Näytetään tekstit, joissa on tunniste aikamatka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aikamatka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Adrian Tchaikovsky: Guns of the Dawn

Adrian Tchaikovsky on kirjailija, josta olen ollut tietoinen vähintään 10 vuotta. En vain ollut kiinnostunut hänen 10-osaisesta Shadows of the Apt -sarjastaan. 2015 ilmestyi standalone Guns of the Dawn, jonka tänä vuonna päätin ottaa luettavakseni ihan vain kirjailijaan tutustuakseni. Koin totaalisen yllätyksen. Liitän kirjan Aikamatka-lukuhaasteeseen kohtaan 9. Sota-ajasta kertova kirja.

Denland ja Lascanne ovat olleet sopuisat naapurimaat, mutta nyt Denlandin kuningas on surmattu ja he syyttävät siitä naapureitaan. Syttyy sota, joka vaatii lascannelaisia sotilaita enemmän ja enemmän, eikä kuninkaan maagitkaan riitä. Myös naiset kutsutaan sotaan ja yksi heistä on nuori säätyläisnainen Emily Marshwic, jonka veli ja isosiskon aviomies ovat jo sodassa. Sotaa käydään soisella alueella, jossa suokansa on sotivien joukkojen välissä. Kumpikaan ei halua vahingoittaa kolmatta osapuolta, mutta sodalla ei tunnu tulevan loppua. Emily joutuu tahtomattaan vaa’ankielen asemaan.

Pääyllätys kirjassa oli kertojaääni, joka tulvahti päähäni kuin Jane Austenin romaanista. Teoksen päähahmo on alussa elizabethbennetmäinen kodin ylläpitäjä, kun miehet ovat sodassa. Hänen turhamainen pikkusiskonsa ajattelee vain ulkonäköään ja sopivia kosijoita, joille flirttailla ja isosisko on raskaana oleva kodin hengetär. Reilu 650-sivuinen kirja etenee yli sata sivua ennen kuin naiset kutsutaan sotaan. Sitä ennen on tutustuttu sopiviin miesehdokkaisiin tai antimiesehdokkaisiin ja kuninkaaseen. Sota on kuvausta paitsi taisteluista, sotastrategiasta ja niiden lukuisista käänteistä, myös kuvausta ystävyydestä ja kumppanuudesta mitä raskaissa olosuhteissa syntyy. Sodan kuvaus ei pääse missään vaiheessa pitkästyttämään, sen verran moninaisia sen tapahtumat ovat.

Emily on itsenäinen hahmo, mutta ei liian täydellinen ollakseen ärsyttävä. Kirjassa on kuitenkin romanttisiin aspekteihin liittyviä kuvioita, jotka saivat minut jännittämään joudunko nakkaamaan kirjan kuvainnollisesti seinään. Onneksi Tchaikovsky osoittautui sen verran herkäksi tilanteen tunnistajaksi, että teki lopulta erinomaisia ratkaisuja. Osa niistä ei välttämättä yllättänyt, mikä sinänsä ei haitannut lukukokemusta. Annan joka tapauksessa kirjailijalle papukaijamerkin siitä miten hän saatteli tarinan loppuun.

Guns of the Dawn on varsin vetävä kirja, joka minulle oli jotain muuta kuin osasin edes odottaa. Se herätti halun tutustua Tchaikovskyn muihin teoksiin, joita hänellä tuntuu riittävän jopa neljän kirjan vuosivauhtia. Keskityn näin alkuunsa ainakin yksittäisiin kirjoihin ja katson, josko myöhemmin sarjatkin alkaa kiinnostaa. Voin suositella Guns of the Dawnia vaivattomasti. Älkää antako nimen hämätä liikaa.

perjantai 31. tammikuuta 2020

Mervyn Peake: Gormenghast – Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 10

Klassikkohaasteen #10 kirjaksi valitsin goottilaisen kirjallisuuden klassikon Mervyn Peaken Gormenghastin (1950), joka on kirjasarjan toinen osa ja täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Ensimmäisen osan, Titus Groanin (arvostelu) luin jo reilu kahdeksan vuotta sitten, joten on enemmän kuin aika tarttua kakkososaan. Kuten aiemminkin olen todennut, Gormenghast-trilogiaa voi pitää yhtenä merkittävimmistä genren vielä suomentamattomista klassikoista. Toivottavasti sekin ihme joskus vielä nähdään, että sarja ilmestyy suomeksi. Liitän kirjan lisäksi Kirjahyllyn aarteet 2 -lukuhaasteeseen sekä Aikamatka-lukuhaasteeseen kohtaan 22. 1950-luvulla ilmestynyt tai 1950-luvulle sijoittuva kirja.

