Isän muistojen perusteella selviää, että pojan äiti luovutti elämästä jonkin aikaa sitten. Isä tukahduttaa muistot, sillä menneeseen päin on turha katsoa. Niinpä isä ja poika matkaavat kahden tuhon keskellä kohti etelää ja valtamerta. Isä tekee kaikkensa pojan hyväksi, mutta mikään ei ole helppoa; syömäkelpoisesta ruuasta ja juomakelpoisesta vedestä on jatkuva pula, eikä ilmakaan ole hyvä hengittää. Harvat vastaan tulevat ihmiset voivat olla "pahoja", kannibalismiin sortuneita, joita pitää yrittää parhaan mukaan välttää. Kuka tahansa voi yrittää ryöstää kaiken sen vähän mitä kaksikko omistaa.
Tie on yhtenäistä tekstiä, eikä tarinaa ole jaettu lukuihin, vaan se on jatkuvaa matkaa, kuten sisältönsäkin. Merkittävimmäksi teemaksi nousee ihmisyys, sen kaksi eri puolta, tuhoava ja pelastava. Tuhoava näkyy tapahtuneessa, siinä mikä katastrofin on aiheuttanut. Se näkyy ihmisissä, jotka eivät välitä inhimillisyydestä, vaan syövät toisiaan. Isä yrittää elää toisin ja opettaa poikaansa "hyväksi". Poika etsii isältään varmistusta hyvyydestä koko ajan, sillä hänen koko maailmankuvansa on syntynyt isän moraalin kautta. Niin ainakin isä uskoo. Silti kun isä ei aina yllä sanojensa tasolle, poika kyseenalaistaa hänet. Hänen kauttaan kirjailija tuo esille sen aidosti luottavan ja optimistisen puolen, jonka avulla ihmiskunnalla vielä voisi olla toivoa.
Tie on rankan harmaansävyinen vaellus. McCarthyn teksti on vähäeleistä ja ytimekästä. Siinä on kauneutta ilman mitään lisukkeita. Erityisesti pidän anonyymiydestä, joka isää ja poikaa ympäröi. Heillä ei ole nimiä. He ovat vain muutamia ihmiskohtaloita muiden miljoonien joukossa ja silti teksti tekee heistä intiimin läheisiä. Vaikka pidin elokuvasta sen nähtyäni, kirjan lukemisen jälkeen se ei enää tyydytä. Elokuvassa on liikaa tulkintaa, mikä tietenkin elokuvan kannalta on hyvä asia, mutta tekee heikomman vaikutuksen kuin itse kirja. Parasta McCarthyn kirjassa on, ettei se selittele liikaa. Ainoa joka minulla hieman tökkii, on kirjan loppupuoli. Siinä on jotain liian amerikkalaista jumalanuskoineen. Jos toiseksi viimeinen kappale olisi jätetty kirjasta pois, niin olisin ollut huomattavasti tyytyväisempi päätökseen.
Tie on palkittu niin Pulitzerilla kuin Tähtivaeltajallakin (eivät ihan yhteismitallisia palkintoja, nuo), ja kyllä kirjalla ansionsa onkin. On eri asia löytyykö dystopiakirjallisuudesta yhtä vaikuttavia tai vaikuttavampiakin teoksia kuin Tie, joita ei ole palkittu kyseisillä palkinnoilla. Joka tapauksessa, jos joku toinenkin Matti/Maija Myöhäinen pohtii lukeako kirjan vai ei, vastaukseni on ehdottomasti lukemisen kannalla.
Aakkoshaasteen M-kirja.
Vuodatuksesta kopioidut kommentit:
VastaaPoistasamu kirjoitti 07.09.2011 - 02:47
okay,tää oli ihan okay