torstai 20. toukokuuta 2010

Pat Cadigan: Mindplayers ja Deadpan Allie -novellit

Pat Cadigania kehutaan Cyberpunkin kuningattareksi, joten oli aika ottaa selville mistä ansioista titteli on saatu, varsinkin kun kirjailija on tulossa tänä kesänä Suomeen Finnconiin (jos Eyjafjallajökull sallii).

Mindplayers on Cadiganin ensimmäinen kirja, joka pohjautuu ilmeisestikin hänen aiemmin kirjoittamiinsa Deadpan Allie -novelleihin. Olen lukenut novelleista kaksi (en tiedä tarkalleen kuinka monta niitä on kaikkiaan, mutta kaksi on vielä tulossa lätäkön takaa), joten niistä lyhyesti kirjan arvostelun jälkeen.

Mindplayersin kertojahahmo on Allie Haas, joka jää kiinni laittoman, psykoosin aiheuttavan madcapin käytöstä ja vaihtoehtona kuivapesun jälkeen on joko aivopoliisien käsiin joutuminen tai ryhtyminen ammattimaiseksi mindplayeriksi. Allie valitsee jälkimmäisen. Mindplayereita on useanlaisia ja heillä kaikilla on hieman erilainen tehtävä, mutta peruskonsepti on sama kaikissa rooleissa; mindplayer ottaa yhteyttä asiakkaidensa mieleen positiivisessa tarkoituksessa. Dreamfeederit ovat unelmienruokkijoita, belljarrerit rentouttajia, thrillseeker auttaa löytämään innostuksen aiheet ja pathosfinderien, joka myös Allie on, tehtävänä on auttaa mm. erityylin taiteilijoita löytämään tie takaisin luomisvoimaan.

Mindplayer kytkeytyy toisen henkilön mieleen silmien kautta. Tulevaisuuden maailmassa, jossa kaikenlainen mielipeli tuntuu olevan kohtalaisen normaalia (jos mikään tässä kirjassa yleensäkään on normaalia), useimmilla ihmisillä on keinotekoiset silmät, jotka kytketään näköhermoihin. Kun silmä pullautetaan ulos, voi paikalle kytkeä mielenlukupiuhat. Kätevää, eikö totta! Aluksi ajatus, että ihmisen ajatuksia ja mielikuvia voisi lukea näköelinten kautta (tai yleensäkään minkään elimen kautta), tuntui erikoiselta; miten abstrakteihin mielikuviin, muistoihin ja mielleyhtymiin voisi päästä fyysisesti käsiksi, jopa imeä ulos ihmisestä. Mutta kävipä niin, että Cadiganin tarina imi itseensä sisälle, ja pian ajatuksen hyväksyi mukisematta.

Kirjassa vietetään kohtalaisen paljon aikaa eri henkilöiden pään sisällä ja dialogia käydään sekä puhuen, että ajatusten siirrolla. Allien asiakkaat vaikuttavat oudoilta, mutta samalla kiehtovilta, sillä pääkopissa ollaan irti maailmasta ja monet kohtaukset tuntuvat unenomaisilta. Luin joitain kohtia useaan kertaan, sillä ne eivät tuntuneet aukeavan kerralla, ja se kannatti. Kirjasta sai enemmän irti. Mindplayers ei ole nopeatahtista luettavaa, eikä siitä löydy vauhdikkaita tapahtumia. Sen sijaan ainakin minut kirja sai ajoittain pysähtymään ja pohtimaan. Vaikka hahmona Deadpan Allie ei kaikkein monipuolisin olekaan, niin silti hänestä jäi aivoihin jälkikuva, joka ei suostu poistumaan.

Mindplayersin luettuani minulle tuli suuri tarve saada lukea lisää Alliesta, ja onneksi kokoelmistani löytyi kaksi novellia, jossa hän myöskin on. Lunatic Bridge -novelli on sisällytetty hieman muunnettuna, mutta pääosin kuitenkin samana, Mindplayersiin. Helpoiten novellin löytänee Ellen Datlowin editoimasta The Omni Book of Science Fictionin numerosta 5 (1987). Novellissa Allie saa asiakkaakseen pitkäikäisen muusikkoparivaljakon Coorin ja Lamin toisen puoliskon. Parin erottua Coor on kadonnut kykynsä luoda musiikkia ja niinpä hän palkkaa avukseen pathosfinderin. Tarina tuntui kokonaisuutena paremmalta novellissa kuin osana kirjaa, mutta se saattoi johtua jälleen kerran siitä, että kyseessä oli toinen lukukerta samalle tarinalle ja siitä sai enemmän irti. Muutamat kirjasta puuttuvat yksityiskohdat toivat mukanaan lisäväriä.

