Katsaus kirjavuoteeni 2021

Vuosi 2021 oli toinen perättäinen vuosi, jolloin sain luettua keskimääräistä enemmän kirjoja. Tähän ovat vaikuttaneet äänikirjat, jotka ovat vaivattomia kuunnella muun tekemisen tai matkaamisen ohessa. Ja kyllä, jopa koronavuonna -21, olen liikkunut autolla mm. kansallispuistoihin ja junalla etelään. Luonto on ollut entistä tärkeämpi henkireikä lukemisen rinnalla. Vaikka blogiin asti ei lukemiset juuri ole päätyneet, vuonna 2021 luin 140 kirjaa. Viime vuotiseen verrattuna laskua on toki 35 teoksen verran, mutta mukaan on tänä vuonna mahtunut enemmän yli 600-sivuisia teoksia. Pisin oli David Foster Wallacen Päättymätön riemu (1061 sivua). Keskimäärin kirjojen pituus oli arviolta 340 sivua Goodreadsin ja joidenkin äänikirjojen arvioitujen pituuksien mukaan.

Olen jälleen lukenut enemmän miesten kirjoittamia kirjoja, mikä johtuu siitä, että keskityin esim. Robert Jordanin Ajan pyörä -sarjan uudelleenlukuun. Olen edennyt sarjan suomennosten osaan 11. Aloitin myös Stephen Kingin Musta torni -sarjan, jonka kanssa etenin osaan 4. Molempien sarjojen lukeminen jatkuu ensi vuonna tavoitteena saada ne loppuun. Myös Isaac Asimovin Säätiö-trilogia on edennyt kaksi kirjaa. Ensi vuonna kolmas. Vuoden aikana sain lisäksi Sergei Lukjanenkon Varjojen valtakunta -sarjan loppuun. Pidin sarjasta enemmän kuin odotin. Jean M. Untinen-Auelin paleofiktiivisen Maan lapset -sarjan neljä ensimmäistä kirjaa tuli myös kuunneltua. Tai ensimmäisen osan, Luolakarhun klaanin, olen lukenut aiemmin. Tämä sarja on ollut erityisesti ajomatkojen ja laboratoriotyöskentelyn taustakuuntelemista. Muuten en olisi tainnut siitä selvitä. Vielä olisi pari kirjaa sarjasta jäljellä, joten ehkä ensi kesälomamatkalla.

 

Sarjojen väliin ei ole mahtunut montaa englanninkielistä teosta, joten niiden määrä on tänä vuonna romahtanut. Yli puolet kirjoista on itse asiassa kuunneltu. Olen ollut läpi vuoden Storytelin asiakas. Spefin lisäksi äänikirjoina on tullut kuunneltua dekkareita. Niiden taso ei ole ollut kovin hääppöinen (makukysymys varmaankin), vaikka viihdyttäviäkin tapauksia on löytynyt. Paperikirjojen määrä on lisääntynyt hieman, sillä olen hyödyntänyt kirjaston palveluja.

Olen lukenut paperisena mm. Markku Sadelehdon toimittamia Outoja tarinoita -antologioita neljän teoksen verran. Kauhunovellit ovatkin olleet kiinnostavaa antia tänä vuonna. Olen viihtynyt kauhun parissa muutenkin ja jatkan linjaa todennäköisesti ensi vuonnakin.

Kirjojen julkaisuvuosikymmen noudattelee perinteistä kaavaa keskittyen viimeisimpiin vuosikymmeniin. Ei mitään uutta siinä. Ahkerin lukukuukausi oli syyskuu. Pidin lomani elo-syyskuussa.

Vuoden parhaat tai muuten mielenkiintoisimmat lukukokemukset olivat

italialaisen Dino Buzzatin Noiduttu takki ja muita kertomuksia -novellikokoelma

saksalaisen Marc-Uwe Klingin QualityLand,

ruotsalaisen Karin Boyen Kallokaiini,

 

kiinalaisen Chen Quifanin Jättömaa, 

brittiläisen Roald Dahlin Nahka ja muita novelleja -kokoelma, sekä 

amerikkalaisen N.K. Jemisinin Viides vuodenaika -suomennos.

Suosittelen kaikkia!

