tiistai 14. elokuuta 2012

J.R.R. Tolkien: Bilbon viimeinen laulu

J.R.R. Tolkien lahjoitti Bilbon viimeinen laulu -runon sihteerilleen, jonka kautta se sitten tuli päivänvaloon painettuna myös suurelle yleisölle ensin Pauline Baynesin kuvittamana julisteena 1974 ja sitten kirjana 1990. Suomennoksen on tehnyt 1988 teatterinäytelmää varten Jukka Virtanen ja kirjana suomennos julkaistiin 2005. Runon voi lukea englanninkielisenä kokonaan Tolkien Gatewayn sivulla, josta voi katsoa myös Baynesin kuvittaman julisteen.

Tolkien ei sisällyttänyt runoa Taru Sormusten Herrasta -kirjaan, mutta se on silti tiiviisti osa trilogian maailmaa ja Bilbo Reppulin tarinaa. Runo ei varmaankaan aukea tunnelmassa sellaiselle, joka ei tunne Tolkienin pääteosta, mutta minuun se teki vaikutuksen englanninkielisenä. Suomennoksesta sen sijaan en pidä lainkaan, sillä siitä ei välity sama haikean kaunis tunnelma, joka alkuperäiskielisessä versiossa on. Virtanen on ottanut runsaasti vapauksia käännöksessään, joka toimii kai suomenkielisenä lauluna teatteriesityksessä (näkikö joku sen aikanaan?), mutta ei osana Sormusten herraa kirjallisena teoksena.

Kolmen säkeistön pituinen runo ei tee kirjasta kovin pitkää, niinpä se on kuvitettu saadakseen lisämateriaalia. Joka toisella sivulla olevat isot kuvat pohjautuvat Kuninkaan paluuseen ja sivujen alaosassa olevat pienet esittävät kohtauksia Hobitista. Kirjan lopussa on selostukset kustakin kuvasta. Tolkien-faneille Bilbon viimeinen laulu on suomennoksena kai jälleen kerran kokoelmakamaa. Jos tekee mieli hankkia runo kirjana, niin muille suosittelen mielummin englanninkielistä versiota, josta on tulossa ilmeisesti uusi painoskin.

Runosta on sävelletty myös lauluja ja BBC esitti yhden version Taru Sormusten Herrasta -radiokuunnelmassaan:

4 kommenttia:

  1. Laulua pitää ehkä hieman makustella vielä, vaikka kyllä siitä kylmät väreet tuli jo nyt. Julisteen haluaisin oitis kotiin, sitä ei tarvitse makustella.

    VastaaPoista
  2. Luultavasti minunkin pitäisi lukea koko trilogia ja sitten tämäkin, joka oli totaalinen uutuus, englanniksi?

    VastaaPoista
  3. Voi tuo englanninkielinen runo on kaunis..

    VastaaPoista
  4. Liina, juliste on kaunis, minäkin voisin sellaisen ottaa, mutta taitaa olla keräilyharvinaisuus.

    Jokke, alkuperäiskielinen on suositeltavampi kokemus, ainakin tämän runon kohdalla, mutta olen itsekin lukenut trilogian kokonaan vain suomeksi. Jos päätän lukea TSH:n uudestaan, niin seuraavaksi luen englanniksi.

    Booksy, eikö olekin!

    VastaaPoista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...