Dirty Work -novelli lienee viimeisin (v. 1989) Deadpan Allie -novelleista ja se on suomennettukin Ei vain verestä -vampyyriantologiassa (alkup. Blood is Not Enough) nimellä Likainen juttu. Novelli löytyy myös Cadiganin Dirty Work -kokoelmasta. En ole lukenut suomenkielistä versiota, mikä sinänsä olisi mielenkiintoista etenkin termistön vuoksi. Tiedän kuitenkin, että Deadpan Allie on kääntynyt Pokka-Allieksi. Vaikka kyseessä onkin vampyyriantologia, on Dirty Work hyvin epäperinteinen vampyyritarina, lähinnä temaattinen. Dirty Workissa Allie ottaa hieman vastoin tahtoaan työtehtävän kuuluisan holotaiteilijan auttamiseksi ja kohtaa taiteilijan asunnolla mitä erikoisempia taiteilijaa hännysteleviä henkilöitä ja taiteilijalle hyvin läheisen empaatikon. Kaikki ei tietenkään suju ihan Allien toiveiden mukaisesti ja edessä on yllätys. Novellin luettuani en tiedä olisiko pitänyt kiittää Pat Cadigania vai kirota hänet. Päätin kiittää, koska tarina oli erinomainen, shokkialoitus etenkin. Viimeistään sen luettuani, Deadpan Allie jäi ikuisesti päähäni.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Nebula-palkinto Paolo Bacigalupille


Science Fiction & Fantasy Writers of America eli SFWA on julkistanut Nebula-palkintojen voittajat:

Romaani
The Windup Girl – Paolo Bacigalupi (Night Shade Books, Sept. 2009)

Minun arvosteluni The Windup Girlista löytyy täältä.

Pienoisromaani
The Women of Nell Gwynne’s – Kage Baker (Subterranean Press, June 2009)

Minun arvosteluni The Women of Nell Gwynne’sista löytyy täältä.

Pitkä novelli
“Sinner, Baker, Fabulist, Priest; Red Mask, Black Mask, Gentleman, Beast” - Eugie Foster (Interzone, Feb. 2009)

Novelli
“Spar” - Kij Johnson (Clarkesworld, Oct. 2009)

Ray Bradbury -palkinto
District 9 - Neill Blomkamp and Terri Tatchell (Tri-Star, Aug. 2009)

Andre Norton -palkinto
The Girl Who Circumnavigated Fairyland in a Ship of Her Own Making - Catherynne M. Valente

Kaikki ehdokkaana olleet listattuna aiemmassa blogiviestissäni. Hienoa, että voitto meni tällä kertaa Bacigalupille Mievillén sijaan.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Julkaisupäiväveikkaus


Vuoden alkupuolella löimme kaverien kesken lukkoon arvaukset siitä, minä päivänä George R.R. Martin ilmoittaa A Dance with Dragonsin olevan valmis. Sovimme, että vuosi on 2010. Lähimmäksi arvannut on tietenkin voittaja, joka saa kunniaa selvännäkijänä ym. Loppujen lopuksi kuitenkin kaikki osallistujat tässä arvauskilpailussa voittavat, sillä jokainen on iloinen sinä päivänä kun Dance on vihdoin valmis.

Nyt kun ajattelen, niin olin hieman positiivinen tehdessäni arviota, mutta enää ei voi vaihtaa. Yksi on tippunut pelistä pois huhtikuun 16. päivän arvauksella ja seuraavana on kohtalon hetket minulla. Arvaukseni oli 13.5., joka alkaa muutaman tunnin kuluttua. Jotenkin minulla on tunne, ettei ilmoitusta Dancen valmistumisesta tule, mutta en ole vielä silti hävinnyt. Seuraava veikkaus on heinäkuun 2. ja viimeisin 31.12.

Niin, että tässä sitä "jännitetään"...

lauantai 8. toukokuuta 2010

Paolo Bacigalupi: Ship Breaker

Paolo Bacigalupin Ship Breaker luokitellaan nuortenkirjaksi, mutta sen ei pidä antaa häiritä. Voin suositella sitä mennen tullen aikuisillekin.