Voltaire: Mikromegas, Cyrano de Bergerac: Matka kuuhun ja Francis Godwin: Lento kuuhun

Lainasin sattumoisin kaksi proto-sf:ksi luokiteltua kirjaa elokuussa. Ensimmäinen oli Voltairen Mikromegas. Olen viimeksi lukenut Voltairea joskus yläasteella eli noin sata vuotta sitten. Mitään muistikuvaa ei ole säilynyt tuolta ajalta. Vuonna 1752 julkaistu Mikromegas on yksi vanhimmista teoksista, jossa maanpallolle saapuu avaruuden olentoja, jos ei jopa vanhin. Toki vanhemmissakin teoksissa maapallon asukas sentään matkustaa Kuuhun, kuten toisessa proto-sf-teoksessa Cyrano de Bergeracin Matka kuuhun ja aiemmin tänä vuonna lukemassani Francis Godwinin Lento kuuhun -teoksessa. Mikromegas sisältää mielenkiintoisesti todellisuuspohjan Ranskan Kuninkaallisen tiedeakatemian tutkijoiden geodeettisesta tutkimusmatkasta Tornionlaaksoon. Paluumatkalla tutkijoiden laivassa matkasi kaksi torniolaista naista etelä-Ruotsiin ja myöhemmin eri reittiä Ranskaan. Voltairen fiktiossa Siriuksesta ja Saturnuksesta tulleet jättiläismuukalaiset intoutuvat seuraamaan pikkuruisia maan asukkaita ja filosoimaan heistä ja heidän kanssaan. Jokseenkin tylsästi. Koin ikäväksi Voltairen tavan piikitellä filosofisesti aikalaisiaan, joiden kanssa hän oli eri mieltä tai kuului eri leiriin tieteellisesti. Lisäksi hän vihjailee torniolaisten naisten moraalittomuudesta. Oli siihen syytä tai ei, jotenkin tuntuu, että kirjailija selkeästi esittää omaa mielipidettään, eikä kirjoita fiktiota. 

Sama seikka on ongelmana Cyrano de Bergeracin Matka kuuhun -kirjassa. Liekö syy on tuon ajan satiirityylissä, jota ranskalaiset suosivat. Minulle se näyttäytyi pilkalliselta tämän päivän näkökulmasta. Myönnän toki, että en välttämättä ymmärrä satiiri-lajin hienoutta ja historiallista arvoa. Itseäni twitteristä lainatakseni Matka kuuhun on uskomatonta potaskaa, jopa 1600-luvun teokseksi. Ei sinänsä haittaa, että kuuhun lennetään aamukasteen tai uhrisavun avulla, sillä 1600-luvulla tieteiskirjallisuusaihio on luonnollisesti paljolti fantasiaa. Teoksessa on kuitenkin uskontoon liittyvä selittämistä ja jotenkin koin myös ylimielisyyttä, että en pitänyt teoksesta alkuunkaan. Verrattuna aikalaisen Francis Godwinin Lento kuuhun -teokseen heikko. 

Liekö johtuu siitä, että Francis Godwin on englantilainen, ja Englannissa 1600-luvulla tyyli oli erilainen. Päähenkilö on kuitenkin espanjalainen astronautti, joka lentää joutsenen kaltaisilla linnuilla Kuuhun, jossa hän kohtaa kristittyjä kuulaisia, jotka ovat luoneet kadehdittavan utopian. Uskonnolta ei tältä piispa-kirjailijaltakaan vältytä, mutta Kopernikus ja Galileo on kuitenkin myös omassa arvossaan. Nämä kolme proto-sf-teosta ovat tutustumisen arvoisia genren historian näkökulmasta, mutta mitään suurta kirjallista lukukokemusta niistä ei saa. Kirjallisuuden tutkijat toki repivät niistä enemmän kuin tavallinen meikälukija.

A. Philippa Pearce: Tom ja keskiyön puutarha ja Hugh Scott: Hirmuhiirten luola

A. Philippa Pearcen Tom ja keskiyön puutarhassa (1958, suom. 1977) Tom lähetetään evakkoon tätilään kotona veljen sairastuttua tuhkarokkoon. Kirjan julkaisuvuonna tuhkarokkoon ei ollut vielä rokotetta, ja tuollainen käytäntö lähettää lapsi karanteeniin muualle, oli yksi tapa suojella lasta. Täti asuu vuokratalossa, jossa ei ole edes puutarhaa, mutta kylläkin kiinnostava kaappikello aulassa. Yllättäen eräänä unettomana yönä Tom kuulee kellon lyövän 13 kertaa. Tuolloin asfalttitakapiha muuttuu puutarhaksi, jossa leikkii nuori orpo tyttö, Hatty. Hattysta Tom saa leikkikaverin salaiseen puutarhaan. Hattyn maailma on mennellä vuosisadalla ja niin paljon kuin Tom haluaisikin, hän ei voi elää kahdella aikakaudella.

Kirjassa on ihana tunnelma ja tarina lumoaa, eikä ihmekään, että sille on myönnetty Carnegie-mitali. Tarina jättää haikean mielen, kuten monesti menneestä ajasta ja maailmasta kertovat kirjat tekevät. Tomin aikamatka toi mieleen Penelope Farmerin Charlotte Sometimesin, josta pidin myös paljon. Harmi, ettei Charlotte Sometimesia ole koskaan suomennettu.

