2019 Nebula, Ray Bradbury ja Andre Norton -palkintoehdokkaat

Science Fiction and Fantasy Writers of America (SFWA) on julkaissut 2019 Nebula-palkintojen ehdokaslistat. Voittajat julkaistaan toukokuun 30. päivä. Olen lukenut näistä The Ten Thousand Doors of Januaryn, josta on tulossa arvio, ja Gideon the Ninth ja Dragon Pearl ovat yhä lukulistalla. Jokunen ehdokas saattaa ilmestyä Hugo-ehdokaslistallekin.

Romaani

• Marque of Caine, Charles E. Gannon
• The Ten Thousand Doors of January, Alix E. Harrow
• A Memory Called Empire, Arkady Martine
• Gods of Jade and Shadow, Silvia Moreno-Garcia
• Gideon the Ninth, Tamsyn Muir
• A Song for a New Day, Sarah Pinsker

Pienoisromaani

• “Anxiety Is the Dizziness of Freedom”, Ted Chiang
• The Haunting of Tram Car 015, P. Djèlí Clark
• This Is How You Lose the Time War, Amal El-Mohtar & Max Gladstone
• Her Silhouette, Drawn in Water, Vylar Kaftan
• The Deep, Rivers Solomon, with Daveed Diggs, William Hutson & Jonathan Snipes
• Catfish Lullaby, A.C. Wise

Pitkä novelli

• “A Strange Uncertain Light”, G.V. Anderson
• “For He Can Creep”, Siobhan Carroll
• “His Footsteps, Through Darkness and Light”, Mimi Mondal
• “The Blur in the Corner of Your Eye”, Sarah Pinsker
• Carpe Glitter, Cat Rambo
• “The Archronology of Love”, Caroline M. Yoachim

Novelli

• “Give the Family My Love”, A.T. Greenblatt 
• “The Dead, In Their Uncontrollable Power”, Karen Osborne
• “And Now His Lordship Is Laughing”, Shiv Ramdas
• “Ten Excerpts from an Annotated Bibliography on the Cannibal Women of Ratnabar Island”, Nibedita Sen
• “A Catalog of Storms”, Fran Wilde
• “How the Trick Is Done”, A.C. Wise

Ray Bradbury -palkinto draamamuotoiselle esitykselle

• Avengers: Endgame
• Captain Marvel
• Good Omens: “Hard Times”
• The Mandalorian: “The Child”
• Russian Doll: “The Way Out”
• Watchmen: “A God Walks into Abar"

Andre Norton -palkinto nuorille aikuisille suunnatulle science fictionille tai fantasialle

• Sal and Gabi Break the Universe, Carlos Hernandez
• Catfishing on CatNet, Naomi Kritzer
• Dragon Pearl, Yoon Ha Lee
• Peasprout Chen: Battle of Champions, Henry Lien
• Cog, Greg van Eekhout
• Riverland, Fran Wilde

Tähtivaeltaja-palkinnon 2020 ehdokkaat julkistettu

Helsingin Science Fiction Seura ry:n Tähtivaeltaja-palkintoehdokaslista on julkistettu. Palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle. Lopulliselle ehdokaslistalle 2020 raati on valinnut seuraavat teokset perusteluineen:

Naomi Alderman: Voima (The Power, suom. Marianna Kurtto, Gummerus) (arvostelu)

Dystopiatrilleri kääntää sukupuolten valtasuhteet päälaelleen, kun naisille kehittyy kyky antaa tappavia sähköiskuja. Teos peilaa viiltävästi aikamme tasa-arvokysymyksiä väittämättä kuitenkaan vallan väärinkäyttöä minkään tietyn sukupuolen piirteeksi.

Margaret Atwood: Testamentit (The Testaments, suom. Hilkka Pekkanen, Otava) (lyhyt arvostelu)

Gileadin uskonnolliseen sukupuolisortoon palaava romaani on valitettavan ajankohtainen puheenvuoro uuskonservativismin lisääntyessä. Samalla teos kuitenkin muistuttaa, että aina on niitä, jotka eivät alistu.

