotain muutosta oli tapahtunut. Tässä vielä kuva Nalosta perjantaina... palaan muutokseen myöhempien kuvien yhteydessä.

Lauantaina ohjelmassa oli pari kiinnostavaa kirjallisuuspalkintoihin liittyvää paneelia: Tähtifantasia-palkinnon julkaisu ja sitä edeltävä varjoraatipaneeli ja englanninkielinen Hugoehdokas-paneeli.

Tähtifantasia-palkinnon varjoraati (vas. Marko Kivelä, Marianna Leikomaa, Sari Polvinen ja Sini Neuvonen) varsinaisen valitsijaraadin puh.joht. Jukka Halmeen johdolla ruoti tämän vuoden ehdokkaita värikkäällä tavallaan, jota on aina hauska seurata. Tänä vuonna raati kohtalaisen selkeästi oli Steph Swainstonin voiton kannalla ja jonkin verran protestointiakin esiintyi kun Jukka sitten julkisti viralliseksi voittajaksi Andrzej Sapkowskin Viimeisen toivomuksen (virallinen lehdistötiedoteteksti ja täälläpä vielä minun arvosteluni kirjasta). Vaikka Swainstonin Kuolemattomien kaarti (arvostelu) oli hienoinen suosikkini ehdokkaiden joukosta, niin olen Sapkowskin voittoonkin tyytyväinen. Kirja oli varsin hyvä lukukokemus.

Hugoehdokas-paneelin (vas. Tommi Persson, Jukka Halme, Marianna Leikomaa ja Cheryl Morgan) keskustelu oli sekin hauskaa seurattavaa, vaikka kaikkia kategorioita siinä ei ehditty käsittelemäänkään. Panelistit olivat varsin suorasanaisia arvioinneissaan; utterly rubbish -ilmaisua käytettiin ainakin parin tuotoksen kohdalla. Olin iloinen, että omat arvioni ja mietteeni Hugo-ehdokkaista löysi yhtenevyyttä panelistien joukossa. Pääkategorian voittoa uumoiltiin Connie Willisin Blackout/AllClearille, joskin Ian McDonaldin The Dervish Housen katsottiin ansaitsevan sen mielummin. Kij Johnsonin Ponies herätti selkeästi eriäviä mielipiteitä ja ne muutamat lytätyt teokset löytyvät kategoriasta, josta minäkään en löytänyt yhtään Hugon-arvoista kirjoitusta.

Sunnuntaiaamu alkoi ohjelmalisäyksenä mukaan tulleen, Petri Hiltusen (oik. laita) hienosti vetämän Definitiivisen huumepaneelin kera. Keskustelu oli kuvamateriaalin kera mielenkiintoista, ajoittain asiallista ja asiantuntevaakin, erit.kiitos Vesa Sisätön (vas.laita) ja yleisökin pääsi osallistumaan siihen. Loppuiltapäivä kului jälleen kunniavieraiden parissa.

Tulin Hopkinsonin ja Morganin yhteiskeskusteluun kesken kaiken ja en ihan päässyt kärryille mistä oli kyse, mutta lukutilaisuudet olivat varsin onnistuneita. Morgan luki katkelmat Black Manista (Musta mies) ja Altered Carbonista (Muuntohiili). Pienen alkukangertelun jälkeen hän pääsi vauhtiin ja näytti kovasti nauttivan teksteistään. Nalo Hopkinson luki novellinsa The Easthound, joka julkaistaan Ellen Datlowin ja Terri Windlingin toimittamassa After-antologiassa ensi vuonna. Tarina oli varsin tiheätunnelmainen ja mielenkiintoinen. Minusta kirjailijoiden lukutilaisuudet ovat aina kiehtovia, sillä jotkut kirjailijat ovat myös varsin hyviä esittämään tuotoksiaan. Hopkinsonkin pisti välillä laulaen. Ellen Kushner oli tosin viime vuonna Finnconissa ihan omaa luokkaansa siinä suhteessa.

Ja sitten se muutos Nalo Hopkinsonissa perjantain ja seuraavan päivän välillä. No, hiukset. Kampaus muuttui lyhyemmäksi, kuten kuvista huomaa.