Hugh Scottin Hirmuhiirten luolassa (1989, suom. 1990) ei ole aikamatkaa, mutta senkin päähenkilö on orpo, tällä kertaa poika, Freddie. Freddie tulee sukulaisten hoiviin linnamaiseen kartanoon, jossa asuu Lindsay-serkku ja Anaglypta-serkku tulee viettämään kesälomaansa. Lindsay vihkii Freddien nopsasti linnan saloihin, mutta pian paljastuu, että linnassa asustaa myös jotain pelottavaa, minkä kirjan nimikin jo paljastaa. 

Verrattuna Tom ja keskiyön puutarhaan Hirmuhiirten luola on naiivimpi. Scottin kirjoitustyyli...

se hieman...

ärsyttää!

Lapsia kehotetaan sulkemaan kirja, tarina on liian kauheaa. Minusta tuolloin aluarvioi lukijan, jonka pitäisi itse saada päättää milloin tarina pelottaa tai ei. Oli se sitten huumorilla laitettu tai ei, tyrkytys vain ärsyttää. Tarinan puitteet ovat kuitenkin kiehtovat, linna, muuri, naamioitujen ovien takana salaisia huoneita, kirjastohuone ja tietenkin hienot näkymät ikkunasta ja pelottava kellari.

Hirmuhiirten luola oli kiva ja nopea lukuvälipala. Ei sen kummempaa.

Roald Dahl: Nahka ja muita novelleja, Kuka pelkää noitia ja Kekseliäs kettu

Roald Dahl on tunnettu ennen kaikkea lastenkirjailijana. Olenkin lukenut häneltä aiemmin Matilda ja The Gremlins -kirjat, jotka ovat nuoremmille lukijoille suunnattu. Nyt käteeni osui Nahka ja muita novelleja -kokoelma (2007), jonka lyhyet tarinat oli selkeästi aikuisille ja olivat kaiken lisäksi kauhua. Kokoelma sisältää 10 novellia:

• Äänikone
• Genesis ja katastrofi
• Sotilas
• Mies etelästä
• Toivomus
• Vuokraemäntä
• William ja Mary
• Lampaalla teurastettu
• Tie taivaaseen
• Nahka

Kaikki novellit on julkaistu aiemmin 1950-1960-luvulla julkaistuissa kokoelmissa.

Ihastuin suoraa päätä Dahlin mustan humoristisiin, ehkä hieman perinteisiin kauhukertomuksiin, joista suurin osa päättyi vihjaukseen, ei selkeään selittämiseen. Kaikki oli kuitenkin helposti pääteltävissä.

Kokoelmassa ei ollut varsinaisesti yhtää heikkoa novellia, joskaan esim. Sotilas ja Mies etelästä ei tehnyt minuun yhtälailla vaikutusta kuin William ja Mary sekä Tie taivaaseen. Nämä molemmat nostivat pitkän avioliiton ikeen naisen näkökulmasta laukaisevaksi tekijäksi. Myös Lampaalla tapettu kulkee samaa polkua. William ja Maryssa on 1942 ilmestyneen Curt Siodmakin Donovan's Brainin kaikuja, mikä ei sinänsä ole huono lähtökohta. Tarinat eivät ole varsinaisesti pelottavia, mutta kieroja ja nyrjähtäneitä oman aikansa tyylillä.

Kuka pelkää noitia (1983, suom. 1990) sen sijaan on lastenkirja, ehkä vähän isommille lapsille jo. 

Ah, miten ilkikurista tekstiä, jossa ei kaihdeta iljettävyyksiäkään. Plussaa siitä, että suomalaiset noidat saivat kunnian olla maailman pahimpia ja julmimpia. Suomalaisissa lasten kauhukirjoissa vastaavaa hersyvää huumoria nykyaikaisella otteella löytyy Magdalena Hain teoksissa. Me likes.

Kekseliäs kettu (1970, suom. 1978) on sitten lasten veijaritarina isäketusta, jonka tulee pikaisesti keksiä miten pelastaa perheensä kolmelta ihmiseltä, jotka haluavat kostaa menetetyistä kotieläimistään. No, ennustettavissa on onnellinen loppu ja eläinten yhteistyötä epämiellyttäviksi kuvattujen ihmisten nujertamiseksi. Enpä innostunut tarinasta, koska se tyytyy mustavalkoiseen hyvän ja pahan käsitykseen ja heikkoon huumoriin. Lasten ajatusmaailmaan tämä toki voi olla jännä, mutta ehkä etsisin kuitenkin uudempia teoksia nykyaikaisella maailmankuvalla. Kirjan kuvituskaan ei viehättänyt, koska eläimet oli puettu niissä vaatteisiin ja isäketun alussa menettämä häntä oli kuvissa siellä täällä myöhemminkin. Aivan kuin kuvittaja ei olisi lukenut juttua. 

