Kirjaostoksilla

Oksan hyllyltä -blogissa haastettiin kirjabloggaajat lähtemään kirjaostoksille syyskuun aikana, ja bloggaamaan ostoksistaan ja ostosreissustaan kuun viimeisenä päivänä. Ostan joka kuukausi jonkusen kirjan, joten haaste oli helposti toteutettavissa. On kuitenkin mukava osallistua erityisesti yhteisöllisiin tempauksiin, ja koska kirjat ovat kiva juttu yleensäkin, niin mikseipä jakaisi iloa niiden hankkimisesta muidenkin kanssa.

Ostosreissuni ovat käytännössä useimmiten nopsia tapahtumia, sillä ostan lähes kaikki kirjani netin kautta. Pääasiassa siksi, että ostan ekirjoja aina kun se vain on mahdollista. Ostan myös paperikirjat nettikaupoista, koska saan ne sieltä halvemmalla, eikä lähikivijalkakaupassa muutenkaan kirjoja useinkaan ole paikalla, vaan ne tilataan joka tapauksessa. Jopa käytetyt kirjat ostan netin kautta, koskapa… niin, täällä napapiirillä on yksi divari ja vähän kehnonlaisesti sinne kiinnostavia genrekirjoja ilmestyy. Vaan jos keräisin eräkirjoja, niin avot.

Ei siis seikkailuja intiimeissä divareissa aarteita etsien, tosin kyllähän netissäkin kirjojen metsästys voi olla jännää puuhaa. Uskokaa pois. Olen yli 20 nettikirjakaupan asiakas.

Syyskuussa ilmestyi paljon mielenkiintoisia uutuuksia, joten niitä näkyy myös ostoksissani. Vaikka ostan uutuuksia, läheskään kaikkia en lue uutukaisina, vaan joidenkin kirjojen kanssa saattaa mennä vuosia, ennen kuin päädyn ne lukemaan lopulta. Näistä olen lukenut syyskuussa kaksi ja kolmatta ehdin aloitella.

Uutuudet - ekirjat

• Cherie Priest: Maplecroft
• Jonathan Stroud: The Whispering Scull
• Maria Turtschaninoff: Maresi
• Nancy Kress: Yesterday’s Kin
• David Mitchell: The Bone Clocks
• Margaret Atwood: Stone Mattress: Nine Tales
• Hannu Rajaniemi: Kausaalienkeli

Uutuudet – paperikirjat

• Magdalena Hai: Susikuningatar
• Walter Moers: Uinuvien kirjojen labyrintti
• Brian Vaughan & Fiona Staples: Saga, osa 1

Käytetyt

• Alastair Reynolds: Sovituksen kuilu

Eli 11 kirjaa tuli ostettua syyskuun aikana, kaikki muut normaalihintaisina, paitsi Sovituksen kuilu, joka maksoi sitten paaljon enemmän. Lokakuussakin ilmestyy joukko ”pakko saada” -uutuuksia, mutta se onkin sitten jo toinen juttu. Kannattaa käydä vilkaisemassa keskiviikkona 1.10. Oksan hyllyltä -blogista koostetta kaikkien tempaukseen osallistuneiden hankinnoista. Ties mitä kivaa kukin on mistäkin haalinut itselleen tai ehkäpä lahjaksi. Entäpä sinä?

Vive la France! -lukuhaasteen koonti

Anna minun lukea enemmän -blogissa Annami pisti haasteeksi lukea ranskalaista kirjallisuutta ja päätin osallistua, kun lukulistalla oli useitakin ranskalaisten kirjailijoiden teoksia. Aikaa haasteelle oli runsaasti, mutta lähdin tavoittelemaan pelkästään minimisuoritusta eli Trikolorin sinistä raitaa. Ja sen sain kokoon. Vive la France! -haasteeseen osallistuvat teokseni ovat:

Pierre Boulle: Apinoiden planeetta
Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi

Molemmat vallan erinomaisia lukukokemuksia.
 

