Robert W. Chambers: Keltainen kuningas - Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 5

Robert W. Chambersin vuonna 1895 julkaistun The King in Yellow -novellikokoelman sanotaan innostaneen H. P. Lovecraftia Cthulhu-mythoksen luonnissa. Koska Lovecraft on ollut blogissani esillä tänä vuonna muutenkin, on jokseenkin sopivaa, että otin Chambersin Keltaisen kuninkaan (suom. 2014) osaksi kirjabloggaajien viidettä klassikkohaastetta, jota isännöi Tekstiluola-blogi. Keltainen kuningas oli 2015 Tähtifantasia-palkintoehdokkaana, ja se sisältää 10 novellia.

• Maineiden paikkaaja (The Repairer of Reputations)
• Naamio (The Mask)
• Lohikäärmeen pihalla (In the Court of the Dragon)
• Keltainen Merkki (The Yellow Sign)
• Demoiselle d'Ys (The Demoiselle d'Ys)
• Profeetan paratiisi (The Prophets’ Paradise)
• Neljän tuulen katu (The Street of the Four Winds)
• Ensimmäisen ammuksen katu (The Street of the First Shell)
• Niittyjen neidon katu (The Street of Our Lady of the Fields)
• Rue Barrée (Rue Barrée)

Neljä ensimmäistä novellia ovat kauhukertomuksia tai oikeastaan ns. weird fictionia, outoja tarinoita, jotka sisältävät salaperäisen näytelmäteoksen, jonka mukaan kirja on saanut nimensä. Tämä teos ajaa lukijansa epätoivoon ja hulluuteen kohdattuaan sen sivuilla yliluonnollisen ja pahaenteisen kuninkaan  ja Hänen Carcosa-maailmansa, jonka taivaalla riippuvat mustat tähdet ja kaksi aurinkoa laskee Hali-järveen.

Maineiden paikkaaja sijoittuu New Yorkiin 1920-luvulle ja kertoo Hildred Castaigne -nimisestä nuoresta lupaavasta miehestä, joka onnettomuuden jälkeen muuttuu oudompaan suuntaan, tietenkin luettuaan häiritsevän näytelmän. Kokoelman ensimmäisenä tarinana se hieman läpsäisee rasismillaan nykylukijaa kasvoihin, mutta siitä huolimatta on mitä karmaisevin ja erinomaisen kehityskaaren omaava kertomus.

Naamiossa tärkeimmät elementit ovat kolmiodraama ja uusi keksintö, neste, joka muuttaa siihen upotetun kappaleen kiveksi. Keltainen kuningas on tässä romanttisessa weird-tarinassa vain viite.

Lohikäärmeen pihalla Keltaisen kuninkaan lukenut mies etsii mielenrauhaa kirkosta, mutta kohtaa oudon urkurin. Keltaisessa merkissä taiteilijaa ja hänen malliaan riivaa valkoista matoa muistuttava kirkon yövahti. Demoiselle d'Ys on kummitustarina, jossa mies eksyy toiseen ulottuvuuteen ja rakastuu. Luin tarinan enemmänkin aikamatka/rinnakkaismaailman mielikuvana.

Profeetan paratiisista alkaen tarinat muuttuvat lähinnä romanttisiksi kertomuksiksi taiteenkylläisessä boheemisessa Ranskassa, johon tosin sotakin jättää jälkensä. Profeetan paratiisi koostuu lyhyistä palasista, joita en oikeastaan ymmärtänyt, enkä niistä kovin kiinnostunutkaan. Neljän tuulen kadussa taiteilijaa johdattaa kissa ja Ensimmäisen ammuksen katu on sotatarina Pariisin piirrityksestä. Niittyjen neidon katu on romanttinen tarina boheemista amerikkalaisesta Pariisissa, kuten myös Rue Barrée.