Titus Groan, 77. jaarli (kreivi) ja Gormenghastin linnan lapsi-isäntä kaipaa vapautta, irti niistä ennalta sanelluista kahleista, joita hänen asemansa vaatii. Titus ihannoi entisen lastenhoitajansa aviotonta ja villiä lasta, kasvattisisartaan, jonka perässä hän samoilee Gormenghastin metsissä. Linnan tohtorin sisar Irma Prunesquallor on päättänyt mennä naimisiin, mutta rima puolison suhteen on korkealla. Hän kutsuu koulun opettajat valintajuhlaan ja löytääkin sopivan partnerin Bellgrovesta. Samaan aikaan Steerpike hamuaa yhä kasvavaa valtaa linnassa ja surmaa sen saavuttaakseen vahingoittuen myös itse. Irman tohtoriveli alkaa epäillä Steerpikea julmuuksista ja kertoo epäilystään myös Titusin äidille kreivitar Gertrudelle. Steerpiken tilanne käy ahtaammaksi.

Gormenghastin synkkä linna ja synkät tapahtumat saavat vastapainoa toisessa osassa. Irma Prunesquallorin naimissuunnitelmat ovat komediallisia ja Peake luo parin, joka on sekä tuskastuttavan epäonnistunut, mutta samalla ironisen huvittava. Melkein kuin kotimaisesta mustavalkoelokuvasta konsanaan. Myös koulun opettajat ovat kisailussaan varsin huvittavia, jos myös ärsyttäviä. Vuodet ovat vierineet ja Titus on kasvanut. Kirja vie hänet lapsuudesta nuoruuteen. Ailahteleva Fuchsia-sisko on lähinnä melankolinen, mutta tärkeä henkilö Titusille, vaikkakin hänen osuutensa kirjassa on pieni. Hän on kuitenkin hahmo, josta kohtaan tunsin sympatiaa ensimmäisessä osassa, eikä tilanne tässäkään muuttunut toiseksi. Minun olisi samassa suhteessa pitänyt tuntea sympatiaa myös kasvavaa Titusia kohtaan, mutta jokin puuttui. On sanottava, että ilman siskoaan tai tohtoria Gormenghast olisi tehnyt Titusista selvää.

Kuten Titus Groanin yhteydessä pelkäsin, Steerpiken rooli muuttui karmaisevaksi. Eläydyin joihinkin kohtauksiin voimakkaasti ja yksi lause Steerpiken tekojen yhteydessä ei jätä minua rauhaan. Peaken edelleen verkkainen kerrontatapa on hienon kuvaavaa ja kieltä on nautinto sekä lukea että kuunnella. Nykynäkökulmasta se on ehkä vanhahtavaa, mutta pidin siitä kuitenkin erittäin paljon.

Gormenghastin tarina on muunnettu moneen muotoon, radiokuunnelmaksi, tv-sarjaksi, teatteriesitykseksi ja oopperaksi. Tarina on inspiroinut useita kirjailijoita, kuten M. John Harrisonia, Michael Moorcockia, China Mievillea ja George R.R. Martinia. Löysin juutubesta koko 4-osaisen tv-sarjan ja aloitin katsomisen silläkin uhalla, että se on kirjan lukemisen jälkeen surkea pettymys. Näyttelijöinä sarjassa on mm. Jonathan Rhys Meyers, Celia Imrie, Ian Richardson, Christopher Lee, Richard Griffiths, John Sessions, Fiona Shaw, Zoë Wanamaker, Stephen Fry ja Martin Clunes. Eli iso kaarti erinomaisia näyttelijöitä. Valitettavasti tv-sarja osoittautui todellakin karmeaksi kokemukseksi, enkä saanut katsottua sitä lopulta kuin vajaa puoli tuntia. Jotkut teokset on parempi kokea vain kirjallisina.