Roald Dahl kuuluu kirjailijoihin, joiden teoksiin aion jatkossakin tutustua. Niitä riittää.

Syksyn 2021 englanninkielisiä spefiuutuuksia

Selasin reilu satakunta kirjaesittelyä läpi nyt syksyllä ilmestyvistä englanninkielisistä spefikirjoista ja totesin, että en millään saa houkuteltua itseäni lukemaan trendikkäitä uusia kirjoja puhuttelevine aiheineen. Vain tutut ja turvalliset kirjailijat vetosivat minuun. Tällaista ähkyä uusista kirjoista olen kokenut jo viimeisten Hugo-ehdokkaiden kohdalla.

Niinpä menen nyt lyhyellä ja turvallisella kuuden kirjan listallani.

Olen jo aikoja sitten tippunut J.R.R. Tolkienin nimissä tuotettujen kirjojen vauhdista, vaikkakin olen niitä varsinkin suomeksi hankkinut. Uutuuslistalla on Carl F. Hostetterin toimittama The Nature of Middle-earth, joka kiinnostaa jo tässä vaiheessa englanniksi. Kirja todennäköisesti ilmestyy suomeksikin kohtalaisen pian, ainakin monet tuppaa niin tekemään. Tolkien myy. Mitään erityisen kiirettä en tämän teoksen kohdalla lukemisessa pidä.

Luen parhaillaan Joe Abercrombien The Age of Madness -trilogian kakkososaa ja heti kohta perään ilmestyykin päätösosa The Wisdom of Crowds. Abercrombieen voi aina luottaa, kirjat ilmestyy silloin kun hän niin on ajoittanut. Ei vuosien viiveitä. Edelleen yksi suosikkikirjailijoistani.

Naomi Novikin The Scholomance-sarja on minulla vielä aloittamatta, vaikkakin ensimmäinen osa, A Deadly Education, on ladattuna ja seuraavien kirjojen lukulistalla. Kakkososa, The Last Graduate, ilmestyy kuukauden sisään. Riippuen ykkösosan vetävyydestä, kakkososa siirtyy lukulistalla nopeasti tai vähemmän nopeasti.

Jo käännösuutuuksien kohdalla mainitsin joulun tulevan lokakuussa kun J.K. Rowlingin Jouluposso ilmestyy. Kirja ilmestyy tietenkin myös englanniksi ja koska Rowling on kielellisesti taitava ja haluan ehdottomasti lukea hänen alkuperäisen tekstinsä, The Christmas Pig päätyy ostoslistalle ja luettavaksi. Rowlingin teokset ovat aina Tapahtuma minulle.

Alastair Reynolds kirjoittaa useimmiten tiiliskiviä, joiden lukemisen aloittaminen ei aina innosta minua. Belladonna Nights and Other Stories on kuitenkin novellikokoelma, jonka lukemista on helppo jaksottaa. Reynolds kuuluu myös ahkerasti suomennettujen kirjailijoiden joukkoon, joten ehkä nämä novellit näkevät päivänvalon käännöksinäkin. 

Catherynne M. Valente on kirjoittanut trilleriksi luokitellun teoksen, Comfort Me with Apples, jonka nimi viittaa Korkeaan veisuun. Kirjaa markkinoidaan niille, jotka ovat pitäneet Gillian Flynnin Kiltistä tytöstä ja Naomi Novikin Spinning Silveristä. Minä pidin molemmista, joten tästä Valenten kirjasta pitäisi tulla hyvä lukukokemus.

Englanninkielisistä teoksista nousee joskus somessa kohinaa, joka saattaa tuoda yllätyksiä lukulistalleni. Esim. Adrian Tchaikovsky mahdollisesti. Saa myös suositella kiinnostavia uutuuksia.

Syksyn 2021 kiinnostavia spefikirjoja

Tänä vuonna on ilmestynyt mukavasti mielenkiintoisia käännösspefiuutuuksia ja myös syksy näyttää antoisalta.

Vaskikirjoilta on odotettavissa Clark Ashton Smithin Zothique, tieteisfantasian ja miekka ja magian novellikokoelma. Vaikka m&m ei juurikaan minua innosta, on kuitenkin kiinnostavaa tutustua aina silloin tällöin alagenren kirjallisuuteen. Vaskikirjat on profiloitunut vahvasti miespuoleisten kirjailjoiden teoksiin, mutta välillä mahtuu mukaan myös naisten julkaisemia kirjoja. Muirthemnen tasankojen Cúchulainn on Isabella Augusta Gregoryn 1902 julkaistun teoksen suomennos. Kyseessä on irlantilaisiin kansantarinoihin perustuva romaani.