Loppupuoliskon yliromanttisuus ei innostanut minua lainkaan, vaikka novellien ajan ja tunnelman kuvaus on kohdallaan. Kokonaisuutena kokoelman alku on huomattavasti kiehtovampi ja ensimmäinen tarina Maineiden paikkaaja ylivoimaisesti paras. Myös Keltainen merkki toimi pelotteena. Vaikka suurin osa kokoelmasta oli pettymys, olen iloinen, että Keltaisen kuninkaan -myytti on nyt tullut tutuksi. HBO:n True Detective -sarjan ensimmäinen kausi, josta pidin, sisälsi runsaasti viitteitä Chambersin luomaan hahmoon ja maailmaan, vaikken sitä siloin katsoessa tuntenut.  Aion katsoa kauden uudelleen nyt paremmilla taustatiedoilla.

Liitän Chambersin novellit klassikkohaasteen lisäksi mukaan myös novellihaasteeseen.

 

Victor LaValle: The Ballad of Black Tom

Viimeisimmän Shirley Jackson -palkinnon pienoisromaani-sarjassa voittanut Victor LaVallen The Ballad of Black Tom on myös Hugo-ehdokas. Kyseessä on kauhukertomus, joka kirjailijan sanojen mukaan sekä kunnianosoitus, että kritiikki H.P. Lovecraftille ja tämän The Horror of Red Hook -tarinalleen. Kritiikki vastaa lähinnä Lovecrafin rasismiin, sillä LaValle on afrikkais-amerikkalaistaustainen. Pienoisromaani on omistettu Lovecraftille: ”For H.P. Lovecraft, with all my conflicted feelings”. Tuntui mielenkiintoiselta yhteensattumalta, että myös ehdokkaana oleva Kij Johnsonin The Dream-Quest of Vellitt Boe (arvostelu) sivuaa Lovecraftia hieman toisesta näkökulmasta ja toiseen teokseen viitaten.

Charles Thomas Tester on nuori mies, joka tekee kaikkensa elättääkseen sairasta isäänsä New Yorkin Harlemissa 1920-luvulla. Hän kantaa aina mukanansa kitaraa, vaikka musikaaliset taidot ovat vähän mitä sattuu. Yhtenä päivänä kuitenkin hän tapaa varakkaan valkoihoisen Robert Suydamin, joka palkkaa hänet isosta rahasummasta soittamaan juhliinsa. Tästä aukeaa tapahtumien ketju, joka johdattaa Testerin suuten muinaisten yliluonnolliseen maailmaan ja luo hänestä Black Tomin, joka kostaa läheisensä puolesta karmivalla tavalla sortajillensa.

Tarinan kieli vie heti mukanaan Harlemiin ja 20-luvulle tunnelmassaan. Ensimmäisessä osassa näkökulmahahmona on itse Tommy Tester, mutta kakkososassa tapahtumat siirtyy etsivä Malonen kautta suodatetuksi. Koska en ole lukenut Lovecraftin Red Hookia, joten en tiedä kuinka paljon novelli nojaa hänen tarinaansa tai mitkä eroavuudet ovat merkittäviä. Tässä kuitenkin yliluonnollinen voima (Cthulhu) ajaa Suydamin pitämään itseään kaikkien sorrettujen pelastajana, ja hänen kauttansa Tester ajautuu koston valtaan, vaikka ei itse pidä itseään mitenkään pahana ihmisenä. Olosuhteet ovat kuitenkin olleet hänelle epäsuotuisat johtuen asenteista hänen ihonväriään kohtaan. Taustalla oleva pelottava voima ja ulottuvuus jää salamyhkäiseksi, mutta  tapahtumat ilman sen tarkkaa kuvaustakin ovat laadultaan ymmärrettävissä ja tietenkin veriset.