Kuten The Windup Girlissä ja useissa novelleissaan, myös Ship Breakerissa Bacigalupi pysyy uskollisesti ilmaston muutoksen jälkeisessä maailmassa. Vaikka kuulun siihen ryhmään, joka pitää ilmaston muutosta jatkuvana kehityksenä, ihmisistä riippumattomana ilmiönä, niin teema ei häiritse. Fiktio on uskottavasti rakennettu. Tarina kertoo nuoresta Nailerista, joka asustaa Meksikon lahdella yhteisössä, jonka pääelinkeinona on purkaa vanhoja öljytankkereita suurten yritysten uusiokäyttöä varten. Kyseessä on riistohomma, ja yhteisön jäsenet elävät veitsen terällä. Nailerin onni on, että hän on pienirakenteinen ja nälkiintynyt, joten hän mahtuu hyvin tankkerien sisään paikkoihin, joihin suuremmat lapset ja aikuiset eivät pääse. Rankoissa oloissa, Nailer ja useat muut haaveilevat onnenpotkusta, löydöistä, jotka tekisivät heistä rikkaita. Kun Nailer yllättäen löytää haaksirikkoutuneen laivan uumenista rikkaan tytön, ainoan eloonjääneen, hän kuvittelee onnen jo potkineen häntä. Mutta edessä onkin toisenlaisia potkuja. Rikas Nita on vaarassa ja Nailer joutuu vastakkain paitsi geenimanipuloitujen koira-tiikeri-hyeena-ihmisten ja Nitan häikäilemättömän vallantavoittelija sedän kanssa, myös väkivaltaisen isänsä kanssa yrittäessään auttaa Nitaa palaamaan perheensä luo.

Kirjan alkupuoli on vahvaa kuvausta laivanpurkajien arjesta rannikolla, jota ajoittain höykyttää hirmumyrskyt, joita kutsutaan kaupungintappajiksi. Kyseessä on eloonjäämisestä ja ihmissuhteista, joita kuvataan selkeästi mutta alleviivaamatta. Jokin Bacigalupin kirjoitustyylissä iskee minuun, vaikka Ship Breakerissa ei päästäkään aivan sille hienovaraiselle tasolle, joka hänen novelleissaan on nerokasta. Ship Breaker on havaittavasti suunnattu tässä suhteessa nuoremmille lukijoille.

Kirjan viimeinen kolmannes ei kiehtonut minua yhtä paljon kuin alkuosa. Vaikka yleensä pidän meriin ja laivoihin liittyvistä tarinoista, alkuun verrattuna tuntui, että Bacigalupi poikkesi hieman omimmalta alueeltaan. Vauhti kyllä kasvoi, mikä varmaan on plussaa niille lukijoille, jotka pitävät alkua liian verkkaisena. Sivuhahmoihin olisin toivonut lisää syvyyttä, etenkin Nailerin isä jäi päinvastaisista yrityksistä huolimatta hieman mustavalkoiseksi ja Nita epäuskottavaksi. Nämä puutteet olivat kuitenkin pieniä. Geenimanipoloitu Tool oli hahmoista kaikkein kiinnostavin, ja voisinpa jopa lukea hänestä ja kaltaisistaan enemmänkin.

Ship Breaker on sivunkääntäjä, nopealukuinen ja mielenkiintoinen kirja. Kirjassa on tähän mennessä paras kansi, jonka tänä vuonna olen nähnyt. Kuva arvostelun alussa ei tee sille oikeutta, sillä tietyistä kulmista katsottuna kannessa on metallinhohtoinen kiilto.

Aiempien Paolo Bacigalupin kirjojen arvostelut:

The Windup Girl

Pump Six and Other Stories

torstai 6. toukokuuta 2010

Hugo-paketti ladattuna


Sain Hugo-pakettini, joka sisältää kaikki ehdokkaina olevat teokset, lehdet, grafiikat ym. Täytyy sanoa, että tuhti paketti on perehdyttäväksi ja samalla hemmetin hienoa, että se vaiva on nähty, että on yleensäkin mahdollista tutustua kaikkiin ehdokkaisiin. Mukana on kirjoja, joita en muuten välttämättä ottaisi ensikädessä luettavaksi, mutta näinpä sitä pääsee avartamaan lukumaailmaansa. Ladatessani paketin sisältöä tunsin olevani kuin lapsi karkkikaupassa.

Hugo-paketti tekee muutoksia tai ainakin lisäyksiä tämän kuun lukulistaani. Onneksi on kuitenkin heinäkuun loppuun asti aikaa lueskella.

Ostin juuri e-readerin, joten nyt sähköisten kirjojen lukeminen helpottuu. Enää ei tarvitse istua tietokoneen ääressä lukemassa. Hugo-ehdokkaat saavat olla uuden lukulaitteen oppimateriaalinani.

