perjantai 20. toukokuuta 2016

Tähtivaeltaja-palkinto 2016 on jaettu

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtivaeltaja-palkinto edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle on jaettu. Tänä vuonna sen saa Margaret Atwood teoksellaan Uusi Maa. Perusteluissa sanotaan seuraavaa:
"Asiantuntijaraadin mukaan Atwoodin teos ottaa terävästi kantaa nykyajan arveluttaviin kehityskulkuihin. Kirjailija käsittelee merkittäviä globaaleja teemoja taitavasti ja kehottaa ihmiskuntaa heräämään todellisuuteen ennen kuin on myöhäistä. Samalla romaani valaisee hyvinkin konkreettisella tavalla uskontojen syntymekanismeja ja tarinankerronnan voimaa."
Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraati oli Hannu Blommila, Toni Jerrman, Elli Leppä ja Antti Oikarinen. Oma arvioni kirjasta löytyy täältä. Pidän Uusi maata MaddAddam-trilogian heikoimpana osana kerronnaltaan ja sen aloitusta Oryx ja Crake (arvostelu) väkevimpänä, minkä tasolle ei kakkososa Herran tarhuritkaan yllä (arvostelu). Silti kun mietin, kuinka Atwood käänsi tarinan päälaelleen ja alkuasetelmiin trilogian aikana, se on oikeastaan aika huikea teko. Uusi maa on kirjana osa kokonaisuutta, ja sen ansiot (ja heikkoudet) tulee esille kokonaisuuden kautta.

Aivan ehdottomasti olen Tähtivaeltajan kanssa samaa mieltä Atwoodin terävyydestä, vaikkakin tulkintani trilogian lopputulemasta on vähemmän valoisa, kuin Tähtivaeltajan kriteereissä mainitaan. Atwoodin huumorikin puree minuun, mikä ei ole vähäinen seikka. Kun palkintoehdokkaat julkistettiin helmikuussa, pohdin onko ehdokkaina olevilla erittäin vahvoilla ja genreen vuosikymmeniä vaikuttaneilla naiskirjailijoilla (Atwood, Le Guin) vihdoinkin mahdollisuus voittaa Tähtivaeltaja-palkinto ja näköjään oli, vaikka kun aiempien voittajien listaa selaa, siellä ei naispuoleiset kirjailijat kovinkaan vahvasti ole esillä. Margaret Atwood ansaitsee palkintonsa.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Daniel Quinn: Ismael

Aakkoshaasteen Q-kirjailija ei ole minulle näköjään helppo pala, sillä vuonna 2011 haasteessa Quijanon Once Upon Europalle (arvostelu) ei minulta juuri kehuja herunut, eikä nyt lukemani vuonna 1998 suomeksi julkaistu Daniel Quinnin Ismael (Ishmael, 1992) kolahtanut yhtään enempää. Kirja on kuitenkin palkittu ja kehuttu. Sitä on pidetty käänteentekevänä filosofisekologisena teoksena, joka muuttaa ajattelutapaa jne. Kirjan lukijat jakautuvat jopa jyrkästi eri kannoille Ismaelin luettuaan.

Ismael kertoo miehestä, joka lehti-ilmoituksen kautta päätyy Ismael-nimisen gorillan oppiin etsimään vastausta kuinka ihmiskunta on ajautunut nykytilanteeseensa. Kirja koostuu opetusmaisesta keskustelusta, jossa Ismael esimerkkien ja kysymysten kautta yrittää saada oppilaansa purkamaan vallalla olevan sivilisaation mytologista ajattelua evoluution ihmiskeskeisyydestä. Opissa luodaan uudelleen ihmisen lajin kahtiajakautuminen jättäjiin ja ottajiin Raamatun luomiskertomukseen pohjautuen ja avataan millaisen ajattelun kautta ollaan ajauduttu lajin kehityksessä tuhoisaan vaiheeseen. Samaisen ajattelun oivaltamisen kautta voisi löytyä myös avaimet ihmiskunnan parempaan tulevaisuuteen.