Vaikka en kokenut tarinan olevan minulle ihan omiaan, pidin siitä kuitenkin jopa yllättävän paljon. Tarinan tummuus ja hämmentävyys, jopa hahmoille itselleen, jatkuu loppuun asti niin Malonen kuin Testerin tarinakaarissa. Malone, joka on yksi syistä Testerin käytökseen, ei ole niin kiinnostava kertojahahmona kuin Tester, vaikka hänelle annetaan luonne ja tausta jokseenkin poikkeavana sympatiaa tuntevana lain edustajana. The Ballad of Black Tom on kokonaisuudessaan hyvin kirjoitettu tarina ja ansaitsee paikkansa tämän vuoden pienoisromaanien Hugo-ehdokkaiden joukossa.

N.K. Jemisin: The Obelisk Gate

N.K. Jemisinin The Broken Earth -sarjan toinen kirja The Obelisk Gate ylsi ensimmäisen osan, The Fifth Seasonin (arvostelu) tavoin Hugo-ehdokkaaksi. The Fifth Season teki vaikutuksen ja se voittikin palkinnon. The Obelisk Gate on suoraa jatkoa tapahtumille, mutta itse en sitä ykköseksi rankannut romaani-kategoriassa.

Stillnessin olosuhteet muuttuvat yhä rankemmaksi ja ihmisten tulevaisuus on kokonaisuudessaan uhattuna. Orogeeni Alabaster, joka on vastuussa nykyisestä seismisestä jaksosta, maksaa kallista hintaa pitääkseen maailman olemassa. Hän käyttää hyväkseen obeliskien voimaa estääkseen tulevan katastrofin ja elämän jälleen palautumaan. Essun tajuaa, että myös hänen on opittava obeliskien voima ja taito jatkaa Alabasterin työtä. Essunin kadonnut tytär, Nassun, käy omaa kouluaan toisella kolkalla maailmaa. Hänen taitonsa ovat vasta heräämässä.

Jemisin ei päästä lukijaa helpolla. Tarinassa on monta kulkua, jotka kaikki vahvistavat maailmankuvaa. Essunin tarina Castriman maanalaisessa kaupungissa on täynnä uhkia, niin luonnosta kuin muista asukkaistakin. Castriman osuus sisältää suuria paljastuksia tarinan kokonaisuudesta, mutta on samalla hieman jäsentymätön. Tai sitten osuus kehittyy vasta kolmannessa kirjassa täysin ymmärrettäväksi.

Eniten pidin Nassunin osuuksista Found Moonissa ja hänen etsikkoajastaan orogeeneihin negatiivisesti suhtautuvan isän seurassa, mutta samalla ympäristössä, jossa hän saa olla oma itsensä ja kehittyä. Nassunin ja hänen isänsä suhteen kuvaus on ahdistavaa ja on myös mielenkiintoista, miten tyttö kuvaa äitiään. Tytön ja äidin suhde ei saavuta vielä lopullista tilaa, mutta odotan niin tapahtuvan kolmannessa kirjassa. Nassun kasvaa yllättävän voimakkaaksi ja itsenäiseksi, mikä antaa odottaa suuria viimeisessä osassa.

The Obelisk Gate jää aika lailla jälkeen The Fifth Seasonin avaruudesta ja ihmeentunnusta. The Fifth Season kiehtoi, kun taas The Obelisk Gate oli tavanomaisempi. Vain muutamassa kohdassa sain ahaa-elämyksen. Silti teos oli erittäin luettava ja aion lukea jossain vaiheessa myös trilogian kolmannen osan The Stone Skyn, jonka pitäisi ilmestyä kuta kuinkin kuukauden kuluttua.

Hugo-ehdokkaat 2017: pitkät novellit

Hugo-äänestys on päättynyt, mutta jatkan ehdokkaiden arvioimista siltä osin kuin olen niitä lukenut. Tällä kertaa vuorossa pitkät novellit.