lauantai 18. tammikuuta 2020

Iain M. Banks: Tähystä tuulenpuolta

Yhtä-äkkiä onkin vierähtänyt kahdeksan vuotta siitä, kun viimeksi luin Iain M. Banksin Kulttuuri-sarjan kolmannen osan. Kuinka tässä näin on käynyt? Toki tässä välissä olen lukenut pari muuta Banksin kirjaa, mutta silti. Tähystä tuulenpuolta on The Culture-sarjan kuudes osa (Look to Windward, 2000), mutta neljäs suomennettu osa (2004). Jostain syystä sarjasta jätettiin kaksi väliosaa suomentamatta. Nyt kun vihdoin sain luettua Tähystä tuulenpuolta hyllystäni, liitän sen mukaan Kirjahyllyn aarteet 2 -lukuhaasteeseen. Lisäksi liitän kirjan Aikamatka-lukuhaasteen kohtaan 3. Kirja, jossa on eri aikatasoja.

Idiran ja Kulttuurin välisessä sodassa 800 vuotta sitten kahden räjähtäneen tähden ja sen vuoksi miljoonien tuhoutuneiden henkien kunniaksi Masaqin kiertoratamaailmassa järjestetään muistojuhla, johon on tilattu kuuluisalta cheliläiseltä säveltäjältä Zilleriltä sinfonia. Ziller elää omaehtoisessa maanpaossa kiertoratamaailmassa eikä ole lainkaan ilahtunut, kun saa kuulla, että hänen kotimaailmastaan saapuu lähettiläs Quilan suostuttelemaan häntä palaamaan takaisin kotiin. Kastijärjestelmäinen Chel kävi raakaa sisällissotaa kastien poistamiseksi, mikä epäonnistui. Jälkeenpäin Kulttuuri tunnusti aloittaneensa sodan ja pyysi sitä anteeksi. Pinnan alla anteeksiantoa ei kuitenkaan hyväksytty, vaan laadittiin suunnitelmat kostosta. Kun sodassa puolisonsa menettänyt Quilan saapuu Masaqiin on jännitteet viritetty puoleen ja toiseen.

Tähystä tuulenpuolta liikkuu laajoissa ympyröissä esitellen pitkien välimatkojen päässä olevia tapahtumia ja useissa aikatasoissa. Kerronta on siis Banksille tyypilliseen tapaan epälineaarinen. Päähenkilön Quilanin kohdalla kuljetaan ainakin kolmessa eri aikatasossa, joiden avulla hahmon fyysinen ja psyykkinen tila saa laajan perspektiivin ja motiivin. Quilan on jokseenkin poikkeava sotilas, ja minulla oli välillä ongelmia pysytellä hänen psyykeensä tasolla. Oli kuitenkin hienoa, että hän lajina poikkesi tavanomaisesta. Quilanin ja Zillerin välinen tapaaminen, jota koko ajan yritettiin järjestellä, sai välillä komediallisia piirteitä siitä kuinka Ziller pakoili Quilania ja Kulttuurin isännät yrittivät kohteliaasti palloilla kahden vieraan toiveiden mukaisesti. Homomdanilainen kolmemetrinen Kabe Ischloear, jota saattoi erehtyä luulemaan patsaaksi oli erinomainen lisä henkilökaartiin.