Finncon 2011 sisälsi myös muuta mielenkiintoista ja vähemmän mielenkiintoista ohjelmaa. Olin varsin tyytyväinen tapahtumaan kokonaisuutena tänäkin vuonna, vaikka esim. keskiaikaista musiikkia ei kuultu siellä missä piti ja siihen aikaan kuin piti, eikä missään kerrottu miksi ei. Ensi vuonna taas uusiksi Tampereella ja silloinhan kunniavieraina ovat Lois McMaster Bujold ja Liz Williams.

Lisäys: Oli ihan unohtua... Nalo Hopkinson teki suuren vaikutuksen ja sai minut sanattomaksi lausuessaan nimeni täydellisen suomalaisella tavalla ilman että oli kuullut sitä entuudestaan. Olen tottunut hyvin usein olemaan englanninkielisten mukaan raasha tai raza.

Mietteitä A Dance with Dragonsista (Spoilereita!)

A Dance with Dragons ei ole kirjana minulle täysosuma, se on paikoittain hidastempoinen ja turhauttava, mutta samalla se rakentaa kuvaa Tulen ja jään laulun maailmasta ja sen historiasta niin kiehtovalla tavalla, että en voi muuta kuin olla tyytyväinen. Dance ei edennyt niin paljon kuin olisin sen odottanut etenevän (liian suuria tai vääriä odotuksia?). Se asetti tarinan kuitenkin sellaiseen kohtaan, että kahden viimeisen kirjan voisi olettaa olevan yhtä tulta ja jäätä - jos Martin saa päätettyä saagaansa seitsemään osaan. Saattaahan siinä käydä niinkin, että tarina vaatii kahdeksannen osan. Alla mietteitä joistain kirjan kohdista, jotka näin äkkiseltään tuntuivat mielenkiintoisimmilta.


SPOILEREITA EDESSÄ! KANNATTAA LUKEA ENSIN KIRJA ENNEN KUIN LUET TEKSTIÄ ETEENPÄIN. Ihan oikeasti.


SPOILEREITA! LUE OMALLA VASTUULLA! Myös mahdollisesti kommenteissa!



JA VIELÄ YKSI VAROITUS! VARMUUDEN VUOKSI :) Tekstissä mukana myös sarkasmia!



Kirja on tulvillaan käänteitä ja yksityiskohtia, jotka muuttavat tarinan suuntaa, vaikka oikeasti Dancen aikana ei mitään suurta harppausta eteenpäin tunnu otettavankaan. Branin luvut olivat minulle kohtalaisen rankkoja (ja siten myös parhaita). Branin siirtymiset Hodorin mieleen eivät ole kovinkaan miellyttävää luettavaa. Hodor-parka. Vaikka puoliksi osasinkin odottaa kolmesilmäisen variksen liittyvän jotenkin Bloodraveniin, olin silti yllättynyt että Brynden Joki on yhä kuvioissa mukana. Jollain tapaa tuo paljastus oli sykähdyttävä (!) Dunk & Egg -tarinoiden jälkeen, mutta samalla ahdistava, sillä jäin miettimään onko Branin tulevaisuus samanlainen. Lisäksi kävi mielessä mahtaako sellainen joka ei ole lukenut Dunk & Eggia oivaltaa kenestä on kyse. Ja onko Reedin sisarusten osuus nyt ohi? Emme nähneet vielä Howland Reedia.

Tyrionin luvut olivat jonkin tasoinen pettymys, vaikka niissä esitetään meneillään olevan valtaistuinpelin isoimmat käänteet. Fanien teoria siitä, että Rhaegar Targaryenien poikavauva Aegon olisi elossa osoittautui - ainakin näennäisesti - todeksi. Tuo paljastus tuli kömpelösti Tyrionin luvussa. Minulle se oli antikliimaksi; huonosti toteutettu Martiniksi, varsinkin kun kirjaan oli jäänyt editointivaiheessa virhe, joka paljasti nuoren Griffinin prinssiksi ennen aikojaan. Damn. Martin vihjaisi jossain vaiheessa, että edessä olisi uusi "lohikäärmeiden tanssi", Targaryenien sisällissota, joten Aegonin paluu sopii kuvioihin. Tosin en ole vielä ihan varma, että kyseessä olisi aito Targaryen. Jotain häikkää tässä juonen käänteessä on, mistä en saa oikein kiinni. Varysin ja Illyrion kuviot ovat ihmeellisiä! Lisäksi Targaryenien ja heidän äpäriensä verijälkeläisiä tuntuu olevan mahdollisuus pulpahtaa itäisellä mantereella muutenkin enemmän kuin tarpeeksi.