Alyssa Wong: You’ll Surely Drown Here If You Stay

Villiin länteen sijoittuva tarina, jossa kaivosonnettomuuden vuoksi orvoksi jääneellä ja ilotalossa asuvalla Ellis-pojalla on erikoisia nekromanttisia kykyjä. Hänen ainoa ystävänsä on samaisessa onnettomuudessa orvoksi jäänyt tyttö. Joukko tuntemattomia miehiä, mukanaan saarnaaja, saapuu kaupunkiin ja ovat kiinnostuneet pojasta. He haluavat tämän mukaansa tuhoutuneelle kaivokselle. Wongin teksti on rikasta ja erämaa hehkuu siinä. Kuten novelleissa A Fist of Permutations in Lightning and Wildflowers, tämäkään ei aivan uponnut minuun. Jokin näissä Wongin teksteissä on vaikeaa, mikä ehkä johtuu joko kielestä, tai ajatuksenjuoksun erilaisuudesta. Olen varma, että tämä tarina kuitenkin ihastuttaa monia.

Carolyn Ives Gilman: Touring with the Alien
Muukalaiset ovat saapuneet maapallolle, mutta on mysteeri mitä he oikeastaan haluavat. Heidän tulkkinaan toimii ihmisiä, jotka on lapsena abduktoitu. Nuori nainen, Avery, saa kutsun toimia bussinkuljettajana, kun Lionel-tulkki ilmoittaa, että yksi olennoista haluaa kiertoajelulle. Tarina keskittyy lajien erilaisuuden ymmärtämiseen ja hyväksymiseen. Hyvin lempeällä otteella kirjoitettu tarina, joka on kokonaisuudessaan onnistunut.

Ursula Vernon: The Tomato Thief

Grandma Harken elää omissa oloissaan kaupungin laitamilla ja kasvattaa erinomaisia tomaatteja. Vaan sitten joku kehtaa varastaa niitä häneltä, ja hän ryhtyy selvittämään tomaattivarkaan henkilöllisyyden. Se onkin jotain ihan muuta kuin tavallinen ihminen ja johdattaa isoäidin muodonmuuttajien ja matkijalintunaisen Margueriten ja juna-jumalien puheille. Hauskasti kirjoitettu fantasiatarina, jossa on hieman vanhanaikaista kansantarutunnelmaa.

Fran Wilde: The Jewel and Her Lapidary

Fantasiamaailmaan sijoittuva tarina, jossa kuninkaallisilla (Jewels) on oma kiviä ja mineraaleja taianomaisesti muokkaamaan pystyvä ammattilainen (Lapidary). Niin kauan kuin tämä yhteys on toiminut, valtakunnassa on ollut rauhallista. Nyt on kuitenkin tapahtunut särö ja valloittaja on päässyt maahan ja vaatimaan viimeisen prinsessan Jewel Linin naittamista omaan valtakuntaansa. Lapidary Siman on tehtävä kaikkensa pelastaakseen hänet ja itsensä. Tarinan ajatus on hyvä, mutta toteutus on paikoin hyvinkin tylsä ja pitkästyttävä. Tekstissä oli toistoa, eikä se toiminut lukemiseen innostavasti.

Nina Allan: The Art of Space Travel

Ensimmäinen Marsin matka oli päättynyt katastrofaalisesti kolmekymmentä vuotta aiemmin, mutta nyt on käynnissä uusi yritys. Astronautit ovat tulossa hotelliin, jossa Emily työskentelee taloudenhoitajana. Emilyn äidin muisti on häilyväinen, mutta tapahtuma saa hänet paljastamaan jotain Emilyn tuntemattomasta isästä. Emilyn missio on selvittää kuka tämä on. Tarina on inhimillinen ja nostaa esiin merkityksen jopa uhrata oma perhe, jotta ihmiskunta etenee kohti tähtiä. Pidin novellista, mutta ainoa häivähdys science fictionista on aikaskaala ja Mars-lennon mahdollinen onnistunut toteutuminen.