Kulttuurin alusten nimet kiinnittävät aina huomiota ja muutamia kivoja tässäkin osassa esiintyi. Välillä Banks innostui jopa revittelemään aiheella parin sivun verran. Myös uskomattoman isot hirviösaurukset oli huikeita asuinalueineen ja niissä oli ihmeentuntua, vaikkakin jäivät tarinallisesti jokseenkin irrallisiksi. Vaikka pidin Tähystä tuulenpuolta -kirjasta, se tuntui juoneltaan laimeammalta kuin aiemmat Kulttuurin osat. Eikä edes loppu vakuuttanut minua tällä kertaa. Plussaa on jälleen hieno maailmanluonti ja kekseliäät hahmot. Aion jatkaa sarjan lukemista kevyellä tahdilla. Olisi kiva, jos koko sarja olisi suomennettu, mutta pitänee lukea väliin jääneet osat jossain vaiheessa englanniksi.



keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Ursula K. Le Guin: The Farthest Shore

Aloitin viime vuoden alussa Ursula K. Le Guinin Maameren tarinoiden uudelleenluvun alkuperäiskielisenä. Etenin kahden ensimmäisen osan verran, joita luin Charles Vessin kuvittamasta 50-vuotis juhlapainoksesta. Ajatuksiani A Wizard of Eartseasta löytyy täältä ja The Tombs of Atuanista täältä. Tämä vuosi alkoi sarjan kolmannella osalla, vuonna 1972 julkaistulla, The Farthest Shore (Kaukaisin ranta, 1977). Liitän kirjan Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaasteeseen (jatkettu 2020) sekä myös Aikamatka-lukuhaasteeseen kohtaan 24. 1970-luvulla ilmestynyt tai 1970-luvulle sijoittuva kirja.

Sparrowhawk eli Ged on palannut Roken velhojen kouluun pitkien kokemustentäyteisten vaellusvuosien jälkeen ja on nyt arkkimaagi. Enlandin prinssi Arrenin mukana saapuu hälyttäviä uutisia pahan noususta läntisillä mailla. Taikuus on katoamassa, ihmiset unohtavat ammattitaitonsa ja apatia ja hulluus lisääntyy. Arren mukanaan Sparrowhawk lähtee kukistamaan pahuutta ja kohtaamaan menneisyyttään, mikä vie hänet vaarallisille alueille, joilla lohikäärmeetkin ovat voimattomia.

Tarina on isolta osalta prinssi Arrenin kasvutarina viisaan velhon rinnalla. Pidän asetelmasta, että Arren itsessään ei ole velho-oppilas, vaan hänen on selviydyttävä muilla keinoilla ja usein myös kyseenalaistettava ja löydettävä omat kykynsä. Monella tapaa tämä kirja muistuttaa olevansa Harry Potter -sarjan edeltäjä, varsinkin The Half-Blood Princessä (arvostelu) on vastaavasti nuoren pojan matka vanhemman velhon kanssa, olkoonkin, että Harry on velho, hänen on silti löydettävä itsestään keinot selviytyä.

Gedin ja Arrenin välillä on useita humoristisia kohtauksia, sillä poika on tiedonjanoinen ja Ged pohtii mielellään asioita omassa hiljaisuudessaan.
"In Enlad," said Arren after a while, "we have a story about the boy whose schoolmaster was a stone."
"Aye? . . . What did he learn?"
"Not to ask questions."
Sparrowhawk snorted, as if suppressing a laugh, and sat up. "Very well!" he said. "Though I prefer to save talking till I know what I’m talking about."
Oli aika jolloin Ged oli itse malttamaton poika vanhemman hiljaisen Ogion-velhon opissa ja aika suorasanaisesti valitti, ettei ole oppinut vielä mitään.

Olin unohtanut ensimmäisestä lukukerrasta, missä määrin lohikäärmeet esiintyy kirjassa. Olin iloisesti muistutettu. Lohikäärmekategoriassa Le Guinin otukset kuuluvat villeihin ja vaarallisiin, jotka kommunikoivat erittäin harvojen ihmisten kera. Lohikäärmeiden lisäksi tarinassa päässään vilkaisemaan Maameren saariston läntisiin osiin, niiden poikkeaviin sääolosuhteisiin ja omalaatuiseen merellä asuvaan kansaan. Pidin myös tavasta miten Le Guin päätti tarinan jättäen tulevaisuuden mysteeriksi, tavallaan cliffhangeriin tai mielikuvituksen varaan. Onneksi on seuraava osa, Tehanu, jo odottamassa.