Ismael on filosofinen teos, jonka tyylistä nauttinee enemmän ainetta opiskelleet kuin tavallinen tallaaja. Tarina etenee dialogimuodossa, jossa Ismael selittää ympäripyöreästi ja kysyy sitten oppilaaltaan kysmyksen tai pistää tekemään kotiläksyjä. Oppilas vastaa välillä tyyliin ”aivan”, ”kyllä”, ”ahaa”, ”en ymmärrä” tai ”taidan ymmärtää”. Joskus gorilla nälväiseen takaisin jotain älykkyyspillerin unohtamisesta tai jotain vastaavaa. Kirjassa on myös jaksoja, varsinkin kun lähdetään purkamaan Raamatun tarinan pohjalta nykyajan mytologiaa, joissa Ismael tarinoi opettavaiseen tyyliin sivukaupalla. Teksti on suoraan sanottuna tylsää. Siinä ei ole lainkaan kaunokirjallista vetoa. Asioita toistetaan kyllästymispisteeseen saakka, mikä ilmeisesti kuuluu kuvioon, kun oppilaskin (toisin sanoen lukija) on välillä hidas ymmärtämään.

Kirjoitustyylin vuoksi sanotun kiinnostavuus ja haastavuus hiipuu. Luonnontieteilijälle kirjan ajatusmaailma ihmisen evoluutioajattelun itsekeskeisyydestä ei yllätä, en kokenut saavani minkäänlaista ahaa-elämystä jättäjä-ottajalinjauksista, enkä mitään uutta ravintoa aivoille. Päinvastoin, koin kirjailijan johdattaman ajatusmaailman osittaiseksi (ehkä se kantaaottavuuden laimeus vaikutti), amerikkalaissävyiseksi, enkä ole lainkaan varma edes tieteellisten väittämien paikkaansapitävyydestä. Tosin ei minulla ole mitään halua ryhtyä muuta osoittamaan. Tarinan ratkaisulle annan ns. juonellisesti pisteitä, se on juuri niin avoin, kuin ajattelua muuttamaan pyrkivän pohdiskelun jälkeen kuuluu ollakin. Harmi, että se Raamattu ja luomisoppi pitää näköjään olla läsnä tämän kaltaisessa (amerikkalaisen kirjailijan) teoksessa, eikä evoluutiota voi yksinkertaiseksi käsitellä pelkästään tieteelliseltä pohjalta, edes filosofisesti.

Ismael ei ollut minun makuun, mutta kuten mainitsin alussa, se on saanut myös kehuja, joten tämän arvion perusteella ei ehkä kannata jättää lukematta, jos aihe kiinnostaa. Kielellisesti en kylläkään suosittele sitä kenellekään.


Aakkoshaasteen Q-kirja

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

2015 Nebula-, Ray Bradbury ja Andre Norton -palkinnot

Amerikan science fiction ja fantasia -kirjailijoiden järjestön, SFWA:n valitsemat vuoden 2015 Nebula-, Ray Bradbury ja Andre Norton -palkintojen voittajat on valittu jäsenäänestyksen kautta. Kovin näyttää naisvaltaiselta tämän vuoden voittajalista, vielä enemmän kuin viime vuonna, ja siellä välissä Mad Max, jossa siinäkin oli vahvoja naisia. Naomi Novikin romaanikategorian voittaja Uprooted on ehdolla Hugoissakin, joten lähikuukausina tartun siihen. Amerikkalaiset tuntuvat pitävän kirjasta, joten saattaa enteillä myös Hugo-voittoa?