Stix Hiscock: Alien Stripper Boned From Behind By The T-Rex

Oikeasti. Luin novellia muutaman kappaleen verran, mikä oli tarpeeksi päästä kärryille mistä on kyse. Sen jälkeen skimmailin tekstiä sieltä täältä. Tarkempi lukeminen olisi ollut ajan hukkaan heittämistä. Alien/dinosauruspornoa, jonka kirjalliset ansiot ovat nolla. Ei edes hauskaa tekstiä. On sääli, että tämä on saanut puppet-ääniä niin paljon, että läpäisi seulan ehdokkaaksi saakka.


Kävi niin kuin lyhyissä novelleissakin, että olin kokonaisuutena hieman pettynyt tasoon. Kaipasin tarinaa, joka olisi oikeasti sykähdyttänyt. Niitä kun silloin tällöin tulee vastaan. Mutta ei tänä vuonna. Äänestyksessä ykköseksi nostin Carolyn Ives Gilmanin Touring with the Alienin. Siinä oli selkeästi paras ote.

Liitän jälleen nämä pitkät novellit osaksi Novellihaaste 2:sta.

Hugo-ehdokkaat 2017: novellit

Viimeinen arkiviikko aikaa äänestää Hugo-ehdokkaita ja olen auttamattoman jäljessä lukemisteni ja bloggausten suhteen. Nyt kuitenkin vuorossa katsaus novellikategorian ehdokkaisiin.

N.K. Jemisin: The City Born Great
Tarina New Yorkista, joka on syntymäisillään kasvettuaan tarpeeksi laajaksi ja vanhaksi. Kätilöksi valikoituu koditon mies. Hän kohtaa ikivanhoja vihollisia, jotka eivät halua uutukaisen syntyvän.

Mielenkiintoinen idea kaupungista hahmona, joka on kuin suuri olento sisältäen moninaista elämää ja joka kehittyy uudeksi tai päättyy. Tarina ei kuitenkaan vetänyt minua tyylillään, se tuntui enemmän vertauskuvalliselta kuin fantasialta, enkä löytänyt New Yorkista ja sen suojelijasta henkeä, jonka olettaisin tarinassa olevan, koskapa se on ehdokkaaksi asti saanut nimeämisiä.  Jemisinin romaanikategoriassa ehdokkaana oleva The Obelisk Gate on kerronnaltaan eri vahvuutta.

Alyssa Wong: A Fist of Permutations in Lightning and Wildflowers
Kertomus kahdesta sisaruksesta, joilla on erikoisia kykyjä hallita säätä rinnakkaisia maailmoja myöten. Toisen sisaren kuolema saa jäljelle jäävän pohtimaan olisiko voinut estää tapahtuneen. Sisarten välinen voimakas tunne välittyy, mutta minulle jäi auki miksi tapahtui, niin kuin tapahtui. Tai sitten en vain joko ymmärtänyt, tai oli tarkoituskin jäädä ymmälleen. Iholle käyvempi kokonaisuus kuin Jemisinin novelli, ja kaunista kerrontaakin, mutta silti ei täysin uponnut.

Brooke Bolander: Our Talons Can Crush Galaxies

Erittäin lyhyt novelli ja voimakkaan aggressiivinen badass-kostotarina, joka sekoittaa scifiä ja mytologista fantasiaa. Tarinassa uhri ei suostu olemaan se nimetön ja unohdettu, vaan siskojen kanssa lähtee toteuttamaan oikeutta ja julistamaan sitä läpi maailmankaikkeuden. Toimiva, tiivis ja onnistunut. Pidin paljon ytimekkyydestä.

Amal El-Mohtar: Seasons of Glass and Iron

Novellissa kaksi naista kohtaa omissa olosuhteissaan, joihin he ovat pitkään tyytyneet. Tabitha kulkee rautaisissa kengissä rikkonaisin jaloin, kärsien miehensä määräämää opetusta ja Amira istuu lasisen kukkulan päällä kärsien turvaeristyksestä kauneutensa ja miesten himon vuoksi. Pari löytää tukea toisistaan ja irrotakseen vääryydellä annetuista ”rangaistuksistaan”.