Tyrionin vaiheet ovat kyllä värikkäitä, mutta eipä mies vain vielä tässä kirjassa päässyt Daenerysin luo, kuten ei Victarionkaan. Kultakomppania, Connington ja Aegon eivät sitten lopulta edes yrittäneetkään. Eikä Daenerys päässyt lähellekään Westerosia. Lentämään hän kuitenkin pääsi. Jippii. Daenerys otti hieman takapakkia hahmona, ei hänestä ainakaan vielä mitään suurta johtajahahmoa tullut, jos on tulossakaan. Hyvästä ihmisestä ei aina tule hyvää hallitsijaa? Olin suorastaan tuskastunut kun hän sulki Viserionin ja Rhaegalin vankeuteen sen jälkeen kun Drogon popsi lapsen. Danyn kädet eivät tähän mennessäkään ole olleet ihan puhtaat verestä, joten reaktio oli mielestäni hieman liioiteltu, mutta antoipa aikaa ja mahdollisuuden myöhemmille tapahtumille. Ihmettelin suuresti Danyn päätösluvussa kuvattua keskenmenoa, ja olin ymmyrkäisenä siitä miten se oli mahdollista, kunnes luin Westerosista erinomaisen huomion. Ykköskirjassa Mirri Maz Duur ennusti, että Drogo palaa takaisin kun aurinko nousee lännestä ja laskee itään (Dornen tunnusaurinko, Quentyn Martell), kun meret kuivuvat (Dothrakinmeri) ja vuoret lentävät tuulessa kuin lehdet (Hazkarin pyramidi, Valyrian tulivuoret?). Tässä valossa Daenerys ei olekaan niin steriili kuin hän on kuvitellut, mutta aika ei ollut vielä saada lasta (Daariolle). Mitä tämä sitten tarkoittaa Drogon osalta, joka nyt ainakin on kuollut ja poltettu...

Melisandre osoittautui aika bluffiksi. Essoksen puolellakin on parempia tulestanäkijöitä. Se ainakin tuli selväksi, että Azor Ahai olisi nyttemmin Jon eikä Daenerys. Jos Jon jää henkiin. Ja päätellen siitä miten mielet loikkii ihmisestä eläimeen, niin ainakin jossain muodossa Jon jää eloon. Pahin cliffhanger minkä Martin kehtasi jättää kirjaan. Ja Jonin vanhempiin liittyvää pakkaa vain sekoitettiin. Olen yhä enemmän taipumassa käsitykseen, että hullu kuningas on Jonin isä. Toisaalta jokin muu ratkaisukaan ei olisi yllättävyydessään mikään yllätys, kaikki on mahdollista. Niin kuin myös Tyrionin kohdalla. Kun Selmy kertoi Danylle, että tämän kuningasisukki oli tykästynyt aikoinaan Joanna Lannisteriin, olin varma että kyseessä on Martinilta harhautus, mutta enpä ole enää kun muutamia päiviä olen päässyt asiaa miettimään. Barristanin olisi pitänyt antaa kertoa lisää. Nedin veli Brandon sai hieman lisää väriä, ja pidin mielenkiintoisena seikkaa, ettei hän olisikaan halunnut mennä naimisiin Catelynin kanssa. Tosin kertoja ei ehkä ole kaikkein luotettavin. Hieman kuitenkin tuli kuva, että Brandon oli todellakin erilainen kuin Ned, sellainen raikulipoikatyyppi. Harmi, että Benjen jäi tässä kirjassa vielä ulkopuolelle. Martin on kyllä luvannut kertoa miksi ja millaisessa tilanteessa Benjen astui mustiin. Martin on luvannut kertoa paljon muutakin...

