Paperilta ruutuun -lukuhaasteen kooste

Osallistuin alkuvuoden aikana Karvakasan alta löytyi kirja -blogin lanseeraaman Paperilta ruutuun -lukuhaasteeseen, jossa tarkoituksena oli lukea kirjoja, joiden pohjalta on tehty tv-sarja, tai katsoa tv-sarjaa, joka pohjautuu kirjaan.

Luin tai katsoin viisi kirjaa ja tv-sarjaa, jotka edustavat spefiä. Itse asiassa ehdin lukea kuudennenkin kirjan ja katsoa osan sen pohjalta tehdyn sarjan ensimmäisestä jaksosta, mutta en ehtinyt blogata kokemuksestani määräaikaan mennessä, joten jätän sen pois laskuista. Lukemani kirjat ja katsomani sarjat olivat:

Arthur Conan Doyle: The Lost World, josta tehty tv-sarja Sir Arthur Conan Doyle's The Lost World - 
Kadonnut Maailma

Susanna Clarke: Jonathan Strange and Mr. Norrell, jonka pohjalta tehty minisarja Jonathan Strange & Mr. Norrell

Philip K. Dick: Oraakkelin kirja, johon perustuu tv-sarja The Man in the High Castle

Margaret Atwood: Orjattaresi, jonka pohjalta on tehty tv-sarja The Handmaid's Tale

Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu, johon tv-sarja The Childhood's End perustuu.

Neljä jälkimmäistä olivat varsin kannatettavia katsottavia tv-sarjoinakin, ja kirjoina kaikki olivat lukemisen arvoisia. Paperilta ruutuun -haaste oli kiinnostava, kiitos siitä! Olisin voinut jatkaa vähän pitempäänkin. Ehkä joskus uusiksi... Se bloggaamatta jäänyt kirja/tv-sarja on Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin Vitsaus.

Novellihaasteen kooste

Luen vuosittain useita novellikokoelmia, sillä sff-genren alla julkaistaan niitä paljon niin kotimaassa kuin ulkomailla. Vuosittain ilmestyy kokoelmia ja antologioita ja lehdet julkaiset oman osuutensa. On kilpailuja ja palkintoja parhaimmistolle ja useimmat lukemani kokoelmat ovatkin anniltaan korkeatasoisia. Sen sijaan antologioista ei voi aina niin sanoa, varsinkaan englanninkielellä julkaistuista. Siksipä luen antologioita todella harvoin ja silloinkin enimmäkseen suomenkielisiä. Eli novelleja tulee luettua, tosin tämä alkuvuosi ei ehtinyt määrällisesti kovin suuri olla.

Osallistuin Reader, why did I marry him? -blogin novellihaasteeseen vuoden alusta lähtien ja haaste päättyy huomenna 7.5. Tässäpä kooste siitä mitä ehdin lukea ja blogata.

Luin Francis Marion Crawfordin Ajattomat aaveet -kokoelman (arvostelu), joka sisäsi 8 novellia 1800 ja 1900-lukujen vaihteesta. Pidin kokoelmasta. Se oli sutjakkaa kerrontaa ja viihdyttävää tarinointia omalta aikakaudeltaan. Luin myös toisen kokoelman, tuoreen kotimaisen eli Katri Alatalon Älä riko pintaa (arvostelu). Sen 10 novellissa oli muutamia, jotka eivät niin purreet minuun, mutta varsin kelpoinen luettava sekin. Eli saldoni novellihaasteeseen on 18 novellia.

Mainittakoon erikseen, että olen lukenut lisäksi Hannu Rajaniemen novellikokoelmaa, mutta se on kesken, enkä siten ole siitä haastekelpoisesti blogannut. Kiva haaste kuitenkin siltä osin kuin ehdin osallistumaan, kiitos siitä!

Arthur C. Clarke -palkintoehdokkaat 2017 on julkistettu

Tämän vuoden Arthur C. Clarke -palkintoon ovat ehdolla seuraavat kuusi teosta:

• A Closed and Common Orbit, Becky Chambers
• Ninefox Gambit, Yoon Ha Lee (arvostelu)
• After Atlas, Emma Newman
• Occupy Me, Tricia Sullivan
• Central Station, Lavie Tidhar
• The Underground Railroad, Colson Whitehead

Palkinto jaetaan heinäkuun 27. päivänä 2017. Voittaja saa kirjatuen ja rahaa 2017 puntaa. Tuomareina toimivat:Una McCormack (British Science Fiction Association), Shana Worthen (British Science Fiction Association), Paul March-Russell (Science Fiction Foundation), Andrew McKie (Science Fiction Foundation), Charles Christian (SCI-FI-LONDON film festival).