Agustina Bazterrica: Rotukarja (Cadáver exquisito, suom. Einari Aaltonen, Like) (arvostelu)
Ravisteleva kuvaus yhteiskunnasta, jossa on siirrytty laajamittaiseen ihmissyöntiin. Romaani kommentoi painokkaasti teollista lihantuotantoa ja rahan vallan epäinhimillistävää vaikutusta.

Peter Høeg: Sinun silmiesi kautta (Gennem dine øjne, suom. Sanna Manninen, Tammi)
Aivokuvannusmenetelmät ja lapsuusystävien kokemukset avaavat tien mielenfilosofiseen pohdintaan. Soljuvan syvällinen lukuromaani esittää suuria kysymyksiä tajunnasta, persoonasta ja toisen ihmisen ymmärtämisestä.

Antti Salminen: Mir (Poesia)
Fragmentaarinen, romaanin rajoja rikkova teos vie villin lyyriselle matkalle sienten varjobiosfääriin. Mir nostaa lukijan eteen toiseuden, jossa ihminen on parhaimmillaankin vain vähäinen palvelija sienten ja kasvien ikiaikaisessa sodassa.

Palkinto jaetaan huhti-toukokuussa.

Vonda McIntyre: Unikäärme

Unikäärme on ehdottomasti teos, joka pääsee mukaan Kirjahyllyn aarteet 2 -lukuhaasteeseen. Kirja on kököttänyt hyllyssäni ties kuinka kauan ja minulla on ollut omituisia ennakkoluuloja sitä kohtaan, joten en ole saanut luetuksi aikaisemmin. Nyt voin kuitata yhden kirjan myös Hugo-ehdokaslukuhaasteestani. Dreamsnake voitti ilmestyttyään (1978) seuraavan vuoden Hugo-, Nebula- ja Locus-palkinnot. Suomennettu versio ilmestyi 2002. Liitän kirjan myös Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaasteeseen, sillä kyllähän tämä klassikoiden joukkoon luetaan.

Käärme on parantaja, nainen joka kiertää apurikäärmeidensä kera pitkin ydinsodan jälkeistä turmeltunutta maata. On paikkoja, joihin ihmisen ei kannata mennä. Käärme paitsi parantaa, hän tuo unikäärmeensä avulla myös helpotusta kuolemanpelkoon kuoleman hetkellä. Menetettyään käärmekammoisten kyläläisten vuoksi unikäärmeensä, hänen täytyy löytää uusi. Ilman unikäärmettä ei juuri voi olla todellinen parantaja. Unikäärmeet ovat kuitenkin harvinaisia, eivätkä parantajat tiedä miten saisivat harvat hallussaan olevat lisääntymään. On kuitenkin paikka, josta tieto voisi löytyä.

Maailmakuvaus on kiehtova, iso kaupunki ja paljon pieniä kyläyhteisöjä, paimentolaisia sekä vaeltajia. Katastrofin jälkeinen maailma on yhtälailla kuin ennenkin ennakkoluuloinen ja epätasa-arvoinen, jopa julma. Selviytyäkseen on oltava itsekäs tai niin useimmat luulevat taikauskossaan ja peloissaan. Käärme on kaikkea muuta kuin itsekäs, hän uhraa aikansa sairaille ja kuoleville. Käärme on itsenäinen ja seksuaalisesti aktiivinen ja aloitteellinen, joskaan ei aina itsevarma. Hyvin inhimillinen hahmo siis. Kirjassa on romanssi, joka ei kuitenkaan vie onneksi koko huomiota. Loppupuoliskolla kuvioon astuu myös pieni kaltoinkohdeltu tyttö, jolla on loppuratkaisussa oma osuutensa.