Art House julkaisee proto-sf-teoksen vuodelta 1686 suomeksi. Bernard le Bouyer de Fontenellen Maailmojen moninaisuudesta on ilmeisesti dialogimuotoon kirjoitettu avaruusaiheinen fantasia ja "eurooppalaisen naissivistyksen merkkipaalu", mitä ikinä se tarkoittaakaan. 

Tammen Keltaisen kirjaston seuraava julkaisu on Kazuo Ishiguron Klara ja aurinko, jossa kysytään "mitä on rakkaus, mitä ihmisyys". Tämä on ilmeisesti Ole luonani aina -romaanin sisarteos, joten siksi se päätyy lukulistalleni. En ole tutustunut englanninkielisen teoksen arvioihin, joten ilman ennakkokäsityksiä mennään. Tammi julkaisee lisää tuoretta kirjallisuutta, eli vuonna 2020 ilmestyneen Liz Braswellin nuortenkirjan Syntymättömyyspäivän käännöksen. Kirjassa kerrotaan mitä tapahtui Ihmemaassa sen jälkeen kun Liisa palasi takaisin kotiin. Joulu tulee Tammelle jo lokakuussa, kun J.K. Rowlingin uusi satufantasia Jouluposso kääntyy suomeksi. Odotan innolla, vaikka myös alkuperäiskielinen on ostoslistalla aivan ehdottomasti.

Basam Books julkaisee Olaf Stapledonin 1937 julkaistun Star Maker -kirjan suomeksi nimellä Tähtien tekijä. Mainos kertoo kirjan olevan "järisyttävä mestariteos", klassikko. Stapledonin tyyli ei ole vielä purrut minuun, tästäpä uusi yritys.

Jalavan ehdoton valttikortti tälle syksylle on N.K. Jemisinin monikertaisen Hugo-palkinnon voittaneen Murtunut maailma -sarjan aloitusosan, Viides vuodenaika, suomentaminen. Olen koko sarjan lukenut jo englanniksi tuoreeltaan ja pidin sitä huippuna. Myös geologi minussa piti sarjasta, ei ainoastaan spefiharrastaja. Suosittelen kaikille. Ehdoton ostoslistalle.

Jos Jalava juhlii N.K. Jemisinin teoksella, WSOY saa miljoona pistettä Susanna Clarken Piranesin suomentamisesta. Hyvin erilainen kirja kuin Jonathan Strange & Herra Norrell, mutta aivan ihana teos kuitenkin. Ehdottomasti ostoslistalle suomennoskin, vaikka alkuteoksen ahmin jo heti tuoreeltaan. Toinen WSOY:lta ilmestyvä kiinnostuskynnyksen ylittävä kirja on Charlotte McConaghyn Viimeinen muuttolintu. Teosta kuvaillaan "hypnoottiseksi lukuromaaniksi luonnon kauneudesta ja katoavaisiudesta". Kovasti kehuttu teos, joten hyvää lukukokemusta odotellessa.

Moebius yllättää julkaisemalla Gene Wolfen Soldier-sarjan ensimmäisen osan, Sotilas sumussa, suomeksi. En ole Wolfen erityinen fani, mutta jälleen kerran kyseessä on teos, jonkalaisia ei liikaa suomenneta ja siksi se kuuluu lukulistalle. Siitä ei ole tietoa tuleeko sarjan muita osia suomeksi. Edit: kirja siirtynyt vuodelle 2022. Nimi vaihtunut Eksyneeksi sotilaaksi.

Into kustantamon ainoa kiinnostava teos syksylle on Lawrence Wrightin Tappava uhka, joka tartuntatautiteemallaan on ajankohtainen.  Virusaiheeseen minulla ei ole suuria odotuksia, mutta ehkä kirja viihdyttää. 

Englanniksi ilmestyy joukko kiinnostavia kirjoja niin ikään, mutta jääköön ne tällä kertaa listaamatta. Selvää on, että lukemiset eivät lopu tänäkään vuonna kesken, mikä ilolla todettakoon. 

Elokuun lukumaraton 2021

Blogini on viettänyt hiljaiseloa ja sen muokkaaminen on muutenkin ollut teknisesti hieman vaikeaa pelkällä puhelimella. Nyt katson kuitenkin miten päivittäminen onnistuu, kun osallistun elokuun lukumaratoniin, jota vetää Oksan hyllyltä -blogi. Blogista voi käydä katsomassa tarkemmat säännöt ja tiedot maratoniin osallistumisesta.

