Tarinan kiertyy nuoren Nina-tyttären äidin, Amandan, ja hänen ystävänsä Carlan David-pojan keskustelun ympärille. Amanda muistelee tapahtumia ja David johdattelee häntä ohjaten mikä on tärkeää, mikä ei. Alussa Carla kertoo Amandalle poikansa sairastuneen ja paikallisen parantajan käsissä pelastuneen kuolemalta jakamalla sielu toiseen kehoon. Tämän jälkeen poika ei ollut enää entisellään, eikä Carlan suhtautuminen lapseensa ennallaan. Amandan suhde omaan tyttäreensä on pakkomielteisen huolehtiva, pelastusetäisyydellä (kirjan alkuperäinen nimi) pysyttely on tärkeää. Tarinan edetessä aukeaa kokonaiskuva, joka on laajempi ja kantaaottavampi kuin alusta voisi päätellä.
Houreuni on siitä erikoinen kauhukertomus, että vaikka tyylin yliluonnollisuuteen tukeutuvat elementit ovat kohdallaan, varsinainen kauhu liittyy tarinan kehysympäristöön ja se on todellistakin todellisempi. Tapahtumat sijoittuvat syrjäiselle maaseutualueelle soijaviljelysten keskelle ja virtaavien vesien varrelle. Tällä seikalla on tärkeä merkitys kokonaisuuden kannalta. Samoin äidin ja lapsen välisen suhteen haavoittuvuus nousee esiin. Kirjailija nostaa särkevästi esiin seikan, ettei vanhemmat suojeluhalustaan ja yrityksistään huolimatta kykene aina turvaamaan jälkeläistensä maailmaa, vaan ovat jopa se tuhoava osa.
Houreuni jättää paljon sumuun, epäiltäväksi, pohdittavaksi ja lukijan kehiteltäväksi. Yksityiskohdat ovat merkittäviä. Olin loppuun jonkin verran tuskastunut ja siksi koko tarinan teho jäi kohdallani hieman vajaaksi. Lopussa on kuitenkin jotain mikä melkein särkee sydämen. Nostan kertomuksen ekologisen kauhun osuuden sen verran korkealle, että olen valmis nimeämään Hugo-ehdokkaiden joukkoon lisää käännösteoksia angloamerikkalaisen sisäpiirin ulkopuolelta. Kauhu ei yleensä koreile Hugon pääkategoriassa, mutta en ole ihan varma solahtaako tämä teos sanamäärältään siihen, vai jääkö pienoisromaaniksi, jossa kauhua on nähty mm. viime vuonna. Tässäpä myös oivallinen ehdokas kotoiseen Tähtifantasia-palkintoon ensi vuonna. Pystyn hyvin kuvittelemaan kirjan kaksinpuhelun teatterilavalle, enkä ihmettele, jos jonain päivänä tämä tarina nähdään Lontoon West Endissä.
Raija, oli pakko tulla kommentoimaan, kun kerrankin oli kyseessä kirja, jonka molemmat olemme lukeneet. Itse luin Houreunta vähän erillään tuosta ekokauhupuolesta, koska koin, että sillä oli paljon myös yleisempää annettavaa ja jopa niin, että pelkästän ekokauhuna lukeminen hieman kutistaa tätä teosta. Oli kyllä kiinnostava tuttavuus.
VastaaPoistaOlisi hienoa nähdä tämä näyttämöllä.
En lukenut kirjaa pelkästään ekokauhuna, mutta mielestäni se oli se merittävin elementti tarinan takana.
PoistaMielenkiintoinen lukukokemus, kirjan tunnelma on hienosti rakennettu. Mietin yhtymäkohtia todellisuuteen: maatalouden ja eläintuotannon aiheuttamia ympäristökatastrofeja kolmannen maailman maissa, joista kukaan ei piittaa tuon taivaallista, mutta jotka aiheuttavat esimerkiksi vakavia sikiövaurioita ja peruuttamattomia ympäristötuhoja.
VastaaPoistaYhtymäkohdat olivat aika selkeitä ja ideana erinomainen tässä tyylilajissa.
Poista