Kirjan rakenne on hieman pätkittäinen, varsinkin alussa tuntuu, että lukisi erillisiä tarinoita, joissa on sama päähenkilö. Tämä tunne kuitenkin vähenee loppua kohti. Tarinassa kuvataan paljon Käärmeen ammatinharjoittamista, käärmeiden käyttöä parannustöihin ja rokottamista. Muutaman kuvauksen jälkeen tähän aiheeseen ei enää löydy uutta. Onneksi kirjailija keskittyy käärmemyrkyn muihin puoliin ja pelottavien tapahtumien jälkeen, kirja saa kohtalaisen lopun. Kirja yllätti positiivisesti ja joudun jälleen kerran toteamaan näiden kirjahyllyssä roikkuvien teosten suhteen, että kyllä niitä kannattaa rohkaistua lukemaan.

Adrian Tchaikovsky: Walking to Aldebaran

Adrian Tchaikovskyn Walking to Aldebaran on vuonna 2019 julkaistu pienoisromaani, jossa Gary Rendell -niminen astronautti lähetetään kansainvälisen tutkijajoukon mukana Kuiperin vyöhykkeelle tutkimaan tarkemmin sieltä tehtyä outoa löytöä. Tämän artefaktin odotetaan olevan mahdollisesti madonreikä, jonka toisessa päässä on elämiseen kelvollinen planeetta. Päästyään artefaktille ryhmä kohtaa hyökkäyksen. Rendell selviytyy, mutta päätyy harhailemaan omillaan pitkin artefaktin tunneleita. Hän ei ole kuitenkaan yksin.

Kuuntelin Walking to Aldebaranin äänikirjana, jonka luki kirjailija itse. Olin oikeastaan hämmentynyt koko tarinan ajan. Siinä oli paljon kuvausta ja huumoriakin löytyi kohtalaisesti ja viitteitä populaarikulttuuriin muutamia, mutta silti koko sisältö tuntui tyhjältä. G.Rendell ei saanut ulottuvuutta, eikä hänen ympäristössään ollut mitään kiinnekohtaa. Pienoisromaani yllätti siinä mielessä, että odotin Tchaikovskylta jotain kehittyvää hahmokeskeistä, mutta sitä samaa omaäänistä tarinankerrontaa ei löytynytkään. Meneekö se sitten kirjailijan monipuolisuuden piikkiin, en tiedä. Tarinaa kerrotaan kahdessa aikajanassa, nykyisyydessä ja menneessä, jossa kuvataan mm. ryhmän muita henkilöitä.

Jos kirjaa vertaa esim. Andy Weirin Yksin Marsissa teokseen, jossa niin ikään on yksinäinen kertoja ja vieraat olosuhteet, joihin päähahmon selviytymisyritystä kuvataan huumorilla, Walking to Aldebaran jää auttamatta varjoon. Lukijan kutsuminen Totoksi (”We’re not in Kansas anymore”) on kuitenkin hauska yksityiskohta. Yksi laimeaksi kokemukseksi jäänyt kirja ei kuitenkaan lannista minua, vaan meinaan lukea jatkossakin kirjailijan teoksia. Juuri nyt pidän ehkä tauon ja uppoan jonkun toisen vuosia väliin jääneen kirjailijan tuotoksiin.

Ystävänpäivän lukumaraton

Se on taas aika julistaa ystävyyttä ja rakkautta kirjoihin ystävänpäivän lukumaratonilla. Tämä on viides maratonini ystävänpäivään liittyen. Yhteensä maratoneja on takana 20. Tämänkertaista lukumaratonia vetää Kirjan jos toisenkin -blogi ja sinne voi vieläkin ilmoittautua mukaan.

Vähän äkkiseltään keräsin hyllystä pitkään lukemista odottaneita teoksia, mikä on Kirjahyllyn aarteet 2 -lukuhaasteen teemana saada ne luetuksi. Kolme sarjakuvaa, kolme romaania, joista yhden olen jo aloittanut, mutta en ole saanut vielä loppuun. Näillä mennään. Jos jokin ei tunnu sopivalta otan lennossa luettavaksi jotain muuta. Kirjat ei lopu kesken, sen voin vakuuttaa.

