tiistai 27. syyskuuta 2016

Jeff VanderMeer: Hallinta

Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogian toinen osa Hallinta (Authority, 2014) julkaistiin suomeksi syksyllä 2015. Ahmaisin ensimmäisen osan, Hävityksen (arvostelu) kesällä yhdellä istumalla ja odotukset olivat korkealla seuraavankin osan suhteen. Vaan Hallinta olikin sitten jotain muuta.

Alue X:n viimeisimmästä retkikunnasta selviytyneet jäsenet tuodaan hallituksen salaiseen laitokseen, Etelärajaan kuulusteltavaksi. Etelärajan kadoksissa olevan johtajan korvannut Control kiinnostuu erityisesti biologin käyttäytymisestä ja uskoo tämän muistavan retkikunnan tapahtumista enemmän kuin kertoo. Alue X:n laajeneminen huolestuttaa hallitusta, mutta kaikkine ristiriitaisine tietoineen, Control ei ole varma mitä häneltä salataan ja kuka salaa tai vaikeuttaa hänen työskentelyään, mikä on totta ja mikä vääristymää.

Hallinta oli minulle hyvin erilainen kirja lukukokemuksena kuin Hävitys. Hävitys oli pelottava sivunkääntäjä, kun taas Hallinta pyöri outoudessa ja oli hyvinkin uuskummaa. Alue X:n salaisuutta raotettiin kuulustelupätkien kautta, mutta tarina keriytyi auki kuin unijaksoina, joten kokonaisuuden käsittämisessä oli työtä. Kirjan sivut eivät kääntyneet itsestään, vaan lukeminen jumi useaan otteeseen. Enpä ole kohdannut vähään aikaan niin aiemmasta osasta poikkeavaa kirjaa puitteiltaan kuin Hallinta on. Ja silti se on jatkumo ykköskirjalle. Tosin jonkinlainen hyppäys kirjojen välillä oli, sillä ihan suoraan ei tarina jatkunut a:sta b:hen.

Controlin ja hänen äitinsä suhde tuntuu kitkaiselta, sitä on välillä vaikea ymmärtää ja nähdä syitä. Vasta lopussa, kun tajusin mihin mennään ja mistä on kyse, alkoi pisteitä ropista. Hävityksen yksi kiinnostavimmista osatekijöistä oli Alue X:n salaperäinen ympäristö, outo ja tuntematon. Se oli tavallaan yksi päähahmo. Eteläraja on kliininen ja ympäristönä sinänsä merkityksetön. Sen myötä jokin tärkeä elementti katoaa kakkoskirjassa. Hallinta on omalla tavallaan kiinnostava osa ja loppua kohden tiivistunnelmainen. Olen todennut aiemminkin olevani todellisen uuskumman ääressä hämmentynyt ja VanderMeer on ollut ennenkin syynä siihen.

Jos olin Hävityksen jälkeen varautunut sarjan suhteen, niin olen taatusti sitä Hallinnan jälkeenkin. Silti se viimeinen osa on pakko lukea, vaikken ihan heti ryntääkään sen kimppuun. Hitaasti ja varovasti kohti Hyväksyntää.

  Aakkoshaasteen V-kirja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...