Branin lisäksi Aryan luvut ahdistivat. En ole oikein varma, että pidän siitä mihin hän on menossa. Cersein luvut olivat erinomaisia, Theonin luvut karmivia ja nyt vihdoin tiedämme minne Osha ja Rickon ovat menneet. Mutta eipä tarvinnut vielä mennä sinne asti kun pääsimme todistamaan kannibalismia. Tuotakaan kohtaa en itse oivaltanut, vaikka olin spoilaantunut Pat's Fantasy Hotlistin sivulla piirakkajutusta (saakeli), vaan Westerosin sivulta sen luin. Brienne kävi piipahtamassa (olipahan outo kohtaus, sanoisinko) ja jätti Jaimen cliffhangeriin. Ei tiedä hyvää Jaimelle. Jos olisin ennustaja, veikkaisin Jaimelle tervemenoa seuraavassa kirjassa. Tosin sitä vastaan puhuu vielä Cersein saama ennustus pikkuveljestä, joten anskattoo. Lannisterien rivit joka tapauksessa harvenevat. Kiitos siitä tässä kirjassa Varysin. Quentyn oli kohtalaisen mitäänsanomaton, mutta ainakin näimme hieman lisää kovin taka-alalla olevia lohikäärmeitä ja jos se Mirrin ennustuskin vaati Quentynin niin sitten heppu oli ihan paikallaan. Victarion pelottaa ihan oikeasti. Hän ja hänen lohikäärmetorvensa. Ja ne R'hllorin papit. Enkä ole ihan levollinen, kun Robert Strongin nimikään mainitaan.

Sitten vielä ne sairaudet. Niistäpä karmein ja seuraavassakin kirjassa varmasti esille tuleva on greyscale. Jon Connington toi sen Westerosiin mukanaan ja Shireen Baratheonilla on se piilevänä. Nytpä sitten saa veikata ketkä kaikki siihen kuolevat. Connington ainakin, mutta ehkäpä myös Aegon. Minulle heräsi myös mielikuva "kiveksi" muuttuneesta Shireenistä. Aegonista en tiedä varmaksi onko hänessä oikeasti lohikäärmeen verta, mutta Shireenissä ainakin on Baratheonin suvun kautta. Ja Martin tunnetusti pistää lapsihahmot kärsimään.
A Dance with Dragons vaatii ehdottomasti uusia lukukertoja avautuakseen lisää. Tässä ei ollut vielä kaikkia kohtia, jotka pohdituttaa. Riittääpä ainakin puuhastelua seuraaviksi vuosiksi The Winds of Winteriä odotellessa.

George R.R. Martin: A Dance with Dragons

Noin kuusi vuotta tätä kirjaa tuli odotettua. Sen lukemiseen meni viisi päivää, mutta luulenpa että kirja tulee luettua vielä useaan kertaan ennen kuin se saa jatkoa. George R.R. Martinin A Dance with Dragons on A Song of Ice and Fire eli Tulen ja jään laulu -sarjan viides ja näillä näkymin kolmanneksi viimeisin osa. Tässä arvostelussa ei ole varsinaisia juonipaljastuksia tarinasta, mutta kuvaa yleistunnelmasta.

Taistelu Rautavaltaistuimesta jatkuu yhä. Stannis Baratheon on asemissa pohjoisessa, pikkuinen Tommen Baratheon istuu rautavaltaistuimella, mutta hänen kuningataräitinsä Cersei on pidätettynä ja odottaa tuomiotaan, Daenerys Targaryen yrittää ansaita kannuksiaan Orjakauppiaidenlahdella ja Rautasaaret kuin Dornekin kähmäilevät omia suunnitelmiaan, puhumattakaan mitä juonia punotaan kulissien takana. Kaikkea ei ole vielä nähty, niin uudet kuin vanhatkin jumalat ovat mysteerisiä. Luonto tuo oman mahtinsa kamppailuun, sairaudet, meri ja tuloillaan oleva talvi uhkaavat muuttaa tapahtumien kulkua siinä missä miekka ja tikarikin. Liittoutumia syntyy ja purkautuu ja vain yksi asia on varmaa: kenenkään henki ei ole turvassa.

A Dance with Dragons on rakenteeltaan hyvin pitkälle samankaltainen kuin edeltäjänsä A Feast for Crows eli Korppien kestit. Kirjat jakavat osan aikajanastaan ja osa Dancesta on kirjoitettu yhtä aikaa Feastin kanssa. On siis luonnollista, että tyyli on pysynyt samankaltaisena, vaikka kirjailija on lukuja muokannutkin viimeisen kuuden vuoden aikana. Martin on ollut aina hyvin tarkkanäköinen kuvaaja ja ajan myötä hänen maailman- ja hahmojenkuvauksensa tuntuu vain kehittyneen. Paikoitellen voisi sanoa Martinin menevän jo pikkutarkkuuden puolelle sirotellessaan yksityiskohtia tekstiinsä, mutta sarjan fanina tuskin voin asiasta valittaa. Olin enemmän kuin onnellinen mm. muutamista todella kiinnostavista Targaryeniin ja Starkiin liittyvistä tiedonmuruista. Martin tykkää näköjään romuttaa aiempien näkökulmien jakamaa tietoa uusien näkökulmien välityksellä. A Dance with Dragonsissa upotaan Essoksen mantereella sen asukkaiden olosuhteisiin ja elinympäristöön yhtä vahvalla otteella kuin mitä Korppien kesteissä tehtiin Westerosin puolella esimerkiksi Briennen luvuissa. Dance onkin samalla tavoin osittain On the Road -kirja kuin Feastkin. Yllättävää kyllä, Dance on sarjan kirjoista se, jonka aikana ensimmäisen kerran oikeasti koin lukevani enemmän fantasiakirjaa kuin keskiaikaishistoriallista romaania. Siitäkin huolimatta, että esimerkiksi lohikäärmeet esiteltiin jo ykköskirjassa.

