Katsaus kirjavuoteeni 2020

Lukutavoitteeni vuodelle 2020 oli 50 kirjaa, jota nostin pari kertaa 25 kirjalla, kunnes päätin katsoa minkä verran yli 100 kirjaa tulisi luettua. Lopullinen saldo oli 176 kirjaa. Ennästysmäinen lukema minulle ja selitys näkyy alla olevista tilastoista.

Viime vuoden tasapuolinen sukupuolijakauma kirjailijoissa solahti takaisin entisille raiteille, kun miehien kirjoittamia kirjoja tuli luettua vajaa parikymmentä enemmän kuin naisten. Huikean suuri ero oli kuitenkin kielessä, sillä 80,7 % lukemistani oli suomenkielisiä. Trendi on ollut näkyvissä jo aiemminkin, mutta jatkuuko se tulevina vuosina, jää nähtäväksi.

Viime vuosikymmen näkyy nyt kokonaisuudessaan tilastossa ja on ilmeistä, että yli 70 % luetuista on ilmestynyt joko alkuperäiskielisenä tai käännöksenä 10-luvulla. Luin kirjoja kuitenkin 16 eri vuosikymmeneltä, joten siinä mielessä hajontaa löytyy ja vanhempiakin teoksia on lukemistoon kuulunut, vanhimpana Beowulf, jonka alkuperäisversio on <1500.

Koska luin 176 kirjaa, eli 14,7 kirjaa keskimäärin kuukaudessa, on melko arvattavissa, että yhtään nollakuukautta ei tänä vuonna ollut. Vähiten luin touko-kesäkuussa.

Seuraava grafiikka kertoo syyn miksi kirjamääräni tänä vuonna lisääntyi selkeästi. Äänikirjat. 73,3 % lukemistani oli äänikirjoja. Enimmäkseen kuuntelin suomeksi, mutta myös englanniksi. Iso määrä kuuntelemistani suomenkielisistä äänikirjoista ei ollut spefiä, mikä johtuu siitä, että spefiä julkaistaan vähemmän äänikirjoina – ainakin aikuisille suunnattua. Kuitenkin äänikirjoina ilmestyivät esim. Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille, Taru Sormusten herrasta ja Dyyni kaikkine osineen. Myös Stephen Kingiä löytyy äänikirjoina, vaikkakaan ei vielä kaikkia vanhempia teoksia, joita minulla on jäänyt välistä. Ehkä jonain päivänä. Englanniksi on saatavilla lähes kaikki sff-kirjallisuus mitä ilmestyy. Äänikirjat ovat lyöneet läpi 2020, mikä uutisoinnissakin näkyy. Minulle äänikirjat ovat olleet helpotus silmäongelmiin ja väsymykseen, eikä ole tarvinnut luopua kirjoista, vaikka tekstiä ei ole pystynyt lukemaan. Äänikirjoja voi kuunnella monesti silloinkin, kun kirjaa ei voisi lukea, joten siksi niiden kautta kirjojen määrä on kasvanut.

Tänä vuonna olen listannut uutena sarjat, eli mitä osia saan luettua niistä. Olen aloittanut vuoden aikana yhdeksän uutta sarjaa. Jatko-osia näistä tai aiemmin aloittamistani, olen lukenut niin ikään yhdeksän. Heikommin menee päätösosissa, sillä tiedostan, että en aina jaksa lukea sarjoja loppuun. Niinpä tuon enempää en ole sarjoja aloitellut, vaan pysytellyt standaloneissa. Olen kuitenkin iloinen, että viisi sarjaa olen saanut loppuun tänä vuonna.

Tähän liittyen teenkin ainoan ensi vuoteen liittyvän lukuhaasteen: luen Ajan pyörä -sarjan viimeisen osan loppuun ja vihdoin päätän sen 10 vuoden venyttelyn jälkeen. Minulla on koko vuosi aikaa.

Vuoden Top 10 -kirjat (sekalaisessa järjestyksessä)

• Adrian Tchaikovsky: Dogs of War
• Joanne Harris: A Pocketful of Crows
• Liisa Näsi: Eilispäivä ei kuole
• J.K. Rowling: The Ickabog
• Susanna Clarke: Piranesi
• Doris Lessing: Viides lapsi
• Stephen King: Piina
• Piia Leino: Yliaika
• Alan Moore & Dave Gibbons: Vartijat
• Mervyn Peake: Gormenghast

Olisin voinut valita tähän listaan jonkusen muunkin teoksen jonkin tilalle, mutta rajasin ainakin uudelleen luetut teokset pois listalta. Näin esim. Taru Sormusten herrasta jäi pois. Samoin Megan Lindholmin Alien Earth on suositeltavaa luettavaa minä vuonna hyvänsä.