Luin haasteen aikana myös Sillage -science fiction sarjakuvan yhdeksän osaa, jotka ovat ranskalaisten Jean-David Morvanin ja Philippe Buchet’n käsialaa, mutta en ole ehtinyt bloggaamaan niistä, joten ne jäävät haasteen ulkopuolelle.

Kiva haaste, eiköhän ranskalaista genrekirjallisuutta tule jatkossakin luettua.

Margaret Atwood: MaddAddam (Uusi maa)

Margaret Atwoodin MaddAddam ilmestyi jo vuosi sitten, mutta niin vain kävi, etten yrityksistä huolimatta pystynyt keskittymään siihen, ennen kuin jatkuvasti keskeräisenä roikkuva kirja alkoi tarpeeksi häiritä. Otavalta saadun tiedon mukaan MaddAddam ilmestyy suomeksi ensi vuoden maaliskuussa nimellä Uusi maa, aiempien osien, Oryx ja Craken (arvostelu) ja Herran tarhurien (arvostelu) tapaan Kristina Drewsin suomentamana.

MaddAddam jatkaa tarinaa siitä mihin edellisissä osissa jäätiin. Toby, Ren, Amanda ja muut vedettömästä tulvasta selviytyneet ovat crakelaisten, geenimanipoloidun uuden ihmisrodun, luona, Lumimies-Jimmy loukkaantuneena tiedottomana ja raakalaismaiset Paintball-taistelijat karkuteillä, vaan kuitenkin jatkuvana uhkana. Tarinan pääosana on kuitenkin menneisyys ja Zebin tapahtumat aina lapsuudesta nykyhetkeen, jotka hän kertoo Tobylle ja Tobyn kautta lukijoille. Eikä hän todellakaan ole teoissaan pyhimys. Zebin tarinankaari nivoo yhteen Adam ensimmäisen, Craken, Tobyn ja Renin tarinat ja hänen kautta täydentyy kokonaiskuva aiempien osien tapahtumista.

Varoitus mahdollisista spoilereista seuraavassa kappaleessa:

Luin muistin virkistämiseksi ensimmäisen ja toisen kirjan arvioni ja totesin, kuinka hyvin Atwood on ohjaillut tuntemuksiani. Herran tarhureissa koin jopa pelottavana, ettei Craken ajatus paremmista ihmisistä ja paremmasta maailmasta olisikaan loppujen lopuksi mielipuolista, vaan periaatteella tarkoitus pyhittää keinot hyväksyttävissä. MaddAddam, tai kuten suomenkielinen nimi kuvaavammin kuuluu, Uusi maa sai aikaan ristiriitaisia tuntemuksia asian suhteen. Tekikö Atwood todellakin dystopiasta utopian? Ja samalla antoi tuhon siemenen, sillä on vaikea uskoa, että mikään mille annetaan jumalan/jumalien kaltainen palvottava taho, ei jossain vaiheessa ajautuisi kyseenalaistamisen ristiriitoihin. Craken luoma lammasmaisen lempeä ja herttainen superrotu vaikutti ehkä vielä Uudessa maassa utopiselta, mutta selkeästi muuntautumiskykyiseltä, varsinkin vanhasta ihmisrodusta saadun geeniperimän myötä. Jäin ehkä ylitulkitsemaan/pohdiskelemaan tätä seikkaa turhanpäiten, mutta olen pettynyt jos Atwoodin kaltainen kirjailija ei olisi katsonut pidemmälle ja antanut vihjeitä.

Spoilervaroitus päättyy.

Zeb ei ollut kokoavuudestaan ja paljastuksistaan huolimatta niin kiinnostava kuin odotin. Hänen osuuksissaan oli toki samaa raadollisuutta kuin aiempien kirjojen sisällössä, mutta ei silti kolahtanut minulle. Ärsytyskynnykseni ylittyi usean hahmon kohdalla. Tobyn epävarma pähkäily Zebin suhteista oli yksi ylitys, samoin kuin Jimmyn ja Adamin roolien lehmänhäntämäinen lasku loppua kohti. Oh Margaret, olisin kaivannut tiukempaa otetta. Kuin puskista vedettiin crakelaisille myös uusi erikoiskyky, mihin olisin toivonut pohjustusta. Ehkä sitä jossain vaiheessa annettiinkin, mutta olen vain jättänyt yksityiskohdan huomioimatta.