Aivan mahdottomasti en ole suunnitellut lukemisia maratonille, mutta kävin eilen kirjastossa ja lainasin Margaret Mahyn ja Roald Dahlin lastenkirjoja, joihin ajattelin tutustua kevyeksi alkajaiseksi. Lisäksi minulla on kesken Beth Lewisin The Origins of Iris ekirjana ja Sergei Lukjanenkon Hämärän vartio äänikirjana, joten eivätköhän ne kata maratonin aikaa. 

Pahoittelen, etten lisää päivitykseeni kuvia. Käytän sen temppuiluajan mielummin lukemiseen. Ehkä lisään kuvat maratonin jälkeen. 

Lukumaratonini alkaa nyt perjantaina klo 15:00 ja päättyy siis lauantaina klo 15:00. Aloitan maratonin Roald Dahlin Kekseliäs kettu -kirjalla, joka on alunperin julkaistu 1970 ja suomennettu 1978. 

Klo 17:25 Kekseliäs kettu luettuna, sivuja 85. Ajan patina näkyi jo tarinan kerronnassa. Ihan ok lasten tarinana, mutta vaikka kuvitus on aina kiva lisä, niin olisi hyvä jos kuvittaja olisi seurannut mitä tapahtuu. Nyt kuvissa oli esim. isäketulla häntä, vaikka se menetti sen jo ihan alkumetreillä.

Seuraavaksi aloitan Roald Dahlin Kuka pelkää noitia -kirjan.

Klo 20:05 Noita-kirjaa luettuna 102 sivua. Yllättävän riemukasta tekstiä, hersyvää mustaa huumoria:

"Suomalaiset noidat kokevat suurta mielihyvää katsellessaan vierestä kun aikuiset tappavat omia lapsiaan."

Klo 22:45 Kuka pelkää noitia on nyt luettu. Aikuisena on ärsyttävää välillä lukea lastenkirjoja, kun niissä huomaa joko logiikkavirheitä tai yksinkertaistuksia. Joka tapauksessa tämä teos oli hauska ja viihdyttävä jopa aikuiselle ja pidin reipashenkisestä huumorista. Sivuja oli 224 eli nyt yhteensä maratonilla sivusaldo on 309. 

Vuorossa on Margaret Mahyn Vaarallisia unia. 

Klo 00:35 Vaarallisia unia on edennyt 39 sivun verran ja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Silmät ovat kuitenkin väsyneet, joten siirryn kuuntelemaan Lukjanenkon Hämärän vartiota.

Klo 10:15 Hämärän vartiota ehdin kuunnella 30 minuuttia kunnes uni vei. En nähnyt vaarallisia unia, joten uskallan jatkaa nyt Margaret Mahyn kirjan lukemista. 

Klo 13:35 vajaa puolitoista tuntia lukumaratonia jäljellä. Vaarallisia unia on luettu ja siitä kertyi laariin 176 sivua. Lopun ajan käytän niin ikään Margaret Mahyn nuortenkirjaan, Noitavaellus.

Klo 15:00 Lukumaraton on päättynyt. Ehdin lukea Noitavaellusta 43 sivua. Yhteensä saldoksi tuli 528 sivua ja 30 minuuttia äänikirjaa.

Valitsemani lasten- ja nuortenkirjat olivat kiinnostavia, etenkin Margaret Mahyn teoksissa tuntuu olevan vetoa. En ole lukenut hänen teoksiaan yhtään aiemmin, mutta jos niitä löytyy enemmänkin, niin ehkäpä jatkan tutustumista. 

 

Karel Čapek: R.U.R. - Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 12

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 11 jäi minulta väliin, mutta nyt tähän Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogin vetämään kahdenteentoista haasteeseen terästäydyin mukaan. Olen lukenut viime aikoina useitakin klassikkoja, mutta valitsin tempaukseen tsekkiläisen Karel Čapekin näytelmän R.U.R., joka valmistui vuonna 1920. Näytelmän ensiesitys oli Prahassa 25.1. 1921 eli kutakuinkin 100 vuotta sitten. Suomeksi teos on ilmestynyt kokonaisuudessaan 2009. 