Maratonini alkaa pe 14.2.2020 klo 17 ja jatkuu 15.2. klo 17 saakka. Päivitän alle kuulumisia, mutta paljon en keskity kirjoittamiseen, vaan tietysti lukemiseen. Twitterissä päivitykset löytää #lukumaraton -tagin alta.

Tsemppiä kaikille maratoniin osallistujille! Hyvää ystävänpäivää.

Perjantai
Klo 17: Aloitan maratonin Guy Gabriel Kayn Kesäpuulla, jota olen lukenut sivulle 245 saakka. Odotuksistani huolimatta kirja ei ole vetänyt mukaansa niin kuin toivoin, mutta jospa nyt maratonilla saan keskityttyä loppuosaan tarpeeksi hyvin.

klo 21:30 Kesäpuu luettu, sivuja 189 kasassa. Vähän se oli tuskaa. Iltapalan jälkeen siirryn Kapteeni Britanniaan.

klo 23:35 Alan Mooren Kapteeni Britannia luettu ja saldo lisääntyi 208 sivulla. Yhteensä 397 sivua. Seuraavaksi jokunen novelli Ken vainajia muistelee -antologiasta.

Lauantai
klo 8:35 Ken vainajia muistelee on edennyt vajaa 90 sivua ja aamupalan jälkeen lukeminen jatkuu.

klo 11:45 Ken vainajia muistelee -antologia on luettu. Sivuja kirjassa oli 179, joten kokonaissaldo 572. Lounastauko, jonka jälkeen siirryn lukemaan Alan Mooren Vartijoita.

klo 14:55 Vartijat etenee edelleen, kolmannes luettu.

klo 17 Lukumaraton on päättynyt. Ehdin lukea Vartijoita 249 sivua.

Kooste:
Guy Gabriel Kay: Kesäpuu 189 sivua
Alan Moore & Alan Davis: Kapteeni Britannia 208 sivua
Samuli Antila & Markus Harju (toim.) Ken vainajia muistelee ja muita myytillisiä tarinoita 179 sivua
Alan Moore & Dave Gibbons: Vartijat 249 sivua

Yhteensä 825 sivua

2019 BSFA-palkintoehdokkaat julkaistu

British Science Fiction Association on julkaissut BSFA-palkintojen vuoden 2019 ehdokaslistan. Kategorioiden voittajat valitsee perinteiseen tapaan yhdistyksen jäsenet sekä Easterconiin osallistujat. Tulokset julkistetaan tämän vuoden Easterconissa huhtikuussa Birminghamissa.

Paras romaani

• Juliet E McKenna – The Green Man’s Foe
• Emma Newman – Atlas Alone
• Gareth L Powell – Fleet of Knives
• Adrian Tchaikovsky – Children of Ruin
• Tade Thompson – The Rosewater Insurrection

Paras novelli

• Becky Chambers – To Be Taught, If Fortunate (luettu)
• Amal El-Mohtar & Max Gladstone – This is How You Lose the Time War
• Fiona Moore – Jolene
• Gareth L Powell – Ragged Alice
• Tade Thompson – The Survival of Molly Southbourne
• Ian Whates – For Your Own Good

Paras tietoteos

• Farah Mendlesohn – The Pleasant Profession of Robert A. Heinlein
• Glyn Morgan & C Palmer-Patel (Eds) – Sideways in Time: Critical Essays on Alternate History Fiction
• Gareth L Powell – About Writing
• Adam Roberts – HG Wells: A Literary Life
• Jo Lindsay Walton – Away Day: Star Trek and the Utopia of Merit