Romaani
  • Raising Caine, Charles E. Gannon
  • The Fifth Season, N.K. Jemisin
  • Ancillary Mercy, Ann Leckie
  • The Grace of Kings, Ken Liu
  • Uprooted, Naomi Novik
  • Barsk: The Elephants’ Graveyard, Lawrence M. Schoen
  • Updraft, Fran Wilde

Pienoisromaani
  • Wings of Sorrow and Bone, Beth Cato
  • "The Bone Swans of Amandale", C.S.E. Cooney
  • "The New Mother", Eugene Fischer
  • "The Pauper Prince and the Eucalyptus Jinn", Usman T. Malik
  • Binti, Nnedi Okorafor (arvostelu)
  • "Waters of Versailles", Kelly Robson

Pitkä novelli
  • "Rattlesnakes and Men", Michael Bishop
  • "And You Shall Know Her by the Trail of Dead", Brooke Bolander
  • "Grandmother-nai-Leylit’s Cloth of Winds", Rose Lemberg
  • "The Ladies’ Aquatic Gardening Society", Henry Lien
  • "The Deepwater Bride", Tamsyn Muir
  • "Our Lady of the Open Road", Sarah Pinsker

 Novelli
  • "Madeleine", Amal El-Mohtar
  • "Cat Pictures Please", Naomi Kritzer
  • "Damage", David D. Levine
  • "When Your Child Strays From God", Sam J. Miller
  • "Today I Am Paul", Martin L. Shoemaker
  • "Hungry Daughters of Starving Mothers", Alyssa Wong

Ray Bradbury -palkinto draamamuotoiselle esitykselle
  • Ex Machina
  • Inside Out
  • Jessica Jones: AKA Smile
  • Mad Max: Fury Road
  • The Martian
  • Star Wars: The Force Awakens

Andre Norton -palkinto nuorille aikuisille suunnatulle science fictionille tai fantasialle
  • Seriously Wicked, Tina Connolly
  • Court of Fives, Kate Elliott
  • Cuckoo Song, Frances Hardinge
  • Archivist Wasp, Nicole Kornher-Stace
  • Zeroboxer, Fonda Lee
  • Shadowshaper, Daniel José Older
  • Bone Gap, Laura Ruby
  • Nimona, Noelle Stevenson
  • Updraft, Fran Wilde

tiistai 10. toukokuuta 2016

Valérian ja Laureline -sarjakuva, albumit 19-25

Pierre Christinin ja Jean-Claude Mézièresin Valérian ja Laureline -sarjakuvien viimeinen osio kattaa albumit 19-22 (suomalaisten julkaistujen järjestysnumerointi) ja sekä kolme erillistä jatkumoon varsinaisesti kuulumatonta Valérianin ja Laurelinen tarinoista koostuvaa albumia. Ensimmäinen katsaus (albumit 1-5), toinen katsaus (albumit 6-12) ja kolmas katsaus (albumit 12-18) löytyvät näiden linkkien takaa. Kuten jo edellisessä sanoin, olen joutunut toteamaan, ettei Valérianin ja Laurelinen aika-avaruusseikkailut ole suosikkisarjakuvaani, mutta koko satsista löytyy kyllä ehdottomia helmiä ja erinomaista tarinankerrontaakin.

Ajoittain sarjakuva on tuntunut olevan edellä aikaansa, mutta missään vaiheessa kumpikaan päähahmoista ei oikeastaan ole samalla lailla sitouttanut itseensä, kuten esim. Alana ja Marko Brian K. Vaughanin ja Fiona Staplesin Sagassa (arvostelut volume 1-5). Vuosikymmenet on erit, tekijät ovat eri mantereilta ja tarinoiden lähtökohta on erilainen, joten ehkä ei pitäisi vertailla. Mutta jollain tavallahan sitä pitää itselleen perustella miksi jokin on suosikki ja jokin ei. Pidän Staplesin piirrosjäljestäkin enemmän kuin Mézièresin, vaikka Mézières varmaankin hallitsee tekniikat erinomaisesti. En vain osaa sen kummemmin niitä arvioida. Albumit muodostavat tarinallisen kokonaisuuden, vaikka sisältää irrallisia seikkailujakin siellä täällä kadonneen Maan etsinnän lomassa.

