torstai 31. joulukuuta 2020

Katsaus kirjavuoteeni 2020

Lukutavoitteeni vuodelle 2020 oli 50 kirjaa, jota nostin pari kertaa 25 kirjalla, kunnes päätin katsoa minkä verran yli 100 kirjaa tulisi luettua. Lopullinen saldo oli 176 kirjaa. Ennästysmäinen lukema minulle ja selitys näkyy alla olevista tilastoista.

Viime vuoden tasapuolinen sukupuolijakauma kirjailijoissa solahti takaisin entisille raiteille, kun miehien kirjoittamia kirjoja tuli luettua vajaa parikymmentä enemmän kuin naisten. Huikean suuri ero oli kuitenkin kielessä, sillä 80,7 % lukemistani oli suomenkielisiä. Trendi on ollut näkyvissä jo aiemminkin, mutta jatkuuko se tulevina vuosina, jää nähtäväksi.


Viime vuosikymmen näkyy nyt kokonaisuudessaan tilastossa ja on ilmeistä, että yli 70 % luetuista on ilmestynyt joko alkuperäiskielisenä tai käännöksenä 10-luvulla. Luin kirjoja kuitenkin 16 eri vuosikymmeneltä, joten siinä mielessä hajontaa löytyy ja vanhempiakin teoksia on lukemistoon kuulunut, vanhimpana Beowulf, jonka alkuperäisversio on <1500.


Koska luin 176 kirjaa, eli 14,7 kirjaa keskimäärin kuukaudessa, on melko arvattavissa, että yhtään nollakuukautta ei tänä vuonna ollut. Vähiten luin touko-kesäkuussa.


Seuraava grafiikka kertoo syyn miksi kirjamääräni tänä vuonna lisääntyi selkeästi. Äänikirjat. 73,3 % lukemistani oli äänikirjoja. Enimmäkseen kuuntelin suomeksi, mutta myös englanniksi. Iso määrä kuuntelemistani suomenkielisistä äänikirjoista ei ollut spefiä, mikä johtuu siitä, että spefiä julkaistaan vähemmän äänikirjoina – ainakin aikuisille suunnattua. Kuitenkin äänikirjoina ilmestyivät esim. Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille, Taru Sormusten herrasta ja Dyyni kaikkine osineen. Myös Stephen Kingiä löytyy äänikirjoina, vaikkakaan ei vielä kaikkia vanhempia teoksia, joita minulla on jäänyt välistä. Ehkä jonain päivänä. Englanniksi on saatavilla lähes kaikki sff-kirjallisuus mitä ilmestyy. Äänikirjat ovat lyöneet läpi 2020, mikä uutisoinnissakin näkyy. Minulle äänikirjat ovat olleet helpotus silmäongelmiin ja väsymykseen, eikä ole tarvinnut luopua kirjoista, vaikka tekstiä ei ole pystynyt lukemaan. Äänikirjoja voi kuunnella monesti silloinkin, kun kirjaa ei voisi lukea, joten siksi niiden kautta kirjojen määrä on kasvanut.


Tänä vuonna olen listannut uutena sarjat, eli mitä osia saan luettua niistä. Olen aloittanut vuoden aikana yhdeksän uutta sarjaa. Jatko-osia näistä tai aiemmin aloittamistani, olen lukenut niin ikään yhdeksän. Heikommin menee päätösosissa, sillä tiedostan, että en aina jaksa lukea sarjoja loppuun. Niinpä tuon enempää en ole sarjoja aloitellut, vaan pysytellyt standaloneissa. Olen kuitenkin iloinen, että viisi sarjaa olen saanut loppuun tänä vuonna.


Tähän liittyen teenkin ainoan ensi vuoteen liittyvän lukuhaasteen: luen Ajan pyörä -sarjan viimeisen osan loppuun ja vihdoin päätän sen 10 vuoden venyttelyn jälkeen. Minulla on koko vuosi aikaa.

Vuoden Top 10 -kirjat (sekalaisessa järjestyksessä)
  • Adrian Tchaikovsky: Dogs of War
  • Joanne Harris: A Pocketful of Crows
  • Liisa Näsi: Eilispäivä ei kuole
  • J.K. Rowling: The Ickabog
  • Susanna Clarke: Piranesi
  • Doris Lessing: Viides lapsi
  • Stephen King: Piina
  • Piia Leino: Yliaika
  • Alan Moore & Dave Gibbons: Vartijat
  • Mervyn Peake: Gormenghast
Olisin voinut valita tähän listaan jonkusen muunkin teoksen jonkin tilalle, mutta rajasin ainakin uudelleen luetut teokset pois listalta. Näin esim. Taru Sormusten herrasta jäi pois. Samoin Megan Lindholmin Alien Earth on suositeltavaa luettavaa minä vuonna hyvänsä.