MaddAddam on tunnelmaltaan aiempia osia rauhallisempi. Kirja eteni pitkästi ennen kuin tuntui tapahtuvan mitään olennaisesti uutta. Entiseen tapaan pidin Atwoodin huumorista ja varsinkin Jimmyn fuck-kiroilusta syntynyt auttava korkeahahmo kirvoitti ääneen naurua. Tobyn sanaselitykset ja kertomukset crakelaisille ovat kirjan parasta antia. Loppu on onnistunut, enkä suosittele herkimmille lukijoille sen lukemista julkisella paikalla, kuten minä tein. MaddAddam on trilogian heikoin osa, joka minun käsissäni kärsi lisäksi pitkittyneestä lukukokemuksesta. Silti se on ok-päätös tarinalle, eikä sitä luonnollisestikaan voi jättää lukematta, jos Oryx ja Crake ja Herran tarhurit on jo luettuna.

Uutiset kertovat, että MaddAddam-trilogiasta olisi tulossa myös tv-sarja HBO:lle ja että Atwood olisi itse mukana konsultoivana tuottajana. Saas nähdä miten homma etenee ja minkälaista jälkeä syntyy. Tottahan se toteutuessaan pitää katsoa.

Graham Joyce: The Silent Land

Kuta kuinkin tasan vuosi sitten luin Graham Joycelta The Year of the Ladybird -kirjan (arvostelu) ja pidin siitä. Viikonloppuna tartuin kirjailijan vuonna 2010 julkaistuun The Silent Landiin, jonka viimeiset sivut osoittautuivat eilen yllättävän raskaaksi lukea loppuun, kun nettiin levisi tieto Joycen kuolemasta.

"It was snowing again."

Zoe ja Jake viettävät lomaansa laskettelun merkeissä pienessä kylässä Pyreneitten kupeessa. Eräänä varhaisena aamuna heidän ollessa rinteessä, he joutuvat lumivyöryn alle. Kuin ihmeen kaupalla he selviävät ja kamppailevat tiensä takaisin hotellille, vain huomatakseen sen olevan tyhjä. Itse asiassa koko kylässä ei ole yhtään sielua, ja yritykset päästä naapurikylään tuntuvat aina tyrehtyvän johonkin ongelmaan. Radio ja tv eivät toimi, eikä puhelimellakaan saa yhteyttä kehenkään. Outojen sattumusten ja lisääntyvien näkyjen myötä, Zoen ja Jaken mieleen herää epäilys, oliko lumivyörystä sittenkään mahdollista pelastua.

The Silent Land on lunta ja hiljaisuutta. Siinä on henkäys raikasta ilmaa, lumihiutaleita, takkatulen lämpöä, muistoja ja rakkautta. Samalla The Silent Land on tukehduttavan ahdistava, kihelmöivän jännittävä ja jopa välillä hieman karmiva. Tarina pitää otteessaan ja vaikka itse en päähahmojen sisäiseen maailmaan pystynyt sisäistymäänkään, kuva heistä ihmisenä tuli varsin hyvin esille realistisella ja aidolla tavalla. Tarinaa kerrotaan lähinnä Zoen näkökulmasta, mutta molemmille annetaan taustaa muistojen kautta, esimerkiksi heidän vanhemmistaan.

Joyce kirjoittaa kuvailevasti, niin tuntemuksia kuin paikkojakin. Ne voi aistia lukiessa. Vielä ei ole oikeasti lunta maassa, mutta hetken ajan olin hyvinkin valkoisten hiutaleiden ja usvan keskellä ja kaipasin päästä hylätyn kylän rauhaan sopivassa seurassa. Paitsi silloin kun tuli mieleen Hohto (elokuva, sillä en ole kirjaa lukenut), jolla ei varsinaisesti ole mitään tekemistä kirjan juonen kanssa, mutta maisemallisesti heräsi samankaltaisia mielleyhtymiä. Välillä tunnelmat meni pelon puolelle, eikä yleisluokittelu kauhukirjaksikaan ihan pieleen menisi. Lumivyöryn alle jääminen aiheutti paniikinomaista keskittymistä hengittämiseen.