Epävarmoina aikoina (2001) on siis 19. Valérian ja Laureline -albumi ja ensimmäinen suomennetuista, joka on 2000-luvulla julkaistu. Se linkittyy tarinallisesti moneen aiempaan albumiin ja siinä pureudutaan Galaxityyn, Maan vuoden 1986 katastrofin peruuntumisen ja tulevaisuuden katoamisen aiheuttamiin kysymyksiin. Galaktinen bisnestoiminta on mukana useissa tarinoissa ja sen armoton ahneus, sanoisinko paholaismaisuus, on mukana erityisesti tässä. Epävarmoina aikoina on onnistunut kokonaisuus, ehkäpä juuri siksi, että se ei harhaile ihan uudessa, vaan tarttuu kiinni jo olevaan tarinaan ja täydentää sitä. Satiirinen kerronta liikemaailmasta on aina plussaa.

Suuren tyhjyyden reunalla (2004) sisältää myös kaupantekoa, tosin kirpputoritasolla sivistyksen äärilaitamilla, jonne on työnnetty epämiellyttävät asiat. Valérian ja Laureline ovat päätyneet paikalle saadakseen tietoa kadonneesta Maasta. Mukana on haisevia limbozeja, antimateriasta tulevia varastetun tavaran kauppiaita ja komentaja Singh’a Rough’a, joka järjestelee omaa tutkimusretkeä, josta suuren tyhjyyden, vasta syntymässä olevan maailmankaikkeuden, wolochit eivät pidä. Mitä nämä wolochit sitten ovat jää auki, sillä tarina jatkuu kahdessa seuraavassa albumissa. Mielenkiinto on herätetty ja tämä ”trilogian” ensimmäinen osa on hienoisesta ontumisestaan huolimatta keskitasoa parempi.

Kivien järjestyksessä (2007) on erinomaista yhteenvetoa tähän mennessä tapahtuneesta ja tarina etenee kohti loppupistettä. Wolochien luonne ja merkitys paljastuu ja Valérianin ja Laurelinen päämäärän ratkaisun avaimet esitetään. Vaikka langanpäitä sidotaan yhteen, minulla on tunne rönsyistä, joiden ei ole tarkoituskaan kuulua siistiin kerään. Joka tapauksessa tarina on viimeistä albumia vailla…


Aika-avaaja (2010) päättää Valérianin ja Laurelinen aika-avaruusseikkailut. Tarinan päätös kokoaa yhteen eri oliot, hahmot ja elämänmuodot vastustamaan maailmankaikkeutta tuhoavia wolocheja. Loppu on hieman yllättävä, mutta jotenkin niin osuva. Ei tämä sarja juonellisesti mitenkään täysin yhtenäinen ole, mutta viimeisien albumien kautta saa tyydyttävän lopun. Ehdottomasti lukemisen arvoinen sarjakuvasarja ja ehdottomasti kannattaa lukea oikeassa järjestyksessä, jotta kokonaisuus hahmottuu.

Surullinen planeetta (2013) kokoaa aikaisemmin albumeissa julkaisemattomia tarinoita kahta lukuunottamatta (julkaistu Ilta-Sanomissa 1986) sekä yhden aiemmin suomentamattoman tarinan, Surullisen planeetan. Suluissa alkuperäiset ranskankieliset ilmestymisvuodet.
  • Suuri keräilijä (1969)
  • Ystävyyden fflumgluff (1970)
  • Tsirillitis-asteroidi (1969)
  • Uxgloan kloonit (1969)
  • Surullinen planeetta (1969)
  • Tekniikan riemuvoitto (1970)
  • Merkillisiä näytteitä (1970)
Suuressa keräilijässä Valérian ajautuu magneettiseen ansaan ja asteroidille, jossa on suuren keräilijän olentokokoelma. Siihen Valériankin on joutumassa, mutta saa mahdollisuuden paeta arcturuslaisen avulla. Tarina on julkaistu myös Pahat unet -albumissa #1. Ystävyyden fflumgluffissa Valérian pelastaa ystävänsä Slanen epämiellyttävältä kohtalolta. Tsirillitis-asteroidi ei pidä avaruusseikkailijamme läsnäolosta ja puolustautuu, myös avuksi tullutta Laurelinea vastaan. Uxgloan klooneissa Valérian laskeutuu kyseiselle planeetalle, joutuu keskelle taistelua ja menettää aluksensa. Sitten onkin mielikuvituksen juhlaa, miten päästä takaisin Maahan.