 


Adrian Tchaikovsky oli kirjailijana uusi tuttavuus, jolta luin useamman kirjan vuoden aikana. Pidin erityisesti Guns of the Dawnista (arvio) ja Dogs of Warista (arvio), jonka valitsin näistä kahdesta tähän listaan. Olisi hienoa saada hänen teoksiaan suomennetuksi. Joanne Harrisin pienoisromaanit olivat jotain muuta kuin odotin ja varsinkin A Pocketful of Crows toi kiehtovaa kansanperinnesatumaisuutta lukuvuoteen.

 

Liisa Näsin Eilispäivä ei kuole -novellikokoelma osui ja upposi. Siinä oli jotain tuttua, syvää, oivaltavaa, nokkelaa, jopa huvittavaa. Kokoelma oli tasapainoisen hyvä, vuoden paras novellikokoelma neljästätoista lukemastani. Venytin pitkään Doris Lessingin Viides lapsi -kirjan aloittamista, ehkä aavistin tai olin kuullut siitä jotain ennakkoon. Outo, ahdistava, mielenvaivaaja. Oikeanlainen kirja oikealla hetkellä jäi mieleen.

 

Piia Leinon Yliaika osui korona-ajan hermoon keväällä, jolloin vanhusten eristäminen läheisistään puhututti valtakuntaa ja naapurimaassakin pohdittiin, oliko sallittua ”uhrata” iäkkäät talouden ja vapaan liikkuvuuden alttarilla. Aiheestaan huolimatta viihdyttävä teos, ja osuipahan sopivaan hetkeen. Ehkä kirjalla on kaikupohjaa tulevaisuudessakin. Stephen Kingin teoksista Piina nousi yli muiden. Pidin aikoinaan elokuvasta, mutta kirja oli hieman erilainen, mikä oli positiivista. Vuoden aikana keskeytin yhden Kingin teoksen (Kuvun alla), mutta esim. Laitos oli ihan vetävä tämän lisäksi.

 


Mervyn Peaken Gormenghast (sarja) on klassikko, jota ei jostain syystä ole suomennettu. Käsittämätöntä. Kielellisesti hieno teos, huvittava ja tummasävyinen. Arvioni kirjasta löytyy täältä. Yllättävää kyllä, sain J.K. Rowlingin lapsille suunnatusta The Ickabogista samankaltaisia fiiliksiä kuin Gormenghastista. Tarina on yllättävänkin raaka, vanhojen satujen jalanjäljissä ja kielellisesti ja hahmollisesti siitä tuli mieleen Gormenghast. Sanoisinpa, että kirjassa on jälleen kerroksia, kuten Harry Potterissakin, joiden vuoksi se soveltuu lukijalle ikäryhmästä riippumatta. Hyvin brittiläinen teos. Mielestäni tuleva klassikko, joskin nyt hautautunut hieman kirjailjan toisen teoksen aiheuttaman somekohun alle.

 

Susanna Clarke julkaisi pitkän tauon jälkeen kirjan, Piranesin, joka on hyvin erilainen kirja kuin mitä kiitelty Jonathan Strange & herra Norrell oli. Piranesi seisoo omilla jaloillaan. Kiehtova teos kerroksineen ja maailmanluonteineen. Kirjassa on jotain visuaalista, jota yritän yhä hahmottaa. Luulenpa, että luen teoksen vielä uudestaan. Clarken seuraava kirja ilmestyy ilmeisesti 2022, joten aiemman kaltaista pitkää 16 vuoden odotusta ei ole edessä. Viimeisenä nostan vuoden kymmenen joukkoon Alan Mooren ja Dave Gibbonsin sarjakuvan Vartijat. Yksi parhaimmista sarjiksista mitä olen lukenut vuosiin Sagan lisäksi. Sarjakuvien lukeminen on tänä vuonna jäänyt vähemmälle, mutta hyvä, että löytyi edes yksi erinomainen harvojen joukkoon.

Sanomattakin on selvää, että suosittelen näitä kymmentä teosta jokaisen lukulistalle.

Ensi vuonna ilmestyy taas joukko uusia kirjoja, jotka kiinnostavat ja joihin ehkä teen katsauksen jossain vaiheessa. Aion myös lukea hyllyyn kertyneitä teoksia jonoista pois. Pitkään lukulistalla olevien kirjojen lukeminen yllättää lähes poikkeuksetta positiivisesti. Kuten oletus on ollut hankinnan takana.