Loppuratkaisun oivaltaa melkoisen ajoissa, mutta se ei silti tuntunut ainakaan minun kohdalla heikentävän lukukokemusta. Tosin, luin kirjan lopun tosiaan kirjailijaa koskeva suru-uutinen mielessä, mikä saattoi vaikuttaa asiaan. En kokenut The Silent Landiä kuitenkaan täysosumaksi, sillä siinä oli seikkoja, jotka jäivät tunneperäisesti vajaaksi. Silti se on erittäin suositeltava teos ja aion yhä jatkaa Joycen tuotantoon tutustumista. Vaikka kirjailija on poissa, hänen teoksensa jäävät elämään ja koskettamaan tuleviakin lukijoita.

BFS-palkinnot 2014 jaettu

British Fantasy Society on julkistanut tämän vuotiset BFS-palkinnon saajat. Romaanikategoriassa jaettiin kaksi palkintoa; August Derleth -palkinto parhaalle kauhukirjalle, jonka sai Lauren Beukes The Shining Girlillä (Säkenöivät tytöt) ja Robert Holdstock -palkinto parhaalle fantasiakirjalle, joka meni puolestaan Sofia Samatarin A Stranger in Olondrialle. Soisin myös tämän kirjan ilmestyvän suomeksi. Samatar sai vajaa kuukausi sitten John W. Campbell -palkinnon parhaana uutena kirjailijana.

Alla minua ensisijaisesti kiinnostavien kategorioiden voittajat tummennettuina, loput löytyy tämän linkin takaa. Näistä muista mainittakoon Ann Leckie, joka palkittiin parhaana tulokkaana esikoiskirjallaan Ancillary Justice. Leckie on koonnut melkoisen potin tänä vuonna, saas nähdä miten piakkoin julkaistavan sarjan kakkoskirjan kanssa käy. Game of Thronesin The Rains of Castamere nappasi elokuva/tv-sarjakategorian palkinnon ja Joey Hi-Fin kansitaide on edelleen voimissaan. Hänestä on tullut myös yksi omista suosikeistani.

Fantasia-romaani:

• Between Two Thorns, Emma Newman
• Blood and Feathers: Rebellion, Lou Morgan
• The Glass Republic, Tom Pollock
• The Ocean at the End of the Lane, Neil Gaiman (arvostelu)
• A Stranger in Olondria, Sofia Samatar (arvostelu)

Kauhu-romaani:

• House of Small Shadows, Adam Nevill
• Mayhem, Sarah Pinborough
• NOS4R2, Joe Hill
• Path of Needles, Alison Littlewood
• The Shining Girls, Lauren Beukes (arvostelu)
• The Year of the Ladybird, Graham Joyce (arvostelu)

Pienoisromaani:

• Beauty, Sarah Pinborough
• Dogs With Their Eyes Shut, Paul Meloy
• Spin, Nina Allan
• Vivian Guppy and the Brighton Belle, Nina Allan
• Whitstable, Stephen Volk

Novelli:

• Chalk, Pat Cadigan
• Death Walks En Pointe, Thana Niveau
• Family Business, Adrian Tchaikovsky
• The Fox, Conrad Williams
• Golden Apple, Sophia McDougall
• Moonstruck, Karin Tidbeck
• Signs of the Times, Carole Johnstone

Antologia:

• End of the Road, Jonathan Oliver (ed.)
• Fearie Tales, Stephen Jones (ed.)
• Rustblind and Silverbright, David Rix (ed.)
• Tales of Eve, Mhairi Simpson (ed.)
• The Tenth Black Book of Horror, Charles Black (ed.)

Kokoelma:

• For Those Who Dream Monsters, Anna Taborska
• Holes for Faces, Ramsey Campbell
• Monsters in the Heart, Stephen Volk
• North American Lake Monsters, Nathan Ballingrud