Surullisessa planeetassa Valérian joutuu ydinsodan tuhoaman planeetan jäänteille telepaattien seuraan. Tekniikan riemuvoitossa Valérianin tehtävänä on asentaa Lanning-planeetalle automaattinen kommunikaatiokeskus, tekniikan suuri saavutus, joka ei kuitenkaan juurikaan tee vaikutusta sattuneesta syystä paikallisiin asukkaisiin. Merkillisiä näytteitä löytyy myös Pahat unet -albumista ja siinä Valérian ja Laureline tutkivat outoa planeettaa, jossa on avaruusaikavyöhykkeitä ja niiden vääristymiä. Tarinakokoelma on nopealukuinen, varsinkin kun siinä on jo tuttuja tarinoita. Ihan kivojahan tällaiset lyhyet ”novellimaiset” pyrähdykset ovat, mutta enemmän pontta löytyy pidemmistä koko albumin kestävistä ja useissa osissa julkaistuista kokonaisuuksista.

Muistoja tulevaisuuksista (2014) sisältää useita eri kohtauksia Valérianin ja Laurelinen seikkailujen varrelta, aina lähtien millainen elämä Laurelinella oli ennen kohtaamistaan Valérianin kanssa. Näkökulmahahmoja on useita, mm. shinguz-vakoojat ja tarinat ovat jälleen lyhyitä pyrähdyksiä, ja myös ihan hauskoja. Ei kuitenkaan mikään huippu albumien joukossa tai edes must.


Taivaan asukkaat: Valérianin ja Laurelinen avaruuden atlas (1992) on ensyklopediatyyppinen kooste sarjan maailman olennoista. Siitä löytyy lyhyesti tietoa kuvien kera esim. Suunnistaja-tsungista, josta on ollut paljon hyötyä pelastautumisten yhteydessä sekä Bluxtin yrmyttävästä transmutaattorista, elävästä raha-automaatista, jota on tullut useammin kuin kerran säälittyä tarinoiden yhteydessä. Tässä kirjassa kerrotaankin, että transmutaattoreilla on suojeluyhdistys, joka vastustaa otuksen kohtuullistakin käyttöä. Että silleen. Lajeja on jaettu erilaisten ominaisuuksien mukaan hyötylajeiksi, haitallisiksi, laumaeläimiin ja kotieläimiin. Mukana on humanoideja, jumalia ja superääliöitä. Varsin kiva lisäpaketti, joka valaisee olentojen taustaa ja ominaisuuksia ihan mielenkiintoisella, joskaan ei kovinkaan kattavalla tavalla.

Valérianin ja Laurelinen koko tuotanto on nyt tullut käytyä suomennettuna läpi ja kyllähän se kannatti, siitäkin huolimatta, vaikka välissä oli heikompiakin tarinan osia. Vähän jo aiemmin uumoilin tulevasta elokuvasta, Valerian and the City of a Thousand Planets, jonka Luc Besson on käsikirjoittanut, tuottanut ja ohjannut ja jonka pitäisi ilmestyä valkokankaalle heinäkuussa 2017, etten odota siltä paljoakaan. Lähinnä arveluttavat kaksi pääosanäyttelijää, Dane DeHaan ja Cara Delevingne, mutta katsotaan minkälaista materiaalia tässä vuoden mittaan paljastetaan, jotta voi oikeasti sanoa kiinnostaako vai ei.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Valérian ja Laureline -sarjakuva, albumit 12-18

Vuorossa kolmas katsaus Pierre Christinin ja Jean-Claude Mézièresin Valérian ja Laureline -sarjakuvaan. Ensimmäisessä kävin läpi albumit 1-5 ja toisessa 6-11. Tässä tarkastelun alla albumit 12-18.

Inverlochin aaveet (1990) ja Hypsiksen salamat (1990) muodostavat tarinakokonaisuuden, jossa Valérianin ja Laurelinen kanssa asioita selvittelevät lordi ja lady Seal.

