keskiviikko 1. elokuuta 2012

Heinäkuun tilannekatsaus scifi-haasteeseen

Heinäkuu oli hiljainen scifi-haastekuukausi kotomaassa, englanninkielisessä sen sijaan porskuteltiin yhä innolla. Onkohan näin, että kun useimmilla on lomaa juuri heinäkuussa, niin lomakirjoiksi valitaan muuta kuin scifiä? Vai joko haastekyllästyminen on iskenyt (sitäkin sattuu joskus)? Oma haasteeni eteni peräti neljällä kirjalla, joista ehdin arvostella blogissani kuun aikana kolme. Kuten viimeisimmän haastekirja-arvostelun yhteydessä totesin, ensimmäinen kierrokseni on täyttynyt ja olen lukenut jokaisesta kategoriasta vähintään sen yhden kirjan. Joistain kategorioista olen lukenut jo kaksi kirjaa ja tarkoitukseni on, että toisella kierroksella lukemani kirjan kirjoittaja on eri sukupuolta kuin aiempi. Näin ollen saisin luettua jokaisesta kategoriasta sekä mies- että naiskirjailijan teoksen. Olen merkinnut sivupalkissa olevaan seurantalistaani myös ne kirjat, jotka olen jo lukenut, mutta arvostelua en ole ehtinyt vielä kirjoittaa.



1. Nuorille suunnattu science fiction
Espoon fantasia - Salla Silmukka: Jäljellä (Heidi)

2. Aikuisten science fiction

-

3. Hugo-voittaja
-

4. Science fiction -klassikko – julkaistu -1950
-

5. Science fiction -moderni klassikko - 1951-1992
-

6. Steampunk
-

7. Robotit / Kyborgit / Androidit
-

8. Avaruusalukset / Alienit
-

9. Aikamatkustus / Vaihtoehtohistoria / Rinnakkaisuniversumi
Lopunajan lauseet - Mira Grant: Blackout
Taikakirjaimet - Jo Walton: Ha'penny

10. Apokalyptinen / Dystopia / Utopia
nadjan kirjasto - Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

11. Kyberpunk
Taikakirjaimet - Pat Cadigan: Synners

12. Hullu tiedemies / Geneettiset kokeilut / Ympäristökatastrofit

Taikakirjaimet - H.G. Wells: Näkymätön mies

Miellyttäviä elokuun pimeneviä iltoja kirjojen parissa!

3 kommenttia:

  1. Mulla tämä haaste on jo hyvin voiton puolella, (8 luettu ja 4 jäljellä) että ei joka kuukaudelle enää riitä kirjoja :) Yhden luin kyllä heinäkuun lopulla tähän, mutta juttua en siitä vielä ehtinyt tehdä. Toinenkin on tuossa lukupinossa, että ehkä sitten elokuulle tulee 2 kpl.

    VastaaPoista
  2. Oletkin ollut hyvin vauhdissa! Odotan innolla mitä loput kirjavalintasi ovat. Pitäisikö laittaa bonus-kategoriaksi 13: suomalaisen kirjailijan scifi-kirja? ;) Nulla dies sine legendo -blogissa sellaista kategoriaa ehdotettiinkin.

    VastaaPoista
  3. Laita ihmeessä, tosi hyvä idea! Olisi minullekin ihan uutta :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...