torstai 31. joulukuuta 2015

Rauhaa maailmaan -lukumaraton 2015-2016

Olen tänä vuonna käynyt läpi 2 lukumaratonia ja päätin ajoittaa kolmannen vuodenvaihteeseen siten, että se yhdistää vuodet 2015 ja 2016. Tällä kertaa bloggareiden lukumaraton on nimeltään "Rauhaa maailmaan" ja sitä emännöi Pinon päällimmäinen -blogi. Maratonin pituus on osaltani 42 tuntia aiemman 24 tunnin sijaan. Aloitan maratonin 31.12. klo 00.01 ja päätän 1.1. klo 18.01

Tällä kertaa poikkean maratonkaavastani, enkä ole kerännyt itselleni useita kirjoja luettavaksi. Annan itselleni rauhan lukea yhtä kirjaa ja se on Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki. Ostin kirjan jo aiemmin syksyllä. Yhden kerran sen aloitinkin, mutta keskittymiskyky ei riittänyt - mihinkään lukemiseen. Maratonin teeman mukaisesti ja pienimuotoisesti aion nyt kuitenkin ottaa hieman lukurauhaa. Uskon Kudottujen kujien kaupungin olevan kirjan, jolla tämä maraton onnistuu. Ja jos saan kirjan loppuun ennen kuin aika on täysi, päätän seuraavasta luettavasta vasta sitten. Pois kiireet ja paineet ja sivumäärien tavoittelut. On aika pysähtyä ja upota kirjaan. Päivittelen blogitekstiä verkkaiseen tahtiin.

31.12.2015 klo 00:01 maraton alkaa. Avaan Kudottujen kujien kaupungin ja aloitan luvusta 1: "Uneksin saaresta yhä." 

klo 01:25 Olen neljännen luvun alussa ja uni alkaa vaatia omakseen...."sillä nukkuminen on rajattava kiinteiden seinien sisälle, sitä ei voi laskea vapaana vaeltamaan." Miksei? Minä haluaisin laskea... Kiehtovia mysteerejä, salaperäisyyttä ja selittämättömiä asioita, jotka avautunevat tarinan edetessä. Tähän mennessä Kudottujen kujien kaupunki on ollut hienoa kerrontaa.

klo 09:50  Huomenta. Lukumaraton jatkuu aamutoimien ohessa.

klo 14:10 Hitaasti, mutta varmasti tarina etenee. Uusia kysymyksiä herää koko ajan lukiessa. Aloitan luvun 7.

klo 17:00 Vastausten aika, kirja on ylittänyt puolen välin. Nyt ehti tulla välillä sama tunne minkä koin Teemestarin kirjassakin, ähky. Kieli on kaunista ja lauseet kuvailevia, mutta välillä liika koruilu on yksinkertaisesti liikaa. On aika pitää pieni paussi ja nostaa verensokeria.

klo 20:10 Kudottujen kujien kaupunki päättyi. Luin ajan kanssa ja se oli sen arvoista ajankäyttöä. Kun kerran sain vielä tälle vuodelle yhden kirjan loppuun, päivitän tilastot ja edellisen postauksen tekstit ja kuvat. Sitten mietin mitä seuraavaksi lukisin maratonissa.

klo 20:55 Robin Hobb ja Fool's Quest. Kohta. Vihdoin.

klo 21:43 Olen lukenut vasta ensimmäisen luvun alun ja jo nyt on kyyneleet silmissä. Saa nähdä mitä tästä tulee.

klo 23:55 Vuodenvaihde lähestyy ja samoin 24 tunnin välietappi. Taitaa olla jotain 400 sivua luettuna, eli tahti on todella hitaampi kuin normaalissa 24 tunnin maratonissa, jossa luen yleensä tuplasti tämän verran. Nyt otan kuitenkin rennosti, mikä sopii tähän hetkeen ja valitsemiini kirjoihin loistavasti. 18 tuntia jäljellä.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

1.1.2016 klo 02:20 80 sivua Fool's Questista luettuna (ekirja, jossa 755 sivua). En malta lopettaa, vaikka yö on jo pitkällä. Jatkan kunnes silmät ei pysy auki.

klo 04:20 Yhä luen Fitz ja Fool eivät päästä otteestaan.

klo 12:20 Uni vaati omansa vuoden ensimmäisenä päivänäkin. Jatkan haastetta Fool's Questissa 200 sivun paikkeilta eteenpäin vielä vajaan 6 tunnin ajan.

klo 18:01 Lukumaraton päättyy. Viimeisen tunnin ajan olen jo puuhastellut muuta, joten sivumäärä Fool's Questista jäi 264 sivuun. Siihen kun ynnää Kudottujen kujien kaupungin 335 sivua, lopputulokseksi tulee 597 sivua. Se on enemmän kuin mitä olen viimeisten usean kuukauden aikana saanut luetuksi, ja olen siksi tyytyväinen, että into jälleen löytyi. Jatkan luonnollisesti Hobbin kirjan lukemista loppuun saakka.

Kiitos sannabananalle maratonemännyydestä ja yleensä houkuttelusta mukaan. Tästä se vuosi lähti käyntiin.

4 kommenttia:

  1. Huomenta! Hieno alku ja hieno kirja. Kirja odottaa lukupinossani ja olen kuullut siitä pelkkää hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä minullakaan ole toistaiseksi kuin pelkkää hyvää sanottavaa :) o tähän mennessä voin suositella.

      Poista
  2. Ihanaa maratoonausta. Veikkaan, että saat tämän loppuun ennen maratonin loppua, riippuen tietenkin siitä kuinka paljon unennäköä harjoitat kahden päivän aikana. Minustakin hieno kirja, oma maailmansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaan nukkua ihan tyydyttävän määrän. Ja pitäähän tässä uusi vuosikin ottaa vastaan, mutta saatat olla oikeassa, että ehdin. Vaan ei tuo luettava lopu, lisää kirjoja kyllä löytyy.

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...