Mukavaa vuotta 2021 kirjojen parissa!

maanantai 28. joulukuuta 2020

Vuoden 2020 luetut


Blogissani on ollut hiljaista kesästä alkaen, mutta en ole unohtanut sitä, enkä ole suinkaan lopettanut lukemistakaan. Päinvastoin, olen tänä vuonna tainnut lukea enemmän kirjoja kuin koskaan aikuisiällä yhden vuoden aikana. Yhteensä luettuja on kertynyt 176 kpl. Alla lista luetuista spefiteoksista kunkin kuukauden aikana. Kaikkien luettujen tilastoihin ja grafiikkoihin palaan vuoden viimeisenä päivänä perinteiseen tapaan. Silloin listaan myös vuoden Top-lukuelämykset.

Tammikuu
Uudelleenluvun alla tammikuussa oli Le Guinin Maameren tarinat. Kirjahyllyn lämmittäjiä eli pitkään lukuvuoroa odottaneita teoksia tuli luettua viisi, joista Gormenghast kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen. Klassikoita mahtui kuukauteen muitakin. Kuukauden novellit tarjosivat Datlow ja Hai.
  • Le Guin, Ursula: The Fartest Shore
  • Datlow, Ellen (ed.): The Doll Collection
  • Leino, Piia: Taivas
  • Peake, Mervyn: Gormenghast
  • Banks, Iain M.: Tähystä tuulenpuolta
  • Tchaikovsky, Adrian: Guns of the Dawn
  • McIntyre, Vonda: Unikäärme
  • Harrow, Alix E.: The Ten Thousand Doors of January
  • Hai, Magdalena: Kuolleiden kirja – Paluu Uhriniituntakaiseen
  • Shakespeare, William: Kesäyön unelma
  • Glukhovski, Dmitri: Rajalla
  • Turton, Stuart: Evelynin seitsemän elämää
  • Waris, Helena: Saari
  • Beowulf
  • Walton, Jo: Starlings
Helmikuu
Helmikuussa luin Howeyn ja Delanyn hyllynlämmittäjät, joista jälkimmäinen luetaan klassikoksi, sekä Mooren sarjakuva-albumin ja Kayn Kesäpuun. Harrisin ja Schwablinin teokset ovat pienoisromaaneja ja "Ken vainajia muistelee" novellikokoelma.
  • Raevaara, Tiina: Kaksoiskierre
  • Delany, Samuel: Babel-17
  • Tchaikovsky, Adrian: Walking to Alderan
  • Tchaikovsky, Adrian: Dogs of War
  • Howey, Hugh: Kohtalo
  • Lawrence, Mark: Prince of Thorns
  • Moore, Alan: Captain Britannia
  • Antila, Samuli & Harju, Markus: Ken vainajia muistelee
  • Kay, Guy Gavriel: Kesäpuu
  • Harris, Joanne: The Blue Salt Road
  • Harris, Joanne: A Pocketful of Crows
  • Schweblin, Samanta: Mouthful of Birds
  • Beukes, Lauren: Broken Monsters
Maaliskuu
Yksi sarjakuva mahtui romskujen joukkoon.
  • Brennan, Marie: The Tropic of Serpents
  • Montag, Kassandra: Tulvan jälkeen
  • Moore, Alan & Gibbons, Dave: Vartijat
  • Nevill, Adam: The Ritual
  • Verkin, Eduard: Sahalinin saari
  • Myllymäki, Mia: Tuulten amiraali
Huhtikuu
Kotimaispainotteinen kuukausi ja paljon myös novellikokoelmia. Hyllynlämmittäjien joukosta poistin Sevenevesin ja Teslan elämäkerran. Olen törmännyt Teslaan niin monissa fiktiivissä teoksissa ja Doctor Whossakin, joten oli aika perehtyä henkilöön tarkemmin.
  • Thorel, Christine & Suntila, Shimo (toim.): Varjoisilta kujilta
  • Kumara-Moisio, Taru, Leinonen, Anne & Roininen, Minna (toim.): Naamiot
  • Erpenbeck, Jenny: Päivien loppu
  • Leino, Piia: Yliaika
  • McDonald, Ian: Wolf Moon
  • Colfer, Eoin: Fowlin kaksoset
  • Nupponen, Anni & Thorel, Christine (toim.): Kristallimeri
  • Myllymäki, Mia, Meresmaa, J.S. & Tyrskyluoto, M.A. (toim.): Sirkus Synkkä
  • Myllymäki, Mia & Korpinen, Anu (toim.): Metsän kronikka
  • Mikama, Anniina: Taikuri ja taskuvaras
  • Saxell, Jani: Helsinki Underground
  • Sinisalo, Johanna: Vieraat
  • Kowal, Mary Robinette The Calculating Stars
  • Stephenson, Neal: Seveneves
  • Cheney, Margaret: Tesla: Man out of Time (ei spefi, mutta Tesla hahmona useassa spefiteoksessa)
