lauantai 25. elokuuta 2012

Post-it tunnustus


Nafisan Yöpöydän kirjat -blogista antoi Taikakirjaimille tunnustuksen, josta olen otettu, kiitos! Yöpöydän kirjat ansaitsee tunnustuksen takaisinpäinkin. On aina mukavaa kuulla, että lukemistani kirjoista löytyy sopivia lukuvinkkejä muillekin. Nafisanin muut tunnustuksen saaneet blogit kuuluvat myös seuraamieni joukkoon, kaikille olisin voinut laittaa tunnustuksen eteenpäin. Tällä kertaa pistän tunnustuksia eteenpäin kuitenkin blogeille, joihin olen tutustunut pääosin tänä vuonna ja todennut mielenkiintoisiksi seurattaviksi. Hyviä kirja-arvioita sekä muita virkistäviä ja avartavia ajatuksia ja juttuja.

Kirjakko ruispellossa

Kujerruksia

Morren maailma

Eniten minua kiinnostaa tie

Puolisilmä


TUNNUSTUKSEN SÄÄNNÖT:
  1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
  2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
  3. Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.
  4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

5 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia blogeja nostit listalle. Enpäs ole törmäänyt noista kuin Morren blogiin. Tämä on yksi näiden tunnustusten ihanimpia puolia: parhaassa tapauksessa löytää uusia tuttavuuksia, joita jää lukemaan tai käy ainakin kerran katsomassa. Kirjablogejakin on niin paljon, että pelkällä haulla tai blogilistan avulla ei välttämättä osu jokaisen kohdalle. :)

    VastaaPoista
  2. Totta puhut. Blogeja on paljon. Pidän Twitterissä olevasta Kirjablogit-tilistä, jonka kautta pääsee näkemään mitä hyvin monet suomalaiset blogit milloinkin kirjoittavat. Ihan kaikkia blogeja siinä ei vielä tosin ole.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Raija! Tajusin, etten edes ole liittynyt lukijaksesi, vaikka luulin niin tehneeni, joten korjataan sekin tässä samalla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Minäkään en aina muista liittyä lukijaksi, kun se on vielä uusi toiminto, jota ei aiemmassa blogissa ollut.

      Poista
  4. No kappas, kiitos paljon tunnustuksesta ja kauniista sanoista! <3

    VastaaPoista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...