Becky Chambers: The Long Way to a Small, Angry Planet

Becky Chambersin esikoisteos The Long Way to a Small, Angry Planet (2014) on alun perin omakustanne, mutta sai uusintapainoksen sittemmin kustannusyhtiön sopimuksella. Kirja on The Wayfarer-sarjan aloittava osa, mutta sen voi lukea hyvin myös itsenäisenä teoksena.

Rosemary Harperin saavuttua madonreikätunneleiden, ”avaruuden pikakaistojen”, tekoon erikoistuneelle Wayfarer alukselle, sen pieni mutta erikoinen miehistö palkataan vaativaan tehtävään kaukana sijaitsevalle alueelle, joka vain vasta on liittynyt yhteiseen liittoutumaan. Hedra-planeetta ei ole ainoastaan kaukana, sen hallitsevalla klaanilla on sotaisa historia takana. Matkalla Rosemary tutustuu aluksen moninaiseen miehistöön, paitsi ihmisiin myös aandriskiin, grumiin ja sianatiin sekä Lovelace-tekoälyyn, kunnes on aika tarttua vaaralliseen tehtävään.

Kirja ammentaa paljon jo olemassa olevasta scifi-kontekstista, etenkin tv-sarjoista, mutta myös Ursula K. Le Guinin vaikutus on taustalla näkyvissä, esimerkiksi ansibelin muodossa. Star Trekistä pujahtaa ajatusmaailmaan liittoumat ja monikulttuurinen ja –rotuinen miehistö. Ensimmäinen asia kuitenkin, mikä kirjasta tuli mieleen oli tv-sarja Firefly ja etenkin teknikko Kizzy muistutti nimeään myöten tv-sarjan Kayleeta.

Aluksen kuvaus, miehistön toiminnan dynamiikka, hahmojen piirteet kaikki oli kuin häivähdys Fireflyta ja niin paljon kuin pidinkin tv-sarjasta, kirjassa tuo yhtäläisyys alkoi pikkuhiljaa harmittaa. The Long Way keskittyy paljon hahmojen kuvaamiseen, varsinkin höyhenpeitteinen aandrisk-pilotti Sissix saa huomiota paljon osakseen. Tarinassa jopa vieraillaan hänen kotiplaneetallaan. Teksti tuo erinomaisesti esille hahmojen erilaisuuden ja esimerkiksi Sianat-parin ristiriitaisuuden, mistä iso plussa. Hahmot esitettiin kuitenkin niin pitkälle positiivisessa valossa, että aloin väkisinkin suhtautua heihin kriittisemmin.

The Long Way tulisi todennäköisesti lukea viihteenä, kuten Fireflyta katsoo viihteenä. Yritin kovasti, mutta hieman epäonnistuin. Vaikka pidin kirjasta kohtalaisesti, tunsin samalla hieman pettymystä. Ehkä se johtuu juonen mitättömyydestä. Se taas voi johtua siitä, että kirja on aloitusosa, jossa on merkittävää esitellä hahmot ja maailma. Jatko-osa, joka oli Hugo-ehdokkaana 2018, ei käsittääkseni ole suora jatko tälle teokselle, vaan sijoittuu samaan maailmaan, mutta en ole varma haluanko palata maailmaan enää toistamiseen. Pitää harkita. Voin kyllä suositella kirjaa eteenpäin, sillä uskon sen miellyttävän tyylillään ja helppolukuisuudellaan monia.