Hanna Morre: Tuonen tahto

Hanna Morren Tuonen tahto (2016) on loppukesän uutuuskirja, jota kuvaillaan psykologiseksi kauhuksi. Tähän kategoriaan minäkin sen pistän ja liitän mukaan Hämärän jälkeen -lukuhaasteeseen, vaikka olen siinä täyspotin jo kerännyt. Nyt on tusina täynnä. Tuonen tahto on sanamäärältään pienoisromaanimittainen, ekirjaversiossa sivuja on 96.

Tarina sijoittuu Espooseen, jossa pariskunnan, Tytin ja Timon, elämä suistuu raiteiltaan tyttären kuoltua rattijuopon uhrina. Kumpikin yrittää selvitä omin keinoin menetyksestä, mutta pian keinot ja suru muuttuvat kieroutuneeksi painajaiseksi.

Tuonen tahto on spekulatiivista fiktiota, joka on tiukasti kiinni nykypäivässä. Niin tiukasti, etten alun kolmanneksen aikana kokenut lukevani spefikirjaa. Vieroksun kohtalaisen paljon kotimaista kirjallisuutta tavallisista ihmisistä ongelmineen ilman jonkinlaista twistiä tai outoutta, minkä vuoksi ne eivät kuulu lukemistooni. Tuonen tahto oli alussa pitkälti kirja, joka solahtaa tähän kategoriaan. Kun suomalainen mytologia ja kauhuelementit astuvat kuvioon, ne eivät tunnu tarpeeksi pohjustetuilta, vaan hieman irrallisilta. Kirjan lyhyys selittää varmastikin osan siitä, että tarina tuntuu vaillinaiselta.

Kumpikaan päähahmoista ei herätä sympatiaa koettelemuksestaan huolimatta. Koin sekä Timon että Tytin molemmat paikoin jopa vastenmielisiksi. Kuten Marko Hautalan Kuokkamummon (arvostelu) ja Stephen Kingin Painajaisen (arvostelu) yhteydessä totesin, seksuaalisuuden korostaminen tai rivous ei tee tekstistä parempaa, mutta tässä tyylissä toki tuo mukanaan lisä-ällötystä. Ja ehkäpä sitä omanlaisenaan kauhuelementtinä voi pitää tarinan kontekstissa.

Morren teksti on sujuvaa ja sen tunnelmaan on helppo päästä sisälle. Se on yksityiskohdiltaan tunneuskottavaa, varsinkin äidin syyllisyydentunne, ja olen varma, että jos suomalainen nykykirjallisuus traagisine ihmiskohtaloineen uppoaa tyyliltään, niin myös Tuonen tahto. Tarinan jännityskaari myös pingottuu kiitettävästi, joten loppu vaikuttaa. Tarinaan on löytynyt vuosikymmenten varrelta sopivasti tehoelementtejä ja vaikka se suomalainen mytologia alussa irralliselta tai tuulesta temmatulta tuntuukin, niin loppujen lopuksi se laskeutuu osaksi kokonaisuutta.

Tuonen tahto ei ehkä minua liikaa innostanut, mutta toki se ihan luettava välipalakirja genressään on. Kirjan kansikuvasta pidän paljon.