Novelli on perinteisen sadun muotoon kirjoitettu feministinen tarina, joka onnistuu minun kohdalla juurikin satumaisuutensa vuoksi toimimaan. Kuten Neil Gaimanin The Sleeper and the Spindlessä (arvostelu) on vanhaan prinsessatarinaan saatu uusi näkökulma, joka tekee naisista tai naisesta ratkaisijoita ja toimijoita. Tässä tapauksessa myös oivaltajia ja toistensa tukijoita. Tähän mennessä helpoiten uppoava tarina, joskin kielellisesti jää jälkeen Jemisinin ja Wongin teksteille.

Carrie Vaughan: That Game We Played During the War

Gaantilaiset ja enithlaiset ovat olleet vuosikymmeniä sodassa keskenään. Sodan päätyttyä Enithin Calla etsii ystävyyttä Gaantin telepaattisotilaan Valkin kanssa shakkipelin kautta. Kumpainenkin hahmo on vuorotellen ollut toistensa vankina pelaten shakkia ja nyt rauhan aikana etsivät ymmärrystä palaamalla peliin ja sen kautta sodan opetuksiin. Tarinan hienous on pelissä, jossa lähtökohtaisesti ollaan epätasapainoisessa tilanteessa, kun toinen pelaajista on telepaatti ja toinen ei.

Tarinassa on herkkyyttä, mutta en pidä hahmojen kanssakäymistä kaikkein onnistuneimpana kuvauksena ja toimivana. Kokonaisuus kuitenkin on varsin kelvollinen.

John C. Wright: An Unimaginable Light

Robopsykologi kuulustelee ulkoisesti naispuoleista robottia laista, joka säätelee robottien käyttäytymistä, sekä tämän käsityksiä asioista, jotka hän leimaa vääriksi ja rankaisee niistä. Tarina keriytyy auki yksiviivaisesti ja sisältää loppua kohden juonenkäänteen, joka on arvattavissa kohtalaisen varhain. Wright on lähtökohdillaan Asimovin robotti-tarinoiden jäljillä, mutta toteutus jää heppoiseksi. Eipä tämä tunnu edes Hugo-ehdokkuuden arvoiselta novellilta.

Luettuani kaikki novellit, minulle tuli tunne, että lyhyissä tarinoissa näkyy valikoituneena Puppet-jälkimainingin vasta-isku ja rippeet. Oikeastaan mikään näistä ei täysin sykähdyttänyt, mutta annan ykkösääneni Brooke Bolanderin Our Talons Can Crush Galaxiesille. Osallistun luetuilla novelleilla Nipvet-blogin vetämään Novellihaaste 2:een.

Blogistanian kesälukumaraton 2/2017 - päivittyvä

Pidän lukumaratoneista. Siksipä olen jälleen mukana kesän toisessa lukumaratonissa, jota emännöi Kirjan jos toisenkin -blogi. Säännöt ovat tutut vanhat, eli 24 tuntia lukemista ja taukoja saa pitää, mutta ne lasketaan kokonaisaikaan. Sitten kerrotaan kuinka monta sivua tuli luettua ja mitä. Varsinainen maratonpäivä on lauantai 8.7., mutta lukea saa perjantain ja sunnuntain puolellakin, kunhan osa lukemisesta tapahtuu lauantaina.

Kokeilen maratoneissa erilaisia lukukokemuksia, milloin novelleja, milloin yhtä tiiliskivikirjaa tai pelkkiä sarjakuvia, milloin suomeksi tai vaihteeksi englanniksi. Tänään vuorostaan kokeilen kirjasarjaa. 2015 elokuussa luin maratonissa myös sarjaa, mutta silloin oli kyseessä Valerian ja Laureline -sarjikset, nyt kirjat ja Soturikissat. Voin jo etukäteen sanoa, että hieman jännittää vetääkö nuortensarja Soturikissat lukukokemuksena vai ei. Kirjastoista hain kuusi ensimmäistä teosta, joita luen niin monta kuin ehdin. Olen varautunut myös välipalaksi lukemaan Hugo-ehdokkaana olevia novelleja.

