Susanna Clarke: Jonathan Strange & Mr. Norrell

Susanna Clarken vuonna 2004 ilmestynyt esikoisromaani Jonathan Strange & Mr Norrell ilmestyi suomennettuna vuotta myöhemmin. Kirja on saanut lukuisia palkintoja, mm. Locus, Hugo, Mythopoic ja World Fantasy -palkinnot ja kirja oli myös mm. Booker ja Whitbread -ehdokkaana. Minun lukulistalleni lähes 800-sivuinen kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 2008 ja nyt kirjaan pohjautuvan BBC:n minitv-sarjan alla luin teoksen uudestaan. Muuttuiko mielipiteeni kirjasta uusintaluvussa? Ei.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun alun Napoleonin sotien aikaiseen vaihtoehtohistorialliseen maailmaan, josta magian on uskottu kadonneen useita vuosisatoja sitten keskiajalla. Maagikkojen seura koostuu teoreettisista maagikoista, jotka joutuvat epäuskokseen toteamaan, että eräs itseoppinut herra Gilbert Norrell hallitseekin käytännön taikuuden. Herra Norrell on varsin omalaatuinen hahmo, jonka omituisuuksiin kuuluu valtavan magiaa koskevan kirjaston kokoelman kasvattaminen – vain omaan käyttöön. Tultuaan julkisuuteen Norrell saavuttaa kuuluisuutta, joka ei kuitenkaan tuota hänen mielestään toivottua tulosta. Muutamia vuosia myöhemmin Jonathan Strange matkustaa Lontooseen tapamaan Norrellia ja ryhtyy tämän oppilaaksi saaden taikuuden suosion kasvuun, lahjakas ja sosiaalisesti miellyttävä kun on. Norrellin ja Strangen välillä on perustavaa laatua olevaa erimielisyyttä, joka koskee modernia taikuutta ja erityisesti historiallisen Raven Kingin merkitystä. Tämä salaperäinen keijujen armeijaa johtanut korppikuningas sitookin parivaljakon kohtalon yhteen tiukemmin kuin kumpikaan osaa arvata.

Susanna Clarke kirjoitti Jonathan Strange & Mr Norrellia kymmenisen vuotta. Samaan maailmaan sijoittuvaa seuraavaa kirjaa hän on myös kirjoittanut kutakuinkin sen saman verran, eikä vielä ole tiedossa milloin, jos koskaan, seuraava kirja ilmestyy. Eli Clarken fanit tarvitsevat pitkän iän ja runsaasti kärsivällisyyttä. Jonathan Strange & Mr Norrell on kuitenkin sen verran hieno teos, että sitä kestää lueskella useampaan kertaa odotellessa. Ja kuten aina, kannattaa tutustua kirjaan ennen kuin näkee tv-sarjan. Clarkelta on toki ilmestynyt aihetta sivuava lyhyt tarinakin (pienoisromaani), jota en ole vielä lukenut.

Strangen ja Norrellin tarina taustamaailmoineen on perin brittiläinen sosiaalisessa arvoasteikossa; jäykähkö ja muodollinen, mutta silti mielenkiintoisia alasävyjä ja irtiottoja omaava (unohtamatta kuninkaallisia). Hyvinkin tapafantasiaa siinä missä vaihtoehtohistoriaakin. Clarke on tinkimätön hahmojensa luonteessa, eikä esimerkiksi Norrellista oikeasti voi sanoa pitävänsä, paitsi siitä puolesta, joka kerää kirjoja. Tarina sisältää merkittäviä sivuhahmoja ja alatarinoita taustoittamisen vuoksi. Clarke kylvää myös selittäviä ja paikoin huvittavia alaviitteitä, jotka välillä runsautensa vuoksi osaavat ärsyttääkin, varsinkin kun mittaa kertyy pienellä fontilla sivutolkulla. Hauskaa viittauksissa on, että ne on tehty oikeiden vanhojen kirjallisuus- ja lähdeviitteiden mukaisesti. Clarken tarinassa on muutenkin paljon myös kuivaa huumoria, joka joko puree tai sitten ei.

Kirjassa näkyy monia legendoihin ja myytteihin perustuvia viitteitä, tai ainakin niihin liittyvän kirjallisuuden vaikutusta. Itselleni nousi kakkoslukukerralla tunnelmia erityisesti Hope Mirrlessin Lud-in-the-Mististä (arvostelu), jota kaipailin jo vuonna 2010 suomennettavaksi, mutta vielä tätä ihmettä ei ole tapahtunut. Myös Lord Dunsany pyöri mielessä, ja yleensäkin hieman pimeänsävyn omaavat keiju/haltiatarinat (Thomas Riiminiekka). <kannanotto>Enkeleiden ja keijujen pitää olla ainakin hieman pelottavia ja ihmistä voimakkaampia</kannanotto>

Jonathan Strange & Mr Norrell on ajoittain hidastempoinen, mutta silti vetävä tarina. Sitä ei lue hetkessä, vaan se vaatii keskittymistä ja näköjään uudelleen lukeminen auttaa vielä paremmin pääsemään tarinaan sisään. Lasken kirjan yhdeksi kaikkien aikojen suosikeiksini (sanotaanko nyt Top50 tai jotain), mikä kertoo jo paljon mitä pidän kirjasta. Hehkutin kirjaa ensimmäisen lukukerran jälkeen ja hehkutan sitä edelleen.

Jonathan Strange (Carvel) & Mr. Norrell (Marsan)

Ja sitten se tv-sarja, jota olen Todellakin Odottanut Jännityksellä. Ensimmäinen osa sai ensi-iltansa eilen ja hurauttaa katsoin sen tuoreeltaan. Alku oli varsin lupaava, Eddie Marsan ja Bertie Carvel onnistuvat päärooleissa, mutta myös Childermassin näyttelijä ylitti odotukseni. Sarjassa oli tummuutta ja uhkan tuntua, ripaus goottilaisuutta ja vastapainoksi hilpeitä aksentteja. Villavat hiukset tuottivat pettymyksen, joka ilmeisesti toistuu jatkossakin, mutta ehkä sen voi antaa anteeksi. Ehdottomasti aion katsoa toteutuksen kokonaan.

Liitän kirjan I Spy Challengen kohtaan 23. Gender Indentifier (Mr./herra).