R.U.R. eli Rossumin universaalit robotit koostuu neljästä näytöksestä, joista ensimmäinen on alkunäytös. Rossumin tehdas on kehittänyt roboteista uuden, ihmisestä vaikeasti erotettavan version, jonka tuotanto on salaista. Ylijohtajan tytär Helena Glory saapuu tehtaalle, jossa sen johtajisto pääjohtaja Harry Dominin johdolla esittelee hänelle robotit. Helenan ällistykseksi niitä ei todellakaan erota biologisista ihmisistä, mutta pääjohtaja vakuuttaa ettei niillä ole tunteita, omaa tahtoa, intohimoja, historiaa tai sielua. Helena kapinoi, sillä hänen mielestään Robotteja tulisi kohdella kuten ihmisiä, niille pitäisi antaa vapaus tunteisiin ja rakkauteen. Vuosien jälkeen, kun Robotit ovat korvanneet ihmiset työnteossa, sillä ne ovat halpoja ja helposti massatuotannolla valmistettavia, ihmisten syntyvyys on laskenut ja maailmantalous on robottien varassa. Rossumilla tuotetaan uusi robottimalli, poikkeuksellinen Radius. On väistämätöntä, että robotit ottavat vallan, mutta yhteiskunta ei ole kuitenkaan sillä valmis. Sen huomaavat myös robotit.

R.U.R.in kieli on vanhahtavaa ja pateettista, mikä osin peittää alleen tarinan ajattomuuden. Čapek esittelee teoksessa ensimmäistä kertaa kirjallisuudessa sanan robotti. Kyseessä ei ole kuitenkaan perinteinen mekaaninen tuote, vaan ihmisen kaltainen biologinen olento, josta tänä päivänä käytettäisiin ehkä nimitystä "biomuoto", kuten Adrian Tchaikovsky omissa Dogs of War -teoksissaan (arvostelu) käyttää. Kirjan jälkisanoissa tarjotaan robotti-sanan alkuperäksi tsekkiläistä robota-sanaa, joka tarkoittaa taksvärkkiä, työtä, jonka tuotos menee yhteiskunnan hyväksi, eikä tekijä saa siitä palkkaa. Tarinan tarkoitus ei kuitenkaan ole ollut keskittyä robotteihin, vaan ihmiseen ja hänen sankaruuteensa jopa tuhon hetkellä. R.U.R. on dystopia, siitä ei ole epäilystäkään, ja ehkäpä tuo sankaruus ei näyttäydy tämän päivän valossa enää samalta, kuin sata vuotta sitten, vaan aika naiivilta. 

Isaac Asimov, joka on tunnettu omista roboteistaan, piti Čapekin R.U.R.-näytelmää huonona, mutta kiittelee sitä robotti-sanasta. Asimov on kuitenkin poiminut omiin kirjoihinsa muutakin idean tynkää kuin pelkästään yhden sanan, joten R.U.R.illa on ollut sitäkin kautta suuri vaikutus keinoihmiseen liittyvään kirjallisuuteen. Čapekin lähtökohta oli inhimillisyys, ahneus, työ vähemmillä kustannuksilla ja massatuotannolla saavutettava runsaus, jolloin ihmiset voivat vetää lonkkaa yltäkylläisyydessä. Tehdastyön kasvava vaikutus yhteiskunnassa on merkittävä osa teosta. R.U.R.issa on havaittavissa myös ajattelu, joka sittemmin tieteisfiktiossa on nostanut usein päätään. Robotteja/androideja inhimillistetään ja niille vaaditaan ihmisten kaltaisia oikeuksia. Tämä on esillä esim. paitsi Asimovin tuotannossa, myös erittäin pitkälle vietynä Annalee Newitzin 2017 julkaistussa teoksessa Autonomous (arvostelu).

R.U.R. on klassikko, jonka voisin katsoa näytelmänäkin, tosin ehkä modernimmalla kielellä.

Kevään 2021 kiinnostavia kirjauutuuksia

Vuoden 2021 alussa ajatuksenani on lukea erityisesti vanhempaa kirjallisuutta kirjahyllyjeni kätköistä. Vanhemmalla tarkoitan, että olen hankkinut kirjat 5+ vuotta sitten. Tunnetusti uudet kirjat kuitenkin napsahtavat mainostettuina houkuttelemaan, joten osan itseäni erityisesti kiinnostavia teoksia tammikuun ja huhtikuun väliltä olen ennakoinut ja koonnut tähän. Vastaan tulee ehkä myös yllätyksiä. Kirjahyllyssäni on myös useita 2020 julkaistuja, jotka odottavat vielä vuoroaan.

Tammikuu

Adrian Tchaikovsky: Bear Head

Kirja on jatkoa viime vuonna Top 10 valitsemalleni Dogs of Warille. Honey, geneettisesti muokattu karhu aloittaa Marsissa ilmeisestikin vallankumouksen, joten sitä seuraamaan, kiitos.

Olaf Stapledon: Liekit (The Flames, 1947) (Oppian)

Stapledon on niitä varhaisia tieteisfantasiakirjailijoita, joihin on ollut pitkään tarkoitus tutustua, mutta ei vain ole saanut kiinni, mistä aloittaa. Tässä lienee hyvä mahdollisuus. Maapallolla asustelee Auringosta lähtöisin olevia liekkiolentoja, joilla on ilmeisesti aikeita ihmiskuntaa kohtaan. Mutta millaisia, selviää tammikuussa.