Aloitan lukumaratonini puolenyön kieppeissä tai jo aiemmin, jos siltä tuntuu. Päivitän tavalliseen tapaan tähän postaukseen lyhyesti maratonkokemusta ja luettuja sivumääriä. Lukuiloa kaikille maratoniin osallistuville!

Perjantai 7.7. klo 21:50
Aloitan lukumaratonin Soturikissat-sarjan ensimmäisellä kirjalla eli Villiin luontoon.

Klo 22:50 Tunti kulunut ja 49 sivua luettuna. Luen selkeästi varhaisnuorille tarkoitettua kirjaa, mikä hieman hymyilyttää tyyliltään, mutta mikäpä tässä on lukiessa. Tarina varmasti kehittyy kirjan edetessä.

Klo 23:35 82 sivua luettuna. On aika nukkua välissä. Maraton jatkuu huomenna.

Lauantai 8.7. klo 04:35 Uni loppui, maraton jatkuu.

Klo 05:30 Villiin luontoon jatkuu. Olen menossa sivulla 126. Hieman huvittaa lukea kirjaa kissaklaaneista.

Klo 09:00 Uni jatkui hetken, mutta olen taas päässyt jatkamaan maratonia ja menossa kirjan sivulla 191.

Klo 10:00 Ensimmäinen Soturikissat kirja luettu. Sivuja kertynyt 271. Seuraavana vuorossa sarjan toinen osa Tuli ja jää.

Klo 11:05 Tuli ja jää etenee nopsaa tahtia. Sivuja luettuna yhteensä 347.

Klo 12:15 Lounashetki. Sivuja luettuna tähän mennessä  yhteensä 411.

Klo 13:50 Luettuna 506 sivua, kun maratonia on vielä jäljellä 8 tuntia.

Klo 15:35 Tuli ja jää luettu. Sivuja kertynyt 576. Seuraavana on vuorossa Soturikissat-sarjan kolmas kirja, Salaisuuksien metsä.

Klo 17:30 Salaisuuksien metsä on edennyt 102 sivun verran eli yhteensä sivuja kertynyt 678. Reilu neljä tuntia jäljellä maratonia.

Klo 18:45 Kohta enää kolme tuntia lukumaratoniani jäljellä. Olen lukenut tunteja jo lähes tauotta ja lukufiilis on yhä hyvä. Sivuja kertynyt 774.

Klo 20:10 Salaisuuksien metsä on luettu! Kyllähän Soturikissat lähenee tunnetasolla, kun kirjoja näin tiiviisti lukee putkeen. Sivuja kertynyt yhteensä 880. Seuraavaksi otan välipalaksi yhden Hugo-ehdokasnovellin eli N.K. Jemisinin The City Born Great.

Klo 20:33 No eipä Jemisinin novelli vetänyt, päinvastoin kuin hänen romaaniehdokkaansa The Obelisk Gate, jota olen lukenut viikolla. Tuli siitä +24 sivua. Siirryn takaisin Soturikissoihin ja neljänteen osaan, Myrsky nousee. Sitä luen kunnes maraton päättyy.

Klo 21:50 Lukumaratonini on päättynyt. Ehdin lukea Myrsky nousee -kirjaa 103 sivua, joten lopulliseksi saldoksi tuli 1007 sivua.
Luetut teokset: Erin Hunter: Soturikissat: Villiin luontoon
Erin Hunter: Soturikissat: Tuli ja jää
Erin Hunter: Soturikissat: Salaisuuksien metsä
Erin Hunter: Soturikissat: Myrsky nousee (osa)
N.K. Jemisin: The City Born Great -novelli

Kiva lukumaraton oli jälleen. Elokuussa uusiksi!