Childhood's End - Lapsuuden loppu - tv-sarja

Arthur C. Clarken Childhood’s End julkaistiin vuonna 1953 ja suomeksikin jo 44 vuotta sitten nimellä Lapsuuden loppu. Kirja on klassikko, jonka luin ensimmäisen kerran 70-luvulla ja uudelleen 2013. Kirja herätti monenmoisia ajatuksia ja jopa nyt palatessani blogikirjoitukseeni siitä, muistan omanlaisen tuohtumuksen ja myös kunnioituksen minkä se aiheutti. Katsoin kirjan pohjalta tehdyn kolmeosaisen tv-sarjan viime vuonna ja nyt minisarjaa esitetään myös Kuutosella sunnuntaisin. Kaksi jaksoa on jo nähty ja kolmas esitetään ensi sunnuntaina. Liitän sarjan mukaan Paperilta ruutuun -lukuhaasteeseen.

Kirjan tarina kertoo avaruuden muukalaisista, jotka saapuvat Maahan rauhanomaisissa merkeissä, ohjaten ihmiskuntaa kohta parempaa maailmaa, utopiaa. Jotkut ihmiset vastustavat muukalaisten läsnäoloa, sillä heidän vaikutuksensa alkaa näkyä lapsissa uusina ominaisuuksina, mm. telekinesiana ja he eristäytyvät perheistään, eivätkä vanhemmat voi vaikuttaa siihen. Muukalaiset eivät näyttäydy ihmisille moneen kymmeneen vuoteen, mutta kun näyttäytyminen tapahtuu paljastuu myös todellinen päämäärä mihin ihmisten lajin on edettävä.

Tv-sarjaa on muutettu monilta osin ja melko paljonkin, vaikka ydintapahtumat etenevät kutakuinkin kirjan malliin. Ensimmäinen suuri muutos on muukalaisten kontaktihenkilö Rikki Stormgren, joka kirjassa on YK:n pääsihteeri. Tv-sarja on tehnyt hänestä maanviljelijän, jolla on taustarinanaan menetetty vaimo. Stormgrenistä yritetään tehdä kiinnostavaa hahmoa, jonka kanssa muukalaiset, tai lähinnä Karellen, olisivat inhimillisempiä, mutta mielestäni taustatarinalla pitkitetään minisarjaa ihan turhaan ja kaiken lisäksi hahmo on uskomattoman tylsä yrityksistä huolimatta.

Muut hahmot ovatkin sitten kiinnostavampia, ja vaikka heidän taustatarinaansa on yksityiskohdiltaan muutettu tai sulautettu keskenään, kuten astrofyysikko Milo Rodricksin (kirjassa Jan), niin heidän osuutensa toimii. Minisarjassa on myös uusi hahmo, uskovainen Peretta Jones, jota en kirjasta muista (mikä ei ole uutta), mutta tavallaan hän menee hyvin vastahahmoihin ja teemaan ylivaltiaiden ja jonkin ylimaallisen voiman läsnäolosta, joka ei kuitenkaan ole ihan sitä mitä ihmiskunta on asiasta aiemmin ajatellut. Charles Dancen valinta Karelleniksi osuu nappiin. Vaikka tv-sarja epäonnistuu monessa kohtaa, niin Karellenin ilmestys on yhtä vaikuttava tv:n ruudussa kuin se oli kirjassakin mielikuvan luomana. Yhä edelleen se saa minut läpsäyttämään kädet yhteen ja hykertelemään neroudessaan.

Lapsuuden loppu on tv-sarjana ihan katsottava, mutta monin paikoin myös puuduttava. Se ei yllä jännitteeltään kirjan tasolle, mutta ei ole myöskään täysi floppi. Käsikirjoitukseen on mahdutettu muutamia hauskoja yksityiskohtia, jotka pelastavat tilannetta ja liittyvät pitkälti myös Karelleniin. Lasten ”ylösnousemus” ja Jenniferin osuus on aika kornia, kliseistä ja tehotonta, mutta varsinainen loppu Karellenin osalta toimii. Tv-sarja on sävyltään pääosin surullinen, joten siinä se ainakin saavuttaa sen tunnelman minkä koin kirjassakin olevan. Ehkä minisarja toimii paremmin, jos ei ole lukenut kirjaa.