Tulen ja jään laulu -sarjan henkilökaarti on valtava jo tähän mennessä ja se kasvaa yhä. Martin tuo mukaan uusia enemmän ja vähemmän merkittäviä sivuhahmoja ja kaksi uutukaista hahmoa näkökulmanakin. Kaikista en ole varma annetaanko meidän edes tietää ketä he ovat. Hieman lukiessa harmitti, etten ollut kerrannut Miekkamyrskyä ennen Dancen lukemista, sillä varsinkin Essoksen hahmojen nimissä minulla on muutenkin vaikeuksia muistaa niitä. Eniten näkökulma-aikaa saavat kuitenkin Jon, Daenerys ja Tyrion. Kaikista luvuista Tyrion tuotti minulle suurimman pettymyksen, vaikka hänen osuuksiin liittyykin hyvin mielenkiintoisia käänteitä. Tyrionin luvuissa esiintyy hieman normaalia enemmän toistoa, jonka olisi voinut mielestäni editoida pois, mutta ehkä Martin ei antanut koskea niihin. Tyrionhan on hänen lempihahmonsa. Ehkä aika ja useammat lukukerrat auttaa näkemään hänen osuutensa uudella tavalla.

A Dance with Dragons sisältää useita juonenkäänteitä, jotka saavat ällistymään - ainakin silloin jos ei ole lukenut ennakkoon joitain fanien teorioita tulevista tapahtumista. Ehkäpä siitä huolimattakin. Ainakaan minä en osannut odottaa kaikkea mitä vastaan tuli. Martin kylvää hyvin paljon yksittäisiä vaikuttavia tekijöitä. Valtaistuinpelistä muodostuu todella mutkainen ja arvaamaton. Auki olevia lankoja on niin paljon, että kirjan päätyttyä tekee mieli repiä hiuksia. Martin jättää lähes jokaisen näkökulmahahmon jonkinlaiseen cliffhanger-tilanteeseen, ja osoittaa jälleen, että hänen tarinassaan kuka tahansa voi kokea melkein mitä tahansa. Pidän sinänsä cliffhangereistä, mutta niiden ratkeamiseen tässä tapauksessa saattaa mennä viisikin vuotta... Kirja on edeltäjiään synkempi yleistunnelmaltaan. Lukiessa tuli hetkiä, jolloin saattoi todella ahdistua. Minulle erityisesti Branin ja Aryan luvut olivat todella rankkoja ja samalla turhauttavia, sillä heidän osuuttaan oli aivan liian vähän. Sarjan seuraava osa on nimeltään The Winds of Winter ja siitä saatiin jo esimakua. Talvi on todella tulossa. Kirjan suurin ongelma on, että vaikka se on täynnä tapahtumia, strategioita ja herkullisia yksityiskohtia, se ei etene laajassa mittakaavassa niin paljoa ollakseen yhtä dynaaminen kuin ensimmäiset kolme kirjaa. Martinin täydellisyyden tavoittelu on muuttanut hänen kirjoitustahtiaan ja myös tyyliään. Ne jotka odottavat suuria tapahtumaharppauksia, pettyvät eittämättä kirjaan. Sen sijaan saamme paljon pieniä askelia kohti tulevaa, ja ne askeleet ovat hyisiä! A Dance with Dragons saa minut pelkäämään mitä kaikkea onkaan tulossa vastaan The Winds of Winterissa. Ehdottomasti yksi vuoden suurista lukukokemuksista.