  • Morton, Lisa & Klinger, Leslie S. (toim.): Klassikkokirjailijoiden parhaat kummitustarinat
Toukokuu
Aloitin King-urakkani toukokuussa.
  • Lam, Laura: Goldilocks
  • King, Stephen: Tohtori Uni
  • Carey, Mike: The Book of Koli
Kesäkuu
Spefissä meni edelleen Kingiä.
  • King, Stephen: Piina
  • King, Stephen: Uinu, uinu, lemmikkini
  • Leinonen, Anne: 10 käskyä maailmanloppuun
  • King, Stephen: Tervetuloa Joylandiin
Heinäkuu
Vähän sekava lukukuukausi, jonkin verran siirryin kauhun puolelle, kunnes päätin lukea myös ikuisuuksia roikkuneen klassikon, Dyynin. Leffaa odotellessa.
  • Beukes, Lauren: Afterland
  • Wecker, Helene: The Golem and the Jinni
  • Koskinen, J.P.: Luciferin oppipojat
  • Iggulden, Connie: Miekan mahti
  • Leinonen, Anne: Katve
  • Malerman, Josh: Punainen piano
  • Myllymäki, Mia: Kirosielu, rajanhaltia
  • KoskinenJ.P.: Hautakello
  • Herbert, Frank: Dyyni
  • Ngai, Kelly & Lish, Mikki: Taikuuden talo
  • Herbert, Frank: Dyyni: Muad'Dib
  • Herbert, Frank: Dyyni: Profeetta
  • Lessing, Doris: Viides lapsi
  • Järvinen, Matti (toim.): Unikäärme ja muita vanhoja kauhukertomuksia
Elokuu
Kuukauden hyllynlämmittäjä ja klassikko oli Otranton linna. Muut olivat tuoreempaa lukemista. Päätin kokella myös miltä Remeksen vaihtoehtohistoria tuntuu.
  • Lunde, Maja: Viimeiset
  • Walpole, Howard: Otranton linna
  • Hautala, Marko: Pimeän arkkitehti
  • Hai, Magdalena: Painajaispuoti ja kamala kutituspulveri
  • Hai, Magdalena: Painajaispuoti: Hampaat hukassa
  • Hai, Magdalena: Neiti Kymenen ihmeellinen talo
  • Taylor, Thomas: Malamanteri
  • Itäranta, Emmi: Kuunpäivän kirjeet
  • Remes, Ilkka: Kotkanpesä
  • Remes, Ilkka: Pääkallokehrääjä
Syyskuu
Ei klassikoita tai kokoelmia, vaan hartaasti odotettu Clarken upouusi Piranesi.
  • Clarke, Susanna: Piranesi
  • Antila, Samuli: Rojuhauta
  • Meresmaa, J.S.: Dodo
  • Hurley, Andrew Michael: Nälkänummi
  • Haig, Matt: Kuinka aika pysäytetään
  • Haig, Matt: Keskiyön kirjasto
Lokakuu
Liun teos vei pitkään lokakuussa.
  • McMahon, Jennifer: Talven lapset
  • Liu, Cixin: Kuolema on ikuinen
Marraskuu
Kuukauden spefi oli novellikokoelma, ja samalla hyllynlämmittäjä.
  • Abercrombie, Joe: Sharp Ends
Joulukuu
Joulukuussa luin neljä novellikokoelmaa ja kolme novellinpituista juttua Hautalalta ja Lovecraftilta. Linnunradan käsikirja liftareille on vihdoin saatu luettua, kuten myös muutama muu hyllynlämmittäjä. Rowlingin uusi lastenkirja kuului myös joulunaluslukemisiin. Joulun meni uudelleenlukiessa tai oikeastaan äänikirjaa kuunnellessa, Taru Sormusten herrasta parissa. Upea kokemus jälleen.
  • Liu, Ken: The Hidden Girl and Other Stories
  • Adams, Douglas: Maailmanlopun ravintola
  • Jackson, Shirley: The Lottery and Other Stories
  • Adams, Douglas: Elämä, maailmankaikkeus – ja kaikki
  • Adams, Douglas: Terve ja kiitos kaloista
  • Adams, Douglas: Enimmäkseen harmiton
  • Hautala, Marko: Setä Alfredin evankeliumi
  • Hautala, Marko: Vihreät kuulat
  • Lovecraft, H.P.: Herbert West – elvyttäjä
  • Willis, Conni: The Best of Connie Willis
  • Power, Rory: Burn Our Bodies Down
  • Näsi, Liisa: Eilispäivä ei kuole
  • Lem, Stanislaw: Paluu tähdistä
  • Rucker, Rudy: Software
  • Rowling, J.K.: The Ickabog
  • Tolkien, J.R.R.: Taru Sormusten herrasta: Sormuksen ritarit
  • Tolkien, J.R.R.: Taru Sormusten herrasta: Kaksi tornia
  • Tolkien, J.R.R.: Taru Dormusten herrasta: Kuninkaan paluu
  • Lindholm, Megan: Alien Earth

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...