Lordi Seal saa tietää, että ydinasevaltioissa tapahtuu outoja niille, joilla on valta painaa punaista nappia. Mukaan tarinaan palaavat kaupanteon kyseenalaiset mestarit shinguzit, jotka puolestaan saavat tiedon, että Maan tulevaisuutta uhkaa Hypsis. Porukat kerääntyvät Skotlantiin Inverlochin linnaan, saaden seuraansa vielä Albertin ja Galaxityn päällikön ja tehtävä on muuttaa ihmiskunnan historiaa uhkaava tekijä. Intensiivinen tarina, vaikka pomppiikin paikasta ja tapahtumista toisiin.

Jaksoittaisuudessa on kuitenkin elokuvamaista dramaturgiaa, minkä huomaaminen vaati toisen lukukerran. Jälleen kaksi hyvää albumia.


Rajoilla (1989) alkaa avaruudelliselta risteilyltä, jossa jo ennestään tuttu Maan asukas kaappaa risteilyaluksen ja suuntaa kohti Maata ajatuksena muuttaa historiaa ja palauttaa Maa. Laurelinen ja Valérian tie käy venäläisen ydinonnettomuuspaikan ja Suomen saamelaisen avustuksella Tunisiaan, jossa he löytävät ydinaseen. Nämä kaksi tarinaa linkittyvät yhteen. Vaikka Rajoilla onkin jatkumoa kokonaisuudessa, niin se ei ole niin vetävä kuin kaksi edellistä albumia. 

Elävät aseet (1991) -albumissa, joka on sarjassaan viidestoista, avaruuden kulkureiksi ajautuneiden Valérianin ja Laurelinen alus kaipaa kipeästi huoltoa. Rahoittaakseen korjaukset, he ottavat vastaan toimeksiannon kuljettaa lähetys Orferin tähtikuvioon, planeetalle, jossa paikallisilla on taka-ajatuksia. Tarina sisältää mielenkiintoisia muodonmuutostaiteilijoita ja räyhäri, mutta siltikään esittävään taiteeseen liittyvä tarina ei jaksa innostaa.


Vallan piirit (1994): Valérianin ja Laurelinen avaruusalus kaipaa jälleen huoltoa ja rahapulassa oleva kaksikko ottaa vastaan tehtävän Rubaniksen poliisipäälliköltä, Tlocilta. Tehtävä on selvittää kenen hallussa on viides piiri, jolla on valta kaikkien piirien ylitse ja miksi ylipappien, korkeimpien hallintojohtajien ja liike-elämän aristokraattien piiristä numero neljä ei tule enää määräyksiä. Huvittavien yksityiskohtien, kuten pörssiromahduksen aiheuttaman tavanomaisen kollektiivisen itsemurha-aallon ja kaupankäynnin siivittämänä tarina etenee kohtalaisen kiinnostavasti. Silti pieni laskusuunta jatkuu tasossa.

Ultralumin panttivangeissa (1997) Valérianilla ja Laurelinella on vihdoin rahaa käytössä ja he lomailevat rikkaiden ajanviettopaikassa. Kuinka ollakaan ultralum-polttoaineen tuotantoalueiden suuromistaja-kalifin perillinen kidnapataan ja Laureline mukana, jolloin Valérianin tehtäväksi jää pelastushommat. Omantunnon kolkuttama Jal ja hänen uhrinsa Kistna palaavat tarinaan hieman erilaisissa merkeissä tällä kertaa. Laurelinen turhamaisuus ja mielipidejankutus on jokseenkin ärsyttävää tässä tarinassa, mutta jospa sitä pitäisi ymmärtää kohtalaisen harvinaisena ilmiönä seikkailujen keskellä.