Campbell + Sturgeon Memorial ja Hugo-palkinnoista

Pari science fiction -palkintoa on taas jaettu. Campbell Memorial -palkinnon romaanipituisille teoksille voitti Ian McDonaldin The Dervish House (arvostelu) ja Sturgeon Memorial -palkinnon lyhytmuotoisille kirjoituksille voitti Geoffrey A. Landisin The Sultan of the Clouds (arvostelu). MacDonaldin saavutus ei ole sinänsä yllätys, vaikka ehdokasjoukko olikin lukuisa. Sen sijaan Landisin tekstin palkitsemista en voi kuin ihmetellä. Se ei ole kovinkaan hääppöinen. No jaa, mitäpä minä tietäisin....

Silti pukkasin jo Hugo-äänestykseni sähköisesti menemään. Nyt sitten jännitetään kuinka pieleen tänä vuonna ääneni annoin valtavirrasta. 20. elokuuta se nähdään, kun genren pääpalkinnot jaetaan Nevadassa, USAssa.

Jäähyväiset Harry Potterille

Minulla on lippu Harry Potter ja kuoleman varjelukset 2 -leffan tiistain ja keskiviikon välisen yön näytökseen. Torstaina Lontoossa oli elokuvan maailmanensi-ilta. Kun katsoin J.K. Rowlingin ja Potter-kolmikon, Daniel Radcliffen, Emma Watsonin ja Rupert Grintin tunteikkaita kiitospuheita, silloin se iski: haikeus.

Siitä on kutakuinkin tasan kymmenen vuotta, kun ostin ensimmäiset Harry Potter -kirjani ja uppouduin maailmaan, josta ei ole ollut paluuta. J.K. Rowling on kirjailija, jolla on ollut eniten vaikutusta henkilökohtaiseen elämääni ja asenteisiini. Kirjailijat voivat vaikuttaa. Silti en olisi uskonut kuinka voimakkaasti viimeisen elokuvan lähestyminen vaikuttaisi. Sarjan viimeisen kirjan lukeminen vuonna 2007 aiheutti tyhjän olon ja se oli ymmärrettävää. Tänään, kun katsoin alle linkittämäni YouTube-videon, olen käynyt läpi koko tämän kymmenen vuotta Potter-faniutta. Vuonna 2009, kun sain J.K. Rowlingin nimikirjoituksen, kirjoitin blogissani seuraavaa:

"Vuonna 2001, kun en erityisesti lukenut vielä fantasiaa tai science fictionia, ostin heräteostoksena marketista neljä hassunnäköistä kirjaa tietämättä millaisista tarinoista oli kyse. Kirjojen nimissä oli jotain tuttua, olin nähnyt surffaillessani jossain nimen Harry Potter. Ensimmäisen kirjan jälkeen olin koukussa ja luin siltä istumalta loputkin kolme. Velhopoika Harry Potterin ympärille oli jo silloin muodostunut virkeä fandom, joka vain kasvoi ja kasvoi. Mitä enemmän perehdyin kirjailija J.K. Rowlingin elämään ja hänen kirjoittamiinsa kirjoihin, sitä enemmän arvostin häntä. The Order of the Phoenixin ilmestymisen jälkeen päätin vihdoin itsekin osallistua fandomtoimintaan, vaikka aluksi hieman arastelin sitä, koska olin selkeästi vanhempi kuin muut tuntuivat olevan. Olin jo kuitenkin hehkuttanut kirjoja lähipiirissäni, eikä kukaan jakanut innostustani, joten oli aika siirtyä siihen joukkoon, jossa minua ei pidetty kummajaisena, eikä minua kehotettu kasvamaan aikuiseksi :) Fandom vei mukanaan ja pian huomasin tapaavani muita Potter-faneja, pukeutuvani viittaan ja heiluttelevani taikasauvaa. Toimin Harry Potter -faneissa uutispöllönä ja Vuotavassa Noidankattilassa Aurorina. Kirjoittelin teorioita siitä mitä sarjassa mahdollisesti tapahtuu myös omalle HP-teoriat sivustolleni.

Kutsuin J.K. Rowlingin kaksi kertaa välikäsien kautta Suomeen, mutta ymmärrettävistä syistä hän oli kiireinen ja vielä pienten lasten äiti, eikä toive päästä tapaamaan häntä toteutunut. Pienempi toiveeni oli saada nimikirjoitus Rowlingilta, mutta en halunnut painettua kirjettä, vaan aidon nimmarin hänen kirjoittamaansa kirjaan.