Paras taideteos

• Aitch & Rachel Vale – Cover for ‘Deeplight’ by Frances Hardinge (UK edition)
• Chris Baker (Fangorn) – Cover for ‘Wourism and Other Stories’ by Ian Whates
• Julia Lloyd – Cover for ‘Fleet of Knives’ by Gareth L Powell
• Charlotte Stroomer – Cover for ‘The Rosewater Redemption’ by Tade Thompson
• Richard Wagner – Cover for Interzone #284

Adrian Tchaikovsky: Dogs of War

Toisen kirja Adrian Tchaikovskylta kuuntelin äänikirjana melkein Guns of the Dawnin (arvostelu) jälkeen. Dogs of War (2017) yllätti (sekin) olemalla melkoisen erilainen kirja kuin edellinen, mutta silti siitä erottuu kirjailijan omaperäinen ”ääni”, joka jo tässä vaiheessa alkaa olla tunnistettavissa.

Rex on geneettisesti muokattu biomuoto, isokokoinen ja luodinkestävä, jota käytetään sodassa tappavana aseena. Hän tottelee isäntää ja pitää positiivisesta palautteesta. Hän on Hyvä Koira, eikä halua olla muuta. Yhdessä Dragonin, Honeyn ja Mehiläisten kanssa hän on käskystä Meksikossa hoitelemassa laitonta anarkiaa. Rexillä ei ole mitään ongelmaa taistella vihollista vastaan, mutta välillä on hämärän peitossa, kuka se vihollinen onkaan. Ja miksi isäntää syytetään sotarikolliseksi? Onko Rexillä ja muilla biomuodoilla oikeutta olla edes olemassa ja mitä tapahtuu, jos hänestä tulee oman itsensä isäntä?

Ensimmäiseksi on sanottava, että äänikirja useilla lukijoilla on hyvin toteutettu. Rexin ääni on loistava! Myös muut lukijat onnistuvat, vaikkakin välillä vihainen, korotettu ääni häiritsee noustessa yli muiden äänitason. Mutta Rexin ääni on matala ja murisevaa lähestyvä, mikä tarinassakin on merkitsevää. Ja lisäksi lukija tekee ynähdyksen, joka on niin hellyyttävä koiran epävarmaa inahdusta muistuttava ääni, että olin ihan myyty.

Tarina alkaa militarisena science fictionina, joka yllättävää kyllä vangitsee heti mukaansa (minulla on hieman ongelmia tämän alalajin kanssa ajoittain). Sävy vaihtuu kuitenkin pikku hiljaa pohtimaan biomuotojen käytön etiikkaa ja laillisuutta, mikä osalle biomuodoista on sisäistynyt jo aiemmin ja selkeämmin kuin Rexille. Vaikka Rex on kohtalaisen älylliseksi ja loogiseksi ohjelmoitu, hänellä on voimakas tarve olla isännän ohjaama. Tchaikovsky kuvaa tätä tarvetta erinomaisen ymmärrettävästi, mikä välillä inhimillistetyssä koirahahmossa aiheuttaa kärsimättömyyttä herättäviä piirteitä. Rex on silti erinomainen hahmo, erilainen mihin olen törmännyt pitkään aikaan. Muissakin biomuodoissa on eläinhahmoille tunnistettavia piirteitä ja ne ovatkin selkeästi kiinnostavampia kuin kirjan ihmiset.

Kirjassa herätetään ajatuksia korkean teknologian valjastamisesta ihmiskunnan palvelukseen luomalla älyllisiä muotoja ja miten niihin pitäisi suhtautua. Kysymys on voiko biomuotojen kanssa elää rinnakkain ilman alistavaa suhdetta. Rex ja hänen kumppaninsa, jotka ovat selkeästi vain konflikteihin luotuja tappajia, ovat edelläkävijöitä, joiden pitää itsekin tajuta asemansa. Vaikka kirja onkin science fictiomaiseen tapaan asiallisen kertova, se pääsee myös liikuttamaan. Tarinan juonessa on muutamia käänteitä, mutta se johdattaa lukijaa kuitenkin aika suoraviivaisesti lopputilanteeseen. Guns of the Dawn on Tchaikovskyn kirjoista täyteläisempi juoneltaan kuin Dogs of War, mutta saatoin pitää jälkimmäisestä ehkä jopa hieman enemmän. Suositeltava teos. Erityisesti äänikirjana. Ja miksihän Adrian Tchaikovskya ei ole koskaan suomennettu?

