maanantai 30. elokuuta 2021

Syksyn 2021 kiinnostavia spefikirjoja

Tänä vuonna on ilmestynyt mukavasti mielenkiintoisia käännösspefiuutuuksia ja myös syksy näyttää antoisalta.

Vaskikirjoilta on odotettavissa Clark Ashton Smithin Zothique, tieteisfantasian ja miekka ja magian novellikokoelma. Vaikka m&m ei juurikaan minua innosta, on kuitenkin kiinnostavaa tutustua aina silloin tällöin alagenren kirjallisuuteen. Vaskikirjat on profiloitunut vahvasti miespuoleisten kirjailjoiden teoksiin, mutta välillä mahtuu mukaan myös naisten julkaisemia kirjoja. Muirthemnen tasankojen Cúchulainn on Isabella Augusta Gregoryn 1902 julkaistun teoksen suomennos. Kyseessä on irlantilaisiin kansantarinoihin perustuva romaani.


Art House julkaisee proto-sf-teoksen vuodelta 1686 suomeksi. Bernard le Bouyer de Fontenellen Maailmojen moninaisuudesta on ilmeisesti dialogimuotoon kirjoitettu avaruusaiheinen fantasia ja "eurooppalaisen naissivistyksen merkkipaalu", mitä ikinä se tarkoittaakaan. 


Tammen Keltaisen kirjaston seuraava julkaisu on Kazuo Ishiguron Klara ja aurinko, jossa kysytään "mitä on rakkaus, mitä ihmisyys". Tämä on ilmeisesti Ole luonani aina -romaanin sisarteos, joten siksi se päätyy lukulistalleni. En ole tutustunut englanninkielisen teoksen arvioihin, joten ilman ennakkokäsityksiä mennään. Tammi julkaisee lisää tuoretta kirjallisuutta, eli vuonna 2020 ilmestyneen Liz Braswellin nuortenkirjan Syntymättömyyspäivän käännöksen. Kirjassa kerrotaan mitä tapahtui Ihmemaassa sen jälkeen kun Liisa palasi takaisin kotiin. Joulu tulee Tammelle jo lokakuussa, kun J.K. Rowlingin uusi satufantasia Jouluposso kääntyy suomeksi. Odotan innolla, vaikka myös alkuperäiskielinen on ostoslistalla aivan ehdottomasti.




Basam Books julkaisee Olaf Stapledonin 1937 julkaistun Star Maker -kirjan suomeksi nimellä Tähtien tekijä. Mainos kertoo kirjan olevan "järisyttävä mestariteos", klassikko. Stapledonin tyyli ei ole vielä purrut minuun, tästäpä uusi yritys.

Jalavan ehdoton valttikortti tälle syksylle on N.K. Jemisinin monikertaisen Hugo-palkinnon voittaneen Murtunut maailma -sarjan aloitusosan, Viides vuodenaika, suomentaminen. Olen koko sarjan lukenut jo englanniksi tuoreeltaan ja pidin sitä huippuna. Myös geologi minussa piti sarjasta, ei ainoastaan spefiharrastaja. Suosittelen kaikille. Ehdoton ostoslistalle.


Jos Jalava juhlii N.K. Jemisinin teoksella, WSOY saa miljoona pistettä Susanna Clarken Piranesin suomentamisesta. Hyvin erilainen kirja kuin Jonathan Strange & Herra Norrell, mutta aivan ihana teos kuitenkin. Ehdottomasti ostoslistalle suomennoskin, vaikka alkuteoksen ahmin jo heti tuoreeltaan. Toinen WSOY:lta ilmestyvä kiinnostuskynnyksen ylittävä kirja on Charlotte McConaghyn Viimeinen muuttolintu. Teosta kuvaillaan "hypnoottiseksi lukuromaaniksi luonnon kauneudesta ja katoavaisiudesta". Kovasti kehuttu teos, joten hyvää lukukokemusta odotellessa.



Moebius yllättää julkaisemalla Gene Wolfen Soldier-sarjan ensimmäisen osan, Sotilas sumussa, suomeksi. En ole Wolfen erityinen fani, mutta jälleen kerran kyseessä on teos, jonkalaisia ei liikaa suomenneta ja siksi se kuuluu lukulistalle. Siitä ei ole tietoa tuleeko sarjan muita osia suomeksi. Edit: kirja siirtynyt vuodelle 2022. Nimi vaihtunut Eksyneeksi sotilaaksi.

Into kustantamon ainoa kiinnostava teos syksylle on Lawrence Wrightin Tappava uhka, joka tartuntatautiteemallaan on ajankohtainen.  Virusaiheeseen minulla ei ole suuria odotuksia, mutta ehkä kirja viihdyttää. 


Englanniksi ilmestyy joukko kiinnostavia kirjoja niin ikään, mutta jääköön ne tällä kertaa listaamatta. Selvää on, että lukemiset eivät lopu tänäkään vuonna kesken, mikä ilolla todettakoon. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...