 

maanantai 6. tammikuuta 2020

Aikamatka-lukuhaaste (vuonna 2020 päivittyvä)

Mietin tuossa taannoin, että en lähde tänä vuonna massiivisiin lukuhaasteisiin, mutta sitten näin Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaasteen, johon tykästyin. Ajattelin, että siihen voisi ulkopaikkakuntalaisenakin hivuttautua mukaan, ilman arvontoihin ym. osallistumista, pelkästään lukemisen ilosta. Niinpä päätin lähteä spefinäkökulmalla katsomaan saanko 30 kohtaa täyteen 2020 aikana. Käytän haasteesta blogissani nimitystä Aikamatka-lukuhaaste ja somessa lisäksi hashtagia #lukuhaaste_sjkkirjasto.


Tavoitteena on saada vähintään 25 merkintää kolmestakymmenestä tarjolla olevasta kohdasta. Samasta kirjasta saa aina yhden merkinnän. Lukuaikaa on 1.1.–31.12.2020. Kannattaa käydä vilkaisemassa yllä olevasta haastelinkistä mitä kaikkea muuta toimintaa haasteeseen liittyy.

Päivitän vuoden aikana tätä postausta edetessäni haasteessa. Linkitän kirjoihin, kunhan saan kirjoitettua niistä jotain. Tähän mennessä olen lukenut 7/30 kirjaa.

1. Kirja, jossa matkustetaan ajassa

2. Kirja, jonka nimessä on jokin ajan ilmaus, esim. viikonpäivä tai kuukausi
Alix E. Harrow: The Ten Thousand Doors of January

3. Kirja, jossa on eri aikatasoja
Iain M. Banks: Tähystä tuulenpuolta

4. Kirja, joka sijoittuu kesään

5. Kirja, joka sijoittuu talveen

6. Kirja, joka tapahtuu yhden päivän aikana
Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa

7. Kirja, joka kuvaa jonkin merkittävän tapahtuman aikaa

8. Kirja aikakaudelta, jolla olisit halunnut elää

9. Sota-ajasta kertova kirja
Adrian Tchaikovsky: Guns of the Dawn

10. Lama-ajasta kertova kirja

11. Opiskelu- tai kouluaikaan sijoittuva kirja

12. Kirja, jossa siirrytään ajasta ikuisuuteen

13. Kirja, joka sijoittuu aikaan ennen ajanlaskumme alkua

14. Vuosina 0–1499 julkaistu tai sille ajalle sijoittuva kirja
Beowulf

15. 1500–1700-luvuilla julkaistu tai sille ajalle sijoittuva kirja

16. 1800-luvulla ilmestynyt tai 1800-luvulle sijoittuva kirja

17. Vuosina 1900–1909 ilmestynyt tai sille ajalle sijoittuva kirja

18. 1910-luvulla ilmestynyt tai 1910-luvulle sijoittuva kirja

19. 1920-luvulla ilmestynyt tai 1920-luvulle sijoittuva kirja

20. 1930-luvulla ilmestynyt tai 1930-luvulle sijoittuva kirja

21. 1940-luvulla ilmestynyt tai 1940-luvulle sijoittuva kirja

22. 1950-luvulla ilmestynyt tai 1950-luvulle sijoittuva kirja
Mervyn Peake: Gormenghast

23. 1960-luvulla ilmestynyt tai 1960-luvulle sijoittuva kirja

24. 1970-luvulla ilmestynyt tai 1970-luvulle sijoittuva kirja
Ursula K. Le Guin: The Farthest Shore

25. 1980-luvulla ilmestynyt tai 1980-luvulle sijoittuva kirja

26. 1990-luvulla ilmestynyt tai 1990-luvulle sijoittuva kirja

27. Vuosina 2000–2009 ilmestynyt tai sille ajalle sijoittuva kirja

28. 2010-luvulla ilmestynyt tai 2010-luvulle sijoittuva kirja

29. Vuonna 2020 ilmestynyt tai vuoteen 2020 sijoittuva kirja
Magdalena Hai: Kuolleiden kirja - Paluu Uhriniituntakaiseen

30. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja
Piia Leino: Taivas

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...