Tähtitarhojen orpo (1998) on 18. albumi, jossa Ultralumin panttivankien tarina jatkuu. Isoa lunnaspottia himoitsevan Kalman kvartetin jahtaamat Valérian ja Laureline pakoilevat pitkin kalifikunnan asteroideja kalifin perillisen kanssa, etsien tälle suojapaikkaa. Albumi on kokonaisuutena hauskempi kuin tarinan alkuosa. Laurelinen pääsee kokeilemaan näyttelijän osaa ja Valérianin kohdalle osuu vaihteeksi hienoinen mustasukkaisuuden kipinä. Tässä vaiheessa jo olen varma, ettei tämä ole lainkaan minun suosikkisarjakuvieni joukossa ja epäilen suuresti, että heikoilla näytteilijöillä varustettu tuleva elokuva ei onnistu tilannetta muuksi muuttamaan.

perjantai 6. toukokuuta 2016

Daniel Polansky: The Builders

Daniel Polanskyn The Builders (2015) on Hugo-ehdokkaana pienoisromaanikategoriassa. Se on yksi neljästä ehdokkaasta, joka oli myös Rapid Puppiesien äänestyslistalla. Syystä tai toisesta tähän kategoriaan koiranpennut nimesivät myös ns. valtavirtaehdokkaita, joista osa olisi saattanut tulla nimetyksi ilman erillisiä äänestyslistojakin. Taktikointia ehkä sekin. Joka tapauksessa Polansky on ehdokkaana ja luin tarinan. Minulla ei ollut etukäteen käsitystä kirjailijan tuotannosta.

Kapteeni on ehkä pieni, yksisilmäinen rotta, mutta aseen kera hän on kuolettava, niin ovat myös muut hänen kumppaninsa, jotka liittyvät yhteen vuosia sodan päättymisen jälkeen etsimään kostoa pettureille. Mukana ovat mm. Bonjour-niminen ranskalaisuuttaan korostava kärppä, tarkka-ampujaopossumi Boudica, Cinnabar-salamanteri, jolla on lämpimät ja ystävälliset silmät ja kasoittain ruumiita takana, Barley-näätä ja Gertrude, jota kutsutaan Underground maniksi. Heidän jälkensä on veristä.

Tämä antropomorfinen tarina menee dark fantasyn piikkiin. Siinä on lännentarinaa, jossa Kapteeni on yhtä jäätävä kuin Clint Eastwood konsanaan ja naiset yhtä tappavia kuin miehet. Polanskyn kuivan kalvakasta humoristisesta tyylistä tulee mieleen pitkälti Joe Abercrombien First Law -sarja, mutta ei yhtä hiottuna. Polansky vetää välillä hieman yli kieli poskessa -tyyliin, mikä osittain johtunee eläinhahmoista ja niihin liittyvistä piirteistä. Toistoa esiintyy, mutta se kuuluu tyyliin. Taustalla on myös vakavampi kysymys luonteesta ja kohtalonsa muuttamisesta. Hahmoja on useita mainitsemieni lisäksi ja Polansky esittelee ja kuvaa heidän niin ulkoista olemusta kuin luonnettakin värikkäästi ja karismaattisesti. Esimerkkeinä Bonsoir ja Cinnabar:

Bonsoir:
"Being both French and a stoat had resulted in a more or less constant crisis of self-identity – one which Bonsoir often worked to resolve, in classic Gallic fashion, via monologue."
 Cinnabar:
"I wonder if you’re as fast as they say,” Bessie Weasel chirruped, her hand slowly straying toward her belt.
"Wondering is free,” Cinnabar said finally, his voice soft and low. “Certainty has its price.”
Tarinan alku tuntuu hieman vahvemmalta kuin loppu, mutta keskikohdan hidastuksesta huolimatta, juoni kantaa loppuun saakka verisenä ja tyyliin uskollisena. Ilman huumoria tätä olisi rankka lukea.
"Puss and Brontë laughed merrily. They were the best of friend. One of them was likely to kill the other before long."
Minulle jäi The Buildersista ristiriitainen olo, koska vertasin sitä vahvasti Abercrombien tarinoiden tyyliin. Ja Abercrombie on yksi suosikkikirjailijoistani. Ehkä pitäisi lukea Polanskylta jotain muuta, jotta erottaisin hänen yksilöllisen äänensä paremmin. Tähän Hugo-kierroksen lukemisiin sitä en ehdi tosin tekemään. Eikä sillä olisi paljoa merkitystäkään. Pidän The Buildersia kohtalaisen hyvänä tarinana ja aion sijoittaa sen Hugo-äänestyksessä jollekin sijalle, kunhan saan muut ehdokastarinat luettua vertailtavaksi.