Minna Roininen, Solina Riekkola ja Matleena Sopanen (toim.): Ei aivan ihmisiä: Novelleja tulevaisuuden älyistä (Osuuskumma)

Yhdeksän novellin antologia erilaisista tekoälyistä, jotka toimivat rinnakkain. Useat Osuuskumman kotimaisten kirjailijoiden antologiat ovat olleet, aiheesta riippuen, hyvinkin kiinnostavia luettavia, joten samaa odotan tältä.

  

Helmikuu

Francis Godwin: Lento kuuhun (The Man in the Moone, 1638) (Basam Books)

1600-luvulla tehty kuulento kiinnostaa aina. Edit: Julkaisu siirtynyt maalis-huhtikuulle.

Adeline Dieudonné: Oikeaa elämää ( La vraie vie, 2018) (WSOY)

Raivoisaa ja runollista nuoren tytön kasvutarinaa on kuvailtu romaaniksi jossa “satujen viattomuus kohtaa Stephen Kingin trillereiden kauhun.” (RTL). No niin. Ei aavistustakaan mitä on luvassa. Dieudonné on belgialainen kirjailija, ja niitä ei kovin monta spefi-ympyröissä ole tullut vastaan, joten ihan jo senkin vuoksi ajattelin tämän lukea.

Arthur Machen: Mystisiä kertomuksia (Basam Books)

”Tähän teokseen on valikoitu parhaita osia hänen myöhäistuotannostaan, jossa kaipuu salattuun todellisuuteen jalostuu kummiksi käänteiksi, hätkähdyttäviksi havainnoiksi ja viipyileviksi tunnelmiksi.” Näihin aiemmin tuntemattomiin kirjailijoita on mukava tutustua ja saada pohjaa tunnetumpien kirjailijoiden vaikuttajista. Machen on walesiläinen kirjailija, jonka novelleja ilmeisesti 1900-luvun alkupuolelta on koottu tähän teokseen. Edit: Julkaisu siirtynyt maalis-huhtikuulle.

Maaliskuu

Adrian Tchaikovski: One Day All This Will Be Yours

Pienoisromaanimittainen aikamatkailutarina. Welcome to the end of time. It’s a perfect day. Tämä on Tchaikovskyn kolmas julkaisu alkuvuodelle. En ole katsonut kuinka monta ilmestyy loppuvuodesta. Melkoinen tahti kirjailijalla.

Colson Whitehead: Maanalainen rautatie (The Underground Railroad, 2016) (Otava)

Palkintoja ja -ehdokkuuksia kerännyt teos, jota myydään myös B. Obaman nimen voimin. Vaihtoehtohistoriallinen teos vapauden tavoittelusta ja sorrosta, johon tullee tutustuttua.

Josh Malerman: Malorie (Malorie, 2020) (Karisto)

Lintuhäkin jatkoa. Malorie ja lapset lähtevät jälleen liikkeelle uhkaavaa maailmaan silmät sidottuna. En ole uskaltanut lukea englanninkielisiä arvosteluja, miten jatko on onnistunut, sillä haluan lukea kirjan.

Madeline Miller: Kirke (Circe, 2018) (WSOY)

Tämän teoksen olen jo lukenut alkuperäiskielellä, mutta otan sen esille, jos joku sattuisi kiinnostumaan suosituksestani ja haluaa lukea kirjan ennen kuin siitä tulee tv-sarja. Kirkehän on Odosseuksen tarinoista tuttu henkilö ja nyt antiikin mytologiaa kerrotaan hänen näkökulmastaan. Milleriltä on aiemmin suomennettu Akhilleen laulu.

 

 

Huhtikuu

Christina Sweeney-Baird: Viimeiset miehet (The End of Men, 2021) (Like)

Tämä kirja ilmestyy englanniksikin huhtikuussa, joten pikainen suomennos tulossa. Tarinassa Skotlannissa leviää virus, joka tarttuu vain miehiin. Rokote voi pelastaa koko ihmiskunnan. Kilpajuoksu aikaa vastaan alkaa. En osaa sanoa, onko tämä jokin korni ”otetaan kaikki kohu irti korona-ajasta” –julkaisu, vai oikeasti sanomallinen teos. Mainosteksti ”Vain miehet kantavat virusta. Vain naiset voivat pelastaa meidät kaikki.” on ainakin juuttaan hölmö.

Englanninkielisissä julkaisuissa on vähemmänlaisesti kiinnostavia alkuvuodesta, mutta toivottavasti kesällä ja syksyllä enemmän.