sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Philip K. Dick: Anna kyynelten tulla, pyysi poliisi

Jokunen kuukausi on vierähtänyt siitä kun luin Philip K. Dickin Anna kyynelten tulla, pyysi poliisi -kirjan. Alkuteos Flow My Tears, the Policeman Said ilmestyi 1974 ja käännös 1993.

Kuuluisa televisiotähti Jason Taverner herää yhtenä aamuna ja huomaa olevansa täysin tuntematon, paitsi omille tutuilleen, myös miljoonille faneilleen. Hän on joutunut rinnakkaiseen maailmaan, jossa ilman henkilöllisyyttä joutuu vangituksi ja pakkotyöhön. Taverner yrittää laittomasti saada itselleen henkilöllisyystodistusta, mutta joutuu kiinni ja poliisin silmätikuksi. Hän yrittää selvitä tilanteesta käyttämällä hyödyksi erikoisominaisuuttaan, ja poliisipäällikön holtitonta sisarta.

Jälleen kerran Dick on kirjoittanut kirjan, joka on vähän vinksallaan, mielen logiikan ja psyykeen horjumisen välimaastossa. Lähtöasetelmissa ollaan maailmassa, joka on tyhjä, pinnallinen ja itsekäs ja sitä kirjailija sitten ravistelee. Anna kyynelten tulla, pyysi poliisi on kiinnostava lukukokemus, se pitää otteessaan loppuun saakka, sillä jännite rakentuu siten, että lukija haluaa tietää mistä on kyse. Silti kun kirjan saa loppuun ja ratkaisu on tarjottu, on omituinen olo, ei lainkaan tyytyväinen. Pidin ironiasta, jota upotettu mukaan tarinaan ja Dickin kehittelemä usean yksityiskohdan verkosto on omaleimainen. Tarina on kuin painajainen, johon ei halua joutua. Olisi erittäin ahdistavaa herätä maailmaan, jossa edes omat läheiset eivät tunnistaisi.

Suurin ongelmani Dickin teosten suhteen on, etten ihan pysty lukemaan niitä noin vaan, vaan kuvittelen, että minun pitäisi ymmärtää tarinan psykologista luonnetta, mikä ei taida onnistua ilman ulkopuolisten lisäaineiden aiheuttamaa irrallisuuden tunnetta. Olen jumissa. En voi kuitenkaan olla ihailematta tämänkään kirjan kohdalla, kuinka selkeästi omaääninen kirjailija Dick oli. En ole suin päin ryntäämässä lukemaan seuraavaa Dickin kirjaa, mutta melkoisella varmuudella voin sanoa, että jonain päivänä palaan niihin takaisin, ainakin Palkkionmetsästäjään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...