Lisäys: Sähköisen kirjan lukulaitteestani täällä.

tiistai 4. toukokuuta 2010

Ellen Kushner: Swordspoint ja The Golden Dreydl

Ellen Kushnerin Swordspoint on ensimmäinen kirja Riversiden kaupunkiin sijoittuvasta sarjasta. Kirjan toinen painos (ja sen jälkeiset painokset) sisältää myös kolme samaan maailmaan sijoittuvaa novellia: The Swordsman Whose Name Was Not Death, Red-Cloak ja The Death of the Duke. The Golden Dreydl on kuvitettu lastenkirja, joka sopii hieman vanhemmillekin lukijoille.

Swordspointin tarina kietoutuu seurapiiriin, jossa poliittisten ja henkilökohtaisten suhteiden ristiriitoja ratkotaan palkkaamalla laillinen miekkamies taistelemaan asian puolesta jopa kuolemaan saakka. Toki miekkamiehiä voi tilata vaikka häihin näytösmielessä ottelemaan, mutta kirjan päähenkilö Richard nostaa palkkaa vain vaativimmista tehtävistä, eikä ole kertaakaan vielä hävinnyt. Richardin rakastaja Alec on entinen opiskelija, kirjanoppinut, jonka taustassa on jotain salamyhkäistä. Miekkamiehen ja nuoren siniverisen suhde on täynnänsä väkivallan uhkan ja hellyyden vaihtelua, ja koko ylhäisen yhteisön juonittelut tuntuvat kiertyvän heidän ympärilleen.

Swordspoint kulkee pitkälti dialogin varassa. Seurapiirin jäsenten väliset keskustelut luovat niin taustaa kuin kuljettavat juontakin eteenpäin. Kirjassa on useita mielenkiintoisia hahmoja, etenkin päähenkilöt Richard ja Alec. Richardin ja Alecin suhde on yllättävän kirpeä, mutta samalla hellä. Alecin kieli ei aina hyväile rakastettunsa korvaa ja välillä hänen epätasapainoinen käyttäytymisensä saa suhteessa aikaiseksi jännitteitä. Kushnerin hahmot ovat pääosin kiitettävän harmaita, eivät läpeensä hyviä tai pahoja. Swordspoint ei ollut keskustelupainotteisena kirjana juuri ominta minulle, mutta ehdottomasti täytyy sanoa, että Kushner on loistava luomaan tunnelmia. Kirjan kanteenkin painettu George R.R. Martinin kehu aloituksesta pitää paikkansa ja samaan luokkaan menee myös kirjan loppukappale. Swordspointin aikana tulee eittämättä mieleen, että joskohan Lynn Flewelling on saanut vaikutteita omiin Seregiliinsä ja Aleciinsa Ellen Kushnerilta.

The Golden Dreydl on lastentarina, ja arvostelen sen eri asteikolla. Aikuiselle lukijalle se ei ole kovinkaan haastava, mutta koska juutalainen kulttuuri on minulle kohtalaisen vierasta, oli mielenkiintoista lukea siihen liittyvä tarina. Kirjan päähenkilö on nuori tyttö, Sara, joka harmittelee, etteivät he juutalaisina vietä joulua. Varsinkin joulukuusi ja koristeet kiehtovat lapsen mieltä. Hän suhtautuu perinteisen hanukan vieton leikkiin, nelisivuisen hyrrän pyöritykseen nuivasti, ja saa vanhalta tädiltään vielä epämieluiseksi lahjaksikin hyrrän. Lahja kuitenkin yllättää ja Saralla on edessä ihmeellinen seikkailu.

The Golden Dreydl on yksinkertaisesti mutta kiehtovasti kirjoitettu. Tarina sisältää arvoituksia, jonkalaisten muistan kiinnostaneen lapsena kovastikin. Eikä arvoitusten viehätys mihinkään ole aikuisenakaan kadonnut. Vaikka tarina sijoittuu uskonnolliselta taustaltaan vieraaseen kulttuuriin, se ei himmennä lopputulosta. Voin löytää siitä oman joulun ihmeen joka tapauksessa. Pitää vielä erityisesti mainita kirjan sivuissa käytetty "revitty reuna"-tyyli, joka ihastutti. Tulee olemaan mielenkiintoista kuulla millaisia ajatuksia Ellen Kushner kirjailijana tuo esille Finnconissa.

lauantai 1. toukokuuta 2010

Lukulistalla 5/2010


Saattaapi tulla hiljainen lukukuukausi, mutta lukulistalla ovat ainakin:
  • Ellen Kushner: Swordpoint
  • Ellen Kushner: The Golden Dreydl
  • Pat Cadigan: Mindplayers
  • Pat Cadigan: Patterns
  • Steph Swainston: Kuolemattomien kaarti
Ellen Kushner ja Pat Cadigan ovat molemmat tämän kesän kunniavieraita Finnconissa.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...