 

Adrian Tchaikovsky oli kirjailijana uusi tuttavuus, jolta luin useamman kirjan vuoden aikana. Pidin erityisesti Guns of the Dawnista (arvio) ja Dogs of Warista (arvio), jonka valitsin näistä kahdesta tähän listaan. Olisi hienoa saada hänen teoksiaan suomennetuksi. Joanne Harrisin pienoisromaanit olivat jotain muuta kuin odotin ja varsinkin A Pocketful of Crows toi kiehtovaa kansanperinnesatumaisuutta lukuvuoteen.

 

Liisa Näsin Eilispäivä ei kuole -novellikokoelma osui ja upposi. Siinä oli jotain tuttua, syvää, oivaltavaa, nokkelaa, jopa huvittavaa. Kokoelma oli tasapainoisen hyvä, vuoden paras novellikokoelma neljästätoista lukemastani. Venytin pitkään Doris Lessingin Viides lapsi -kirjan aloittamista, ehkä aavistin tai olin kuullut siitä jotain ennakkoon. Outo, ahdistava, mielenvaivaaja. Oikeanlainen kirja oikealla hetkellä jäi mieleen.

 

Piia Leinon Yliaika osui korona-ajan hermoon keväällä, jolloin vanhusten eristäminen läheisistään puhututti valtakuntaa ja naapurimaassakin pohdittiin, oliko sallittua ”uhrata” iäkkäät talouden ja vapaan liikkuvuuden alttarilla. Aiheestaan huolimatta viihdyttävä teos, ja osuipahan sopivaan hetkeen. Ehkä kirjalla on kaikupohjaa tulevaisuudessakin. Stephen Kingin teoksista Piina nousi yli muiden. Pidin aikoinaan elokuvasta, mutta kirja oli hieman erilainen, mikä oli positiivista. Vuoden aikana keskeytin yhden Kingin teoksen (Kuvun alla), mutta esim. Laitos oli ihan vetävä tämän lisäksi.

 

Mervyn Peaken Gormenghast (sarja) on klassikko, jota ei jostain syystä ole suomennettu. Käsittämätöntä. Kielellisesti hieno teos, huvittava ja tummasävyinen. Arvioni kirjasta löytyy täältä. Yllättävää kyllä, sain J.K. Rowlingin lapsille suunnatusta The Ickabogista samankaltaisia fiiliksiä kuin Gormenghastista. Tarina on yllättävänkin raaka, vanhojen satujen jalanjäljissä ja kielellisesti ja hahmollisesti siitä tuli mieleen Gormenghast. Sanoisinpa, että kirjassa on jälleen kerroksia, kuten Harry Potterissakin, joiden vuoksi se soveltuu lukijalle ikäryhmästä riippumatta. Hyvin brittiläinen teos. Mielestäni tuleva klassikko, joskin nyt hautautunut hieman kirjailjan toisen teoksen aiheuttaman somekohun alle.

 

Susanna Clarke julkaisi pitkän tauon jälkeen kirjan, Piranesin, joka on hyvin erilainen kirja kuin mitä kiitelty Jonathan Strange & herra Norrell oli. Piranesi seisoo omilla jaloillaan. Kiehtova teos kerroksineen ja maailmanluonteineen. Kirjassa on jotain visuaalista, jota yritän yhä hahmottaa. Luulenpa, että luen teoksen vielä uudestaan. Clarken seuraava kirja ilmestyy ilmeisesti 2022, joten aiemman kaltaista pitkää 16 vuoden odotusta ei ole edessä. Viimeisenä nostan vuoden kymmenen joukkoon Alan Mooren ja Dave Gibbonsin sarjakuvan Vartijat. Yksi parhaimmista sarjiksista mitä olen lukenut vuosiin Sagan lisäksi. Sarjakuvien lukeminen on tänä vuonna jäänyt vähemmälle, mutta hyvä, että löytyi edes yksi erinomainen harvojen joukkoon.

Sanomattakin on selvää, että suosittelen näitä kymmentä teosta jokaisen lukulistalle.

Ensi vuonna ilmestyy taas joukko uusia kirjoja, jotka kiinnostavat ja joihin ehkä teen katsauksen jossain vaiheessa. Aion myös lukea hyllyyn kertyneitä teoksia jonoista pois. Pitkään lukulistalla olevien kirjojen lukeminen yllättää lähes poikkeuksetta positiivisesti. Kuten oletus on ollut hankinnan takana.

Mukavaa vuotta 2021 kirjojen parissa!