Adrian Tchaikovsky: Guns of the Dawn

Adrian Tchaikovsky on kirjailija, josta olen ollut tietoinen vähintään 10 vuotta. En vain ollut kiinnostunut hänen 10-osaisesta Shadows of the Apt -sarjastaan. 2015 ilmestyi standalone Guns of the Dawn, jonka tänä vuonna päätin ottaa luettavakseni ihan vain kirjailijaan tutustuakseni. Koin totaalisen yllätyksen. Liitän kirjan Aikamatka-lukuhaasteeseen kohtaan 9. Sota-ajasta kertova kirja.

Denland ja Lascanne ovat olleet sopuisat naapurimaat, mutta nyt Denlandin kuningas on surmattu ja he syyttävät siitä naapureitaan. Syttyy sota, joka vaatii lascannelaisia sotilaita enemmän ja enemmän, eikä kuninkaan maagitkaan riitä. Myös naiset kutsutaan sotaan ja yksi heistä on nuori säätyläisnainen Emily Marshwic, jonka veli ja isosiskon aviomies ovat jo sodassa. Sotaa käydään soisella alueella, jossa suokansa on sotivien joukkojen välissä. Kumpikaan ei halua vahingoittaa kolmatta osapuolta, mutta sodalla ei tunnu tulevan loppua. Emily joutuu tahtomattaan vaa’ankielen asemaan.

Pääyllätys kirjassa oli kertojaääni, joka tulvahti päähäni kuin Jane Austenin romaanista. Teoksen päähahmo on alussa elizabethbennetmäinen kodin ylläpitäjä, kun miehet ovat sodassa. Hänen turhamainen pikkusiskonsa ajattelee vain ulkonäköään ja sopivia kosijoita, joille flirttailla ja isosisko on raskaana oleva kodin hengetär. Reilu 650-sivuinen kirja etenee yli sata sivua ennen kuin naiset kutsutaan sotaan. Sitä ennen on tutustuttu sopiviin miesehdokkaisiin tai antimiesehdokkaisiin ja kuninkaaseen. Sota on kuvausta paitsi taisteluista, sotastrategiasta ja niiden lukuisista käänteistä, myös kuvausta ystävyydestä ja kumppanuudesta mitä raskaissa olosuhteissa syntyy. Sodan kuvaus ei pääse missään vaiheessa pitkästyttämään, sen verran moninaisia sen tapahtumat ovat.

Emily on itsenäinen hahmo, mutta ei liian täydellinen ollakseen ärsyttävä. Kirjassa on kuitenkin romanttisiin aspekteihin liittyviä kuvioita, jotka saivat minut jännittämään joudunko nakkaamaan kirjan kuvainnollisesti seinään. Onneksi Tchaikovsky osoittautui sen verran herkäksi tilanteen tunnistajaksi, että teki lopulta erinomaisia ratkaisuja. Osa niistä ei välttämättä yllättänyt, mikä sinänsä ei haitannut lukukokemusta. Annan joka tapauksessa kirjailijalle papukaijamerkin siitä miten hän saatteli tarinan loppuun.

Guns of the Dawn on varsin vetävä kirja, joka minulle oli jotain muuta kuin osasin edes odottaa. Se herätti halun tutustua Tchaikovskyn muihin teoksiin, joita hänellä tuntuu riittävän jopa neljän kirjan vuosivauhtia. Keskityn näin alkuunsa ainakin yksittäisiin kirjoihin ja katson, josko myöhemmin sarjatkin alkaa kiinnostaa. Voin suositella Guns of the Dawnia vaivattomasti. Älkää antako nimen hämätä liikaa.