Aakkoshaasteen P-kirja

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Locus-palkintoehdokkaat 2016

Locus Science Fiction -säätiön vuoden 2016 Locus-palkintoehdokkaat on julkaistu. Ehdokkaat nimetään lehden lukijakunnan äänestystulosten perusteella. Osallistuin äänestykseen jälleen itsekin. Palkinnot jaetaan 24.-26.6. välisenä aikana. Tämän linkin kautta näkee kaikki kategoriat, tässä alla osa.

Science Fiction -romaani
  • Paolo Bacigalupi: Water Knife
  • Ann Leckie: Ancillary Mercy
  • Kim Stanley Robinson: Aurora
  • Neal Stephenson: Seveneves
  • Gene Wolfe: A Borrowed Man

Fantasia-romaani
  • Elizabeth Bear: Karen Memory
  • Aliette de Bodard: The House of Shattered Wings
  • Elizabeth Hand: Wylding Hall
  • N.K. Jemisin: The Fifth Season
  • Naomi Novik: Uprooted

Esikoiskirja
  • Zen Cho: Sorcerer to the Crown
  • Ken Liu: The Grace of Kings
  • Silvia Moreno-Garcia: Signal to Noice
  • Natasha Pulley: The Watchmaker of Filigree Street
  • Kai Ashante Wilson: The Sorcerer of the Wildeeps (arvostelu)

Nuorille aikuisille suunnattu kirja
  • Joe Abercrombie: Half a War
  • Joe Abercrombie: Half the World
  • Daryl Gregory: Harrison Squared
  • Daniel José Older: Shadowshaper
  • Terry Pratchett: The Sheperd's Crown

Pienoisromaani
  • Lois McMaster Bujold: Penric's Demon
  • Aliette de Bodard: The Citadel of Weeping Pearls
  • Greg Egan: The Four Thousand, The Eight Hunred
  • Nnedi Okorafor: Binti (arvostelu)
  • Alistair Reynolds: Slow Bullets

Pitkä novelli
  • Elizabeth Bear: The Heart's Filthy Lesson
  • Brooke Bolander: And You Shall Know Her by the Trial of Dead
  • Neil Gaiman: Black Dog
  • Hao Jingfang: Folding Beijing
  • Ann Leckie: Another Word for World

Novelli
  • Aliette de Bodard: "Three Cups of Grief, by Starlight"
  • Amal El-Mohtar: "Madeleine"
  • Naomi Kritzer: "Cat Pictures Please"
  • China Miéville: "The Dowager of Bees"
  • Alyssa Wong: "Hungry Daughters of Starving Mothers"

Antologia
  • Gardner Dozois, ed.: The Year's Best Science Fiction:The Thirty-Second Annual Collection
  • George R.R. Martin & Gardner Dozois, eds: Old Venus
  • Nick Mamatas & Masumi Washington, eds: Hanzai Japan: Fantastical, Futuristic Stories of Crime From and About Japan
  • Nisi Shawl & Bill Campbell, eds: Stories for Chip: A Tribute for Samuel R. Delany
  • Jonathan Strahan, ed.: Meeting Infinity

Kokoelma
  • Gregory Benford: The Best of Gregory Benford
  • Neil Gaiman: Trigger Warning: Short Fictions and Disturbances
  • Nancy Kress: The Best of Nancy Kress
  • Tanith Lee: Dancing Throught the Fire
  • China Miéville: Three Moments of an Explosion

Ei-fiktiivinen teos
  • Simone Caroti: The Culture Series of Iain M. Banks
  • Edward James: Lois McMaster Bujold
  • Alisa Krasnostein & Alexandra Pierce, eds: Letters to Tiptree (arvostelu)
  • Michael R. Page: Frederik Pohl
  • David Seed: Ray Bradbury

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...