Muutamia vuosia sitten, kun Potterit eivät enää olleet "vain lasten- ja nuortenkirjoja", ystäväni ilmoitti minulle, että When You Wish Upon A Star -hyväntekeväisyysjärjestön perustajalla Barbaralla oli suhteita Rowlingiin, ja olisi mahdollisuus hänen kauttaan kertoa suomalaisesta Potter-fanikunnasta ja sen toiminnasta. Barbara vierailee säännöllisesti Lapissa järjestönsä toiminnan puitteissa. Niinpä pistin tarinaa eteenpäin ja jäin odottelemaan palautetta. Viimeisen kirjan jälkeen jättäydyin pois aktiivisesta fanitoiminnasta, mutta Potter-fanius ei tietenkään mihinkään kadonnut. Viime vuonna sain tiedon, ettei Jo ole unohtanut suomalaisia fanejaan, ja tänä vuonna Barbara pyysi saada tavata minut. Hänellä oli mukanaan nimikirjoituksella varustettu kirja J.K. Rowlingilta. Vaikka minulla ei ole ollut mahdollisuutta tavata - ainakaan vielä - itse Rowlingia, niin vihdoinkin minulla on hänen aito nimikirjoituksensa Harry Potter and the Deathly Hallows –kirjassa, ja se merkitsee minulle paljon. Enemmän kuin kenenkään muun kirjailijan nimikirjoitus.

Ilman J.K. Rowlingia en olisi todennäköisesti avartanut mielikuvitustani Pottereiden lisäksi myös monilla muilla fantastisilla kirjoilla, tavannut ihania ja persoonallisia ihmisiä, jännittänyt radiotoimittajan mikrofonin ääressä mitä tyhmyyksiä suustani päästäisin, kirjoittanut lehtitoimittajalle miksi nelikymppinen lukee Pottereita, seikkaillut Skotlannissa ja Englannissa paikoissa, joihin en tavallisena turistina olisi matkustanut, tavannut muita erinomaisia kirjailijoita ja paljon muuta."

Olen yhä Harry Potter -fani ja tulen varmasti olemaan koko lopun ikäni. Oli muut ihmiset kirjasarjasta, kirjailijasta tai faniudesta mitä mieltä tahansa, mikään ei vie pois minulta niitä upeita kokemuksia ja tuntemuksia mitä kirjasarja on minulle antanut. J.K. Rowlingin sanoin: "The stories we love best do live in us forever …so whether you come back by page or by the big screen, Hogwarts will always be there to welcome you home." Jäähyväisistä huolimatta. Näissä haikeissa tunnelmissa:

Luettu

A Dance with Dragons on nyt luettuna ensimmäisen kerran. Odotin siihen menevän kauemmin, mutta kirja tempaisi mukaansa niin, ettei unien välissä tullut juuri muuta kuin tanssittua mukana. Kirjoitan kirjasta arvostelun sitten kun kirja on virallisesti julkaistu. Nyt ei arvostelun kirjoittaminen edes onnistuisi, niin paljon päässä pyörii jäsentymättömiä ajatuksia. Tänään aloitan toisen lukukierroksen.

En voi sanoa, että olisin pystynyt omaksumaan ensimmäisellä lukemisella kaikkea Dancen sisältämiä koukeroita ja informaatiotulvaa. A Dance with Dragons ei ole helppo kirja lukijalle, jos ei ollut kirjoittajalleenkaan. George R.R. Martin on kirjailijana aika lahjomaton. Täytyy sanoa, että suorastaan pelkään tämän jälkeen lukea kuudetta kirjaa, The Winds of Winteriä. Milloin se sitten ikinä ilmestyykään.

Lukulista 7/2011

Luin kesäkuussa kaksi kirjaa, joista en ole vielä arvostelua kirjoittanut. Palaan niihin, kunhan taas pystyn keskittymään muuhunkin kuin kuukauden pääteokseeni. Heinäkuussa suunnitelmissani on vain yksi kirja:

• George R.R. Martin: A Dance with Dragons

Paitsi, että luen kirjan, teen siitä myös lukureferaatit, käyn läpi paikkakuvaukset, historiatiedot ym. fanisivustolle tulevia juttuja. Siinäpä se ensi viikon jälkeen alkava kesäloma pääosin kuluukin. Kirja-arvostelujen osalta blogissani saattaa olla siis normaalia hiljaisempaa.